"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 21. helmikuuta 2014

636. tarina (Arkeni - naisena olemisen sietämätön keveys)

Minä kannatan tasa-arvoa, kun se tarkoittaa kaikkien ihmisten yhtäläistä arvoa yksilöinä ja yhteiskunnan jäseninä. Sen sijaan en kannata sitä "tasa-arvoa", joka oikeasti tarkoittaa  pyrkimystä sukupuoliroolien muuttamiseen tai hävittämiseen. En ymmärrä, että miksi naisen pitäisi olla kuin mies tai miehen kuin nainen tai kummankin jotakin siltäväliltä. En näe naista arvokkaampana silloin, kun hän tekee miehen töitä tai ihaile miestä siksi, että hän ryhtyy naisvaltaiselle alalle. Minusta on mukavaa olla nainen. On hienoa, että maailmassa on miehiä ja naisia, tyttöjä ja poikia. Minusta se vain nyt on niin, että maailmassa on miesten juttuja ja naisten juttuja, eikä siinä riistetä naista eikä miestä tai estetä tasa-arvoa toteutumasta.



Kuinka monesti olenkaan kuullut surkuttelua turkkilaisen naisen alistetusta asemasta. Monelle suomalaiselle on itsestään selvää, että suomalainen "tasa-arvo" olisi turkkilaiselle naiselle lottovoitto. Naiset työelämään, pois hellan äärestä, ja mielellään miesten pomoksi herrana hallitsemaan. Silloin kuulema oikeus toteutuisi. Minä en halua hallita miestä ja jos nyt suoraan sanotaan, en tahtoisi eurooppalaisen "tasa-arvon" koskaan löytävän tietänsä Turkkiin. Minun silmiini turkkilainen nainen ei näy surkuteltavana hahmona, vaan useimmiten paikkaansa tyytyväisenä Naisena. Isolla kirjoitettuna, sillä täällä naiset saa olla naisia ja miehet miehiä. 


Turkissa roolimallit ovat siis edelleen kovin perinteiset. Mies tekee työtä ja elättää perheensä. Nainen tekee työtä kotona, hoitaen kodin ja lapset. On molempien kunnia-asia tehdä omat työnsä hyvin ja kun tässä onnistutaan, nautitaan molemmin puoleista arvonantoa. Nainen iloitsee miehestä, joka tuo kotiin palkkapussin ja mies iloitsee hyvin hoidetusta kodista ja  ruoasta pöydässä. Turkkilaisen naisen ei tarvitse kuunnella olevansa "vain kotona", harva mies vähättelee kotitöiden ja lastenhoidon merkitystä. Naiseuteen saa panostaa ja jos rahaa liikenee, mies mielellään maksaa vaimonsa vaatteet ja kampaajan. En ole koskaan kuullut kenenkään ystäväni valittavan sitä, että heidän täytyi jäädä kotiin. Enkä ole kuullut montakaan tarinaa, jossa nainen ei olisi saaanut mennä töihin, jos olisi niin halunnut. Kun valitusta syntyy, se syntyy silloin, kun jompikumpi ei ole hoitanut omaa osuuttaan yhteisessä yrityksessä. Tai silloin, kun kotiin jääminen ei ole ollut mahdollista, vaan on ollut jätettävä pieni vauva mummon hoitoon ja palattava töihin tekemään älytöntä työpäivää.


On totta, että moni turkkilainen nainen kokee vääryyttä. Perheväkivalta ulottaa otteensa jokaiseen yhteiskuntaluokkaan, niin kuin muissakin maailman maissa. Toivottomimmassa asemassa kuitenkin ne pienten ja hyvin konservatiivisten paikkojen kouluttamattomat ja köyhät naiset, joilta puuttuu kaikki eväät muuttaa elämänsä suuntaan. Jos siinä tilanteessa lähipiiriin sattuu nyrkillä turhautumistaan purkava mies, on seuraukset surulliset.  Kenenkään ei tulisi pelätä kotona, jokaisen soisi saavan hyvän parisuhteen ja turvallisen elämän. Haluaisin tietenkin Turkkiin sen tasa-arvon, ilman lainausmerkkejä, jossa jokaisella ihmisellä olisi samainen ihmisarvo muiden kanssa, riippumatta hänen rodustaan, sukupuolestaan tai uskonnostaan. Perheväkivallan syy ei mielestäni kuitenkaan ole perinteisissä suokupuolirooleissa tai siinä, että naisella ei ole työpaikkaa ja omaa tiliä. Miksi Matti lyö tai miksi Mehmet lyö, on kysymys, jonka vastaukset voi olla hyvin samankaltaiset?



