"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

704. tarina (Kävimme Martilla ja tulimme kotiin)

Kävimme maanantaina Martilla, Wittenbergissä. Siellä oli alettu valmistumaan uskonpuhdistuksen juhlavuoteen ja molemmat kirkot olivat remontissa. Emme siis päässeet näkemään, että missä Martti lepää tai missä hän vei Katharinansa vihille. Sen sijaan ovet aukenivat uskonpuhdistus-museoon, jossa sai tutkia mm. Martin aikaansaannoksia ja nähdä millainen oli Lutherin perheen olohuone.



Martti seisoi myös Wittenbergin keskusaukiolla.








Olohuoneen koristukset on jätetty Lutherin tekemään tai teettämään kuosiin. Rahapula se oli tätäkin nuorta perhettä vaivannut ja olohuoneessa luki, että Luthereilta meni monta vuotta rahan keräämiseen, jolla saivat olohuoneen maalautettua. Katsotaan miten meille käy? Tosin meidän olohuone kaipaisi maalin sijaan tapettia!


Wittenbergissä tiemme taas erkanivat ystävien kanssa. Yhdet palasivat kotiinsa junalla, toiset jatkoivat matkaa Saksassa asuvan ystäväperheen luo. Meillä laiva lähti vasta yöllä, joten päätimme pistäytyä Potsdamiin tutkailemaan sen kuninkaallisia puistoja. Vaikka matkaväsymys jo painoi, oli puistot oiva kohde. Linnat olivat jo kiinni, mutta oli riemullista, että rahvas sai vapaasti kuljeskella sekä puistossa että linnojen pihoilla ikkunoista kurkkimassa. Siellä me kirmailimme sateessa ja paisteessa ja juotiin kakkukahvit Lohikäärmetalolla.













Sitten lilluimmekin laivassa kohti Suomea. Se oli mitä loistavinta pakkolepoa kaiken sen ajamisen päälle. Sen kun vain huolehti itsensä ruokapöytään syömään säännöllisin väliajoin. Meille sattui myös erityisen hauskaa pöytäseuraa, kun isä aikuisen tyttärensä kanssa oli palaamassa Hollannista motoristien kokoontumisesta ja oli istutettu meidän pöytään laivayhtiön toimesta. Heidän kanssaan syötiin kahdesti aamupalaa ja yksi päivällinen.

Tänään matka Helsingistä Kotkaan oli erittäin nopea. Siltikin sitä ehti matkan aikana miettiä monenlaista asiaa. Koko päivää on virittänyt sellainen positiivisväritteinen epäusko, että täälläkö sitä nyt muka sitten olemme. On laskettu mummolassa olevat lapset. Yritetty hoitaa auton papereita suomalaista rekisterinumeroa varten. Kierretty Talon jokainen huone ja oltu oikein tyytyväisiä ostokseemme. Tavattu uudet naapurimme ja todettu heidät oikein mukaviksi ihmisiksi.  Nyt on menossa iltatee ja sen jälkeen remonttisuunnitelman teko.



Laivalla sanoin pöytäseurueellemme, että: "Meillä on nyt aikeissa remontoida talo kolmessa viikossa". Pöytäseurue totesi siihen, että: "sellaista tapahtuu vain televisiossa". Talolla tapasimme naapurimme ja heillekin selitin meillä olevan kolmen viikon remonttisuunnitelma. "Meillä on sellainen 30-vuoden suunnitelma," tuumasi pariskunta, joka oli jo viimeiset 10-vuotta eläneet remontin keskellä. En ole vielä lannistunut. Huomenna aloitetaan ja katsotaan sitten kuinka meidän käy!?!

maanantai 7. heinäkuuta 2014

703. tarina (Linnoja ja kavereita)

Aamulla saimme tutustua Baijerin Ludvik toiseen. Hän herätti heti mielenkiintoni ja niinpä olen nyt illalla googlettanut tietoja Ludvikista oikein urakalla. Netti avaa eteeni onnettoman lapsuuden viettäneen  nuoren miehen, joka ei osaa sitoutua. Sen sijaan hän antautuu intohimoisesti Richard Wagnerin musiikille, kauneudelle, uskonnolle ja joutsenille. Nykypäivänä me muistamme hänet loisteliaista linna-projekteistaan, mutta emme juuri muusta. 40-vuotias hallitsija syrjäytettiin julistamalla hänet mielisairaaksi ja vain pari päivää sen jälkeen Ludvik hukkui epäselvissä olosuhteissa. Jälkikäteen on ajateltu Ludvikin sairastaneen skitsofreniaa. Tänä päivänä saimme kuitenkin ihailla hänen käden jälkiään siellä Neuschwanstein käsittämättömän kauniissa linnassa, joka oli kyllä yksi hienoimmista ikinä näkemistäni.  Itse linnassa ei saanut kuvata, joten kuvasimme sen vain ulkopuolelta. Emmekä ihmetelleet yhtään, että miksi se Ludvik halusi juuri tänne linnansa rakentaa.


Parkkipaikalta näkyi kaksi linnaa. Kauempana valkoinen Neuschwanstein ja lähempänä Ludvikin lapsuuden keltainen linna. Jälkimmäisessä emme käyneet, vaan keskityimme ihan vain tuohon uudempaan.




