Tällaista se on se kotiin paluu. Iloa tutuista tavaroista ja omasta järjestyksestä. Tai järjestykset-tömyydestä, kun pyykki valtaa alaa ja kassit seisovat vielä eteisessä. On tartuttava toimeen, mutta sielu on kaikesta muutoksesta ymmällään, eikä tiedä mihin kiinnittyisi. Eläisikö vielä Suomen alkusyksyä vai suostuisiko Turkin helteisiin? Koululaisten loman jatkuminen häiritsee työminää. Olenko töissä vai vapaalla? Eikö jo voisi alkaa normaali arki?
Koska olen nyt tässä välitilassa, ajattelin lopultakin vastata Aikatherinen kesällä lähettämään haasteeseen ja kertoa (taas) kahdeksan satunnaista asiaa minusta. Kiitos muistamisestasi!
1. Elämäni viimeiset 13-vuotta olen harrastanut talojen katsomista. Internetin etuovi.com ja oikotie.fi löytyvät jo tietokoneeni aloitussivulta. Oman talon osto on ollut vähän kuin harrastus ja aika tarkkaan valmiiksi mietitty haave. Olen osannut kuvitella itseni vain tietynlaisiin taloihin, vanhoihin ja puisiin, joten hakukriteerit ovat pysynneet koko ajan samana. Ostamamme talo on vanha ja puinen, mutta ihan erilainen, kun olin ajatellut. Silti se tuntuu päivä päivältä enemmän omalta. Jännittävä nähdä, että millaiset sivustot tulevat nyt etuovien tilalle tietokoneeni aloitussivulle?
2. Talon mukana tulee piha. En ole ikinä mieltänyt itseäni miksikään hortonomiksi, mutta niinpä vain on aika tehnyt tehtävänsä. Yht'äkkiä huomaa seuraavansa puutarha-sivustoja naistenlehdistä ja blogeista. Tekisi mieli kasvihuonetta ja kasvatuslaatikoiden paikat tuli jo matkan aikana mietittyä. Ainakin aion kasvattaa perunaa, tomaattia, vihannesportulakkaa, basilikaa, munakoisoa... Ainakin aion yrittää kasvattaa.... Tietääkö joku mistä saisi kuormalavojen lavakauluksia?
Koko suku ja ystävät ovat haistelemassa taloa ja tutkimassa sen pihaa.
3. Nuoruudessani vihasin pyöräilyä. Ajoin aina liian lujaa ja keuhkot oli revetä. Kävelin siis mieluummin noin kolmen kilometrin koulumatkan ja pyörä sai seistä kellarissa. Tänä kesänä päätin, että kun muutamme Suomeen minusta tulee hyötyliikkuja. Isäpuoleni mukaan pyöräni seisoo edelleen varastossa, joten rouva on hyvä ja tarttuu sitten ensi syksynä pyörää sarvista. Kuopus oppi tänä kesänä pyöräilemään, joten kaikki edellytykset hyötyliikkuvaan perheeseen on olemassa?
Nyt onnistuu ja pyörällä pääsee.
4. En ole ikinä ollut velkaa. Kotoa on saatu opit, joiden mukaan omillaan on tultava toimeen ja ketään ei saa pyytää takaajaksi. Tuntui siis vapauttavalta, kun pankki ei vaatinut henkilötakaajia lainaa varten. Olemme varmasti uuden edessä. Turkin vuodet ovat kuluneet aika huolettomasti, sillä jos emme ole mitään omistaneetkaan, ei meillä ole myöskään ollut omaisuuden mukanaan tuomia rasitteita. Tänä vuonna sitten harjoitellaan ja koitetaan olla entistä tarkemman markan ihmisiä. Eikun tarkemman liiran ihmisiä.
5. Edellistä hankaloittaa hieman se, että minulla on aika pitkä "haluaisin ostaa Turkista ennen lähtöä"-lista. Miksi ihmeessä olen jättänyt asioiden ostamisen viimeiseen vuoteen?
Keramiikkakulhot ainakin on saatava vielä ennen lähtöä. Kelpaisi näistä joulupuuroa pistellä?
6. Olen suunnitelmallinen ihminen, mutta Turkki on opettanut myös tarttumaan hetkeen. Ulkomaille muuttaessamme jo päätimme, että paluu on sitten kesällä 2014. Silloin olin vielä sellainen ihminen, joka stressaantui kaikista muutoksista ja tarvitsi varmat suunnitelmat jokaiseen asiaan. Vuodet ovat tehneet tehtävänsä. Turkissa suunnitelmat muuttuu ja olen oppinut lennosta tekemään uudet. Jos ei tullutkan takkia, voihan iloita kukkarosta. Matkalla huomasin, että tämä ei päde hotellimuutoksiin, ainakaan jos olen nälkäinen.