Kaikesta huomaatte, että minä en ole itsenäisyyteen pyrkivä uraohjus. Ehkä vuodet Turkissani olisivat olleet ihan toisenlaiset, jos oma arvoni olisi muotoutunut siitä mitä olen työelämässä saavuttanut? Sen sijaan olen iloinnut näistä vuosista, jotka olen saanut elää perheelleni ilman minkäänlaisia paineita enemmän tienaamiseen. Olla äiti lapsille ja vaimo työssäkäyvälle miehelle. Nauttien sitä turkkilaisesta yhteiskunnasta nousevaa arvonantoa, joka äidille ja kotirouvalle kiistämättä kuuluu ja jonka oma miehenikin on hyvin omaksunut.  Elämäni naisena Turkissa on ollut sangen hyvää! Eläköön naisena olemisen sietämätön keveys!

31 kommenttia :

Kirsi Cifci kirjoitti...

Hurraa Mine!tähän en juurikaan muuta voi näin heti kättelyssä kommentoida, olen naisen asemasta Turkissa kanssasi juurikin samaa mieltä! Itse en ole milloinkaan huomannut/kohdannut, että siellä joku nainen olisi omaan asemaansa tyytymätön, enkä myöskään oikein usko, että nykynaiset edes tyytyisivät johonkin mitä eivät itse halua!Ja mitä tulee huonoon kohteluun sitä on todellakin missä tahansa,uskontoon, maahan, asemaan, sosiaaliseen statukseen tai kansallisuuteen katsomatta, mikä tietysti on kauheaa ja täysin sietämätöntä.Naisten tuleekin olla ylpeitä omasta asemastaan huolimatta siitä onko kotiäitinä, perheenemäntänä tai sitten työelämässä , kyllä jokainen itse osaa valita mikä itselle ja juuri omalle perheelleen on paras ja kaikkia tyydyttävä ratkaisu...toivottavasti ainakin näin on;)Joku saa täyden tyydytyksen hoitaessaan pienet lapset itse kotona, tai olenmalla se kotirouva; hoitamalla kodin ja siihen liittyvät tehtävät, joku toinen taas kaipaa työelämää, sen haasteita tai menestymistään ja etenemistään urallaan ja hyvä niin , kukin tavallaan!Go girls, go!!;)

Merve kirjoitti...

Voi Mine mitä menitkään kirjoittamaan! Vaikka ikäeroa meiltä löytyykin, niin tämä kirjoituksesi osui ja upposi lujaa. Olen tasa-arvosta kanssasi samaa mieltä, ja itsekin siitä halunnut kirjoittaa sanasen. Yksilöiden tulee kyllä olla tasa-arvoisia keskenään, mutta se ''tasa-arvo'' jonka mukaan naisten ja miesten tulee olla samanlaisia, on mielestäni jo paisunut liian suuriin mittoihin. Eihän naisten kuulu olla miehiä eikä miesten naisia! Ei siinä mitään pahaa ole, jos joku nainen pitää miehisimmmistä töistä ja joku mies naisellisimmista. Mutta se, että nykypäivänä oletetaan sen olevan jotenkin normi että nainen ja mies ovat täysin samanlaisia, ei ole oikein. Jokainen toki eläköön tavallaan, mutta itse nautin täysin rinnoin naisuudestani. Omaa mielipidettäni harvoin tähän asiaan tuon julki, puoliksi turkkilaisuuteni takia suurin osa ajattelee minun olevan myös ''alistamalla kasvatettu'' tähän ajattelutapaan. Noup, kyllä se vaan niin on että naisena on kiva olla!

Pepi kirjoitti...

Aamen!

Jael kirjoitti...

Aika lailla samaa mieltä minäkin ,mutta naisella tulee olla samanlainen mahdollisuus tehdä töitä kuin miehilläkin,alalla kuin alalla.Täällä roolimallit eivät ole yhtä perinteiset kuin Turkissa,ja ehkä siihen vaikuttaa myös naisten 2 vuoden asepalvelu.
Teilläkin kukkii näköjään manteli,kuten täälläkin:)

Allu kirjoitti...

Luulisin, että sinua ei verrata keskivertoon turkkilaisnaiseen. Asut Istanbulissa ja olet suomalaisen kanssa naimisissa. Istanbul ei ole Turkki. Viidestä miljoonasta Turkin lukutaidottomasta on kuulemma neljä miljoonaa naisia naisia, kunniamurhien uhrit myös naisia. Kyllä siellä riittää vielä tekemistä naisen aseman parantamiseksi, jos voin uskoa täkäläisiä lehtiä.

Satu kirjoitti...

Mukava näkökulma naiseuteen. :-) Minusta tasa-arvo toteutuu silloin, jos jokainen yksilö saa elää omannäköistään elämää, ilman että tarvitsee miettiä yhteiskunnan asettamia sukupuolinormeja. Tasa-arvo on siis mielestäni kai vapautta valita.

Petra kirjoitti...

Moni turkkilainen nainen ei havittele sellaista tasa-arvosta millaiseksi me sen miellamme Suomessa, eli juurikin on paljon rouvia jotka haluavat pitaa kiinni kotirouvan asemasta ja sen tuomista eduista. Suomeen uutisoidaan yleensa vain ne huonot asiat; kunniamurhat ja naisten aseman epakohdat, niiden perusteella saa varmasti mielikuvan, etta suurin osa turkkilaisista naisista elaa alistettuina ja onnettomina. Hieno kirjoitus.

