"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

torstai 26. huhtikuuta 2012

204. tarina (Ayvalık - asukkaat vaihtoon)

Egean aaltojen ääressä seisoi pieni kaupunki nimeltä Ayvalık. Rannassa uivat kalastajien laivat. Rinteillä kasvoivat oliivipuut. Siellä ei ollut mitään kimaltavaa, meluavaa eikä turisteja vetävää. Ei moniakaan nähtävyyksiä eikä baarikujia. Kaupunki eleli hiljaiseloaan. Se ei käskenyt, ei hoputtanut ei vaatinut. Eikä ainakaan muistutellut siitä mitä tapahtui kauan sitten. Toisaalta kaikki oli päivänselvästi nähtävissä sille, joka halusi nähdä.



1920-luvun alkupuolella Turkissa myllersi. Sodittiin Turkin itsenäisyyssotaa. Vähä-Aasiassa Kreikka teki suurhyökkäyksen kohti Ankaraa, mutta kärsi musertavan tappion vuonna 1922. Puolin ja toisin syyllistyttiin kamaluuksiin ja tuli itsestäänselväksi, että jotakin on tapahduttava tilanteen laukeamiseksi. Lausannen rauhassa 1923 vedettiin maiden nykyiset rajat. Rauhansopimus edellytti myös laajamittaisia väestönsiirtoja. Nämä väestönsiirrot saivat alkunsa juuri Ayvalıkista. Kaupungin kreikkalaiset jättivät kotinsa, kirkkonsa ja luostarinsa ja muuttivat edustalla kelluvalle Lesvos-saarelle. Heidän kotinsa asuttivat turkkilaiset. Luostarit jäivät raunioitumaan, talot rapistumaan ja kirkkojen kupeisiin rakennettiin minareetit.





Ayvalık on rapistunut kreikkalainen kaupunki. Vanhan kaupungin talot ovat aivan erilaisia kuin turkkilaisissa kaupungeissa. Kirkot ovat aivan selviä kirkkoja, sillä edes päätyjen ristejä ei ole peitelty. Minareetit vain rakennettiin viereen ja pesupaikat pihalle. Ei liene yllättävää, että suuri osa Ayvalıkin turisteista tulee Kreikasta. Lesvokselle kulkee päivittäinen lauttayhteys. Ayvalıkissa saat siis palan Kreikkaa turkkilaistettuna ja me päätimme ystäväperheen kanssa syödä sen.

Syömisen aloitimme hotellimme aamupalapöydässä. Se oli katettu puutarhaan. Valkoiset liinat heiluivat hienoisessa tuulessa ja eriparituoleista sai valita mieluisensa. Siihen pöytään istuva unohti kiireen. Keskittyi maisteluun ja maisemaan. Korvissa soi lintujen laulu, edessä kimmelsi Egean-meri. Suussa maistui mansikkajuusto, oliivi, börekki, viherpippuritomaatti, nakkileipä ja aamukahvi. Mitäs jos viettäisi lomansa aamupalapöydässä, eikä nousisi ollenkaan?








Noustiinhan me lopulta. Tietenkin. Ajettiin mm. siltaa pitkin Alibey-saarelle. Sieltä löytyi kivoja kujia, hassuja kahviloita yms. Mutta niistä sitten toisen kerran...

13 kommenttia :

Leena Lumi kirjoitti...

Hirveän kiinnostavaa! Rappion kauneutta ja herkkuja.

Olen ollut Kreikassa vain kerran rantalomalla lasten vaatimuksesta ja siitäkin lomasta olin kovassa vatsataudissa kolme päivää, mutta Kreikasta jäi minulle pelkästään myönteinen kuva nimenomaan aurinkokohteena. Mieheni on aurinkoihminen ja Kreikasta tullenee se maa, johon minä häntä sitten kiltisti seuraan, kun hän tulee kanssani kosteaan Englantiin ja Skotlantiin etc. Pidän kreikkalaisesta ruoasta (liikaakin) ja ihmiset ovat ystävällisiä, on siistiä ja eläimiä olen nähnyt kohdeltavan vain hyvin.

Sun täytyy tehdä näistä jutuista ja upeista kuvista matkakirja. Jutut ovat yhdellä kertaa sopivan mittaisia ja sitten kuvat antoisia ja osaat aina kertoa jonkun pikkutarinan.

