"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

maanantai 7. lokakuuta 2013

547. tarina (Tästä tulikin tällainen päivä)

Karoliina haastoi kanssabloggaajiaan kertomaan normaalista päivästään jo jonkun aikaa sitten. Ajattelin sitä lukiessani, että se on minulle mahdoton haaste, sillä minulla ei ole mitään normaaleja päiviä. Minullahan ei ole työaikoja. Asun kaupungissa, jossa mitkään aikataulut eivät pidä ja jossa suunnitelmat muuttuvat tiheään tahtiin. Välillä venytään ympäripyöreisiin päiviin ja sitten taas otetaan löysemmin rantein. Jokainen päivä on taatusti erilainen, kun edellinen ja kovin usein saa illalla todeta, että "jaahas, tästä tulikin tällainen päivä".

Nyt näyttäisi edessä olevan taas sellainen reippaamman puoleinen viikko, joten lenkkikengät on saanut pakata kaappiin. Se ei tarkoita, ettenkö olisi liikkeessä. Mihinkään järkevään postailu-sarjaan ei taida olla rahkeita, joten ajattelin pyhittää tämän viikon "viikko kanssani"-muutokseen tuosta Karoliinan versiosta.  Yritän siis aina koneen ääreen ehtiessäni selostaa, että  mitä mikäkin tämän viikon päivä on pitänyt sisällään. Normaalia tai ei, tervetuloa Minen maanantaihin.

Kouluaamuina, kuten tänään, kello soi 7.10. Esikoinen on jo herännyt ja häärää keittiössä valmistamassa itselleen eväitä kouluun. Keitän kupin kahvia ja napsautan tietokoneen auki. Aamuun kuuluu   kolmen koululaisen herättelyä, aamun uutiset, blogistanian kuulumiset ja sähköpostien läpikäyminen. Esikoinen lähtee matkaan klo. 7.40, muiden koulubussi saapuu klo. 8.15 ulko-oven eteen. Meillä on todella omatoimiset lapset, joten yleensä aamulla tapaan vain varmistella. "Onhan hampaat pesty/eväät etsitty/läksykirjat mukana?"

Minä lukitsen kotioven hieman ennen yhdeksää. Kävelen bussille reppu selässä ja olen valmis helmeilemään. Peshteran helmiprojekti 2014 on siis alkanut tänään. Erotuksena aikaisempiin vuosiin, on Suomesta saapunut eräs vapaaehtoinen apulainen. Hän on suunnitellut tämän vuoden korut ja tänään oli vuorossa  tarvikkeiden etsiminen korutarvikekaupoista. Sukellamme niin helmien maailmaan, että unohdan kokonaan ottaa teille kuvia. Sormet mustina hämmennetään ja mietitään värejä, kokoja ja lankojen paksuuksia. 

Kun reppu on täynnä, käydään syömässä linssikeittoa läheisessä kuppilassa. Kello on yllättävän vähän. Olin olettanut tarvikkeiden keräämiseen kuluvan enemmän aikaa. Päätän hyödyntää muutaman tyhjän tunnin lenkkeilemällä mosaiikkimuseolle. Lähden siis vieraan ja hänen oppaakseen lupautuneen rouvan kanssa kohti Sultanahmetia.


Granaattiomenat ovat parhaimmillaan. 





Taidegalleriassa ihailemme ohimennessä tauluja. Taiteilija itse on paikalla, eikä anna meidän rauhassa katsoa, joten emme viivy siellä pitkään. Sitten tieni eroaa muiden kanssa. Kävelen mosaiikkimuseolle vain huomatakseni, että se ei ole maanantaisin auki. Mitäs nyt tekisi? Kävisikö sitten vaikka ostamassa lokakuun asian? Se voisi olla vaikka öljylamppu ikonini päälle ja niitähän saattaisi saada Suuren basaarin takana olevalta kuparikadulta?





"Täällä on yksi rouva, joka haluaisi ostaa tällaisen lampun ja pidikkeen, joka kiinnitetään seinään, paljonkos nämä maksavat?" 




Jeesus-lamppu. Eikä!




Lampukasta pyydetään ihan liikaa. Halvemmalla saisin tuollaisen kuparitarjottimen. Ostan siis sellaisen. Sekin kun oli listalla. Lampukan etsintä saa siis jatkua ja tarjotin kainalossa onkin mukavaa notkua ratikka-laiva-ruuhkabussikombinaatiossa kotiin. Tämä tarjotin tulee kuulumaan yhdelle pöydälle, joka pitäisi kunnostaa sitä ennen. Olen nyt kahden tarjottimen onnellinen omistaja. 




Kotiin saavun samaan aikaan kolmen nuorimmaisen kanssa eli klo. 16.30. Esikoinen on ehtinyt perille jo aikaisemmin ja on laittamassa aamulla sovittua ruokaa. Pääsen siis helpolla tästä rastista. Ryhdyn kirjoittamaan blogia ja juon samalla päiväkahvit. Loppuilta on tarkoitus käyttää aikaisempien vuosien korutarvikkeiden esille penkomiseen. Ne sijaitsevat meidän olohuoneen sohvan takana sekalaisissa laatikoissa ja pussukoissa, joten järjestely on tarpeen. Aikaa pitää myös löytää kodin siivoamiseen. Yöllä saan mieheni takaisin ja yksinhuoltajuuteni lyhyt rupeama on jälleen ohitse. 