Mine kirjoitti...

Kirsi: Hyvistä asioista ei kukaan kirjoita ja siksi Turkista uutisoidaan aina ne ongelmakohdat naistenkin kohdalla. Meillä on myös tarve eurooppalaisina ajatella, että se meidän tyylimme elää on paras ja jos joku muu ei halua elää niin, hän on alistettu tai jotenkin tyhmä. Minä itse olen halunnut elää niin kuin perusturkkilainen nainen, eli hoitaa kotona omat lapseni ja pitäen kotia pystyssä. Eikä se ole ollut hullumpaa, vaikka talot yms. onkin jäänyt tästä päätöksestä johtuen hankkimatta. Mutta vielä ehtii nytkin, kun lapset ovat isoja eivätkä tarvitse enää kotona olevaa äitiä.

Merve:Minä olen ollut tätä mieltä sinunkin ikäisenäsi ja se on ajannut meitä tekemään tietynlaisia valintoja. On ollut hyvä, että nämä vuodet eivät menneet Suomessa, sillä ehkä minullekin olisi tullut paine mennä töihin talorahoja tienaamaan ja astua siihen ansaan, että muuten koulutukseni valuu hukkaan jos en kiireellä riennä työelämään.

Siinä vaiheessa kun luin jostakin suomalaisesta lehdestä pariskunnasta, jota ei saanut sanoa isäksi ja äidiksi vaan ketuksi ja sudeksi, ja joiden lapselle ei saanut sanoa, että onko hän tyttö vai poika, minulle riitti. Jos feminismi ja tasa-arvo ajaa tuollaiseen pöllöilyyn, niin olen mielelläni mekkoon pukeutuva pölyyntyvä muinaisjääne.

Pepi: Ja ugh, olen puhunut.

Jael: Samasta työstä kuuluu saada samaa palkkaa, ehdottomasti. mutta siitä en ole ihan samaa mieltä, että molempien on ehdottomasti saatava tehdä samoja töitä. Minusta on töitä, jotka sopivat paremmin naiselle ja töitä jotka sopivat paremmin miehelle. Miksi siis pitää naisen tunkea ehdoin tahdoin työhön, jonka mies tekisi paremmin tai miehen työhön, joka sopisi naiselle paremmin? Minusta siinä on kyse juuri tuosta sukupuoliroolien ehdoin tahdoin hävittämisestä?

Allu: Tottakai riittää. Jokainen kunniamurha ja perheväkivalta tapaus on liikaa. Tyttöjä täytyy kouluttaa. Niin Turkissa kun muissakin maissa. Mutta ei niistä voi tehdä yleistystä siihen, että turkkilainen nainen on alistettu ja kouluttamaton. Emmehän me yleistä suomalaistakaan naista esim. alkoholistiäideiksi, vaikka lehdessä näitä ikäviä juttuja esiintyykin. Nämä Turkin lukutaidottomat naiset on vanhempaa sukupolvea, kyllä Turkissa nykyään on koulupakko. Ja ne lukutaidottomat naiset jotka tunnen, ei ole mitään rassukoita vaan molemmat kovin tomeria tätejä, jotka käyvät työssä ja kompensoivat luku- ja kirjoitustaidon puutettaan vahvalla maalaisjärjellä. Naisiin kohdistuvan väkivallan takana on väkivaltainen mies. Sille olisi tehtävä jotakin!

Satu: Ihan totta, ja se mitä kukakin haluaa on aika lailla kulttuurisidonnaista. Turkissa on ihan ok olla kotiäiti, siksi täällä on paljon tyytyväisiä kotiäitejä. Vaikeampaa on silloin jos oma tahto poikkeaa valtavirran tahdosta?

Petra: Niinpä. Täällä asuu 70 miljoonaa ihmistä, sisältäen aika monta naista. On helppo nostaa ongelmia esiin ja yleistää. Kyllä minulla on Turkin naisten ongelmatkin tiedossa. Luen kyllä uutisia enkä vähättele maan huonoja puolia. Arjessani sen sijaan kohtaan pääosin vain tyytyväisiä naisia, joten tuntuisi valehtelulta jättää se puoli asiasta kertomatta.

Aili Mummo kirjoitti...

Kiitos postauksestasi, Mine..:)
Näkökulmia on monenlaisia: itse en ole kovin ihailevalla kannalla turkkilaismiesten hegemoniaan lähes joka paikassa.

♥♥

ii kirjoitti...

Vähän asian vierestä, mutta anoppi on juuri mennyt kouluun ja opettelee lukemaan ja kirjoittamaan. Minusta se on mahtavaa!

Mine kirjoitti...

Aili: Näkökulmia on hyvä ollakin useampia. Mutta nyt ei puhuttukaan turkkilaisista miehistä, vaan naisista.

ii: Mahtavaa, minustakin. Siinä aukeaa anopille uusi maailma.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Lasten hoito kodin ulkopuolella ei liene kovin hyvin järjestetty Turkissa, jos koulutetutkin naiset jäävät kotiin.



