"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 15. marraskuuta 2013

574. tarina (Istanbulin ikävöidyimmät Top 10)

Kun ensi kesänä suuntaamme Suomeen, tulen ikävöimään Istanbulista montaa asiaa. Huomaan sen lähes joka päivä tässä saattohoito-vaiheessa. "Tuota tulen kaipaamaan," totean aika usein. "Viimeinen kerta tätä?" on myös monesti kysymyksenä mielessä. Istanbulin ikävöidyimmät Top 10 lähtee tästä:

1. Suurkaupunki. En ole koskaan pitänyt itseäni kaupunkilaisena. Suomessa asuessani mietin, että en todellakaan haluaisi asua Helsingissä tai muussa "suuressa kaupungissa". Samaa mietin edelleen. Sisimmältäni olen kuitenkin sellainen maalaistollukka tai luontoihminen. Nautin hiljaisuudesta. Kauniista ja rauhallisesta maisemasta. Omakotitaloasumisesta. Omasta tilasta. Mutta palvelujen pitää tietysti olla kohtuullisen matkan päässä. Koti Kotkassa on näiden unelmien täyttymys. 

Itselleni olikin yllätys, että sulahdin niin helposti Istanbuliin. Vuosien varrella olen ymmärtänyt suurkaupungin hyödyt. Palvelut on lähellä ja niitä on runsaasti. Kun tietokone hajoaa, sen voi viedä Mac-huoltoon työmatkalla. Kotiin soitettuna saa korjaajan tuossa tuokiossa pesukoneelle, lömmitysjärjestelmälle tai putkille. Kun tarvitsee juhlapukua, on valinnanvaraa, eikä tarvitse matkustaa toiseen kaupunkiin etsimään. Jos tekee mieli balettiin, oopperaan, rock-konserttiin, elokuviin, hamamiin yms. sen kuin vain valitsee. Tarjontaa on aina ja runsaan tarjonnan vuoksi on aina olemassa edullisia vaihtoehtoja. Siinä on kuulkaa puolensa, jota ehdottomasti tulen "maaseudun rauhassa" muistelemaan…




2. Ihmiset. Ihmisiä olen eniten ikävöinyt Suomesta. Niin tulen epäilemättä ikävöimään myös Istanbulista. 13-vuodessa olemme keräneet verkostomme tänne. Ystävät, ihmiset, joiden kanssa tavataan juhlissa, joiden kanssa tehdään hommia ja joiden kanssa on jaettu ilot, surut ja arjen harmit. Tässä ovat ne ihmiset, jotka ovat ympäröineet lapsiamme koko heidän elämänsä ajan. Opettajat ja koulukaverit. Istanbulissa asuvat muut suomalaiset ovat lapsille ja meille kuin sukulaisia, ihmisiä, jotka ovat olleet arjessamme läsnä. Ihmisen ikävä taitaa olla loputon sille, joka on pättänyt lähteä maailmalle edes muutamaksi vuodeksi?




3. Yemeksepeti. Tähän viittasinkin jo edellisessä. Istanbulin loistava palvelu, joka avaa netin kautta eteesi kymmenittäin ravintoloita, jotka toimittavat ruoan kotiin ilman kuljetusmaksuja. Pelastaa monesta pulasta ja väsymyksen hetkestä. Samalla jään kaipaamaan edullista ulkona syömisen mahdollisuutta, johon ei Suomessa enää olekaan samalla lailla mahdollisuutta. Rakastan ruoanlaittoa ja olen ihan kelpo kotikokki. Meillä syödään siis pääosin äidin laittamaa ruokaa. Mutta ne hetket, kun päivä on venynyt pitkäksi ja lapset tulevat kotiin ennen äitiä. Pöydälle vain lappu "tilatkaan sepetistä" ja rahaa. Tai kun elämä murjoo ja väsyttää, on sairas tai puoli kuollut nälästä. Tilataan kiinalaista ja mennään peiton alle syömään. Halpaa terapiaa, joka auttaa aina.