Ei pöllömpi päivä, mutta nyt niitä laatikoita etsimään ja kotia raivaamaan.

17 kommenttia :

Satu kirjoitti...

Olipa kiva lukea päivästäsi. Jee, lisää näitä!

Mutta tuo Jeesus-lamppu on kyllä aika... no, kamala. Kuparitarjotin sen sijaan todella kaunis. :-)

anumorchy kirjoitti...

Tosi kaamea tuo Jeesus-lamppu!!

Tarjottimessahan on ihan kuin Daavidin tahti.

Anonyymi kirjoitti...

Olisin niiiin meielelläni siellä tekämässä korumalleja kanssasi, mutta kun ei nyt käy.... Kolay gelsin sana!!

terv. Sylvi mummo

Pepi kirjoitti...

Ai kauhee tuota lamppua : o

Mutta tarjotin on ihana! Minäkin huolisin noita lisää, omaani olen tykästynyt kovin !
Aikas pitkä päivä sulla :)

Jael kirjoitti...

Hieno kierros taas Mine! Ja onnea uuden hienon tarjottimen johdosta! Granaattiomenan ovat täälläkin vielä parhaimmillaan ja niistä puristettu mehu on ihanaa:)

neeakoo kirjoitti...

Tuo Jeesus-lamppu on omalla tavallaan aika siisti!!

Mine kirjoitti...

Satu: Olisi tehnyt mieli pyytää laittamaan se päälle. Onko tuon lamppuosan tarkoitus olla ikäänkuin sädekehä? Ihan hullua!

Anu: Tässä oli nyt tähti. Aikaisemmassa tarjottimessani kalat. Väri oli sellainen vihertävä, ehkä yritän sitä vielä hieman kiillotella.

Sylvi: No niin. Minullakin on menossa viimeistä viedään...

Pepi: Onhan ne kivoja. Ja päivät pitenee pakosta tuon matkan takia. Siksi pitää aina yhdistää työ ja huvi, kun toiselle puolelle tulee lähdettyä.

Jael: Granaattiomena salaattia. Nami. Laitamme myös siemeniä rahkaan greipin kaveriksi. Hyvää sekin.

neeakoo: Hyvä sinä, näet asian nyt varmaan siitä vinkkelistä, josta lampun tekijäkin näki:D. Ei kai kukaan tarkoituksella tehnyt kamalaa lamppua?

Allu kirjoitti...

Meilläkin on tuollainen tarjotin, mies toi sen joltain incentivematkalta Istanbulista vuosia sitten. Tuo Jeesus-lamppu on kyllä mauttomuuden huippu.
Ihania nuo granaattiomenat.

Tiina kirjoitti...

Voihan kuparikuja... Ihana paikka, kamala lamppu :) Tarjotin on kaunis.

Cheri kirjoitti...

Päiväsi on hieno seikkailu. On teillä tosiaan omatoimiset lapset :)

Mine kirjoitti...

Allu: Ostiko mies tarjottimeen myös jalat? Minä pidän tuossa olohuoneen pöydän päällä.

Tiina: Kuparikuja on kyllä kiva penkojan taivas. Pääsee vähän kirpparitunnelmaan, mutta kalliimmilla hinnoilla...

Cheri: Pienenä olivat jopa niin omatoimisia, että piti hankkia mm. lukko jääkaappiin:D

Allu kirjoitti...

Ei ollut jalkoja, pelkkä tarjotin vaan. Se oli lahja työnantajalta, joka oli ilmeisesti liian nuuka maksamaan myös jalat niin isolle porukalle.

A kirjoitti...

Kiitos postauksesta, Mine:)
Elämäsi on jännittävää...

Mine kirjoitti...

Allu: Minä en ole ostanut jalkoja, kun ne on niin lyhyet, että en tiedä olisiko niille oikeasti käyttöä.

Aili: No en nyt sanoisi jännittäväksi, mutta ihan mielenkiintoista kuitenkin... Paitsi silloin, kun se on tylsää:D.

Matkatar kirjoitti...

Mies sanoi, että minua ei tuonne basaarille saisi viedä...se vois tulla liian kalliiksi! Löysin tänään kirjaston poistomyynnistä Istanbul -turistioppaan...kuka ties vaikka joskus pöllähdettäisiin tutkimaan noita ihania paikkoja mistä aina kerrot!

Mine kirjoitti...

Matkatar: Se onkin vähän vaarallinen paikka. Käyn siellä ilman miehen lupaa:). Tervetuloa! Tulkaa vielä nyt, kun olemme täällä, niin lähden oppaaksi.

Irina kirjoitti...

Kissa, vanhoja tavaroita ja granaattiomenoita, jopa metallisia sellaisia! Tästä on pakko tulla hyvä päivä, kun näin loistavasti sen sain alkuun :)