Leena Lumi kirjoitti...

"Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan."

- Madeleinen Albright -

Kirsi kirjoitti...

Hyvin kirjoitit!

Itse ajattelen tasa-arvona sitä, että minulla on ollut mahdollisuus olla lasten kanssa kotona kun mies on tienannut rahaa perheelle. Minä olen ollut kotiäitinä ja mies on arvostanut sitä ja minä olen arvostanut sitä, ettei mies ole vaatinut minua tienaamaan. Sillä meille tämä perhe on kuitenkin yhteinen yritys, niin kuin sinäkin taisit kirjoittaa.
Ja silti joskus sitä miehen tullessa töistä kotiin meinaa ajatella, että tekisit sinäkin täällä joskus jotain.... :D

Mutta joo. Pointtina siis ehkä se, että ehkä tasa-arvo on sitä, että antaa toiselle luvan olla sellainen kuin on ja on itsekin oma itsensä...siinä sitä kai on jo aika paljon!

(Pitkän päivän väsyneitä ajatuksia, en tiedä löytyykö sanojen joukosta minkäänlaista punaista lankaa :D)

Mine kirjoitti...

Marjatta: Kyllä täällä on ihan hyvin järjestetty lastenhoito. Rahalla saa vaikka minkälaista päiväkotipaikkaa tai vaikkapa hoitajan kotiin, kuten tuolla seinänaapurin hammaslääkäri-äidillä. Monessa perheessä mummot hoitaa. Turkkilainen työelämä on vain yhtä kuin aivan hurjan pitkät päivät vähillä lomilla ja moni äiti valitsee mieluummin lapsensa työelämän sijasta. Hatunnostoni heille jokaiselle! Kyllä työelämään ehtii sitten kun lapset on koulussa.

Leena: Tuota en nyt ymmärtänyt. Eikö kaikkia pidä auttaa yhtäläisesti, niin miehiä kuin naisiakin?

Kirsi: Tasa-arvo on minusta sitä, että jokaisella ihmisellä on samanlainen ihmisarvo riippumatta hänen sukupuolestaan, rodustaan tai koulutustasostaan. Presidentin arvo ei ole yhtään sen korkeampi kun lukutaidottoman maalaisnaisen Itä-Turkin peräkylässä. Tässä nykyajan "tasa-arvossa" näyttää olevan sellainen ajatus, että naisesta tulee arvokas vasta siten kun hän pystyy ja saa tehdä kaiken minkä mieskin tekee, ja mielellään vielä miestä paremmin. Minusta sillä ei ole tasa-arvon kanssa mitään tekemistä. MInun arvoni ei ole kiinni minun ammatistani tai todistuksestani.

Anonyymi kirjoitti...

Allu: 77.7% Turkin naisista elaa keskisuurissa tai suurissa kaupungeissa. Keskisuuri Turkissa on n. 700 000 asukkaan kaupunki. Suurin osa turkkilaisista naisista on kaupunkilaisia, eli juuri niita taman blogin kirjoittajan naapureita ja satunnaisia tuttuja - ymmartaakseni alue jolla taman blogin kirjoittaja asuu on varsin keskiluokkainen; ellei alempaa keskiluokkaa. Hanen sanansa patevat todellakin suurimpaan osaan turkkilaisia naisia - sanon taman silla perusteella etta olen itse kasvanut aikuiseksi keskivertoturkkilaisperheessa tusinan turkkilaisen naisen keskella.
Ikaviakin asioita taalla on, mutta esimerkiksi kunniamurhat ovat taalla yhta yleisia kuin perhesurmat Suomessa, eli siis marginaalisia? Itse en ole 16 vuoden aikana kuullut ainoastakaan tapauksesta muualta kuin lehdista; oma perheeni taalla ei muuten ole alun perin kaupungista vaan Itaisen Mustanmeren pikkykylista kotoisin.
RP

Anonyymi kirjoitti...

Lisays: tekemista todellakin riittaa mutta se, miten ihmiset taalla arvostavat kotiatiytta ja ajattelevat tasa-arvosta ei ole sama asia kuin kunniamurhat. Minusta on kummallista vetaa yhtenaisyyksia naiden asioiden valille, miten silmiton vakivalta liittyy siihen etta joku fiksumpi mies arvostaa vaimonsa panosta kotona eika vahattele hanta tyyliin "on vain kotona"? En ymmarra.

Mielestani naista ongelmista tulisi ensi sijaisesti kouluttaa MIEHIA ja antaa rankempia tuomiota "sovinistisista" rikoksista kuten perhevakivallasta, kunniamurhista ja ihan jo sukupuoleen perustuvasta syrjinnasta. Ihan joka maassa. Miehethan ne naisia alistavat useammin kuin naiset itse itseaan. Vai?!
RP

Lissu kirjoitti...

