"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

lauantai 2. helmikuuta 2013

386. tarina (Lasten Istanbul - akvaarioon)

Viime päivinä on blogiini päädytty useamman kerran hakusanoilla Istanbul ja lapset. Siitä sain idean esitellä Istanbulin kohteita, joissa lapset viihtyvät. Tai ainakin omamme viihtyivät. Ensimmäiseksi lähdetään akvaarioon, joissa on ihan valinnan varaa. Tämän postauksen kuvat ovat Turkuazoo-akvaariosta, joka sijaitsee Euroopan puolella Bayrampasan kaupunginosassa. Tämän lisäksi Istanbulista löytyy maailman suurimmaksi teema-akvaarioksi mainostettu Istanbulakvaryum, jossa lapsemme ovat vierailleet koulun kanssa. Itseltäni se on vielä näkemättä.




Liput akvaarioihin eivät ole ihan halpoja (aikuinen noin 14€ ja lapsi noin 10€, alle 2 vuotiaat ilmaiseksi) ja koska meitä on näin monta kertautuu summa nopeasti isoksi. Näin ollen emme harrasta akvaariokäyntejä useasti, vaan kerran elämässä luonteisesti. Jos olet akvaarioista kiinnostunut, on käynti toki maksun arvoinen. Täälläkin saatiin kulumaan mukavasti aikaa ja kaikille löytyi jotakin mielenkiintoista. Käynti kannattaa sijoittaa arjen aamupäivään, jotta saa kiertää rauhassa ja ilman ryysistä. 






Tämän akvaarion etuihin kuuluu sen sijainti Forum Istanbul-ostoskeskuksessa. Ostoskeskus on yksi Istanbulin suurimmista ja sinne eksyy mukavasti ravintoloinen ja kauppojen viidakkoon. Akvaarion lisäksi ostoskeskuksessa on mm. elokuvateattereita, minigolffia, Jurassic Landia, keilausta jne. jne. Eli aikaa saa kulumaan halutessaan koko päivän. Ja jos tulee ikävä Suomea, voi poiketa IKEAan syömään lihapullia.



Jotkut huomasivatkin, että kirjoitin eilen postauksen saamistani tunnustuksista. Otin sen sitten pois, kun en keksinytkään kenelle laittaisin haasteet eteenpäin. Tuntuu, että tämä on ollut haasterikasta aikaa ja nämäkin haasteet olivat kiertäneen lähes jokaisessa lukemassani blogissa. Kiitos kuitenkin tunnustuksista Daniela ja Simpukka





On aina mukava saada se palaute, että joku viihtyy täällä blogissani! Kiitos myös kaikille uusille lukijoille, joita on ilmaantunut sivupalkkiin.

Hyvää viikonloppua!

16 kommenttia :

Matkatar kirjoitti...

Minäkin (ja mieheni -hänkin lukee omalta koneelta innoissaan blogiasi) huomasin että meinasit laittaa haastepostauksen. (Eihän niitä aina pakko jatkaa ole, jos on hauska vastailla kysymyksiin.) Mukavaa viikonloppua sinullekin!

Anonyymi kirjoitti...

Oletteko käyneet Koç-museossa lasten kanssa? Siellä on vaikka mitä härveleitä (myönnetään ehkä enemmän poikia kiinnostavia juttuja kuten autoja, pienoismalleja yms.) http://www.rmk-museum.org.tr Paikallinen kaveri ei ollut kuullutkaan museosta, mutta bongasin sen täältä jostain blogista. Eminönüsta pääsee bussilla n. 20min vähän syrjässä, mutta bussi menee museon eteen. Oli "vähän vanhempana tyttönä" myös kiva kokemus :)

Mine kirjoitti...

Matkatar: Minä tykkään niistä kysymyshaasteista. Ja näitä tunnustuksiakin on tietenkin mukava saada. Nyt vain tuntui, että ne olivat taas kiertäneet aika monta kertaa. Kiva kun jaksatte käydä lukemassa:).

Anonyymi: Kyllä vain, olemme käyneet ja olen aikeissa tehdä siitä postauksen tähän Lasten Istanbul-sarjaan. Tykkäsimme. Niin tytöt, pojat kuin aikuisetkin. Ja Uskudarista sinne pääsee kätevästi kultaisen sarven lautalla. Pysäkki on ihan museon vieressä.

Tiina kirjoitti...

Tuo kuva, jossa käytävä on veden alla, hrrrrr, meinasi tulla ahtaanpaikankammo :) Mutta komea paikka kuitenkin. Helsingissäkin lienee jokin vastaava nykyään, tai ollut kai jo vuosia.
Tuo Koc-museokin vaikuttaa mielenkiintoiselta, postausta odotellessa :)

Aili-mummo kirjoitti...