4. Siivooja ja roskatäti. Elämän ruuhkavuodet. Neljä pientä lasta ja pitkää päivää tekevä mies. Istanbulin vuosien tukipilarini on ollut joka toinen viikko käyvä siivooja. Hän on rientänyt avuksi remonttisiivoukseen, joulusiivoon tai hepulihetkeen silittämään. Olen myös iloinnut palvelusta, jossa porrassiivooja hakee roskat kotioven vierestä aamulla ja päivällä. Minä olen siivo ihminen ja tykkään järjestyksestä. En siis ole laiska tai välinpitämätön. Siivoominen onnistuu ihan itseltänikin. Olen  kuitenkin osannut antaa arvoa heille, jotka tekevät työn puolestani silloin tällöin ja sekin aika on säästynyt johonkin muuhun. Suomessa siivooja on luksus-tuote, johon meillä ei ole varaa. Kokopäivätyön ja uuden arjen myötä sellaista tulen varmasti kiihkeästi kaipaamaan moneen moneen kertaan. Etenkin kun tulevassakin kodissa on aika monta neliötä puunattavaksi.




5. Suutari ja räätäli. Kun pienen pojan jokainen housunpolvi on puhki, vetoketju hajonnut, verhot kaipaa lyhennystä, kengästä on pohja irti, laukku ratkennut saumasta jne. on apu lähellä. Lähiräätäli on säästänyt meille pitkän pennin lukemattomilla korjaustöillä. Siistiä jälkeä pilkkahintaan. Ei kannata itselle ostaa konetta, jos toinen lyhentää housut ammattitaitoisesti eurolla tai paikkaa pöksyt eikä välttämättä kehtaisi ottaa siitä maksua. Suutarilla väsähtäneet kengät muuttuu ikään kuin uusiksi ja irronnut pohja palaa taas paikalleen. Ammattitaitoa on varmasti Suomessakin, mutta kymmenkertaisin hinnoin. Tuskinpa tulee housuja lyhennytettyä tai käytyä kiinnittämässä uutta vetoketjua, mutta muistettua ikävöiden jokaisen korjaustyön kanssa Istanbulin ystävällistä räätäliä ja halpaa suutarisetää.

6. Palvelu. Kylläpäs minä nyt kuulostan laiskalta, mutta ikävöin nyt silläkin uhalla. Tulen kaipaamaan turkkilaista palvelukulttuuria. Sitä, että huoltoasemalla auto tankataan puolestasi ja pestään auton ikkunat. Kyllä, en ole tankannut autoa 13-vuoteen, enkä ymmärrä kuinka tulen selviämään siitä Suomessa:). Ravintoloissa ei haeta itse ruokaa eikä viedä astioita pois hampurilaisketjuissakaan. Monessa kaupassa on pakkaaja, joka pistää ostoksesi pusseihin. Auto ajetaan pesulan eteen ostoksille mennessä ja haetaan ostosten jälkeen pestynä ja imuroituna pois. Tekisikö mielesi kukkia? Soita kukkakauppaan ja tuovat kyllä kotiin tilauksen mukaan. 

7. Yhteisöllisyys ja konservatiivisuus. Tämä on vähän sekä että, plussaa ja miinusta. On ollut niitä hetkiä, jolloin naapurusto saisi olla vähän vähemmän kiinnostunut elämästämme. Jolloin tekisi mieli hukkua massaan, muttei ole ulkomaalaisena siinä onnistunut. Pääosin fanitan kuitenkin täysillä turkkilaista yhteisökulttuuria, jossa jokainen ymmärtää, että elämää ei voi elää vain oman napansa ympärillä pyörien. Jossa ihminen ajaa aina asian ohi ja apua annetaan heti, kun sitä tarvitaan. Olen tosi konservatiivinen tyyppi monessa suhteessa, joten tällainen konservatiivinen kulttuuri on ollut itselleni helposti hengitettävä. Olen nauttinut siitä, että miehet on miehiä ja naiset naisia. Suomi on muuttunut viimeisten vuosien myötä kovasti toisenlaiseen suuntaan, eikä se muutos ole suurelta osalta ollut minulle mieleen.




