"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 30. syyskuuta 2011

65. tarina (Trabzon - Camero di don Andrea Santoron muistolle)

Miten kaunis olikaan Mustanmeren rannikko. Vasemmalla aukesi meri ja tien oikealla puolella saimme ihailla teeviljelyksiä, pieniä kyliä ja kaupunkeja. Vihreys oli piristävää vaihtelua elokuun helteissä, jolloin muualla maassa ei enää jaksanut vihertää.

Trabzonissa etsimme hotellia huonolla menestyksellä. Olivat liian kalliita tai liian pieniä. Ruokatauolla silmäni sattuivat onneksi Lonely Planetin suosittelemaan Katolisen kirkon hosteliin, joka sijaitsi ihan kaupungin keskustassa ruokapaikkamme lähellä. Pian jo kolkuttelimme kirkon ovella ja pääsimme pujahtamaan portista viihtyisälle sisäpihalle.

Paikka oli oikea keidas. Kauniisti hoidetulta sisäpihalta lähti ovia pihaa reunustaviin rakennuksiin. Yhdestä ovesta pääsi kirkkoon, toisesta rakennukseen, jossa sijaitsi useita yksinkertaisesti kalustettuja huoneita. Alakerrassa oli vieraiden käyttöön tarkoitettu keittiö ja yläkerrassa pyykkikone, joka oli siinä hetkessä se piste iin päälle. Matka oli vasta alussa, mutta hiki- ja maitotahrapyykkiä piisasi. Perheen miesväki asettui siis toiseen huoneeseen ja naisväki toiseen. Pyykkikone laitettiin pyörimään ja tutustuttiin ympäristöön.

Hostelilla asusti herttainen romanialainen pariskunta, sekä Puolasta saapunut uusi nuori pappi. Vain muutamaa kuukautta ennen tuloamme oli näissä kauniissa puitteissa koettu musertava tragedia. Paikallinen nuori mies oli ilmestynyt aseen kanssa kirkolle ja ampunut palvelusta toimittamassa olevan pappi Camero di don Andrea Santoron alttarille. Ilmapiiri kaupungissa oli edelleen jotensakin kireä ja asiasta tuli keskusteltua useamman paikallisen kanssa. Meidän tyttöjen huone sijaitsi edesmenneen papin huonetta vastapäätä. Tässä oli ollut hänen kotinsa, pieni vaatimaton huone, joka oli jätetty papin muistoksi kuolemaa edeltävään tilaan. Hän ei enää koskaan palaisi, mutta hänet haluttiin muistaa.






Illaksi ajoimme kaupungin yläpuolelle. Ensin Ataturkin kesähuvilalle, sitten näköalapaikalle ihailemaan alla aukeavaa näkymää. Yöllä uni maistui kirkon kainalossa ja pyykki kuivui vauhdilla katolla.



Aamulla mies kävi korjauttamassa auton valot autohuollossa. Minä silitin pyykkiä ja pakkasin kassit lähtövalmiiksi. Edessä ei ollut tällä kertaa pitkääkään ajoa, sillä Sümelan luostari sijaitsi aivan Trabzonin vieressä. Ehdimme siis hyvin käydä lasten riemuksi pienessä huvipuistossa  huvittelemassa ja basaarilla tekemässä ostoksia.  Isän ja äidin iloksi kävimme myös katsomassa bysantin aikaisen Aya Sofya-kirkon kaupungin laidalla. Jokaiselle siis jotakin.









Iltapäivällä jätimme Trabzonin taaksemme. Seurasimme tien vierellä virtaavaa vettä ja päädyimme paratiisiin. Tai ainakin sen juurelle.

ps. Tiesittekö muuten mitä yöpaikkamme meille maksoi? Ei varsinaisesti mitään. Hostel ei ottanut rahaa yöpymisestä, mutta kirkolle sai antaa halutessaan kolehtia. Uskoakseni ja toivoakseni muutkin meidän lisäksemme ovat halunneet. Uusimmassa Lonely Planetissa tästä kirkon hostelista ei sanota enää mitään. En tiedä onko se lopettanut vieraiden vastaan ottamisen?

4 kommenttia :

Yaelian kirjoitti...

Miten surullista,että uskonnon nimessä tapahtuu tuollaista.Paikka kuulostaa ihastuttavalta! Ja miten korea tuo Ataturkin kesäpalatsi onkaan,kuin karamelli!

Mine kirjoitti...

Yaelian: Niin on, tosin kukaan ei tainut tietää mikä nuoren miehen mielessä liikkui. Uskonto, nationalismi vai pelkkä mielen järkkyminen. Trabzon oli kaupunkina melko mitään sanomaton, mutta se Sümela, se oli mielettömän hieno. Huomenna sitten ihastellaan sitä:).

anumorchy kirjoitti...

Trabzonissa viimeisen yon vietimme lentokentan viereisessa hotellissa. En suosittele. Ainakaan lapsiperheelle. Olimme varmaan ainoat "normaalit" vieraat ko. hotellissa. Muuten toimi ihan bordellina ja itarajan takaa tulleiden tyttojen tyopaikkana. Huoneet olivat kylla isot ja siistit merinakoalalla, mutta yolliset aanet "hieman" epailyttavia.

Mine kirjoitti...

Anu: Onneksi emme sitten päätyneet sinne. Kirkossa nukkuessa ei törmännyt tuollaiseen:). Näitä täällä(kin) valitettavasti piisaa ja kielikouluaikana lähes joka ryhmässä oli joku iloinen tyttö Neuvostomaista. Surullista.