Mine, joillekin taisi tässä vähän pompata!
Minusta tarinasi oli hyvä kirjoitus! Mielenkiintoista kuulla millaista on turkkilaisen naisen elämä ja miten sinä olet sopeutunut sinne.

Mutta entapä Suomessa, eikö moni suomalainen nainen tee elämästään vaikeampaa kuin mitä se voisi olla. Useinkin tasa-arvon nimissä.
Ei sekään ole helppoa kun pitää rahdata pieni lapsi aikaisin aamulla päivähoitoon kun on vielä pimeää ja kylmää.
Eikös joku ehdottanut, oliko Katainen, että Suomessa pitäisi saada enemmän naisia työelämään. Elikä se kotona oleminen ja lastenhoito on liian kallista valtion budjetille.

Entäpä sitten yksilötasolla, jos ei haluta pyytää miehen apua tekemään raskaampia töitä, tai ihan vaikka kantamaan jotain painavaa esinettä, isoja kauppakasseja. Useinhan ajatellaan etta mitä nyt tuota kun pystyn sen itsekin tekemään. Tähän meitä on opetettu jo pienestä. Kuule kyllä, Suomi-tyttö pärjää ja jaksaa jo tasa-arvonkin nimessä!

Mine kirjoitti...

RP: Kunnioitukseni turkkilaisia naisia kohtaan on tosiaan näinä vuosina noussut huikeasti. Ymmärrän kyllä senkin, että kun oman alueensa lehdistä lukee aina vain ne ikävät uutiset, ihminen muodostaa tietynlaisen stereotypian niin turkkilaisista naisista, kun miehistä. Tämä vain ei vastaa koko todellisuutta, joten joskus voi yrittää sitä hieman rikkoa tai lukija omalla kohdallaankin kyseenalaistaa. Kun täällä luen Suomen uutisia, saisin niistäkin paremmin asiaa tietämättäni sellaisen käsityksen, että kaikki suomalaiset on juoppoja ja on vaarallista antaa tyttärensä seurustella suomalaisen pojan kanssa, koska näillä on tapana olla koulusurmaajia tai murhata perheensä ongelmien sattuessa.

Ja tuosta kunniamurhista ja miesten rankaisemisesta, kun ne tuli nyt puheeksi. Kunniamurhat ei siis ole turkkilaista kulttuuria, vaan tietyn alueen kulttuuria, jonka valtaväestökin tuomitsee.

Lissu: Niinpä, minusta suomalainen yleisilmasto ei kannusta äitejä jäämään kotiin, vaikka periaatteen tasolla valtio tukien avulla sellaista signaalia antaakin. Juuri nuo päättäjien möläytykset ja muiden ihmisten painostus "koulutuksen valumisesta hukkaan" luovat sellaisen ymmärryksen, että kotiäiti on yhteiskunnan varoilla elävä luuseri, joka ei ole kansalleen hyödyksi.

Minä olen muuten se nainen, joka kantaa itse raskaat kassit, siirtää kotona kaappien paikat yksin ja maalaa ja remontoi. Eli sen verran on suomalaista sisua jäljellä. Jos taas mies sattuu olemaan paikalla, niin ei tuo onneksi anna vaimon painavia kasseja kannella, vaan ottaa ne kannettavakseen. Eli, tehdään jos täytyy, naiset, mutta jos ei täydy, niin mitä ihmettä sitä rempomaan, kun Luoja on luonut meille miehet avuksi!

Allu kirjoitti...

Madeleine Albright joutui kai aika kovasti kamppailemaan tullakseen hyväksytyksi USA:n hallituksessa. Totta kai kaikkia pitäisi auttaa yhtäläisesti kuten Mine sanot, mutta joissakin asioissa naisten solidaarisuus on minunkin mielestä hyvin tärkeää, vaikkapa naisten ympärileikkausasiassa.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Jos kaikki lapset ovat jo koulussa tai perheessä ei ole lasta ja kodissa on kaikki nykyajan vempeleet, niin - suokaa nyt anteeksi toista mieltä olevat - minun mielestäni nainen on silloin lomalla kotona, jos osaa siitä sietämättömästä keveydestä nauttia tai turhautuu ja masentuu, jos ei osaa. Eri asia on tietenkin erilaiset elämänvaiheet, kuten ymmärrän Mine sinulla olevan.

En oikein pidä siitä, että meillä Suomessa, jossa päivähoito on järjestetty tasokkaasti, niin monet nykyäidit jäävät kotiin jopa yli kymmeneksi vuodeksi, äitiysloma + täysimääräinen hoitovapaa ja muutama lapsi peräkkäin. Ei ole mikään ihme, että siitä on vaikea siirtyä työelämään. Itselleni olisi tullut
nuhjuinen ja syrjäytynyt olo. Tietenkin kaikki tekevät oman ratkaisunsa. Moni muu pärjäisi.

Anonyymi kirjoitti...

Luin tätä keskustelua jo eilen ja meinasin jättää sen väliin, mutta en nyt kuitenkaan malta olla hämmentämättä tätäkään soppaa...

