"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

152. tarina (Autolla Eurooppaan)

Toiselle Euroopan ylitykselle lähtiessämme meillä oli jo koko perhe kasassa. Pienimmäisen myötä perheeseen oli ostettu tila-auto, joka osoittautui lähes heti katastrofikaupaksi. Tila-automme seisoi jatkuvasti korjaajalla. Osia tilattiin Koreasta ja odotettiin viikko tolkulla. Reilu kuukausi ennen kuin meidän piti lähteä matkalle Euroopan halki, auto oli seisonut kahdeksan viikkoa korjaamolla. Oli tilattu vääriä osia ja kaikkea muuta mutkaakin oli matkalle sattunut. Aloimme olla aika valmiit ajamaan tila-automme Bosboriin. Jos se vain liikkuisi.

Päätimme siis vaihtaa autoa ja se vaati nopeita ratkaisuja. Elimme jännittäviä aikoja. Rahoja laskettiin, autoja tutkittiin netistä. Etsimme käytettyä, mutta päädyimme uuteen, kun laina löytyi perhepiiristä. Vajaa kaksi viikkoa ennen aiottua matkaa uusi auto saapui. Se käytiin noutamassa Bursasta ja oli ainoa kappale laatuaan. Matkastamme näytti tulevan totta. Kiireellä mieheni hoiti paperiasioita kuntoon. Autoon investoitiin lapsia ajatellen matkatelkkari, joka onkin pelastanut monta matkakiukkua olemassaolollaan.

Matkaa edeltävänä yönä pakattiin aamuyölle asti. Me onnistumme täyttämään kaiken olemassaolevan tilan, jopa minibussissa. Aamulla sai matka alkaa tupaten täydessä autossa. Televisio päälle ja niin hurahti ensimmäinen 1200 km sateessa, paisteessa ja ukkosmyrksyssä läpi Kreikan. Igoumenitsassa astuttiin laivaan, joka kujetti meidät Italian Bariin.





Viime reissusta viisastuneena olin tehnyt läksyni ja suunnitellut hieman matkakohteita. Italian osalle oli ajateltu Pompei, Rooma, Pisa, Toscana. Tervetuloa ihastelemaan ihanaa Italiaa ja katsomaan miten matka sujui siitä eteenpäin.

7 kommenttia :

Elegia kirjoitti...

Road tripit ovat ihania!! Etenkin jos siis on toimiva kaara alla ;) Lasten kanssa autoillessa täytyy tietenkin tosiaan ottaa eri asioita huomioon kuin kahden kesken matkatessa.

Mielenkiinnolla jään odottelemaan jatkoa!

A kirjoitti...

Uskon, että teillä oli edessä jännä seikkailu; olette tosi rohkeita ihmisiä;D

Oikein mukavaa keskiviikkopäivää, Mine, ja kiitos postauksesta.<3

Kirjatoukka ja Herra Kamera kirjoitti...

Minun tekisi mieli pakata perhe autoon, ja hyödyntää uutta Hanko-Paldiski laivareittiä. Sitten olisi Via Baltica käytössä ja Eurooppa edessä ja matka alkaisi jo melkein kotiovelta. Mutta kakarat ovat aivan kantapäät maahan kaivautuneina pitkää automatkaa vastaan. Pitäisikin haastatella lapsiasi!

Leena Lumi kirjoitti...

Lasten kanssa reissussa kaikki on toisin. Olemme ajaneet kerran Decenzanoon niin, että auton takapenkillä oli kolme lasta;-) Sillä mataklla en voinut hankkia edes antiikkipeiliä, muusta nyt puhumattakaan.

Kirjoitin lehteen jutunkin tuosta tenavalauman kanssa reissusta ja on se blogissakin.

Myöhemmin olimme sitten liikkeellä pääasiassa kuopuksen kanssa, kun hänen piti joka toukokuu päästä pakoon Suomen koivun siitepölykautta. Alpit olivat siihen oiva kohde ja mitä ylemmäs ajoimme sen parempi.

Kahden vuoden päästä on tarkoitus aloittaa extremematkailu kahdestaan ja kiertää sekä vanhat reittimme, että löytää myös uusia. Silloin on kiva lähteä, kun ei kiire takaisin.

Jos muistelen taaksepäin, missä olisi ollut kauneinta, niin yksi tietty reitti, joka ajettiin joko Itävallasta Italiaan tai Sveitsistä Italiaan, en muista enää kumpi. Toki vihreissä alppijärvissä oli myös lumonsa.

Näen unia Idän pikajuna -matkasta, mutta sitten näin hin´na ja unet loppuivat siihen.

Mine kirjoitti...

Elegia: Minäkin viihdyn tien päällä. Puolisuunnittelemattomasti:). Meillä on tietysti näillä reissuilla selkeä mummolaan ja takaisin -ajatus. Onneksi matkan varrelle voi keksiä erilaisia etappeja.

Aili: Haukoja matkoja nämä ovat olleet. En nyt kutsuisi jännittäväksi kuitenkaan. Rohkeutta enemmän lasten kanssa matkustaessa tarvitaan kärsivällisyyttä:).

Kirjatoukka: Meidän mukulat on niin tottuneita tuohon autossa kökkäämiseen, että luulevat sen olevan ihan normaalia:). Älä siis kerro heille, että se on jotakin, jota vastaan voisi kapinoida:D.

Leena: Täytyypä käydä lukemassa matkastanne, kun elämä hieman höllentää. Meillä on vieraita Suomesta, joten koetan laittaa nettiajan minimiin. Nyt tässä postaan keiton keittämisen ohella.

Omaa kunniaa en asiasta ota, mutta kehaisen sen verran, että meillä on kyllä tosi helpot lapset, joiden kanssa on suhteellisen helppo matkustaa. Eikä onneksi matkapahoinvointia tms. Selväähän se kuitenkin on, että kahden aikuisen matka olisi eri näköinen kun lapsiperheen.

Leena Lumi kirjoitti...

Mine, se matka, josta kävit lukemassa, oli aika pitkä, sillä meillä oli silloin aikaa, eikä koiraa ikävöimässä. Meri oli pienin, eikä hän itkenyt tai valittanut koko matkalla mitään, mutta pojat olivat aivan oma lukunsa. Meri oli aina niin matkoilla, vaikka on muuten aika temperamenttinen. Aina oli hymy huulilla ja kaikki oli hyvin, vaikka ruokailu oli hankalaa, sillä hän oli 16 ikävuoteen allerginen kaikille viljoille sekä kananmunalle. Siinä sitten kertasin saksaani ainakin ruokapuolen osalta paljon ja muuten englanniksi, paitsi Italiassa pidin hätävarana sanakirjaa suomi-italia.

Mine kirjoitti...

Leena: Matkailu avartaa, lasten kanssa ja ilman:). Meillä ei onneksi ole ollut mitään allergioita kenelläkään. Täällä Turkissa kun ei mitään allergioita tunnetakaan ja vasta nyt on alkanut tulla tuotteita allergisia ihmisiäkin huomioon ottaen. Olisi siis ollut aika vaivalloista elää allergialapsen kanssa? Tai olisihan sitä kai siihenkin sitten totuttu?