Kiitos taas kerran!

Kirjailijatar kirjoitti...

Ihana aamupala. Muistelen Istanbulin hotelliaamiaisia lämmöllä. Minä olen aamupalaihminen, mutta miehelle ei maistu aamuisin oikein mikään. Minä voisin istua helposti pari tuntia syömässä ja vielä tuollaisessa paikassa. Täydellistä.

Myös kaupunki näyttää kauniilta, ränsistynyttä kauneutta, joka aina viehättää minun silmääni enemmän kuin puunattu täydellisyys.

Anonyymi kirjoitti...

Olen miettinyt monesti, että on mahtanut olla kamalaa kummallekin osapuolelle jättää kotinsa ja muuttaa uuteen ympäristöön vain siksi, että on sattunut asumaan "väärällä" puolella.

Siis aivan ihana hotelli! Olisin varmasti luullut teidän oleskelleen ystävienne luona ellet olisi kirjoittanut HOTELLIaamiaisesta, niin kotoisalta tuo näyttää. Ah, niin ikävä kesää.

Helist

Yaelian kirjoitti...

Olenkin joskus lukenut jostain tuosta asukkaiden vaihdosta ja niinpä oli tätä mielenkiintoista lukea. Ihana aamiainen ja hotelli!

Sateenkaari kirjoitti...

Olen paljon katsellut netista kuvia Ayvalikista. Jo kuvista nakee, etta on erilaista, mita normaali turkkilainen ymparistö. On kiehtonut sen verran, etta mieli tekisi kayda katsomassa. Historia on myös mielenkiintoista.
Kauniit kuvat ja mielenkiintoista kertomusta.

Mine kirjoitti...

Leena: Minä en ole yhtään rantaihminen. En jaksa maata rannalla tai missään muuallakaan yhtään. Siksi Turkki ja uskoakseni myös Kreikka on minulle hyviä kohteita. Jaksan innostua raunioista, kirkoista, rakennuksista ylipäänsä, kauniista maisemista (meri ja vuoret, kukat, pellot, paimenet ja laumat) ja hyvästä ruoasta. Niitähän näistä kohteista saa, joten tyytyväisyys on taattu:). Ja toisaalta; lähellä on se meri, josta lapset nauttii. Sen verran täytyy uhautua toisten iloksi.

Kirjailijatar: Minäkään en ole aamupalaihminen kotona. En pysty syömään heti kun herään. Mutta tällainen lomalaisen aamiainen on eri asia. Silloin täytyy notkua pöydässä, herätellä ruokahalua ja ahtaa erilaisia makuja sen minkä kerkeää:).

Minä myös olen romuromantiikan ja ränsistyneen kauniin kaveri. Siinä näkyy elämisen jäljet. Niistä syntyy tarinoita.

Helist: Sodat on kauheita. Ihmisille tapahtuu hirveitä asioita. Se, että viedään koti ja juuret väkipakolla on traumaattista. Se ei ole turkkilaisten syy, tai kreikkalaisten vika. Sama suru on koettu monessa muussakin maassa. Itsekin kannan sen surun jälkiä, kun isovanhempien piti jättää koti Karjalassa ja lähteä evakkotielle. Se jäytää minuakin edelleen, kolmannessa polvessa, vaikka en ole ollut itse henkilökohtaisesti siinä tilanteessa osallisena. Nämä ovat haavoja, jotka repeytyvät helposti uudelleen. Niissä tarvitaan aikaa ja ymmärrystä. Historian tuntemusta ja asioiden hyväksymistä. Tapahtuneen auki puhumista ilman hyssyttelyä. On kuitenkin hienoa, että se laiva kulkee välillä Ayvalik-Lesvos. Jotta ihmiset saa tulla paikan päälle sututyötä tekemään. Näkemään, että elämä jatkuu,

Yaelian: Me harrastamme edullisia-hotelleja, joissa on joku juju. Tämä oli hyvä löytö. Taisi päästä Lonely Planettiin juuri tämän aamiaisensa vuoksi:). Eikä maisemissakaan ollut valittamista.

Mine kirjoitti...

