"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

lauantai 17. marraskuuta 2012

342. tarina (Midyat ja Ester)

Aamupalan jälkeen olemme valmiit lähtöön. Niin on myös autonkuljettajamme Mehmet. Viiden lapsen isä on perheensä ainoa poika, joka nai 14-vuotiaan serkkunsa itse ollessaan 17-vuotias. Sitä suku ikäänkuin odotti siihen aikaan. Eikä miehellä itselläkään tainut olla mitään asiaa vastaan. Hotellilla häneen luotetaan eikä kenenkään muun autonkuljettajan kanssa tehdä enää yhteistyötä. Koemme siis olevamme turvallisissa käsissä.

Maisemat ikkunan takana lipuvat tasaisena virtana. Tuolla louhitaan kiveä ja tuolla kasvatetaan viinirypäleitä. Jotakin vinkkiä mahdollisiin ongelmiin antaa vastaan tulevat armeijan autot. Suurlähetystön sivulla alueelle matkustamista on kehoitettu välttämään. Emme kuitenkaan ole kokeneet, että tähän kehoitukseen olisi ollut mitään syytä. Olemme matkalla Midyatiin ja kaikki on kunnossa.

Myös Midyatissa asui aikanaan suuri syyrian ortodoksinen vähemmistö. Mehmet näyttää, että tien oikealla puolella asuivat syyrialaiset ja heidän asuinaluettaan kutsuttiin Esteriksi. Tien toisella puolella asuivat turkkilaiset ja/tai kurdit, joiden asuinalue oli Midyat.  Esterin puolella nouseekin kirkontornit tiheässä, kun taas tien toisella puolella ilmaa halkovat minareetit. Nykyään syyrian ortodokseja on niin vähän, että väki on jakautunut, eikä kaupunkijakoa enää ole. Esterin yhdeksästä kirkosta vain muutama toimii edes osittain säännöllisessä jumalanpalveluskäytössä.





Kävelemme Mehmetin perässä pitkin katuja, pujahtaen hääseuruetta odottavaa haniin. Seurueemme vetää paikan mieväen välittömästi puoleensa kun kärpäspaperi kärpäset (kts. kuva yllä:), joten jatkamme kiireesti matkaa. Olo tuntuukin huomattavasti kotoisemmalle siinä kadunkulmassa, johon naiset ovat kerääntyneet paistamaan leipää ja tekemään käsitöitä. Puikot heiluu ja kuulumisia vaihdetaan. Lämpimäisiä ei nyt valitettavasti ole tarjolla, sillä leivät on jo paistettu aikaisemmin aamulla.







Vielä me kipuamme taloon, jossa on kuvattu turkkilaista saippuasarjaa, jonka nimi valitettavasti ei ole jäänyt mieleen. Paikallisille on selvästikin iso asia tulla kuvatuksi sarjan lavasteissa. Meitä kiinnostaa enemmänkin lahjatavarapuodin käsityöt sekä kattotasanteelta aukeava maisema vanhaan kaupunkiin.








Kävelemme takaisin autolle. Pimeä saapuu niin varhain ja nähtävää on vielä edessä niin paljon, että on siirryttävä eteenpäin. Hääpari on saapunut haniin. Pojat suostuvat kuvaan katukivetykselle. Nainen kuljettaa öljyn määränpäähän. Midyat ja Ester jatkavat eloaan ilman meitä. Kiitos kun saimme käydä, vahinko, että tuskin enää tapaamme.




Auto starttaa ja matka jatkuu kohti...

9 kommenttia :

Hippu kirjoitti...

Ihana kierros, kiitos! Tuntuu ihan siltä kuin olisin itse käynyt tuolla.

Nuo huivipäiset mummelit ovat ihania. :-)

Pepi kirjoitti...

Nämä sun ihanat kuvat ja tarinat avaa niin uuden maailman meille "turistimatkaajille", että ei voi kuin kiittää taas kerran!
Ja olla onnellinen, että ehdin lukea kaiken alusta alkaen kesällä :)

hietzu kirjoitti...