Minä olen ajatellut aina, että kysymys ja haaste esille nostamassasi asiassa ei ole sukupuoleen liittyvä, vaan kysymys lienee siitä, että kaikilla ihmisillä tulisi olla oikeus omiin valintoihin ! Valintoja pystytään tekemään sitten, kun on riittävät tiedot ja taidot elämään eväiksi. Luku- ja kirjoitustaito on oikeus niin tytöille kuin pojille.

Ei ehkä ole hedelmällistä sekoittaa tai verrata toisiinsa kotiäitiyttä, perhe- ja läheisväkivaltaa, kunniamurhia tai muuta vastaavaa. Kurjuutta, julmuutta ja kuraa on kaikkialla maailmassa; niin Suomessa kuin Turkissa !

Minä uskon ihmisyyteen; siihen, että meillä tulee olla oikeus tehdä valintoja sukupuolesta riippumatta tai siitä riippuen, jos se on oma valinta -- ei alisteinen tai pakotettu !

Mielestäni EI ole yhtään ammattia, jossa sukupuoli voisi olla este ! Vaikka lapsen tekoon tarvitaankin kahden sukupuolen sukusoluja... Mies voi olla sairaanhoitaja, kosmetologi, koti-isä tai kampaaja ihan siinä missä nainen voi olla pappi, poliisi, rakennusmies tai vaikka sitten se kotiäiti.

Koulutus kuuluu kaikille ! Ja valinnanvapaus ! Ja jos joku haluaa itseään kutsuttavan "sudeksi tai ketuksi", niin mikä minä olen sitä paheksumaan ? Se on heidän valintansa -- lastaan toivottavasti rakastavat ja toisiaankin ! t: Tiina

Mine kirjoitti...

Allu: Minustakin solidaarisuudella on paikkansa, niin naistenvälisellä, kun ihmistenväliselläkin. Mutta se, että minun pitäisi vaikkapa äänestää naista vain sen tähden että me molemmat olemme naisia, on ihan outoa. Eikö kyseiseen paikkaan etsitä aina sitä ihmistä, joka sen homman hoitaa parhaiten? Näin ollen minusta oli kummallista, että minua painostettiin aikanaan äänestämään Tarja Halosta presidentiksi sillä perusteella, että naisten pitää äänestää naista. Miksi ihmeessä pitää? Eikö minulla ole oikeutta äänestää sitä, joka minusta on siihen hommaan paras? Muutenhan sen olisi miesten syrjimistä? Joskus siis tuntuu, että miesten syrjiminen on suorastaan naisen velvollisuus.

Marjatta: Miksihän sinua vaivaa, että nainen olisi kotona hoitamassa kaikki perheen pienet vaikkapa kouluikäiseksi asti? Tai vaikkapa vain kotirouva, jos hänen miehellään on siihen varaa? Tuntuuko sinusta, että sellainen nainen on hyödytön tyyppi? Minusta kotoilu molemmille ryhmille suotakoon, onhan heidän paikkansa sitten jonkun työnhakijan tavoiteltavissa. Minusta parasta mitä lapselle voi tarjota on mahdollistaa heidän kotihoitonsa kouluikäiseksi asti. Kaikilla ei siihen ole taloudellisesti mahdollisuutta, joten älköön ottako tästä painetta tai hernettä nenäänsä. Meillä meni neljän lapsen kouluikäiseksi saattamiseen 14-vuotta, enkä koe mitenkään olevani ulkona työelämästä tai lomailleeni. Yritin päivittää itseäni näiden vuosien myötä ja pysyä kuitenkin muunkin maailman tahdissa. Minusta lapseni sai näin rauhallisen pohjan ponnistaa kouluelämään ja luulen, että he tulevat olemaan kotiäitivuosistani yhtä kiitollisia, kun minä olen ollut omalle äidilleni, joka oli kotona siiheksi, kunnes menin kolmannelle luokalle. Mitä nämä vuodet ovat merkinneet omalle työllistymiselleni, on vielä arvoitus. Mutta en ole ainakaan vielä kovin huolissani. Olenhan vasta lähes 40-v ja hyödyllinen työläinen vielä monta vuotta, sekä vapaa pienten lasten sairauskierteistä yms. Varsin hyvä saalis siis jollekin työnantajalle:D.

Tiina: Kyllä, annetaan jokaisen kukan kukkia. Minä koetan evästää lapsiani, että juurtuisivat omannäköiseensä ja itselle sopivimpaan paikkaan, niin työelämässä, kun muussakin elämässä. Mutta sudeksi ja ketuksi en aio heitä kutsua, vaikka itse kutsuisivat, sillä minusta sukupuolet ovat RIKKAUS ja LAHJA, ei mikään paha-asia, josta tulee päästä irti ja estää lastaan kasvamasta naiseksi tai mieheksi. Mutta muuten sanon minäkin, että rakkautta ja rauhaa jokaiselle, sekä rohkeutta elää omannäköinen elämä ja seistä pystyssä päin tekemiensä valintojen takana.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Ymmärsit väärin, Mine. Kirjoitin, että jos lapset ovat jo koulussa, niin äidin on kenties turha olla yksin kotona. Jos isä olisi vastaavassa tilanteessa yksin kotona, niin häntä pidettäisiin yksinkertaisesti työttömänä. Miten se on eri asia, jos on nainen?