Sinulla, Mine, riittää näitä upeita kuvasarjoja, kiitos tästä postauksesta!:)))

Taisi olla tuo viimeinen kala mustekala? Asuvatko hait ja muut pedot kalojen kanssa sekaisin? Uskoisin että ei, varmaan omassa osastossaan...

Oikein hyvää viikonloppua sinulle ja perheellesi, Mine!<33333

Yaelian kirjoitti...

Ensimmäinen kuva tosi hienosti otettu:)tuollaiset akvaariot ovat aina niin jänniä lapsille:)
Mukavaa viikonloppua MIne!

Mine kirjoitti...

Tiina: Voin kuvitella, että jos olisi kova ryysis se tosiaan olisi aika kamala paikka. Koc museosta sitten seuraavaksi. Juuri sain kuvat etsittyä.

Aili: Kyllä ne oli omissa oloissaan. Olisivat muuten tulleet muut syödyksi. Mustekala oli aikamoinen otus. En tämänkään reissun jälkeen halua syödä sellaista. Huh.

Yaelian: Onhan ne hienoja. Tykkäisin itseasiassa akvariosta kotonakin, mutta en sen siivoamisesta, joten se on jäänyt....

Alwaro Black Winner kirjoitti...

Voe hyvänen aika, tämähän olikin yllättävä ja erilainen blogi!! Ja ooooh tuota yläbannerikuvaa oooh mitkä maisemat! Voi Istanbul on toivematkakohteeni ja sinne öh siis tänne :) matkustan kyllä jolloinkin!! Tänne blogiin jään seuraamaan turinoitasi! Ja tervetuloa käymään blogissani, aiheina ovat lähinnä kissat, sisustus ja puutarha. Mutta myös matkustelut sikäli vähissä kuin liikutaan maailmalla :)
-Helena ja Blackie-

Pepi kirjoitti...

Meinasin jo googlailla tuota Koc-museota, mutta jätänkin väliin jos postaus on tulossa :)
Tuollaiset akvaariot meikäläinen jättää suosiolla väliin, tuossa käytävässä iskis varmaan hapenpuute....eikä mun silmät tykkää noiden paksujen lasien aiheuttamasta vääristymästä - muutaman kerran on tullut kokeiltua.
Mutta näin on hauska katsella kuvia :) - ihan joka paikkaan ei itse tarvitse päästä!

Mine kirjoitti...

Helena: Kiitos ja tervetuloa! Tässä blogissa näkyy harvemmin kyllä kissoja, mutta Istanbulissa niitäkin riittäisi. Tämä on oikein kissojen kaupunki.

Pepi: Kuvat jo löysin, eli seuraavaksi sitten Koc museota. Ei minullakaan mikään hinku ole uudestaan päästä tuollaiseen akvaarioon. Yksi kerta riitti oikein hyvin:).

Elisabeth kirjoitti...

Me kun asuimme Bostonissa kävimme usein siellä akvaariossa. Meillä oli kausikortti, joka maksoi vähän enemmän kuin liput koko perheelle yhtä kertaa varten, joten se maksoi itsensä jo seuraavalla kerralla takaisin. Se oli kiva paikka käydä pienten lasten kanssa!

Anonyymi kirjoitti...

Vaikuttava paikka; joskin hieman pelottava (?) tunnelma näin henkilölle, joka ei viihdy korkealla, mutta ei myöskään ahtaassa. Linnanmäellä on jotakin samankaltaista, jossa olen käynyt lasten kanssa. Neidit olivat haltioissaan ja minä pelkäsin koko ajan, että jotakin särkyy ja löydän vielä itseni hain hampaista. t: Tiina

Mine kirjoitti...

Elisabeth: Nuo kausikortit onkin käteviä, jos tietää jonkun jutun olevan mielenkiintoinen useammankin kerran. Täällä nuo akvaariot on pitkän matkan päässä joten senkin puoleen en uskoisi meidän montaa kerran näkevän sitä lähtemisen vaivaa.

Tiina: Onhan nuo meren elävät mielenkiintoisia katsella. Mutta tuon sukeltajan paikalle en suostuisi sinne haiden sekaan uiskentelemaan. Enkä muutenkaan ole koskaan halunnut sukeltaa. Snorklaaminen sen sijaan oli hauskaa viime kesänä.

Riina kirjoitti...

Akvaariot ovat kiehtovia paikkoja! Pariisin akvaariossa en ole käynyt, se on kuulemma aika vaatimaton, mutta esim. La Rochellessa oli aikas hieno akvaario. Jos siis sinne joskus eksytte ja tekemistä kaipaatte! ;D

Mine kirjoitti...

Riina: Kiitos vinkistä. Tosin jos tulemme Ranskaan, siinä saattaa muut nähtävyydet viedä voiton akvaarioista:).

pikkupikkuriikki kirjoitti...

Upean näköinen paikka!! Me tykätään ja pieni tyttö aina kyseleekin että koska taas mennään akvaarioon. =) Vinkiksi matkusteleville että Mallorcalla oli myös upea akvaario.