"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

436. tarina (Kun asuu kaatopaikka ikkunan alla)

Pitkäperjantaina käveltiin pitkään. Istanbul teki töitään ja kävi koulua, eikä tiennyt ristintiestä mitään. Esikoinen sentään oli lomalla, joten mies jätti meidät kaupalle ja kävelimme sieltä kotiin. Alkuun pitkin mitään sanomattomia kerrostalokortteleita, työmaita ja tavallisia asfalttiteitä, kunnes tupsahdimme keskelle vehreää maaseutua. Kanat kaakattivat tien ohessa ja kukko pörhisteli sulkiaan. Lehmät laidunsivat jossakin siellä alhaalla vehreillä kukkulan rinteillä. 




Olimme kulkeneet suuntavaistomme varassa, mutta päätimme hieman tarkistaa tilannetta vastaantulevilta. Ensin tuli lauma lapsia puukot käsissään ja kieltä murtaen. Heitä kiinnosti meidän teitämme enemmän päästä kuvaan. Kohta lasten jälkeen tien vieressä istui kaksi miestä, jotka seurasivat kulkuamme suut auki ihmetellen. Ryhtyivät kuitenkin neuvomaan, kun kysyin tietä. "Tuosta alas ja seuraatte tuota ojaa." 



Tästä alas...



...ja tätä tietä pitkin pääsee kotiin.


Ympäristö olisi ollut kaunis. Kohosivat vihreät kukkulat. Laidunsivat lehmät ja vuohet. Alla virtasi vesi. Esikoisen silmät tavoittivat kuitenkin vain röttelöiset talot ja niiden ikkunan alla sijaitsevan kaatopaikan. Yllä menevältä tieltä oli aikojen saatossa kaadettu rinteeseen roskat, vanhat huonekalut, autonromut jne. "Kyllä olen onnekas," huokausta seurasi maailman tuska. Siinä kulki ristintiemme, jossa pohdittiin eriarvoisuus, epäonni ja onni, pelastuskysymykset ja oikeudenmukaisuus. Miksi?





Kaatopaikasta selvittyämme näimme hautausmaat.  Ylhäällä vuoren päällä olevan hautausmaan, jonka kivet hohtivat valkoisina vehreyden keskellä. Se näytti hyvin hoidetulle sieltä alhaalta katsottuna. Slummin vieressä oleva hautausmaa taas julisti, että kakkosluokan kansalaisuus jatkuu kuoleman jälkeiseenkin elämään. Köyhän viimeinen leposija sijaitsi kiviröykkiöiden ja laudan palasten alla. Kätkien sisäänsä ainutlaatuiset elämät ja läheisten surun.






"Kertoi, kuuntelutti, nauratti, emme ajatelleet kuolemaa. Pisti ajattelemaan."



Pisti ajattelemaan...

16 kommenttia :

Amalia kirjoitti...

Tuollaiset retket on nuorisolle terveellisä ja miks ei itsellekin. Näkee luonossa, että mikään ei ole itsestään selvyys.

Allu kirjoitti...

Varmasti pani ajattelemaan. Mutta kauniin vihreää oli.

Karoliina kirjoitti...

Istanbul on ihmeellinen kaupunki, kun aina löytää uusia seutuja vielä vuosien jälkeenkin - kuin ulkomailla olisi, joissain kaupunginosissa kun ensimmäistä kertaa pyörii!

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

No kyllä varmasti pistäisi ajattelemaan itse kunkin. Jotenkin todella kaunis tämä postaus. Sekä kuvien että tekstinsä puolesta. Iloista, ajatuksellista viikkoa!

Matkatar kirjoitti...

Hieno postaus! Luonnon roskaaminen on todella ikävää. Tosin köyhillä ei ehkä ole muuta mahdollisuutta kuin heittää roskat kadun varteen..., tiedä häntä. Kurjaa se on, kuten tuokin miten selkeästi näkee köyhien ja rikkaampien eron yhdellä kävelyretkellä.

Jännää muuten miten löydätkin sieltä aina uusia reittejä? Vaikka minä olen täällä Barcelonan miljoonakaupungissa, tuntuu että kaikki kadut on jo koluttu (ja kuvattu moneen kertaan) ! :)

Anonyymi kirjoitti...

Pohjoismaiseen hyvinvointiin ja vähäosaisistakin huolenpitoon tottuneena minut aina Turkissa käydessäni pysähdyttää se tosiasia, että niin ei ole kaikilla eikä kaikkialla. Kosketti mitä sanoitit. Jokaisella on ihmisarvonsa. Meille kaikille ei vain ole suotu yhdenvertaisia mahdollisuuksia. Se ei kuitenkaan tee toista ihmisenä vähempi arvoikseksi.

Ympäristöstä piittaamattomuus ei mielestäni ole sidoksissa varallisuuteen. Uskomattomia jätevuoria ja kaatopaikkoja olen nähnyt järjestetynkin jätehuollon tuloksena. Miten ympäristöasioita mahdetaan Turkissa pitää esillä ja arvottaa?

Pidän peukkuja ja teen osani, jotta blogisi yltää loppukisaan ja voittoon. Julkaisu, joka voittajalle on luvassa, tulee osaltasi olemaan best seller. Ajatuksesi ja ilmaisusi ovat "iholla" ja avaavat näköaloja. T. Anisi

Aili-mummo kirjoitti...

