"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

141. tarina (Mustallemerelle)

Tällä matkalla tehdään aikahyppy. Lapsia oli vasta kolme ja pienimmäinen heistä vuoden. Istanbulissa asui toinen suomalainen perhe lähes samanlaisella kokoonpanolla. Yhdessä tehtiin legendaarisia matkoja, joista ei puuttunut kaatuneita maitolaseja, lasten ääniä, vauhtia ja vaaratilanteita. Reissuja piti suunnitella lasten ehdoilla, joten ne eivät kestäneet montaa päivää. Mahdollisia nähtävyyksiä käytiin katsomassa naisten ja miesten vuoroissa. Hotellivuorot oli helpompia jaksaa, kun ne sai viettää vertaisryhmässä.

On mielenkiintoista huomata vuosien päästä mitä muistoja näistä matkoista jääkään. Tältä reissulta muistan sen, kuinka kuopus keltäytyi syömästä kaikkea muuta paitsi kaurapuuroa. Hätä keinot keksi. Ostin marketista kauraryynejä ja keitin niitä vedenkeittimessä hotellihuoneessa monta kertaa päivässä. Kolme kiehautusta ja puuro oli valmis. Hengissä selvittiin pelkän kaurapuuronkin voimalla. Kotona taas maistui pojalle muutkin ruoat.

Ajetaanpa siis Amasraan ja poiketaan matkalla Safranbolussa. Siellä missä Sahrami kasvaa.


4 kommenttia :

A kirjoitti...

Mine!

Olette te kovin reissuhenkistä väkeä, kun lähdette matkalle noin pienien lasten kanssa.;D

Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle ja perheellesi, Mine.<3

Anonyymi kirjoitti...

Taidanpa tietää, kuka se toinen perhe oli =). Ihania, muistorikkaita reissuja!!! Mielenkiinnolla odottelen lisäkuvia ja juttuja =).

T: Sen toisen perheen äiti

Kirjailijatar kirjoitti...

Miten sinä voit muistaa mitään monen vuoden jälkeen? MInulla taitaa olla joku lievä muistinmenetys, kun unohdan aina kaiken tapahtuneen. Tietysti vähän liioittelen, mutta en paljon. Kuvat toki tuovat mieleen paljon muistoja, joten onneksi onneksi on kuvia.

Mine kirjoitti...

Aili: Meillä on ystäviäkin, jotka ajattelevat, että pienten kanssa on vaikeaa reissata. Meistä taas pienten kanssa reissaaminen onnistui ihan hyvin, kun asennoitui matkustamaan lasten ehdoilla. Vauvat on helppoja matkaajia. Nukkuvat autossa ja eväät kulkee äidin matkassa:). Ovat kaikki tottuneita reissaajia. Eikä kukaan onneksi voi huonosti autossa.

Rakas ystävä: Mitä muistoja olenkaan elännyt uusiksi näiden kuvien kanssa:). Harmi, että ihan ekat reissut teidän kanssa tehtiin ilman digikameraa. Mietin kyllä, että pitäisikö skannata ja laittaa ne kuitenkin? Etelä-Turkki täytyy kai käydä kiertämässä uudestaan. Sieltä ei ole oikein minkäänlaisia kuvia. Sillä reissulla kun hajosi filmikamera. Katso nyt tuota kummipoikaasi? Mikä ihana pallero hän olikaan:D!

Kirjailijatar: Minä muistankin ihan valikoiden. Tuokin kaurapuuromuisto jostakin pelmahti päähän noita kuvia katsellessa:). Tästä kaurapuuronkeitosta ei ollut kuvia, se oli siis oikea muisto jostakin aivojen pohjalta. Kuvatkin on loistavia muistojen herättäjiä ja saattavat nostaa mieleen jotakin tunnemuistoja. Niitä näillä reissuilla riitti pienten kanssa sählätessä.