"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 28. helmikuuta 2014

640. tarina (Istanbul - Pera Museon antia)

Päädyimme Pera-museoon Picasson houkuttelemana. Tämä oli jo toinen kerta, kun kyseisen taiteilijan töitä on tässä museossa esillä meidän täällä olomme aikana. Edellisellä kerralla tutkimme näyttelyn lasten kanssa. Eivät oikein ymmärtäneet Picassoa. "Miksi se maalaa vain nakuja ja härkiä?" Täytyihän se siis nyt käydä katsomassa, että olisiko tällä kertaa jotakin muuta esillä.


Sisään tullessa huomasimme, että Picasson lisäksi tarjolla oli myös Pohjoismaiden lasitaidetta. Museon kaksi ylintä kerrosta oli tätä Aurora-näyttelyä ja Picassolle oli annettu kolmas kerros. Aloitettiin siitä lasitaiteesta. Oli mukava huomata, että suomalaiset osaajat olivat hyvin edustettuina.



Ruotsalainen lasiämpäri. Kelpaisi siitä mökillä kauhoa kaivovettä?


Hans Christian Bergin työ oli ensimmäisenä suomalaisena esillä. Härpäke!




Camilla Mobergin turkoosin työn on puhaltanut Nuutajärvellä Kari Alakoski.





Vesa Varrelan "Edes pienet linnut eivät unohda". Jäi kuvaamatta se puoli, jossa luki Titityy:).




Ja lopuksi Oiva Toikan työ yllä.

Lasitöiden jälkeen oli aika astua Picasson maailmaan. Kyllä nakuja ja härkiä oli tälläkin kertaa tarjolla, mutta ei ihan samalla mitalla kun viimeksi. Näyttelytilan yleisväritys oli raikkaan punainen. Taulujen lisäksi oli esillä joitakin keramiikka-töitä, mutta niitä en tullut kuvanneeksi näköjään ollenkaan.



Museon hissin ovet on aina asianmukaiset.




Siellähän ne: Naku ja härkä.

Mielenkiintoisin oli minusta tämä sarja istuvasta ja makaavasta naisesta. Kuvasin teillekin koko sarjan, niin näette kuinka Picasso on lähtenyt revittelemään:).







Tästä sen näkee, että asian voi nähdä niin monella tavalla?



Museon kahdessa alimmassa kerroksessa on pysyvät näyttelyt ja koska olin ne jo nähnyt, karkasin museon kahvilaan odottelemaan Suomineitoa ja Kirkkomuusikkoa. Kahvila on tosi mukava, mutta aika hintava suhteessa sisäänpääsymaksuun, joka taas on minusta tosi edullinen. Sisään pääsi siis 10 liiralla (noin 3,5€) ja pieni kahvi taas maksoi 8 TL (melkein 3€).




Että tällainen kulttuuripläjäys. Vielä jäi siitä päivältä kävelyreitti seuraavaksi kerraksi. Eli huomenna sitten lenkkarit jalkaan ja retkelle Peraan. Tarjolla ainakin katumuusikoita ja seinätaidetta.

torstai 27. helmikuuta 2014

639. tarina (Istanbul - aamiainen Demissä)

Kauneimmissa joululauluissa me kirkkomuusikon kanssa tapasimme suomineidon. Tammikuussa kävivät meillä kylässä, suomineito ja hänen turkkilainen puoliskonsa. Eiliseksi me kolme sovimme treffit Üsküdariin. Oli minä, kirkkomuusikko ja suomineito, jokainen tulossa omasta suunnastaan. Tarkoituksena syödä aamiaista ja tehdä kierros Istanbulin kaduilla. Minä päätin ottaa selvää hyvistä aamupalapaikoista ja niin löytyi suloinen Dem-kahvila Karaköyn sivukujilta. Karttani oli hieman ylimalkainen, mutta suomineidolla oli tekniikka hallussa ja niin me tupsahdimme navigoituina sisään tänne:









Päätimme testata paikan aamupalalautasta ja se oli loistovalinta. Juomalistan äärellä tuli tenkkapoo, sillä koko juomalista piti sisällään sivukaupalla teetä, mutta ei ollenkaan kahvia. Minä en ole teeskentelijä, mutta mietin, että jos  saan joskus vieraakseni hänet, tiedän kyllä missä silloinkin syödään aamiaista. Miinukset siis kahvin puutteesta, mutta Dem pääsi silti plussan puolelle kaiken muun suhteen. Sisustus oli suloinen, ilmapiiri rento ja kissakin vietteli tuolilla lokoisia päiviä. Ja se aamupalalautasen juusto-osio oli ihan huippuhyvä.




Vatsat täynnä olikin sitten hyvä sujahtaa Istanbulin kaduille. Siitä tulikin kunnon löytöretki Beyoğlun sivukujille. Etsimme ensin Ghetto-yökerhoa, jossa piti olla hienot maalaukset. Päädyimme ghettoon, eli Tarlabasıın. Muutaman kyselykierroksen jälkeen selvisi, että Ghetto on vaihtanut nimensä eikä tietenkään ole päivisin auki. No, päädyimme sitten Pera-museoon. Siellä oli skandinaavian lasitaiteilijat ja Picasso. Ei hullumpi vaihtoehto sekään. Mutta siitä sitten ensi kerralla. Nyt on ryhdyttävä pizzan paistoon….