7. Hotellimuutoksista puheen ollen, olin taas eilen booking.com sivustolla varaamassa hotelleja. Ostin miehelle synttärilahjaksi matkan Jerusalemiin. Lähdemme sinne kahdestaan lokakuussa. Eilen varasin hotellit. Kolme yötä Jerusalemissa ja yksi Tel Avivissa. Onneksi maksoin matkan jo alkukesästä, sillä tässä vaiheessa olisi muuten ollut järkevämpää jättää matka tekemättä. Yksi unelma on toteutumassa, mutta uusia matkaunelmia ei enää herätellä. Toistaiseksi.
Onnistunut hotellivalinta on matkan parhaita puolia. Lublinin huoneisto oli kaunis.
8. Kävin kesällä sairaanhoitajien rekrytointi-tilaisuudessa Kotkassa. Töitä näyttäisi olevan tarjolla. Olen kaivellut itseäni ja miettinyt, että mitä oikeastaan HALUAISIN tehdä. Päädyn aina pienen hotellin pitoon, johonkin sellaiseen, jossa voisi järjestää ihmisille mukavia yllätyksiä ja hetken hemmottelua. Olisin varmaan hyvä matkailu- ja hemmottelualalla. Mutta miten sen voi yhdistää Kotkaan? Jostakin olen kuitenkin huomannut, että haaveet kannattaa sanoa ääneen, silloin ne muuttuvat todellisemmaksi ja saattavat saada siivet. Sillä talo meren rannallakin oli joskus ihan utopiaa, mutta...
Näin iloiseksi voi pieni hemmottelu ihmisen tehdä. Lublinin aamupala.
Tämä haaste on seilannut blogistanian läpikotoisin, mutta jätän sen kaikille välitilan ihmisille, jotka eivät keksi mistä muustakaan tässä tilassa nyt bloggaisi. Ota mukaasi, ole hyvä. Iloa tähän päivään!
18 kommenttia :
Elo ulkomailla on selvästi opettanut sinulle uusia näkökulmia elämään. Niistä on sinulle hyötyä missä tahansa tehtävässä palattuasi Suomeen. Ps. Rapsuta Helmiä puolestani. Se on ihanan omapäisen näköinen kani. Terveiset Hesasta!
Ei voi taas muuta sanoa kuin ihana ja mielenkiintoinen postaus :). Nauttikaa viimeisestä vuodesta Istanbulissa.
Ykköskohdassa menee niin, että minä olen aina nähnyt itseni vain kivitalossa järven tai meren rannalla ja se toteutui;)
Unelmasi hotellista voi ihan hyvin toteutua. Minä uskon siihen mantraan, että mitä oikein kovasti haluaa, sen myös saa. Mutta silloin pitää keskittyä siihen YHTEEN asiaan ja panna siinä itsensä likoon. Eli asia kerrallaan.
Nyt kävi niin, että eräs ystäväni ensin sai lapset, huushollin etc. ja sitten lähti hoitoalalle. Minusta hän ei siihen sopinut, vaan olisi ollut täysin matkailualan ihnminen, mutta vaikenin. Eilen sain viestin, että viittä vaille valmiina hoitsuna hän jätti alan ja oli pyrkinyt ja päässyt opiskelemaan matkailualaa. Onnittelin niin, että taisimme molemmat vähän kyynelehtiä...
Mukavaa viikonloppua!
♥
Ihana postaus - ja teidän uusi talo on aivan suloinen ja kotoisan oloinen jo. Kuulostaa ihan mun unelmatalolta!
Onnea haaveisiin, minäkin haaveilen ääneen! Hyvältä kuulostaa tuo majatalo/hemmottelukombo. Jos innostusta ja ideoita riittää, niin mikä ettei? Ja kiitos muistutuksesta: aion nyt visualisoida ja unelmoida joitakin asioita taas ahkerammin.
Kiitos kivasta postauksesta, Mine:)
Nyt sinulla / teillä on kaunis paikka, jota voitte mielessänne sisustaa ja unelmoida elämästänne siinä!
Matkahaaveet ovat mielenkiintoisia, käytte vielä Jerusalemissa, nythän se on aika lähellä teitä. Varmasti siitä tulee ikimuistoinen matka teille molemmille!