Mine, isot kiitokset postauksesta!
Kaunista ja miten sen nyt ottaa..:)
Täysin ymmärrän, että suurkaupungissa on monenlaista ympäristöä.

Hyvää uuden viikon alkua, sinulle.<33333

Mine kirjoitti...

Amalia: Niin, sitä täällä oppii. Tämä ei ole mikään yhden luokan yhteisö.

Allu: Kaunista oli, etenkin jos osasi katsoa oikeaan suuntaan:). Sen minä olen täällä oppinut.

Karoliina: Niin juuri. Nyt minulle on iskenyt sellainen paniikki, että mitä kaikkea en vielä olekaan löytänyt ja osannut etsiä...

Helmi-Maaria: Iloinen, ajatuksellinen viikko kuulostaa hyvälle. Tehdään siitä siis sellainen.

Matkatar: Aina on minusta mahdollisuuksia, mutta seura tekee helposti kaltaisekseen? Jos kaikki muut kippaavat jätteet yli laidan, voi tuntua järjettömälle viedä omia jätteitään roskikseen. Roskaaminen on pois opetettavissa, mutta se ei tapahdu itsestään.

Täällä näitä kulmia löytyy, mutta kuinka pitkälle jaksankaan kävellä?

Aili: Kaunista ja rumaa, hienoa ja ei niin hienoa, luksusta ja köyhyyttä. Kaikkea löytyy aina vastapareissa. Sellainen on Istanbulini.

Satu kirjoitti...

Minä ihmettelin tuota samaa kuin Matkatar, että mistä aina löydätkin uusia reittejä kuljettavaksi ja meille katseltavaksi. :-) Mutta hyvä näin - ja pisti minutkin ajattelemaan.

Jael kirjoitti...

Hyvä on lasten nähdä miten muillakin on.Tuosta tulevat hieman Caracasin slummit mieleen.

Petra kirjoitti...

Onpa kauniin vihreaa, taalla ei voi valttya muistuttamasta paivittain itseaan siita etta mikaan ei ole itsestaanselvaa, tai voi jos haluaa liikkumalla vain tietyilla alueilla. Onneksi sinunlaisiasi on niin moni paasee nauttimaan Istanbulin kaikista puolista!

Kirjailijatar kirjoitti...

Juuri tuon takia on niin tärkeä nähdä asioita, ehkä matkustaa johonkin nähdäkseen ja ymmärtääkseen, että maailma on toisille niin erilainen. Ja hyvä, että lapsetkin sen tajuavat, ihan varmasti se kasvattaa kykyämme myötätuntoon.

Mutta tuo vihreys on siltikin ihanaa, toivottavasti täälläkin kohta viheriöi samaan tapaan.

mehtäemäntä kirjoitti...

no empäs kyllä ihmettele miski pisti ajattelemaan..siis voi järkytys!!!

Anonyymi kirjoitti...

Miehelleni tekisi hyvää lähteä kävelylle ja katsomaan tarkasti ympärilleen. Hän on viime päivät kyllästymiseen asti valittanut ainaista rahapulaa + köyhyyttä... Siihen valitukseen ei ole auttanut realisointi, eikä edes matkailu !! En tiedä, mikä häntä oikeasti vaivaa tai mihin hän on kyllästynyt ? Ihmisellä on kaikkea tarpeeksi (ja liikaakin), mutta valitus jatkuu; ehkä se kaatopaikka sentään vielä puuttuu... t: Tiina

Mine kirjoitti...

Satu: Etsivä löytää. Minun kai täytyy olla etsivä?

Jael: Nämä taitaa olla romanien asuinalueita. Lapset puhuivat sen verran murtaen turkkia. Surullista.

Petra: Minua säälittää ne rikkaat, jotka elävät omassa kuplassaan. Luullen, että pois silmistä on poissa sydämestä. Täytyy tietää, jotta ymmärtää.

Kirjailijatar: Jos se edes herättäisi kiitollisuutta sitä kohtaan, mitä itsellä on, niin loppuisi edes hetkeksi turha marina?

Mehtänemäntä: Niin, tartteis varmaan tehdä jotain? Ihmettelen, että se ei tunnu heitä itseään häiritsevän?

Tiina: Saavutetuista eduista se kai on vaikein luopua? Jos joskus on ollut paremmin, on vaikeampaa tottua siihen hetkeen, kun on tiukempaa? Kun taas ei ole koskaan ollut mitään, sitä turtuu siihen sitten ja unohtaa edes haaveilla jostakin paremmasta?

Mine kirjoitti...

Anisi: Jostakin syystä bloggeri laittaa kommenttisi roskaposteihin ja minun pitäisi muistaa käydä ne sieltä noutamasta. Jos siis vastaukset viipyy ja kommenttisi katoaa se ei johdu minusta vaan tästä syystä:).

Ympäristöasiat Turkissa on ihan lapsen kengissä ja täällä asuu turhan monta roskaajaa. Siinä on Turkilla vielä piiiiiitkä tie.

Samoin on mahdollisen kirjan syntyminen kyllä sellainen tie, jonka käymiseen en tiedä minulla olevan taitoja tai aikaa. Mutta ans kattoo nyt.