Sinun lapsillasi on varmaan mukavaa, kun olet omasta mielihalustasi kotiäitinä, mutta monen muun äidin lapsella on hauskempaa ja kehittävämpää päiväkodissa. Katsopas kun Suomessa on nuorilla äideillä myös niinpäin painetta, että pitäisi jäädä kotiin, kun on kerran se hoitovapaasysteemi.

Huomasitko, mitä sanoin kommenttini lopussa: jokainen tekee omat päätöksensä ja että kaikista ei olisi kotona olemaan. Ajattelin vain kertoa tällaisenkin näkemyksen, kun lähes kaikki kommentoijat ovat samanmielisiä.

Taloudelliset tekijät on myös viisasta nuoren naisen ottaa huomioon, eläkkeen kertyminen, mahdollinen ero.

Mine kirjoitti...

Marjatta: Kirjoitit ettet pidä siitä, että äidit jää kotiin jopa kymmeneksi vuodeksi, vaikka Suomessa on tasokkaasti järjestetty päiväkoti. Siitä saa sen ymmärryksen, että olisi parempi käyttää sitä päiväkotia ja mennä töihin, kuin hoitaa itse lapsensa? Sinulla on oikeasti oikeus olla sitä mieltä, tämä ei siis ole mikään väittely, jossa minun ajatukset olisi ainoita ja oikeita. Luulen muuten, että Suomessa on enemmän painetta mennä sinne työelämään, kun painetta jäädä kotiin? Minun ajatukseni ei siis ole enemmistön ajatuksia.

Jokainen tekee päätöksensä, mutta ympäristön suhtautuminen muokkaa meidän ajatusmaailmaamme ja asettaa meille paineita suuntaan ja toiseen. Ihan turhaan. Tämän jutun idea oli siinä, että Turkissa tätä painetta ei ole ollut, vaan olen saanut hyväksyntää tekemilleni ratkaisuille. Luulen, että jos olisimme asuneet Suomessa, olisin ympäristön paineesta tai omista haluistani (mm. omakotitalon suhteen) tehnyt erilaisia ratkaisuja?

Mutta nyt minun lapset on joka tapauksessa isoja ja minulla ei ole aikomusta jäädä kotirouvailemaan, sillä taloudelliset tekijät on se asia, joka puhuu omaa kieltänsä. Lainat on maksettava ja rouvan löydettävä töitä. Kohta nähdään, että kuinka se sujuu….

Anonyymi kirjoitti...

Sukupuolten välistä tasa-arvoa pitäisi katsoa paljon laajemmasta näkökulmasta kuin kotiäiti -uranainen kysymyksenä. Esim. Miesten elinikä Suomessa on lyhyempi kuin naisten, syrjäytyneitä, kodittomia ovat pääosin miehet, valtaosa vangeista on miehiä. Erotilanteissa lapset jäävät yleensä äidille. Sääliksi joskus käyvät miesparat.

En ole koskaan oikein ymmärtänyt, miksi asioita pitäisi tarkastella ensisijaisesti sukupuolirooleista käsin. Ihmisiä, miehiä tai naisia olemme kaikki omine tarpeinemme, taipumuksinemme ja mahdollisuuksinemme. Todellista tasa-arvoa kai olisi se, että kukin voisi tehdä ratkaisunsa niin kuin parhaaksi näkee. Yhteiskunta ja ympäristö vaan tuppaa normittamaan meitä tiettyihin kaavoihin.

Nykyisin mies- ja naissukupuolen lisäksi keskusteluissa väläytellään kolmattakin, transsukupuolisuutta. Tukholmassa puolestaan on päiväkoti, joka yrittää häivyttää tosiasian, että on tyttöjä ja poikia. Siellä ei saa käyttää sanoja han tai hon. Niiden sijaan on käytettävä sanaa neutraalia sanaa HEN. En ymmärrä tätä maailmaa. Ongelmaa rakennetaan itsestään selvästä tosiasiasta. Anisi

Anonyymi kirjoitti...

Jatkan vielä kommentoimista. Olen iloinen sinun ja perheesi puolesta. Ratkaisunne on ollut teille se oikea, paras mahdollinen, sinulle ilmeisesti itsestään selvä. Olen samalla vähän kade. Omalla kohdallani ratkaisut ovat olleet ristiriitaista vaihtoehtojen ja mahdollisuuksien punnitsemista ja kallistuneet perheen ja työn yhteensovittamiseen. Jotain siinä on menettänyt, jotain se on tarjonnut. Perheemme on kiitollisuudenvelassa ihanalle perhepäivähoitajalle kolmen poikamme hoivasta. Yhteistyömme kesti 12 vuotta. Eräässä keskustelussa poikamme totesivat saaneensa hyvät eväät elämään, lohdutti.