Voi kuinka kauniita nuo tytöt/naiset ovat tuossa yhdessä kuvassa! Ihmetellen katselen tuota ruskean/okran värisävyä joka kivisistä rakennuksista muodostuu ja valtaa kuvat.

pikkujutut kirjoitti...

Ihana huone, ihana sänky.Kauniit naiset. Ja pyykit kuivumassa kuin tuossa naapuritalon katolla.Hauskaa.

Eri maiden lähetystöjen mukaan meidänkään ei pitäisi olla täällä missä nyt asumme mutta minkäs teet. Tosin on tämä välillä avovankilassa eloa kaikkine rajoituksineen. Kuten tänään suunniteltu retki naapurikaupunkiin jää tekemättä kun kerran mielenosoitusta pukkaa ... Suunnitelma B työn alle.

Saga kirjoitti...

Ensimmäinen ja seitsemäs kuva on niin kauniita!

En oikein tiedä miten noihin suurlähetystön kehoituksiin pitäisi suhtautua. Olen vieraillut alueilla, joihin ei suositella meneväksi, enkä ole kokenut minkäänlaista pelkoa tai uhkaa. Hieno kokemus teilläkin, onneksi menitte ja jaat sen meidän kanssamme.

Mine kirjoitti...

Hippu: Heissä olisikin ollut kuvaamista. Ovat siltä ajalta, jolloin tatuoitiin heimomerkkejä tms. kasvoihin. En vahinko kyllä kehdannut mennä ihan lähelle tsuumailemaan...

Pepi: Kivahan se on teille tarinoida. Toivoisin niin, että muutkin löytäisivät tämän Turkin, niiden ainaisten aurinkomatkakohteiden sijasta. Vaikka toisaalta, ne jotka haluaa mennä rannalle ja altaalle makoilemaan, ei varmastikaan olisi Mardinista ja Midyatista haltioissaan, kuten minä?

Hietzu: Minäkin ihailen justiinsa noita värejä tuolla. Mardinin vanhassa kaupungissa ei saa muun värisiä taloja rakentaakaan.

Pikkujutut:Toivottavasti löytyi hyvä suunnitelma B? Itä on täällä vähän arvaamaton. Meillä ei ole koskaan ole ollut siellä kyllä mitään ongelmia eikä edes tunnetta, että olisi jotakin pelättävää. Mutta vahinko ei kulje kello kaulassa.

Saga: Suurlähetystöt haluaa tietenkin pelata varman päälle, ymmärtäähän sen toisaalta. Kyllä mekin kyseltiin hotellilta jne, että onko siellä jotakin ongelmia. Onneksi lähettiin, sillä ei todellakaan ollut.

Aili-mummo kirjoitti...

Kyllä huomaa, että portaat on tehty nuorille ja hyväpolvisille ihmisille. Samaa totesin myös Sharm el-Sheikhissä, jopa kadun reunuksissa oli korkeat kiveykset. Mutta tällainen matkanteko on vaivatonta ja hauskaa, kiitos postauksesta, Mine, ja upeista kuvista!<3333

mimon mami kirjoitti...

Luin juuri koko matkakertomuksesi: Ihanan matkan teitte ja niin ihania kuvia, historian siipien havinaa. Tällaiset reissut ovat antoisia.
Ja tämä päivä kertoo taas, ettei ihminen opi menneestä vaan uusia sotia alkaa ja syyttömiä kuolee ja kärsii. Miksi ei voida keskustella ja miettiä yhteisiä ratkaisuja...ilman väkivaltaa.

Mine kirjoitti...

Aili: Eihän onneksi kaikkia rappusia tarvitse kiivetä, jos polvet eivät kestä. Mutta totta on sekin, että kaikkein helpoiten pääsee, jos voi matkustaa sohvasta käsin.

Mimon mami: Niin, minusta sitä tuntee niin elävänsä näissä paikoissa, jossa on eletty vuosisatoja ennen meitä. Ja samalla tuntee oman elämänsä lyhyyden jotenkin kouriintuntuvasti. Sukupolvet ne seuraa toistaan ja ihmisen elämä on vain hetken henkäys. Josta kannaa olla kiitollinen ja elää jokainen päivä täysillä.