"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

maanantai 18. helmikuuta 2013

392. tarina (Nainen ja sen kilot)

Elämäni ensimmäiset 32-vuotta kuluivat syöden mitä mieli teki. Olin niitä onnellisia, joihin eivät kilot tarttuneet. Ja minähän söin. Hyvällä mielellä ja mistään tinkimättä. Kolmesta ensimmäisestä raskaudestani palauduin helposti. Imettämistä piti lopetella siinä vaiheessa, kun olin -3 kg lähtöpainosta. Kun sai syödä  ilman seurauksia mitä halusi, opin syömään juuri niin kuin ei pitäisi. Minulla se tarkoitti kaikkea makeaa, jauhoista, perunaista ja kermaista. 

Sitten syntyi kuopus ja alkoi elämäni jojona. Kilot eivät lähtenetkään itsestään. Päinvastoin, niitä rupesi kertymään vyötärölle jo pelkästä herkkujen ajattelemisesta. Peilistä minua katsoi joku nainen, jolla pömpötti jatkuvasti vatsa. Minä turposin todella helposti ja en pitänyt yhtään siitä kropasta jossa jouduin elämään.  Selityksiä sinkosi oikealta ja vasemmalta. "Tuossa iässä aineenvaihdunta hidastuu." "Johtuu keisarinleikkauksesta." "Sellaista se nyt on." Suurin kuoro koostui vähättelijöistä: "Et sinä ole mikään lihava." "Missä ne kilot muka on?" "Eihän tuo nyt ole mitään.""Höpöhöpö."

Viidestä kahdeksaan kiloa. Se tuntuu tietenkin vähälle sen mielestä, jolla ylimääräistä on kymmenen, kaksikymmentä, viisikymmentä tai sata kiloa. Totuus on kuitenkin se, että minulle jokainen ylikilo on liikaa. En viihdy näissä mitoissa. Ennenkaikkea tiedostan, että jos en pääse viidestä ylikilosta, on minulla kohta ylimääräisiä kaksikymmentä tai sata. Meille jokaiselle kun ne kilot kertyvät yksitellen. Tämän kuuden vuoden aikana jojoillessani olen laihduttanut yhteensä vähintään kuusikymmentä kiloa. Ainakin pari kertaa vuodessa sen viisi. Jos en olisi sitä tehnyt, painaisin tässä vaiheessa jo pitkälle toistasataa kiloa? Aika hurja ajatus, vai mitä?

Tammikuussa siis alkoi taas perinteisesti skarppaus. Karppaaminen on ehdottomasti minun juttuni. Siinä lähtee helpolla enin turvotus ja poistuu migreenit kaupan päälle. Nyt se vaan ei näytä yksistään toimivan. Pelastusrengas vyötäröllä on tarttunut minuun kiinni siihen malliin, että ymmärrän oikein hyvin ystävätärtäni, joka muinoin puuskahti jenkkakahvoistaan: "Nämä ne ei tule maatumaan edes haudassa."

Mies on oikea kulta. "Olet kaunis," kuuluu edelleenkin, mutta totuuden nimessä, huomattavasti harvemmin kuin viisi kiloa sitten:). Hän vihjaa säännöllisesti, että "Se on se liikunta," mutta ei painosta mihinkään. Minä VIHAAN sitä liikuntaa, senhän te jo tiedätte. Ja minulla olisi tuhat ja yksi hyvää tekosyytä olla lähtemättä liikkeelle. Kunnes mitta tuli täyteen ja itseinho ylitti ainakin hetkellisesti liikunnan inhon.

Koska kaikki on mukavampaa yhdessä, haastan nyt teidät kanssani lenkille. Tarkoituksena tehdä vähintään viisi tunnin lenkkiä viikossa kahden viikon aikana. Reippaalla vauhdilla ja joka kerta uusiin maisemiin. Pysykää mukana ja hölkätkää Istanbulin kaduille seuraksi. Tai mikä vielä parempaa, pistäkää lenkkarit jalkaan ja kamera kassiin ja kuvatkaa omat kymmenen lenkkiä meidän muiden iloksi. 