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

638. tarina (Arkeni - silkkaa taikauskoa)

Muuttaessamme Istanbuliin, muutimme islamin keskelle. Sen toki tiesimmekin. Yllätyksenä sen sijaan tuli turkkilaisten taikauskoisuus, johon tuntuu törmäävän joskus islamiakin enemmän. Osa tästä taikauskosta sekoittuu islamiin ja sitä voi kutsua myös kansanislamiksi, osa taas on ihan silkkaa taikauskoa. Asioihin, jotka minusta on ihan höpönlöpöä, uskotaan huvittavankin vakavasti. Riippumatta edes henkilön koulutustasosta tai sukupuolesta.


"Mikä olet horoskoopiltasi" on tuttu kysymys. Turkkilaiset näyttävät lukevan horoskooppeja ahkerasti. Tulevaisuutta tutkitaan myös kahvinporoista.  Tätä harrastetaan kodeissa ja kuppiloissa ihan maallikkovoimin tai sitten voi piipahtaa kahvilaan, jossa luvataan lukea ennustukset joko kaupan päälle tai ainakin edullisesti. Unia nähdään myös tiheästi ja aika usein niissä nähdään myös merkkejä tulevasta. Unet myös ohjaavat tekemään valintoja.


Tyypillisin taikauskon muoto on sininen silmä, jolta et voi Turkissa välttyä. Silmiä myydään koruissa, tekstiileissä, laatoissa jne. Se käydään ripustamassa lastemme vaatteisiin hakaneulalla. Olemme ottaneet silmät kiltisti vastaan ja heittäneet menemään mutkan takana. Minulle silmä on taikakalu, jota en halua kotiini enkä lasteni vaatteisiin. Turkkilaisille se on sen sijaan rakas suojaava amuletti. Silmiä kiinnitetään lapsen vaatteiden lisäksi asuntojen ovenpieliin, autoon roikkumaan tai koruksi kaulalle. Ja miksi? Suojelemaan pahalta silmältä, joka on tuijottava demoni tai vihamiehen tai vaikkapa kateellisen naapurin katse. Erityisen herkkiä pahalle silmälle ovat lapset, etenkin juuri vastasyntyneet. Entinen vuokraisäntämme, pankinjohtaja ja koulutettu maailmaa nähnyt mies, selitti meille vakavissaan pahan silmän vahingoittaneen heidän tytärtään ja tämä oli änkyttänyt muutaman vuoden tästä syystä. 


Pahalta silmältä on siis turkkilaisen mielestä paras suojautua. Suojautumiskeinoja on sinisen silmän ripustaminen lisäksi muitakin. Kun kehutaan toisen lasta tai jotakin vaikkapa uutta asiaa, muistetaan perään sanoa "Maşallah", joka suojaa pahalta silmältä. Pahaa silmää voi myös huijata. Sen sijaan, että erehtyisi ihailullaan tuomaan vaikkapa lapsen pahan silmän tietoon, kannattaa lapselle sanoa, "hyi kun olet ruma." Suomalaiselle lapselle kesti hieman aikaa ymmärtää, että miksi tädit haukkuvat häntä tai uutta vauvasisarusta rumaksi.


Yleistä on myös usko Jinneihin, islamilaisiin henkiolentoihin. Allah teki nämä henget eräänlaisesta tulesta. Jinnit eivät välttämättä ole pahoja, mutta yleisesti niihin suhtaudutaan hieman pelon sekaisesti. Näin ollen saan kävellä usein itsekseni hautausmailla, sillä turkkilaisessa ajatuksessa hautausmaat ovat jinnejen pesäpaikkoja ja siksi niitä on syytä välttää ainakin hämärällä. Minua jinnit eivät ole vaivanneet, ehkä ne eivät ole kiinnostuneet suomalaisista?


Turkissa rehottaa myös kansanislam. Oppimaton kansanosa, joka ei välttämättä edes tiedä, mitä Islam opettaa, sekoittaa osia islamista ja osia taikauskosta. Ihmisen täytyy siis hakea apua Jumalalta pahoja voimia vastaan. Tässä näyttelee osansa kiroukset, pahat henget, ennustukset jne. Islamin tärkeiden henkilöiden haudoilla rukoillaan voimaa tai siunausta. Erityisesti kansanislamiin näyttää hurahtavan naiset, joille ei moskeijajumalanpalveluksessa olekaan selkeää paikkaa, ellei "takaosan kanahäkkejä lasketa mukaan". Näistä siunauksista, pahalta varjeltumisista yms. kudotaan naisporukoissa monenlaisia  uskomuksia, joita kotipiirissä sitten totena pidetään ja annetaan ulkomaalaisenkin saada niistä osansa.


