"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

lauantai 31. elokuuta 2013

523. tarina (Raunioista nousee Varsova)

Sattuneista syistä ajoimme viisi vuotta sitten Varsovan vierustalle vain nukkumaan. Sillä reissulla huomasin pitäväni Puolasta. Sitä tunnetta lämmiteltiin kaksi vuotta sitten vieraillessamme maassa toistamiseen. Tämä kolmas kertamme Puolassa toi meidät lopulta Varsovaan. Tilasin meille ihanan hotellihuoneen keskeltä vanhaa kaupunkia, kunnes tajusin, että auto olisi pitänyt jättää jonnekin kadun varteen. Oli siis siirrettävä varaus hieman toisaalle, ei niin ihanaan huoneistoon, jossa vartioitu parkkipaikka pitäisi huolen matkaseuralaisestamme Fordista. Sitten vain seikkailemaan ja ratikalla kohti vanhaa kaupunkia.


Nousu ratikkalinjalta tähän ja olin jo myyty. Varsova on ihana!




Lähikuvan viulistista nappasi esikoinen.






Toisen maailmansodan seurauksena Puola sai kannettavakseen osansa keskitysleirien kamaluudesta ja Varsova koki täydellisen tuhon. Puola kärsikin toisessa maailmansodassa ehkä enemmän kuin muut valtiot. Sodan lopussa maan väestöstä viidennes oli kuollut ja saman verran vammautunut. Pääkaupunkia oli vuonna 1944 kohdannut täydellinen tuho. Varsova oli raunioina. Kun nyt katsoin ympärilläni olevaa kaunista kaupunkia, ei sen hienous lainkaan vähentynyt siitä tiedosta, että 1945 sodasta selvinneet puolalaiset päättivät rakentaa kaupungin uudelleen. Päinvastoin, nostan olematonta hattuani.








Varsovassa olisi epäilemättä ollut lukuisia vierailemisen arvoisia museoita. Olisin halunnut nähdä missä Varsovan getto sijaitsi. Esikoisen sormet syyhysivät kaupungin ostosmahdollisuuksien äärelle. Näillä ohikulkumatkoilla ei kuitenkaan ole mahdollista kuin tyytyä pintaraapaisuun.  Aavistukseen siitä millainen maa tai kaupunki on kyseessä. Näin ollen tyydymme siis tälläkin kertaa ruokailuun, ilman haisteluun ja tunnelmointiin. Varsova sopiikin tällaiseen haahuiluun aivan loistavasti.










Varsovan erityisyys näytti olevan jäätelöt. Niitä oli tarjolla erilaisina versioina siellä ja täällä. Olihan se meidänkin testattava näitä pehmiksiä suklaakuorrutteella. Huomatkaa ensimmäisen kuva, jossa kuopus odottaa omaansa kieli pitkällä:D. 



Jäätelöiden jälkeen laskeuduimme alas raitiovaunulinjalle  ja hyppäsimme ratikkaan. Olisi voinut kuvitella, että kun samasta kohdasta, mutta toiselta puolen tietä nousee ratikkaan, pääsisi sinne mistä tulimme? Ei päädytty kuitenkaan. Saatiin sen sijaan ylimääräinen Varsova kierros. Kakkosen maha oli kipeä, esikoinen olisi vielä halunnut kävellä. Lopulta minä ja kolme nuorinta huristeltiin huoneistolle taksilla ja esikoinen isänsä kanssa seikkaili perille Varsovan pimenneessä illassa.







Aamulla tehtiin vielä tehoisku huoneiston lähellä olevaan ostoskeskukseen. Esikoinen kerkesi edes vähän kaupoille sillä aikaa, kun me muut metsästettiin yläkerroksen ravintoloista aamupalaa. Isäntä istui autossa odottelemassa ja aamupala nautittiin sitten lopulta autossa ajaessamme kohti uusia kohteita. 

perjantai 30. elokuuta 2013

522.tarina (Lepoa ja hiljaisuutta kaipaavalle)

Matkalla seuraavaan yöpaikkaamme seisoi valtavan kokoinen Spis-linna, josta ensimmäiset merkinnät ovat vuodelta 1209. Täältä käsin taisteltiin erinäisiä kertoja mm. tataareja vastaan aina vuoteen 1780 asti, jolloin linnoitus oli jo kadottanut sotilaallisen arvonsa. Tämän jälkeen linnoitus sai taistella tulipaloja, säätä ja rappeutumista vastaan, kunnes 1970 slovakiassa herättiin ja ryhdyttiin linnoituksen restaurointiin ja kunnostamiseen turismi tarkoituksiin. Turisteja kun oltiin, käytiin tietysti linnoitus katsomassa.









Sisätiloissa toimi mm. pieni museo ja tämä kappeli.



Nälkäisenä ei tarvinnut kulkea, sillä pihalla oli kahviloita, joissa oli todella halvat hinnat.



Linnoitukselta olikin sitten enää lyhyt matka sen kertaiseen yöpaikkaamme Levocaan. Navigaattori ohjeisti meidät kaupunginmuurien sisälle, josta löytyi hotellimme. Tämäkin kaupunki oli hiljainen ja näin saimme lähes omistaa koko kaupungin itsellemme harhaillessamme keskustan tyhjiä katuja. Tältä Levoca on tainnut näyttää jo 1300-luvulta lähtien? Mitä sitä muuttamaan, jos tekee alusta asti hyvän kaupungin?


Näkymä hotellihuoneen ikkunasta. Ei hullumpaa.








Näissä vanhoissa kaupungeissa harmittelen joka kerta autoja. Ymmärrän kyllä, että asukkaiden täytyy päästä kulkemaan ja kukaan ei halua asua museossa, mutta silti. Muuten Levoca on kovin suloinen ja huomattavasti mielenkiintoisempi, kun Szolnok. Johdin teitä siis ihan harhaan viime postauksessani, puhuessani Szegedistä, anteeksi, en tiedä miten nimet sekoittautuivat.  Szegedissäkin olemme joskus aikaisemmin käyneet, mutta viime reissun ja viime postauksen kaupunki oli siis Szolnok eikä Szeged.





Ilta oli hyvä lopettaa kerrassaan hyvän ruoan äärelle. Lapset kävivät lisäksi hakemassa iltaherkuiksi leivonnaisia, jotka olivat makea piste iin päälle hotellin sängyssä syötynä. Levoca oli juuri sopiva paikka yhden yön pysähdykselle tai lepoa ja hiljaisuutta etsivälle lomalaiselle, mutta menoa ja tekemistä kaipaavan ei ehkä kannata vaivautua?