348. tarina (Istanbul - Chagall ja leijuva uni)

Kun löysin lukijoistani niin monia taideystäviä, päätin laittaa muutkin käymäni taidenäyttelyt esiin. Jos Monet meni Hietzulle, tämä seuraava on sitten itselleni ja kaikille muille Chagallin ystäville. 

Vuoden vaihteessa 2009-2010 alkoi Istanbulin kulttuuripääkaupunki-iloittelu. Minun ilokseni se alkoi Pera-museossa Chagallilla. Istuin silloin kielikoulussa turkkia petraamassa ja raahasin koko kurssini näyttelyä katsomaan. 

Parempi katolla taivasalla kuin talossa toraisan vaimon kanssa. Snl. 21: 9

Marc Chagall (1887-1985) oli valkovenäläis-venäläis-ranskalainen taidemaalari. Surrealismiin yhdistetty Chagall oli 1900-luvun tunnetuimpia ja pidetyimpiä taiteilijoita. Chagallin työt olivat värikkäitä, lämminhenkisiä ja jotenkin unenomaisia. Chagallin tie vei Valkovenäläisestä kotikylästä Pietarin kautta Pariisiin. Maalauksissaan taiteilija palasi usein kotikyläänsä, maalaten muististaan. Nämä kylätaulut leijuivat suoraan sydämeeni.

Tuleva näyttely on sitten Hangon Annalle ja muille Fridan ystäville. Sitä odotellessa kaunista, värikästä ja leijuvaa viikonloppua!

347. tarina (Istanbul - Monet ja puutarha)

Monet saapui Istanbuliin. Puolipilvisenä perjantaina päätimme mieheni kanssa käydä häntä  tervehtimässä. Ajoimme yli sillan Aasiasta Eurooppaan. Kieputtelimme rantateillä ja metsästimme autolle parkkipaikkaa Sabancı-museon pihalta. Ennen Monetin puutarhaa ihailimme museon kaunista puutarhaa. Näin saimme kaksi puutarhaa yhdellä tehohyökkäyksellä.

Mies kerkesi ensin tiskille, jossa olivat kertoneet hänelle näyttelyn kuvauskiellosta. Koska eivät olleet sanoneet sitä minulle, päätin katsoa mihin asti kansalaistottelemattomuudella pääsee. En nyt suorastaan halua kehoittaa ketään rikkomaan museoiden sääntöjä, mutta joskus minun on vaikea hyväksyä näitä kieltoja. Eikö näitä tauluja maalattu siksi, että mahdollisimman moni saisi ne nähdä?

Tässä vaiheessa minut saavutti vartija, joka kertoi, että kuvaaminen on kielletty. Peli oli menetetty ja kamera pantava pois. Paheksuntaani sain vastauksen, että kuvauskielto tuli Ranskasta, eikä ole museon kumottavissa. Ikävät ranskalaiset, koittavat omia koko Monet'n.

Claude Monet oli taidemaalari ja ranskalaisen impressionismin perustaja. Hän oli tuottelias taiteilija, joka maalauksissaan ilmaisi havaintoja luonnosta. Vuonna 1890 Monet osti talon Givernystä ja palkkasi sinne kuusi puutarhuria. 1892 hän laajensi puutarhaansa rakentamalla naapurilta ostetulle suotilkulle itämaisen vesipuutarhan, joka tuli myös hänen pää maalauskohteensa.

Tässä Istanbulin näyttelyssä nähtiin kamerattomuuteni jälkeen muutamia lumme-töitä, sekä töitä siltä ajalta, jolloin Monet näki huonosti. Niitä töitä piti mieheni mukaan katsella pää vinossa ja silmät sirrillään:).

Alakerrassa sain taas kaivaa kameran esiin. Siellä oli mielenkiintoinen näyttely turkkilaisilta tekijöiltä. Emme olleet aikaisemmin tulleet ajatelleeksi, että islamin vuoksi turkkilainen taide kehittyi varsin myöhään. Peräseinällä oli mm. mielenkiintoinen huomio siitä, että alastomia vartaloita täkäläiset taiteilijat pääsivät kuvaamaan vasta päästyään Ranskaan oppiin. Nyt nämä nakut olivat kyllä päässeet museon seinälle. Itseäni kiinnosti enemmän maalaukset Istanbulista, jonka kaupunkikuva on maalauksen ajoista melkoisesti muuttunut.

Riittävästi kulttuuria tankattuamme hyppäsimme autoon. Ajelimme pitkin Bosborin kaunista rantaa ja pysähdyimme Ortaköyhin syömään. Ajattelin, että taidettakin mieluummin katselen näitä rantoja ja Istanbulin kumpuilevaa maisemaa. Jos osaisin maalata, niin oma Givernyni olisi varmaankin tämä salmi.

 Monet on nähtävissä Sabancı-museossa Istanbulin Emirganessa 6. tammikuuta asti. Tervemenoa!

346. tarina (Istanbul - Maustebasaariin)

Istanbul ja basaarit kuuluvat yhteen. Sen totesin jo täällä. Silloin kuljin kanssanne viikkobasaareilla, jotka nousevat tiettyinä viikonpäivinä merkityille paikoille asuinalueilla. Tänään haluan viedä teidät väriterapiaan Egyptiläiselle basaarille Eminönün rantaan. Astukaa rohkeasti peremmälle ja ottakaa tilanne ihmisvirrassa!

Tämä myös maustebasaarina tunnettu rakennus valmistui vuonna 1660 osana Yeni Camia eli "Uutta moskeijaa". Tilat vuokrattiin kauppiaille sillä ajatuksella, että moskeija saisi basaarista tuloja. Nimekseen basaari sai Egyptiläinen basaari, sillä se tuli nopeasti kuuluisaksi tuotteistaan, jotka tuotettiin Egyptin Kairosta. Nykyään basaarilla myydään paljon mausteita ja herkkuja, mutta myös monenlaisia käsitöitä ja ihan turistirihkamaakin. 

Itse tykkään käydä basarilla katselemassa värejä, haistelemassa hyviä tuoksuja ja ihailemassa mm. keramiikkaa. Viime viikolla pysähdyin Kocaoğlu nimisen kaupan luona ja pojat lupasivat minut sisälle kuvaamaan, kunhan muistan mainostaa heitä blogissani:). Kuvat kaupasta tässä rimpsussa tämän tekstin alla.

Egyptiläiselläkin basaarilla sinua voidaan vedättää hinnoissa, mutta se on kuitenkin helpompi paikka tehdä ostoksia, kun Suuri basaari, joka on oikea tinkimistä vihaavan helvetti. Monissa tuotteissa on hinnat valmiiksi kirjoitettu ylös, jolloin tinkimistä ei enää tarvitse tehdä. Alennusta voi kyllä kysyä jos ostaa useamman tuotteen. Ei se mitään ota, jos ei annakaan.

Itselleni basaarilta tarttuu usein mukaan kuivattuja mansikoita ja mangoja, sellaisia mausteita joita ei muualta saa, oliivisaippuoita, huiveja, tyynynpäällisiä ja keramiikkakulhoja. Toivelistallani on vielä ostaa ennen Suomeen muuttoa keramiikkalaatoista muodostuva elämänpuu ja tuollainen lamppuhärpäke. Ja tulishan sitä aika monta muutakin asiaa mieleen, jos tarkemmin ajattelee...

Egyptiläisellä basaarilla on töissä hyviä arvaajia. Tietävät lähes 90%:n todennäköisyydellä kotimaasi vain yhdellä vilkaisulla. "Hei Soomalaine, tule ostama! Ei ole kallis, on halpa! Kitos!"