Tänään juoksin ekan. Siitä sitten kuvatodisteita huomenna!

ps. Tähän postaukseen tarvitsisi sen kuvan minusta, jossa pullotan raitamekossani. Mutta säästän teidät siltä. Liimaan kuvan sen sijaan kulmakaapin ja jääkaapin oveen....

22 kommenttia :

Riina kirjoitti...

Aivan mahtava idea! Itsekin yritän panostaa liikuntaan, kun olen huomannut kropan istumatyössä muuten kremppaavan. Viisi tuntia kahdessa viikossa pitäisi olla mahdutettavissa. Lähden mukaan haasteeseen! :) Ja yritän saada lenkeiltä myös kuvallista todistusaineistoa.

Amalia kirjoitti...

Ihan mun suulla puhut.Mullakin on menossa varmaan 600 kilo. Samoin mä keksin syitä miksi ei voi lähteä lenkille. Katsotaan onko musta nyt sitte lähtijäksi :)

Pepi kirjoitti...

Osu ja uppos!
Arvaa vaan olenko aloittanut karppausta taas viimeisen vuoden, mutta herkkuperse-minä on vienyt voiton - eikä usko että "silloin on kaikki paremmin"...ja hukattavaa olis, oikeesti!!!

Eikä täällä voi lenkkeillä, liikaa lunta :(
*sanoo hän ja kämpii sohvalle viltin alle* ☺

Leena Lumi kirjoitti...

Mine, minä olen näyttänyt itseni blogissa lenkkivermeissä monta kertaa ja viime syksynä kuvasin myös lenkkimaastoni, joka on todellakin haastava. Loppu pelkkää kiipeämistä.

Olen aikomuksena tehdä tästä juttu, mutta Olgan poislähtö hidasti kaikkea. Minulla on v....t 8 kiloa liikaa ja ne aion sulattaa ennen toukokuun kahden viikon lomaa Salzburgissa.

Kävin lääkärillä. On tuttu, joten otti vakavasti, vaikka vain nuo kahdeksan kauheaa kiloa. Mitään Allia en saanut ja mitään dieettimoskaa en ala syömään. Liikunnalla pelkästään voi laihtua noin 2-3 kiloa, mutta toki liikunta kiinteyttää. Painoon se ei paljoa vaikuta. Kaikki kuulemma riippuu siitä mitä syö ja valkoinen sokeri on se pahin.

Olen laatinut oman ohjelmani, johon jo kuuluu tuo 5 x viikossa tiukka sauvakävelu 1-1,5 tuntia tai hiihtoa 2-3 tuntia. Kaikki muu koskee syömistä ja teen sen niin, että se ei olisi dieetti vaan pysyvä elämäntapamuutos.

Sain ennen syödä vaikka hevosen. Paitsi etten ikinä syö hevosta, joka on ratsastajalle lemmikki, kumppani. Sain syödä mitä vain. Pituus 1,66 ja paino 45 kiloa vielä 29 vuotiaana...

Nyt on takana kaksi raskautta, 2 endrometrioosileikkausta, keisarinleikkaus ja kohdunpoisto sekä estrogeeni, jota nappaan vielä haudassakin. Gyneni väittää, että mikään näistä ei muka ole vaikuttanut painooni. Miksi Olga sitten lihoi pakollisen kohdunpoiston jälkeen...se oli pakkotilanne, kuten minullakin, sillä muuten olisi lähtenyt henki.