Onnellista vuotta teille Istanbulissa;) Pian on aika tulla uudelleen Suomeen...
♥
Ajattele, ensi kesä ja kotimaa....eikä enää pitkää matkaa mihinkään "takaisin" :D
Sulla on vuosi aikaa lujasti haaveilla hemmottelumajapaikasta, mä varaan sinne sitten heti hemmottelumatkan -eli ainakin yksi asiakas jo buukattu!
Tiedätkö, mä olen kaikille sanonut, että mä muutan siihen yhteen ullakkoasuntoon, joka valmistuu tammikuussa, siinä on mun uusi koti! Eikä sinne oli vielä hakuakaan, saati että olisi niitä virallisia pohjapiirustuksiakaan :D
Äsken just taas tullessa pysähdyin katsomaan sinne vinttikerrokseen, katsoin kun yksi raksamies hyppäsi ullakkoikkuna(n paka)sta sisään, ajattelin mielessäni, että ei mun ikkunani vaan naapurin ....
Ihana. ♥
Minunkin täytyisi opetella haaveiden sanomista ääneen. Ei se mitään ota, jos ei annakaan!
Ihana haastepostaus:) Tunne on varmaan ihan mahtava kun on oma koti löytynyt,mutta varmaan myös hieman haikea,koska on viimeinen vuosi Turkissa menossa.,
Tuo sininen talonne näyttää ihanalta ja oma piha,ihana!
Ja kovasti odotankin jo näkeväni teidät täällä sitten lokakuussa:)
Vau, teillä on kaunis koti ja vaikuttaa rauhalliselta alueeltakin. Mekin olemme Suomeen muuttamassa, toivon mukaan kaikki menisi kohdilleen että voisimme sen järjestää ensi vuoden kesäksi. Vaikka siihen on vielä aikaa, olen jo nyt stressaantunut siitä ja laatimassa listoja että mitä pitää tehdä ja missäkin järjestyksessä. Jos olisi valmis asunto, jonne muuttaa, niin se tekisi asioista helpompaa, mutta me taidamme tehdä kaiken vaikeimman kautta ;)
Anonyymi: Helmi onkin täällä ihmeissään, kun on rapsuttajat taas saapuneet kotiin:).
Daniela: Niin, viimeinen vuosi eikä sitäkään. Kyllä pitää varmaan tehdä ihan lista, jotta muistan kaiken nauttia, ostaa ja maistaa vielä...
Leena: Minä odotan jotakin valaistumista, tai harrasta innostusta johonkin, mutta sitä ennen voin kyllä ruveta hoitajaksikin. Raha se taitaa kuitenkin ainakin sen verran ratkaista, että jostakin on saatava rahaa, että tulee lainat ja laskut maksettua.
Koskaan ei pitäisi sanoa, että ei koskaan, mutta opiskelemaan en enää halua.
Sannabanana: Yrittänyttä ei laiteta. Ja haaveilusta ei sakoteta. Eniten surettaisi se, että olisi pelosta jättänyt unelmoimatta ja jumahtanut aloilleen vailla mitään pistettä, johon edes voisi tähdätä. Eli eikun unelmoimaan.
Aili: Vuosi menee niin nopeasti, sen minä jo tiedän etukäteen. Haluaisin niin keskittyä siihen missä olen, että en menettäisi nykyisyyttä pyrkiessäni johonkin muualle. Tämä on Istanbulin vuosi ja minun on syytä elää se.
Pepi: Selvä, laitan sinut varauskirjaan:). Minullakin on itseasiassa yksi paikka mielessä, se tuli päähän tuota postausta kirjoittaessa. Joten hauskaa nähdä, että tuleeko hotelleja minulle ja ullakkoasuntoja sinulle:).
Satu: Ihan totta. Sillä jos ei sano, voi olla niin surkea tilanne, että ei omista mitään haaveita. Ja uskalla saman tien suuria, ja pieniä. Molempia samaan aikaan:).
Jael: Lokakuuhan on ihan ovella. Varasin nyt Tel Avivista huoneen osoitteesta 5 Yona HaNavi. Haluaisitkohan sinä viedä meidät sitten lempiravintolaasi, niin tarjoamme sinulle siellä lounaan tai päivällisen? Onko Anu lähistöllä myös?