8. Työajoista riippumaton elämä. En pelkää työtä. Teen mielelläni oman osuuteni ja aina hiukan ylikin. Innostun uusista haasteista, jos ne vain ovat oman kokoiseni. Parasta Turkin vuosissa on ollut vaihderikkaat vuodet ja päivät. Se, että elämä ei ole ollut sidottu kahdeksasta neljään työhön, vaan jokainen päivä on ollut ihan omanlaisensa. Täällä on saanut luovuus kukkia ja nekin taidot ottaa käyttöön, joiden olemassaolosta ei ollut tietoakaan. Epäilen, että vastaavanlaista työtä ei ole Suomessa tarjolla. Epäilen, että kaipaan tässä asiassa monesti vielä Istanbuliin.

9. Ulkomaalaisuus. Monesti on ollut raskasta olla koko ajan se ulkomaalainen. Kun ei aina pysty ilmaisemaan itseään halutulla tavalla. Sitä tajuaa olevansa aina vieras, sillä ei minusta ikinä tulisi turkkilaista vaikka mitä tekisin. Vuodet ovat lopulta tämän asian kääntäneet voitoksi. Ulkomaalaisena olen saanut olla juuri omanlaiseni. Ammentaa aineksia sekä Turkin että Suomen hyvistä puolista ja jättää molempien kulttuurien huonot puolet omaan arvoonsa. Olen sekä turkkilainen että suomalainen, tai en ole enää ihan suomalainen mutta en turkkilainenkaan. Minuun ei yllä kulttuurin pakottamat rajat vaan olen elänyt vapaalla maaperällä, itsenäni. Se on ollut vapauttava kokemus ja toivon, että osaan säilyttää sen saman Suomessakin. Eräs paluumuuttaja ohjeistikin: "Sitten kotiudut, kun hyväksyt, että ei sinusta enää tule (supi)suomalaista." Itse jatkan: "ja muutkin ympärilläni hyväksyvät sen."




10. Nuorenparin onnen vuodet. Me saavuimme Turkkiin nuorena avioparina, jolla oli kaksi pientä lasta. Täällä vietimme elämän ruuhkavuodet, jolloin lapset olivat pieniä ja perhe kasvoi vielä kahdella. Moni kutsuu niitä elämänsä onnellisimmiksi vuosiksi. Me lahjoitimme siis elämämme onnellisimmat vuodet tälle maalle? Ainakin kannamme muistoissamme näitä vuosia aina mukanamme. Lasten onnelliset lapsuudenpivät tulevat aina yhdistymään Istanbuliin, Turkin kesään ja tähän kotiin. Meidän muistot lasten lapsuuteen on yhtä kuin Istanbul ja Turkki. "Kolmonen oppi kävelemään vanhan kodin pitkällä käytävällä." "Kakkonen lähti uimaan Kaşissa, muistatko." On siis haikea lähteä tästä asunnosta, joka oli lasteni lapsuuden koti. Haikeaa jättää taakseen tämä maa ja kaupunki, joka kantaa meidän nuoren perheemme muistot.



Entäs sitten se kolikon toinen puoli? Onko asioita, joita EN tule ikävöimään. Onpa tietenkin. Ne taidan kirjoittaa seuraavalla kerralla, sillä nyt pitäisi kiireellä jo ruveta ruoan laittoon… Mukavaa viikonloppua kaikille!

ps. Huomatkaa myös edellisen listan EDIT!

15 kommenttia :

Petra kirjoitti...

Ihana postaus, monia samoja asioita minakin taitaisin kaivata jos taalta lahtisin.

Pepi kirjoitti...