Sateenkaari: Kannattaa käydä. Me kävimme Ayvalikissa ensimmäisen kerran noin 10 vuotta sitten. Se jäi mukaviksi muistoksi. Sen jälkeen olemme kiertäneet monenlaista kohdetta. Ayvalikin erityisyys on tämä kreikkalainen vaikutus sekä se, että se ei ole "perinteinen turistikohde". Ayvalikissa voi kohdata jotakin aitoa turkkilaista, joka minusta puuttuu "tusinakohteissa". En nimeä, ettei kenellekään tule paha mieli:).

Pepi kirjoitti...

Olen aina tykännyt reissaamisesta, mutta nyt on tahti uhkaavasti hiipunut prinsessojen myötä -ja mökki vielä lisäsi paikoilleen jumittumista. Sanoin irti JOPA jatkuvan matkavakuutukseni mikä joskus on tuntunut ihan elinehdolta!

Mutta nytpä onkin erinomaisen mukava reissata sinun seurassai :)
Usko vaan, että odotan sitä lomapäivää, että saan maata Lillassa sateen ropinaa kuunnelleen ja lukea blogisi alusta loppuun!

Ja täytyy yhtyä Leenan sanoihin: harkitsepa matkakirjan tekemistä :D

Kiitos taas tästäkin matkasta!

Ps. Oletko tehnyt juttua siitä Istanbulin edustalla olevasta huvilasaaresta....mikä sen nimi oli?....Büyükada?

Aili-mummo kirjoitti...

Ihana aamiaispöytä kuten Alaniassakin oli (vielä paljon parempi). Aamiainen on valkoiselle liinalle katettu, kyllä kelpaa maistella noita ruokia;DD

Jäi minulle epäselväksi, oliko isäntäväki turkkilaisia vai kreikkalaisia?

Mukavaa viikonloppua, Mine, sinulle ja perhekunnallesi.<333

Mine kirjoitti...

Pepi: Kiitos Pepi. Minulla on siis tarkoitus tehdä matkakirjat, sen vuoksi aloitin koko blogin. Tunisin ja Lissabonin kirjat on jo valmiit. Perheen matkat edessä. Nämä tietysti vain omaksi muistoksi.

Saarista en ole vielä tehnyt juttuja, mutta aion kyllä tehdä. Saaria on neljä ja kolmella niistä oleni itse käynyt. Pitäisikin kai käydä katsomassa se neljäskin. Ensimmäisen varsinaisen Istanbulin kotimme ikkunasta saattoi katsella saaria. Se oli aika ihanaa:).

Aili: Hotellin omistaja oli eläkkellä olevan opettaja, naisihminen. Turkkilainen. Puutarhassa kasvoi kaikenlaista hedelmää. Niistä ja saarten oliiveista valmistivat itse hotellilla hilloja ja ruokaa. Todella sympaattinen hotelli:).

Anonyymi kirjoitti...

Ikävä kuulla, että isovanhempasi ovat joutuneet käymään saman läpi. Sitä ei toivoisi kenellekään. Ihmisen on saatava elää siellä, missä tuntee juuriensa ja kotinsa olevan. Emme ole mitään pelinappuloita, vaikka monia onkin kohdeltu sellaisina, varsinkin sotien aikana. Miten muuten vanhemmat lapsesi suhtautuvat asiaan? Vaikuttaako se myös neljänteen sukupolveen? Helist

Anonyymi kirjoitti...

Ihastuttava aamiainen; olisimpa voinut istahtaa pöytään kanssanne ! Tai istahdin minä ja melkein onnistuin kuvittelemaan tuo leipäpalasen makkaralla suussani sekä muutkin herkut... t:Tiina

Mine kirjoitti...

Helist: Koitan olla siirtämättä negatiivisia tunteita ja ajatuksia jälkipolviin. Historiaa ei tarvitse kaunistella, mutta se pitäisi pystyä kertomaan todenmukaisesti, molempia osapuolia samanarvoisesti kohdellen ja ilman tunnelatauksia. Katsotaan muutamien vuosien päästä kuinka olemme onnistuneet.

Tiina: Kyllä siinä kelpasikin istua. Otapa siitä idea omaan kotiin. Suomen makkarat on muuten moninverroin parempia kun täkäläiset, joten suomalaistettu versio nakkileivästä olisi varmaan menestys.