"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

422. tarina (Istanbul - valmistautuu vastaanottamaan)

Istanbuliin oli saapumassa kylmän kohmettamia blogituttuja ja olin kutsunut heidät meille pääsiäispäivälliselle sunnuntaina. Täytyihän sitä siis yrittää näyttää myös kodin parhaita puolia. Ihanassa kevätlämmössä sen täytyi tarkoittaa meidän parveketta ja päivällisen kattamista sinne. Talven ja talon ulkovuorausremontin jäljiltä parveke vain oli hieman surkean näköinen paikka. Pistettiin siis lauantaina lapsityövoima käyttöön ja johan rupesi kalusteet öljyyntymään ja paikat puhdistumaan.








Kevään ensimmäiset parvekekahvit joulukuusen kainalossa.


Suurin osa kukista joutui roskikseen ja muutamista ruukuista vasta joku ujo alku nosteli päätään. Eihän se nyt käy. Kurvattiin siis kuopuksen kanssa hakemaan edes muutama kukkiva kaunokainen parveketta kaunistamaan.



Ilta-auringon lempeässä valossa istutin kukkia laatikoihin ja mietin, kuinka hyvin tässä on asiat. Kuopuskin oli ymmärtänyt jotakin kukkien terapeuttisesta vaikutuksesta. Hänellä kun oli ollut muutaman päivän ajan tylsää. "Äiti, voisinko ostaa itselleni kukan? Jos minulla olisi kukka, niin sitten minulla ei enää ikinä olisi tylsää, sillä voisin hoitaa sitä kukkaa. Antaa sille vettä ja katsoa kuinka se kasvaa." Tyttö sai kukkansa. Se on tuo puhkemista odottava hyasintti kolmikko.










Eilen illalla istuttiin ja syötiin pestyllä parvekkeella. Tutustuttiin. Tässä seurassa ei tarvinut pelätä kiusallisia hiljaisia hetkiä:). Kiitos, kun kävitte Pepi ja Tiina sekä mukava nuori mies! Kohta jatketaan harjoituksia. Ja KIITOS kaikista tuliaisista! Pöllö nukkui visusti kuopuksen kainalossa.

Pääsiäispupumme Helmi nukkui viime yön parvekkeella. Illalla oli vielä lämmintä yli 20 astetta, joten uskoimme hänen siellä tarkenevan. Oli pitänyt itseään lämpimänä ainakin sisustamalla. Häkissä oli käyty siirtämässä ruokakuppi vessaan. Onneksi oli oikeinpäin. Siirsin sen pois, mutta kohta mies huomasi sen taas olevan siellä. Helmistä se on siis justiinsa hyvä niin?

16 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Ihastuttava paikka tuo teidän parveke ! Joskin aika korkealla ja kaiteet matalat...

Vieraasi tunsivat itsensä varmasti tervetulleiksi, kun olitte jo kovasti ahkeroineet ennen heidän tuloaankin. Piipahdin myös tuolla Pepin blogissa matkatunnelmia kurkkaamassa; tyytyväisiä tuntuivat olevan...

Iloisia ja Innostavia Hetkiä Blogiystäviesi seurassa ! t:Tiina

Jael kirjoitti...

Ihana parveke teillä'olen sitä ihaillut myös aiemmissa postauksissasi.Täällä monella on myös isot parvekkeet muta asun vanhassa parvekeettomassa talossa jossa ei parvekkeita joten sellaisesta voi vaan haaveilla,Teidän parveketerassilla kyllä kelpaa kestitä vieraita'ihana:-)

Maria kirjoitti...

Onpa teillä kiva paikka! Upeat näköalat parvekkeelta.
Reipasta työväkeä myös:)
Voi, kukka-aikaa odotellaan täällä. Lunta on vaikka kuinka paljon. Ikkunalla onneksi viime kesän pelargoniat kukassa.
Hyvää pääsiäispyhää!

mimon mami kirjoitti...

Voi, kevät on teillä tulossa. Ihanan tilava parveke ja mahtavat näköalat!

Lilja Liliacé kirjoitti...

Hienot näkymät parvekkeelta :)Siellä kelpaa viettää aikaa perheen ja ystävien seurassa! Teillä on jo mukavan lämmin kevätsää :)) Meilläkin lämpötila nousi eilen +20 asteeseen täällä sisämaassa. Meren vaikutus on vielä viilentävä. Iltapäivällä Odessassa oli vain +16.

ii kirjoitti...

Ihana parveke. Onneksi meilläkin on tänä kesänä piha, parveketta vähän silti kaipailen (siellä voi istua silloinkin, kun ulkona ei vielä tarkene).

Aili-mummo kirjoitti...

Kuumassa kaupugissa tuo iso parveke on varmasti kullan arvoinen..:))))

Oikein hyvää kevättä ja kesää sinulle & perheellesi, Mine.<33333

Pepi kirjoitti...