Olen kerran jojottanut kunnolla. Löysin elämäni iltapuvun ja oli tulossa tosi isot, hienot juhlat. Pukua sai enää vain 2 numeroa minulle liian pienessä koossa...Ostin sen ja mahduin siihen kolmen kuukauden päästä. Voin niin hyvin, että kaikki kysyivät juhlissa 'mitä ihmettä teet, kun olet kuin 20 vuotta sitten?' Tein sen näin: Jätin pois kaiken sokerin 3 kuukaudeksi. Luin joka hemmetin tuoteselosteen ja jos siinä oli sokeria, en ottanut sitä. Ruokaa söin ihan normaalisti. Lisäksi paljon vettä ja vitamiineja purkista. Joka arkipäivä hikilenkki nopeasti kävellen ja lenkin lopuksi vuorta ylös kotikadulle ja suihkuun. Olin kuin uusi ihminen. Tämä olisi nyt tarkoitus toteuttaa...

Tsemppiä meille kaikille!

Leena Lumi kirjoitti...

Pepi, Suomen ilmasto juuri on paras mahdollinen liikunnalle: Sukset jalkaan ja ladulle tai raikkaaseen ilmaan sauvakävelemään. Kuumassa etelässä kukaan ei jaksa mitään ja kaiekn huipuksi aurinko vanhentaa ennenaikaisesti. Katso Suomen upeita liikunnallisia naisia ja miten hyviltä he näyttävät vielä mummoinakin!

Allu kirjoitti...

Mulle ei liikunta auta yhtikäs mitään. Tänäänkin sauvakävelin 8,5km, ei se kuittaa edes yhtä omenaa.

Matkatar kirjoitti...

Hieno haaste! Olen jo hissukseen aloitellutkin lenkkeilyä, koska kyllä minultakin voisi se muutama kilo hyvin lähteä. En ihan noin "rajusti" kyllä ole viitsinyt vielä innostua, varo ettet liikaa rasita aluksi.

Tiina kirjoitti...

Tuo on juuri se tahti, jota päätin aloittaa noudattamaan tässä jokunen viikko sitten... Kävin reilun viikon kävelyllä ja siinä se! Tuli vähän flunssanen ja vetämätön olo, ja siihen se jäi. Noin periaatteessa olen päättänyt, että Istanbulin reissuun mennessä on noin kymmenen kiloa pois - tulee sikamainen kiirus :D Minulle kilot on aina tulleet tosi helposti, mutta iän myötä aina vaan helpommin, juurikin jo herkkujen katsomisesta :) Parin, kolmen vuoden aikana on hyvinkin tullut kymmenen kiloa...
Otan haasteen vastaan, mutta kuvista en tiedä, koska alkaa olla jo pimeää siinä vaiheessa kun tuonne ulos töiden jäkeen ehtii, mutta lupaan raportoida muuten...

Mine kirjoitti...

Riina: Mitä viisi? Kymmenen! Mutta jos ei kymmenen, niin ainakin sitten se viisi... Ja kuvatodisteilla tietenkin, ei me muuten uskota.

Amalia: Kyllä sinusta on. Mennään yhdessä! Sillä lailla se on mukavampaa....

Pepi: Eteenpäin, pitäisi mummon sanoa lumessa. Viltit pois ja pehva ylös penkistä!

Leena: Sepä oli rokea veto:). Vai että kaksi kokoa liian pieni.... Minä olen säilönyt pieniä farkkuja, mutta jos totta puhutaan, en itse usko niihin koskaan enää mahtuvani. Mutta jos nyt vaikka löytäisin sisäisen uinuvan liikuntahirmuni? Niin niin ja lehmätkin lentää...


Allu: Eipäs nyt masenneta yrittäjää! Vai, että ei yhtä omenaa edes. Mitens sitten kuusi laskiaipullaa ja....

Mine kirjoitti...

Matkatar: Vauhti on vapaa. En minä juokse kieli vyön alla:). Ja kun välillä täytyy pysähtyä kuvaamaankin... Eli, lähdehän mukaan vaan.

Tiina:HIENOA! Sitten ollaan niin kovassa kunnossa, kun tulette, että menee basaarit ja nähtävyydet ihan juosten....

anumorchy kirjoitti...