Näköala linnan parvekkeelta. Sieltä huomasimme mm. riippusillan, johon kävelimme ottamaan nämä alemmat kuvat linnasta.



Ja sitten ne päivän Helmet:


"Juu, linnoilla tuli käytyä, muta mielenkiintoisempi oli tämän päivän hotelli. Siellä oli Gini ilman Tonicia. Jälkimmäinen oli loukannut jalkansa, joten mamma kysyi, että saanko viettää tämän yön Ginin seurana. Sainhan minä. Jotakin tällaista kotia se mamma minullekin tuumaa  rakentavansa sinne Talon pihalle. Nyt se ei vain tiedä, että viihdynkö minä täällä vai enkö viihdy, sillä minä istun koko ajan katolla. Mamma pelkää, että karkaan ja miettii, että mitä se silloin sanoisi kuopukselle… Ja ps. Ginikin on tyttö, joten ei ole pupuvauvoja tiedossa."




Helmi ei ollut ainoa, jota oli kaveri odottamassa täällä Meissenissä. Meidän ystävät Bulgariasta ja ystävät Saksasta olivat saapuneet samaan hotelliin. Olipa mukavaa nähdä, ihanaa istua yhdessä iltaa hyvän ruoan äärellä ja vaihtaa kuulumisia ravintolan sulkeutumiseen saakka. Huomenna saadaan jatkaa vielä yhdessä Lutherin kaupunkiin eli Wittenbergiin. Sitten on aika sanoa hyvästit, vaikka ei yhtään huvittaisikaan. Ystävät jatkaa toisaalle ja meidän on aika ajaa Suomen laivaan.










Kyllä matkailu avartaa, mutta nyt alkaisi matkaajan mieli jo halata kotiin. Mielessä vilisee remontit ja lapset. Tulevat työt ja Suomen kesä. Istanbul on jäänyt taa, mutta ei todellakaan poistunut mielestä. Tänäänkin tuli viestiä, jossa luki. "Kirkossa silmäni etsivät koko ajan teitä." Minun silmäni taitavat nyt mennä kiinni. Kiitos tästä päivästä ja mukana elostanne.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

702. tarina (On niissä vuorissakin puolensa)

Venetsian jätti taakseen kaksi päänsärkyistä ja väsynyttä hahmoa. Yletön jauho-juhla oli tehnyt tehtävänsä. Oli syöty surutta pizzaa, sämpylöitä, makaronia ja paninia. Sen kyllä huomasi ja tunsi kehossaan.  Sormukset ei mahdu sormiin, kasvot on pöhössä ja vatsa valittaa. Kuka käski syömään sen kaiken?

Matkaa seuraavaan etappiin oli sellaiset 500 kilometriä ja taas vaihdeltiin kuskia kunnon mukaan. Valeltiin niskoihin kylmävoidetta moottoritien reunassa ja tankattiin huoltsikoilta kahvia ja croissantteja. Lisää jauhoa, sillä Italiassa ei ole mitään muuta ruokaa tai välipalaa tarjolla? Onko olemassa italialaista karppaajaa ja mitä hän voi syödä?

Meri se on se minun rakkauteni. Mutta on niissä vuorissakin puolensa. Lähestyessämme Itävaltaa alkoi migreenin terä taittua ja silmä jaksoi taas ihailla jyhinä nousevia ja pilvien takana piilottelevia huippuja. Ensin Italian vuoret, sitten Itävalta ja lopulta Saksan Füssen. Matka eteni välillä jonoissa junnaten ja sitten taas sutjakkaasti lähes tyhjiä teitä pitkin ajellen.





Lähestytään Suomea ja lämpötilat ovat tippuneet reilu viisi astetta. Paikoitellen tihutteli vettä ja aurinko pysytteli pilven takana. Tuntui ihanan raikkaalle. Füssen on pieni ja sievä. Hotellin parvekkeelta voi katsella kaupungin linnaa. Ne muut linnat käydään sitten kurkkaamassa huomenna. Helmi oli tervetullut asustelemaan hotelliin. Se asettui tuonne parvekkeelle ja nauttii varmasti myös viilentyneestä kelistä.


Yllä näkymä hotellilta ja alla kaunis kaupunkinäkymä.







Kaupunki on mukavan kokoinen ja helposti kuljettava. Ihaillaan taas värit, ikkunat ja kaikki muu kaunis. Sisäpihalla on menossa konsertti, jota käydään pariinkin kertaan kuuntelemassa. Välillä pistäydytään oikein rehelliseen saksalaiseen ravintolaan syömään sikaa. Ruoka-annokset on valtavan kokoisia, joten nälkää ei tarvitse täälläkään nähdä. Jälkiruoaksi jäätelöä ja takeaway-kahvit.









Huomenna onkin erityinen päivä, sillä ei niin pikku kakkosemme täyttää 14-vuotta. Ensimmäistä kertaa emme ole aamulla paikan päällä laulamassa sankarillemme. Lauloimme sen sijaan nauhalle ja lähetimme sen sinne Suomeen. Paljon, paljon onnea rakas! Tulossa ollaan, mutta kotvasen kestää vielä.