Entä sitten se mustakissa ja peilien rikkoutumis-osasto. Jep, ihan on samat tarinat täälläkin. Taikausko taitaa siis olla hyvin laajalle levinnyttä ja kulttuurirajoja läpäisevää? En edelleenkää sylje olan yli kissojen ylittäessä tietä, välttele tikapuita tai murhedi rikkimennyttä peiliä. Hämähäkitkään ei saa sääliä, vaan liiskaan jokaisen joka eteeni tulee.

Tähän loppui tämän kertainen arkeni-sarja ja huomenna lähdetään aamupalalle Demiin kirkkomuusikon ja suomineidon kanssa.

maanantai 24. helmikuuta 2014

637. tarina (Arkeni - meidän asiat ei ole vain meidän asioita)

Elo yhteisökulttuurissa tarkoittaa sitä, että meidän asiat ei ole vain meidän asioita. Turkissa sinua tarkkaillaan. Ei salaa ikkunaverhojen suojista, vaan avoimen uteliaasti. Naapurusto kyllä tietää, että onko teillä viime aikoina käynyt paljon vieraita, onko vauva ollut levoton, onko miehesi taas matkoilla, onko teillä riidelty tai onko teillä mahdollisesti sattunut jotakin epäilyttävää. Lisätietoja kysellään vaihvihkaa tai täysin suoraan pihalla ja jos niitä ei tahdo antaa, se on hyvää materiaalia huhuille.


Asiat, joita olemme tottuneet Suomessa pitämään yksityisasioina, ei sitä olekaan Turkissa. Kaupan kassa on kiinnostunut koulutuksestani ja mieheni työpaikasta. Rapun siivooja haluaisi tietää paljon maksamme vuokraa. Vieruskaveri bussissa on kiinnostunut paljonko mies saa palkkaa tuollaisesta työstä ja mitä lastemme koulu maksaa. Taksikuski kysyy, että mitä uskontoa edustan, käynkö kirkossa ja mitä mieltä olen islamista. Mummo puistossa kehoittaa minua jo tekemään sterilisaation, sillä lapsia meillä on ihan liikaa. Taloyhtiön kaupassa tapaamani rouva on huomannut, että olen lihonut. Yläkerran asukas viereisestä taloyhtiöstä on vakuuttunut mieheni hyvyydestä, sillä hän on huomannut, kuinka mies auttaa minua kotona. Kuinka ihmeessä hän sen näkee? Onko turkkilaisilla seinät läpäisevä katse?



Emme ole mainostaneet pois muuttoamme naapureille ollenkaan. Viime kesänä naapurimme on kuitenkin ovan takana ja haluaa tietää, että onko asuntomme vuokralle tarjolla, sillä hän on kuullut meidän olevan muuttamassa pois. Mitä ihmettä, emme todellakaan ole. Kuukausi sitten saimme sähköpostia vuokraisännältämme, joka on kuullut naapureilta huhuja, että olemme lähdössä. Onko asiassa mitään perää? Lukeeko naapurustomme ajatuksiamme, vai kuka meistä oikein vuotaa tietoja tähän taloyhtiöön?



Meidän taloyhtiömme ei ole edes kaikkein konservatiivisimmalla alueella. Täällä asuu ihmisiä, jotka haluavat elää omaa elämäänsä, eikä naapuruston paine ole samalla tasolla, kun esim. siellä mistä siivoojani saapuu. Hän usein päivittelee naapurustonsa reaktioita vaikkapa heidän perhetilanteeseensa, siivoojan huivin käyttämättömyyteen tai yksin kulkemiseen hänen mennessään työpaikalle. Siivooja onkin huomannut, että naapuruston paineelle kannattaa antaa periksi jossakin määrin, sillä se helpottaa kummasti elämää. Jos ei jaksa rankkaa siivoustyötä tekevänä paastota, kannattaa laittaa kello soimaan ennen auringonlaskua ja käydä sytyttämässä keittiöön valot. Näin naapurusto luulee sinun paastoavan, ja vältyt enemmiltä hyökkäyksiltä. 




Muista siis elää siivosti ja tiedosta, että Turkissa asiat on tapana tulkita pahimman kautta. Jos minä lähden naapurissa asuvan miehen kyydissä aamulla, koska meillä on sama suunta, voi se naapureiden silmissä näyttää suhteelta? Paikallisen miehen mielestä se, että hän näkisi minut toisen miehen kanssa vaikkapa kävelemässä Istiklalilla, herättäisi kysymyksen siitä, että mitä tekemistä meillä on kahdestaan siellä? Onko puolisoni asiasta tietoinen? Naapuruston neuvon mukaan kannattaa ovi jättää auki, kun korjaaja tulee meille päiväsaikaan, ettei meillä vain tapahdu mitään sopimatonta. Siis silloinkin, kun minulla on kasa pieniä kotona. Mies ja suomalainen ystävämme, joka on naispuolinen, olivat lähdössä samaan aikaan Saksaan. Koska paikalliset ystävämme olisivat saattaneet huomata, että nämä kaksi ovat samaan aikaan reissussa, piti pyytää kolmaskin henkilö matkaan, esiliinaksi, jotta mahdollisilta puheilta vältytään. Meidän asiathan ei ole meidän asioita, isoveli valvoo eikä väsy.