No jopa teillä aherrettiinkin :D

Laitoin sinulle txt-viestin puhelimeen, kurkkaapa!
Tiina muisti ettet paljon käytä kännykkää, joten vinkkaan täältä!

Nähdään :D

Hippu kirjoitti...

Olipa kiva päästä kurkkaamaan teidän kauniille parvekkeelle.

Hieman hätkähdin tuossa kohtaa, kun kirjoitit, että lähditte hakemaan muutaman kukan parveketta kaunistamaan - ja sitten luulin ensivilkaisulla, että se seuraava kuva oli teidän parvekkeelta (tulitte sitten ostaneeksi enemmänkin kukkia :-D).

Mine kirjoitti...

Tiina: Vieraat ovat aina hyvä pakote pistää kulmat ojennukseen:).

Jael: Parveketta jäämme varmasti kaipaamaan. Siellä on istuttu monet kivat hetket.

Maria: Kevät tosiaan ehtii tänne aikaisemmin. Meillä on sitten taas tottuminen hankiin, kunhan taas Suomeen palaamme. Mutta ihana se on Suomenkin kevät sitten, kun se lopulta alkaa.

Mimon mami: Kevät on jo täällä. Ja kohta kai sinäkin?

Lilja: Viikonlopun oli jo suoranainen kevät, mutta tänään oli taas viileämpi.

ii: Meidän parvekkeella ei kyllä istuta kuin kesällä. Ei ole talvikunnossapitoa:). Pihakin on hyvä, toivottavasti sitten Suomessa minulla on vielä joskus sellainen.

Aili: Tuolla tosiaan iltaisin tuuli mukavasti löyhyttelee. Vielä ei ole liian kuuma muutenkaan:).

Pepi: Tottakai. Onneksi on paljon tätä lapsityövoimaa käytössä:).

Hippu: Juu, en ostanut koko puutarhallista sentään:). Vaikka joskus meinaakin riistäytyä vähän käsistä.

Tiina kirjoitti...

:) ihania kuvia ihanasta parvekkeesta ja ihanista ihmisistä! Kiitos vielä kerran tätäkin kautta vieraanvaraisuudestanne, hyvästä ruuasta ja mahdollisuudesta tutusta koko teidän mahtavaan poppooseen ja ihanaan kotiinne!
Tapaamisiin!

Ai kauheeta, kirjoitin tuohon loppuun ensin: tappamisiin! Onneksi huomasin :D

ps. poika mietti, että mitähän maksaisi PS3, että voisi pelata eräiden Turkissa asustavien poikien kanssa netissä :)

Kääk kirjoitti...

Hei! Olen jokin aika sitten löytänyt blogisi ja alkanut lueskella. Istanbulin-matkakuume kasvaa joka kerta. Huippua, että jaksat kirjoitella ahkerasti ja tosi kiva katsella Turkin maisemia. Istanbulin matka on ollut minun haaveeni nyt varmaan reilut 15 vuotta. Uskomatonta, että en ole saanut aikaiseksi. Joskus teininä tuli käytyä Turkissa perinteisissä rantalomakohteissa (Marmaris ja Antalya muistaakseni)vanhempien kanssa, mutta siitäkin on aikaa, kun olen jo yli kolmekymppinen. Silloin ihastuin Turkkiin. Kyllä tuo Istanbul laitetaan nyt ensimmäisten joukkoon matkustuslistalle. Kiitos kun jaksat kirjoitella hienoa blogia. :)

Mine kirjoitti...

Tiina: Sano sille pojalle, että kyllä se nettipelailu onnistuu ihan tietokoneellakin, näemmä:). Ehdotin juuri jotakin Pepille asiaan liittyen s-postissa. Miettikää, että olisiko se kaikille mukavaa?

Kiva, kun tulitte. Hauska tappa vanha tuttu, eikös se niin mene. Keskiviikkona sitten palatseillaan..

Kääk: Voi kääk, miten mukavaa. Kiva, kun jätit viestiä käynnistäsi. Kyllä nämä kivat palautteet motivoi jatkamaan. Ja kyllä tänne kannattaa tulla, ehdottomasti. Istanbul on ihan eri asia, kun Etelän lomakohteet.

Tiina kirjoitti...

Ehdotus suurella ilolla vastaanotettu :) ja tarkoittaa nimenomaan pojan puolelta :D

-K- kirjoitti...

Viihtyisä parveke! Kiva, että kuopus sai kukkasen hoidettavaksi :)

Mine kirjoitti...

Tiina: Hyvä sitten.

-K-: Vaihdoitko nimesi? ihmettelin, kun kuva oli tuttu:). "Ei riitä, että elää! Auringon paistetta, vapautta ja pieni kukkanen tarvitaan myös!" tiesi satusetä Andersenkin