Ymmarran sinua hyvin, minua haittaa jos on vaikka yksi kilo liikaa, siis omasta mielestani. Siis olen ihannepainoinen 168/59 mutta heti stressaan kun vaaka alkaa lahestya 60 rajaa. Olen joskus ollut yli 70 eli tiedan etta se voi repsahtaa, ja painonnousu on helpompi tappaa kun se on vasta pieni.
Muuten punaiset kukat blogissani olivat anemoneja, unikot eivat viela ole alkaneet kukkia.

Kikka kirjoitti...

Yritetään...tällepäivälle ei enää (klo jo yötä kohti) mut huomenna :)
Ja skarppaus on hyvä !

Riina kirjoitti...

Auts, miten mä olin lukevinani, että viisi. :D Hmm, 10 voi tehdä tiukkaa, mutta yritän sen viisi saada kokoon nyt ainakin. Loput sitten vaikka kotizumbaa tai vastaavaa. :)

Mine kirjoitti...

Anu: Niin se on. Tai oli. Aikaisemmin ne viisi lähti helposti, nyt ei enää. Mutta periksi ei anneta. Vai anemoneja, näyttivät ihan täkäläisiltä unikkopelloilta. Kauniita kuitenkin.

Kikka: Huomennakin ehtii. Lähdin itse eilen liikkeelle vähän niinkuin extempore, joten olen yhden päivän edellä....

Riina: Viisi on parempi kun ei mitään:).

Petra kirjoitti...

Muutama kilo olisi karistettavana, kayn 4xvkossa salilla mutta ruokaremontti on viela hieman kaymisvaiheessa, tiedan mita pitaisi karsia edelleen ja mita lisata mutta mutta...meilla on kerran vkossa herkuttelupva, muuten pitaisi pysya kotiruuassa, dieetille en ala silla en usko niihin. Mina en juokse kun kuntosalilla mutta Ankaran maet kavellen ovat hyvaa treenia joten luvassa on ainakin muutamia kavelylenkkipostauksia kaupungista, jospa ne muutamat kilot saisi viela samalla mobilisoitua. Tekeilla on myös postaus liikunnasta kunhan saisin muutaman kuvan napattua salilta.

Mine kirjoitti...

Petra: Täälläkin noita mäkiä riittää, mutta otetaan se lisäbonuksena. Kiva on nähdä myös Ankaran mäkiset maastot.

sannabanana kirjoitti...

Mukana myos!

Mine kirjoitti...

Sannabanana: Hienoa! Australian lenkkimaastot onkin varmaan hienoja. Eikä ole ainakaan lumi tekosyynä olla lähtemättä....

Hippu kirjoitti...

Voi miten kiva haaste! Tekisi mieli kovasti osallistua, mutta ehkä voin osallistua hieman myöhemmin, kun lähiviikkoina on tiedossa hieman liikaa ohjelmaa vieraan muodossa. :-)

Eikä minulla ole Intiassa kuin yksi lenkkireitti, jota olen kiertänyt (muualla ovat vaivoina kulkukoirat, kerjäläiset, liikenne jne.), mutta olen jo pitkään suunnitellut kuvaavani sen. Kuvia sen varrelta on siis ainakin joskus tulossa. :-)

Mine kirjoitti...

Hippu: Osallistu vain vieraan kanssa vaikka puoleen ja sitten itseksesi puoleen. Meilläkin on vieraita ja huomisen lenkin teenkin heidän kanssaan. Siinähän sitä tulee käveltyä tunti ja toinenkin, kun näyttelee vieraille paikkoja!

Hippu kirjoitti...

Mun vieras on niin äärettömän huonokuntoinen ja liikuntavastainen, että taidan mennä sitten myöhemmin yksinäni. :-D

Mine kirjoitti...

Hippu: Ehtiihän sitä sittenkin...