"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

63. tarina (Suuntana Itä)

Kun ensimmäisen kerran saimme päähämme lähteä Turkin Itään, paikalliset ystävämme eivät hihkuneen riemusta. Meillä oli neljä lasta, joista pienin oli ihmetellyt elämää vasta muutaman kuukauden. Istanbulissa elämänsä viettäneelle turkkilaiselle Itä oli ilmeisen pelottava. Saimme kasan viisaita neuvoja, meitä kehoitettiin olemaan vastuuntuntoisia ja matkustamaan jonnekin muualle.

Minä luin samoihin aikoihin kirjan suomalaispojista, jotka kaapattiin idässä. Se ei lieventänyt matkahaluja. Halusin nähdä Sümelan luostarin Trabzonissa. Mies halusi nähdä Araratin. Lapsille oli ihan sama, etenkin sille pienimmälle, kunhan sai maitonsa ajallaan.

Pakkasimme siis auton ja lähdimme. Emmekä joutuneet katumaan.

8 kommenttia :

Yaelian kirjoitti...

Seikkailunhaluinen perhe:) Jään odottelemaan kuvia itäsuunnasta,,,

Mine kirjoitti...

Yaelian: Tai vain luottavainen ja sinisilmäinen?

Sateenkaari kirjoitti...

Kuulostaa jannittavalta ja mielenkiintoiselta.

Mine kirjoitti...

Sateenkaari: Onneksi se ei ollut liian jännittävää, mutta VALTAVAN mielenkiintoista.

Anonyymi kirjoitti...

Se on harmi, että etenkin Turkissa moderneimmissa kaupungeissa pelätään kaakkois- ja Itä-Turkkia. Juuri siellä ihmiset ovat ystävällisiä ja vieraanvaraisia, ja se alue tarjoaa paljon kaunista nähtävää. Olen todella positiivisesti yllättynyt, että olette rohkeasti lähteneet kohti niitä ei niin suosittujakin paikkoja. Etenkin Mardin-Midyat -postaus lämmitti mieltä, koska olen sieltä päin(turkin kurdi kun olen). Mielenkiinnosta kysyn: oletteko käyneet Beyaz su:lla tai sirnakissa vielä? :) .Helist

Mine kirjoitti...

Helist: Minustakin se on harmi. Me koimme tällä(kin) matkalla vain pelkästään äärimmäistä vieraanvaraisuutta ja ystävällisyyttä. Tosin en tiedä olisiko turkkilaiset saanut kokenut sitä yhtä syvästi, kun me harmittomat valkopäät? Jännitteet on molemminpuoleisia, valitettavasti. Olet lähtöisin ihanilta alueilta. Mardin on ihan lempikaupunkejani Turkissa! Beyaz su:lla tai Sirnakissa emme ole käyneet, ainakaan vielä. Onko teillä siellä vielä sukua?

Anonyymi kirjoitti...

Sukua on vaikka kuinka paljon, kuten kaikilla sieltä päin olevilla. :D Jos ei vieraanvaraisuudesta, niin ainakin siitä turkkilaiset voisivat yllättyä, että kurditkin ovat ihan tavallisia ihmisiä. Heillä on median takia niin negatiiviset kuvat kaakosta, varsinkin viattomista ja tavallisista ihmisistä. Todella valitettavaa. Helist

Mine kirjoitti...

Helist: Niinpä, ehkä sen takia sulauduimmekin hyvin joukkoon lapiskatraamme kanssa:).

Ihmisillä on taipumus pelätä sitä mitä ei tunne tai tiedä. Ja kun pelkää, ei haluakaan ottaa selvää. Ja on helppoa niputtaa ihmiset kansalaisuuden tai rodun perusteella, kunnes oppii tuntemaan yksilöitä. Toivon, että Turkissa tässä asiassa ollaan valmiita tulemaan vastaan molemmista suunnista.