Voi ihanuus mikä postaus!!!
Ei muuta tällä erää :D

Sateenkaari kirjoitti...

Aivan ihana postaus, missa oli oikeastaan "koko elama". Jos mina taalta Suomeen muuttaisin, niin kaipaisin ihan varmasti ihan kaikkea. Kokemusta siita on, kun olemme pariin kertaan asuneet valilla Suomessa.
Mutta hyvat jua huonot puolensa löytyy molemmista maista. Teilla on nyt aikaa sopeutua ajatukseen jo etukateen. Ehkapa se hiukkasen helpottaa. Helppoa muutto ei koskaan ole, kun on pitkaan ollut poissa Suomesta. Halaus kaikkeen tulevaan <3

Tiina kirjoitti...

Joskus ihmettelen, kuinka te oikein raaskitte muuttaa takaisin :) Onneksi aina pääsee takaisin edes piipahtamaan.
Monta noista listaamistasi asioista voisi kyllä siirtää tänne...


mehtäemäntä kirjoitti...

ihan mahtava postaus. nää siun top kympit on kyllä ollu kivvaa luettavaa. ihan vois omista asuinpaikkakunnistaan tehdä myöskin samantyyppistä.

Eeviregina kirjoitti...

Mielenkiintoista! Varmasti moni asia mietityttää.
Hyvää viikonloppua!

Jael kirjoitti...

Niin monta ikävöitävää asiaa...hyvä lista ja mietin,että tuolta voisin poimia asioita ,joita ikävöisin myös täältä,jos muuttaisin taas Suomeen.Minähän asuin täällä ihan nuorena ja sitten muutin Suomeen,mikä alussa ei ollut ihan helppoa,muutos kun oli suuri.Mutta molemmissa maissa on ne hyvät ja huonot puolensa.

Nina kirjoitti...

Aina ajattelen miten ihana postaus...ja Aina on tulossa parempaa, Nuo kuvat ovat aivan ihania. Rakastan niitä. Jollakin ihmisillä on silmää kuvata elämää ja sinulla on sitä.

Matkatar kirjoitti...

Aivan ihania asioita! Ja uskon, että jonkinlainen kulttuurishokki teille kaikille tulee palatessanne Suomeen, -ensiviehätyksen mentyä ohi. Minullekin tuli aikoinaan vaikka asuin vain 3 vuotta Saksassa. Pitkään näin uniakin saksaksi, oli hassua.

Mine kirjoitti...

Petra: Niin se varmaan on. Tai niin luulen, mutta Suomessa sitten oikeasti nähdään se mitä kaivataan.

Pepi: No, olihan sitä tuossakin.

Sateenkaari: Kiitos. Tosin meitä varoiteltiin kulttuurishokeilla tullessakin, eikä sellaista koskaan tullut. Mitä jos me vain lipuamme Suomenkin arkeen? Voisi kai sitä sellainenkin onni käydä?

Tiina: Minä ajattelen, että pääseehän tänne ehkä takaisinkin? Ja niinkin, että aikansa kutakin. Elämä Suomessa ei ajatuksen tasolla ole mitenkään vaikea, katsotaan miten on sitten käytännössä:).

Mehtänemäntä: No niin, aloitapas kotiseutusi Top 10-listaus! Kyllä sellaisen on ansainnut jokainen kaupunki ja kylä.

Eeviregina: Mietityttää, mutta ollaan luottavin mielin. Uskotaan, että saadaan kulkea ennaltavalmistetuilla poluilla.

Jael: Niin on. Sekä hyvät että huonot puolet. Ja meillä on kyllä ollut se taito keskittyä niihin hyviin:).

Nina: Kiitos sinulle. Näistä kuvista oli aika moni miehenkin ottama. Että elämä on meillä hallussa molemmilla:).

Matkatar: Aika näyttää. Olen antanut itselleni luvan ottaa asiat sellaisena kuin ne tulee, silloin kun ne tulee. Joskus voi vaikka onnistuakin:)?

anumorchy kirjoitti...