Isoa perhettä ei Suomessa yksi ihminen elätä ellei ole suurituloinen. Vaikka ei omaa asuntoa tavoittelisikaan, tarvitaan jo peruselämiseen useimmiten molempien puolisoiden panosta. Turkki taitaa siinäkin suhteessa olla ollut onnenpotku? Anisi

Cheri kirjoitti...

Mielestäni tasa-arvo toteutuu jos kaikilla on yhtäläinen oikeus koulutukseen, halutessaan työpaikkaan ja samasta työstä maksetaan sama palkka. Ikävä kyllä nainen, tai tyttö on edelleen suuremmassa vaarassa joutua hyväksikäytetyksi, kaltoinkohdelluksi ja täysin muiden armoille. Ihmiskauppa kukoistaa pimennossa ja sen uhreja ovat useimmiten tytöt ja naiset. Minusta ei ole tärkeää se onko kotiäiti tai uranainen, kyse on valinnanvapaudesta. Naisen ei tarvitse muuttua muuksi ollakseen tasa-arvoinen, kyse on rakenteista.

Mine kirjoitti...

Anisi: Meilläkin esikoinen oli Suomessa ollessamme hetken perhepäivähoitajalla hoidossa pienssä ryhmässä. Se olisi ollut se ratkaisu johon olisin päätynyt, jos minulla ei olisi ollut mahdollisuutta jäädä itse kotiin. Olen myös itse työskennellyt jonkun aikaa päiväkodissa pienten puolella ja siitä jäi sellainen olo, että se ei minusta ole mikään pienen lapset paikka. Hoito oli hyvää, mutta ryhmät kuitenkin isoja, päivä rauhaton ja ei ollenkaan kunkin lapsen tahtinen vaan ryhmän mukaan etenevä. Mahdollisuus sylittelyyn tms. on aika marginaalista, mikä pienelle on kuitenkin tärkeää. Ja taudit kiertää, voi hyvänen aika miten kipeä olin sen ajan aikana.

Omassa lapsuudessani äiti oli siis kotona. Isä teki töitä ja toi leivän kotiin. Ei se ollut leveä leipä, kun vain yksi tienasi, mutta silloin näin, että mahdollinen ratkaisu. Siitä asti halusin itsekin aikanaan hoitaa omat lapset kotona. Kun lähdimme Turkkiin 13-vuotta sitten, elämä täällä oli halpaa, enää ei ole. Olemme kuitenkin selvinneet näillä tuloilla, mutta ei niillä olisi mitään velkoja makseltu. Tiedän myös, että Suomessa selviäisi, mutta en ole ollenkaan varma, että olisin tyytynyt siihen elämisen tasoon, jota yhden palkalla ja tuloilla voi kustantaa. Siksi en nyt yhtään osoittele sormella, vaikka se siltä tuntuisi?

Cheri: Samaa mieltä. Joka kohdassa. Katsoin juuri dokumentin ihmiskaupasta, siinä ongelman ydin oli täysi toivottomuus. Jos asuinalueella ei ole tarjota mitään työtä tai tulevaisuutta, on vain kurjuutta ja köyhyyttä, tulee tehtyä epätoivoisia ratkaisuja. Totaalinen köyhyys ei jalosta ketään, vaan pistää tekemään epätoivoisia ratkaisuja.

Anonyymi kirjoitti...

Olipa todella mukavaa lukea tämä postaus, olen niin samaa mieltä kanssasi ja ilmaisit asian juuri kuten olen itsekin ajatellut. Turkissa saa olla kotiäiti tai kotirouva ja se on perheen oma asia eikä sitä tarvitse selitellä tai perustella. Olen itsekin kotiäiti.

Turkissa on tosin niitäkin naisia jotka asuvat vanhempiensa luona, eivät ole naimisissa eivätkä käy töissä mutta ovat kuitenkin kotona. Itse en tätä oikein ymmärrä mutta eihän se toisaalta minulle kuulu, mitään työssäkäyntipakkoa ei kenelläkään ole jos muuten tulee toimeen eikä täällä voi arvostella tukien väärinkäytöstäkään kuten Suomesssa kun niitä ei ole.

Viivi

Mine kirjoitti...

Viivi: Ihan totta, tuo loppukaneettikin. Jos perhe näkee tarpeelliseksi maksaa toisten kotonaoleilun, niin mikäs siinä. Sama se on suomalaisilla kotirouvilla, jos ovat miehensä elätettävinä. Minun isäni aikanaan halusi vaimon olevan kotona ja hoitavan lapset itse. Oli valmis sen lystin maksamaan, eli ei se minun äitini mitään tukia nostellut. Sitten on ihan oma lukunsa se, että joku nostelee työttömyyskorvauksia aikomattakaan mennä töihin. Se ei ole minusta oikein.