Elisa: Ihanko totta, tekin Suomeen! Minä olen ollut vähän ulalla ja kävin vasta eilen lukemassa häänne ja muut. ONNEA! Minä tunnistan tuon tunteen, ja se kyllä helpotti huomattavasti talon löytymisen myötä. Ainakin nyt tietää mihin on menossa ja mitä kannattaa ottaa mukaan:). Koti on iso asia ja merkittävä tekijä sopeutumisessa.
Talo nayttaa kodilta! Ja piha isolta. Minakin niin kaipaan omaa pihaa jossa voisi kasvattaa myos vihanneksia. Taalla se on unelma vaan, kun en toisaalta halua tuhlata tyomatkoihin ruuhkissa tuntikausia paivittain ja omakotitalot Tel Avivin lahella ovat vain lottovoittajille ja oligargheille. Ja niissakin yleensa hirvean iso talo ja pienen pieni piha.
Ja todella olisi upeaa tavata teidat yhdessa Jaelin kanssa, jos vain teilla on aikaa!
Tuntuupa mukavalta puheesi unelmista. Antaa tilaa mielen liikkeille, luovuudelle ja kepeydelle. Entä jos unelma muuttuukin tavoitteeksi? Tuoko se mukanaan totisemman otteen, realiteetit ja ponnistelun tavoitteen saavuttamiseksi, katoaako ilo. Miten onnistuisi saman aikaisesti olemaan jalat maassa ja pää pilvissä, rationaalinen ja unelmoiva? Auttaisiko usko ja luja luottamus, unelmat toteutuvat ajallaan jos niin on tarkoitettu.
Omissa haaveissani on vuosia ollut osata stepata ja soittaa haitaria. Tavoiteasteelle ei ole vielä ehtinyt. Eläköön unelmointi! Anisi
Kiitos näistä ääneen lausutuista.
Pidin.
Anu: Talosta tulee koti ja pihastakin toivottavasti joskus puutarha:). Tavataan Tel Avivissa, määrittäkää te paikka ja aika. Laitan vielä viestiä, että milloin olemme arvatenkin saapumassa.
Anisi: Minä pystyn kantamaan haaveita vuosia, sitten osaa ryhtyä toimeen, jos tilaisuus sattuu kohdalle?
Vai että stepata ja soittaa haitaria. Ihanaa, että sellaistakin haaveillaan.
Rva Pioni: Nyt on ääneen sanottu, katsotaan saako sanottu koskaan siipiä?
Jännää miten sisarukset voi olla niin erilaisia. Että mun mieleenikään tulis suunnitella mitään etukäteen... Ei ainakaan lomiani tai muuta vapaa-aikaa. Silloin mennään minne hyvittaa tai tehdään mitä huvittaa ja jos ei huvita niin sitten vaan ollaan. Tällä metodilla on tullu törmättyä melkoisen mielenkiintoisiin paikkoihin ja asioihin, mieli avoinna vaan kaikkea mahdollsita kohtaan ilman sen kummempia suunnitelmia...
Samoin toi silittäminen. Tosin aina oon ollu varma siitä, että laiska pääsee vähemmällä. Enpä muista milloin viimeksi oon silitysrautaan koskenut toden näköisesti silloin on tullu silitettyä kauluspaita ja niitä tulee pidettyä niin harvoin. Silti on saanu kulettua ihan siisteissä rytkyissä...
No erilaisuus on elämän suola...
Oikein nautinnollista matkaa Israeliin :)
Minä olen edelleen vain niin iloinen teidän puolesta. Olen sen tainnut sanoa aika monta kertaa. Ja minäkin olen vähän koukussa Oikotiehen, vaikken ole muuttamassa mihinkään, hassua. Olen silti aika hyvin perillä siitä, millaisia vanhoja taloja missäkin on myynnissä :)
Sekin on ihanaa, että ihminen voi muuttua vuosien myötä. Sellainen, joka stressasi voi oppia olemaan stressaamatta, tai pelkäämättä, tai huolehtimatta, tai mitä hyvänsä.
Sami: Onhan niitä yllätyksiä ja mielenkiintoisia paikkoja riittänyt, vaikka on koittanut hieman suunnitellakin:D. Ja silittämisestä en luovu, vaikka kuinka pärjäisi rytyissäkin....
Nelli L: Kiitos, mukava päästä viimeinkin Luvattuu maahan.
Kirjailijatar: Minä yritän nyt vierottautua tuosta Etuovesta, ettei tule mitään mielihaluja:). Ja muuttua voi, kun haluaa. Mutta toista ei voi muuttaa, se kannattaa pitää mielessä.
Lähetä kommentti