Millaisilla mielin lapset ovat Suomeen lahtemassa? Hehan ovat periaatteessa asuneet koko ikansa Turkissa vaikka Suomikin on lomilla tullut tutuksi.

Mina luulen etta sellainen ihminen joka on asunut useammassa maassa, ei ole koskaan taysin tyytyvainen. Aina on joku asia mika siella muualla oli paremmin. Mutta ehka sekin on vain rikkautta elamaan.

sannabanana kirjoitti...

Oijoi, minustakin alkoi jo tuntua haikealta, kun luin tämän ;) Kolmessatoista vuodessa ehtii jo kasvattaa vahvat juuret. Ihania muistoja teillä, iso osa elämää. Ja voittehan kai palata, isommat lapset viimeistään, jos haluavat takaisin lapsuutensa maisemiin. Itselleni tuntuisi nyt aivan mahdottomalta lähteä täältä, vaikka tiedän, että ehkä sellainenkin päivä tulee vielä eteen.

Minä koen kyllä olevani tyytyväinen, vaikka olen asunut useammassa maassa. Kaikissa tehdään jotain paremmin ja jotain huonommin kuin toisissa. Joitakin asioita 'kaipaan' mutta en koe tyytymättömyyttä, vaan on jotenkin vapauttavaa ihan oikeasti tietää, että tapoja ja realistisia vaihtoehtoja on useampia. Näkökulma avartuu!

Kaikkea ihanaa 'saattohoitoonne' Mine, nauttikaa näistä kuukausista täysillä! Minuakin kiinnostaa kuulla, kutä lapset tuumivat muutosta! Ja innolla odottelen sitten paluumuuttopostauksia aikanaan. Jännää.

Mine kirjoitti...

Anu: Lapset ovat kaikki hyvillä mielillä muuttamassa Suomeen, kuten me aikuisetkin. Näin aikuisen silmin lasten maasta lähtö ei tietenkään voi olla kovin perusteellisesti mietitty. Heille Suomi on se maa, jossa on aina ollut loma ja kaikilla ihmisillä heille jaettavana loputtomasti huomiota siellä oloajan. Suomalaisesta arjesta heillä ei ole minkäänlaista käsitystä. Toisaalta entisten paluumuuttajien lapsilta on kuultu se kaikkien oleellisin eli "suomalainen koulu on paljon helpompi kuin täkäläinen." Onnellisuuden avaimet on minun mielestäni mahdollisten hyvien kavereiden löytäminen. Tunne siitä, että ei ole koko ajan ulkopuolinen tai vielä pahempaa, kiusattu.

Sannabanana: Minäkin olen ollut Turkissa todella tyytyväinen. Ja sitä ennen asuin Suomessa kovin tyytyväisenä. Olen luonteeltani optimisti ja pyrin etsimään paikasta kuin paikasta sen hyvän ja kauniin mikä siellä on tarjolla. Kotkassa on NIIIIIIIN PALJON hyvää ja kaunista, että en ole huolissani:). Ikävöidä saa ja pitääkin antaa itselleen lupa siihen, sehän on myös muistelua. Jos ikävä alkaa hallita elämää, niin sitten on tyytymättömyys helposti ilmassa? Sen tähden koitan hyvästellä nyt huolella, luulen, että se auttaa asiaan sitten siellä toisessa päässä. Aikansa siis kutakin. Nautitaan siitä mitä nyt on ympärillä.

Aili Mummo kirjoitti...

Mine, suurkiitokset ihanasta postauksesta:)

Jokaisessa maassa ja paikassa on omat hyvät puolensa!

Oikein hyvää viikonloppua sinulle & perheellesi, Mine.♥

Mine kirjoitti...

Aili: Niin on. Ja onnellinen on se, joka keskittyy niihin hyviin, eikä märehdi niitä huonoja.