"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

418. tarina (Çanakkale - alku aina hankalaa)

Matka meinasi loppua ennen kuin se pääsi kunnolla edes vauhtiin. Edellisenä päivänä oli huollossa selvästikin jäänyt jotakin asentamatta paikalleen. Kesken suoraa syttyi moottorivalo ja auto alkoi antamaan kummallisia tiedotteita. Olimme paikallisen Takahikiän huoltoaseman kohdalla ja pysäytimme auton sen pihalle. Mikäs nyt neuvoksi?

Mies jäi soittamaan huoltoon ja minä vein lapset huoltsikalle karkkiostoksille. Sieltä matkamme kääntyi takaisin kohti Istanbulia ja lähintä merkkihuoltoa. Huollon sulkeutumiseen oli aikaa puoli tuntia. Meidät ohjattiin odotushuoneeseen ja siellä odotimme parasta ja pelkäsimme pahinta. 

Tunnin aherruksen jälkeen huoltomies saapui tuoden hyviä uutisia. Voisimme jatkaa matkaa ja huolto ei maksaisi mitään. Joko se kertoi siitä, että huolto oli todellakin töppäillyt edellisenä päivänä tai sitten siitä, että turkkilaiset ovat vain niin perin avuliasta kansaa? Tässä vaiheessa oli sen verran mukavat mietteet, että päätimme uskoa jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Kiittelimme vuolaasti ylitöihin jäänyttä huoltomiestä ja käänsimme auton nokan jälleen kohti Çanakkalea. Alku aina hankalaa, mutta edessä loma seisoo.

Tomppa ohjasi taas kulkuamme ja neuvoi paikoin sellaisille teille, että meinasi usko loppua sen sanomisiin. Tälläkin peltotiellä saimme ajaa melkoista kuralätäkkörallia vain huomataksemme, että "oikaisimme" muutaman metrin vieressä kulkevaa parempaa asfalttitietä.


Gelibolussa ajoimme auton laivaan. Siellä vastarannalla häämötti määränpäämme Çanakkale. Tarkoituksemme oli viettää muutama päivä tutkimassa Gelibolun (=Gallipoli) taistelukenttiä ja haistella hieman Egeanmeren tunnelmia.







Ilta jo hämärtyi astuessamme Çanakkalen kaduille. Hotelli seisoi onneksi erinomaisella paikalla lähellä rantaa. Sulauduimme rantaan suuntautuvaan kävelijävirtaan. Ihailimme illan pehmeää valoa, hengitimme syvään meren tuoksua ja iloitsimme iltauinnilla olevasta delffiinipariskunnasta. 








Piste iin päälle löytyi rannalta. Olimme etsineet ravintolaa, joka ei olisi syöttölä, mutta sellaista ei meinannut löytyä. Oli vain niitä paikkoja, joissa oli kirkkaat valot, rumat pöydät ja tuolit, hälisevä tunnelma ja perusruokaa. Ehdimme jo ajatella, että muunlaisia paikkoja kaupungissa ei ehkä olisikaan. Mutta oli. Rannasta löytyi Cafe du Paris-niminen ravintola, joka oli lähes tyhjä. Siellä oli kaunis sisustus, himmeä valo, mukavaa musiikkia ja kynttilät pöydissä. Ja mikä ihana ruokalista ja miten taivaallisen hyvä ruoka. "Tänne tullaan kyllä huomennakin," huokaisi esikoinen. Ja me muut kehräsimme mukana.


 Hyvä ruoka, ihan paras lomamieli.

13 kommenttia :

Hippu kirjoitti...

Huh, olipa alku lomalla, mutta onneksi kuitenkin pääsitte lopulta matkaan!

Minua aina vähän pelottaa mennä sellaisiin paikkoihin syömään, joissa ei ole ketään, mutta ehkä joskus kannattaa ottaa riski:-)

mimon mami kirjoitti...

Leppoisaa lomaa! Pienikin irtiotto kotimaisemista virkistää.

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Pirteää pääsiäispaussia ja miellyttävää matkaa kaikesta huolimatta :)

Mine kirjoitti...

Hippu: Turkkilainen ajatus mukavasta ravintolaillasta on toisenlainen kun omani. Täällä kaivataan muita ihmisiä ja ääntä. Ei mitään romanttisia valaistuksia, vaan valot päälle. Näin ollen oman hämärän sopen löytyminen on ihanaa minulle, mutta... Yleensä meidän suosikkiravintolat saattaa helposti mennä konkkaan, sillä erikoinen menu ja sisustus ei ole valtavirran mieleen. Valitettavasti.

Mimon mami ja Helmi-Maaria: Olemme siis jo kotona pääsiäistä viettämässä. Reissu oli lauantaista tiistaille.

Leena Lumi kirjoitti...

Kaunista, rentoa pääsiäistä sinulle!

Lissu kirjoitti...

Oikein rauhallista pààsiàistà!

Saga kirjoitti...

Teidän isommista lapsista on kuin varkain kasvanut teinejä, mutta pienemmät pysyvät samanlaisina veijareina :)

Hyvää Pääsiäistä teille!

Jael kirjoitti...

Onneksi matka pääsi jatkumaan kuitenkin ensi kömmähdysten jälkeen.Mukavalta näyttää matkan alku!Hyvää Pääsiäistä Mine!

Mine kirjoitti...

Leena ja Lissu: Hyvää Pääsiäistä myös sinne teille!

Saga: Isommat on jo kasvaneet äitinsä yli, mutta pieniä saa vielä suukottaa päälaelle. Hyvää Pääsiäistä.

Jael: Onneksi tosiaan:). Hyvää Pääsiäistä!

Aili-mummo kirjoitti...

Alku aina hankalaa, mutta lopussa kiitos seisoo, väittää suomalainen sananlasku..;)

Toivottavasti matkanne jatkui hyvin vaikeasta alusta huolimatta!

Oikein hyvää pääsiäistä sinulle & perheellesi, Mine.<33333

Mine kirjoitti...

Aili: Se on hyvä ja monesti tosi sananlasku. Ja piti paikkansa tässäkin tapauksessa. Hyvää Pääsiäistä myös sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Rouva Valokuvaaja näyttää niin nuorelta ja hoikalta pinkeissä (?) pöksyissään, että täytyy kai lopulta alkaa uskoa, että lenkkeilystä voisi olla apua meikeläisen pulleaan mahaan ja ehkä jopa peppuun... t: Tiina

Olipas teillä haastava matkan alku ? Minun hermoillani olisi kyllä käännytty kotiin ja pysytty siellä.

Mine kirjoitti...

Tiina: Kyllä minua nyt nauratti tämä kommentti jostakin syystä. Ehkä se oli se kaksoismerkitys: pinkit pöksyt vai pinkeät pöksyt. Se olisi kertonut jotakin laihiksen tuloksista:D.

Minä olen ihan hoikka ihminen, mutta minulla on pömppömaha. Se ei valitettavasti ole mennyt mihinkään kävelyn myötä, mutta löysillä yläosilla ja kiristävillä alaosilla sen saa ehkä huijattua piiloon???

Kävely on ollut kivaa silti.

Ei mennyt onneksi hermot ja matkakin jatkui...