"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 30. marraskuuta 2012

352. tarina (Istanbul, Iris ja pieni Enkeli)

Tänään astuin bussiin ja bussista laivaan. Istuin kannelle aaltojen keinuteltavaksi, talveen pukeutuneiden kanssamatkustajien sekaan. Katselin lokkien liitoa taivaalla ja meren yllä. Marraskuu veti viimeisiä henkosiaan, jotka olivat kovin lämpimät. Olin matkalla tapaamiseen.






Seisoin siellä missä omasta mielestäni pitikin. Tämä oli se katu ja takanani se kahvila. Tie oli keskeltä auki. Vieressäni nousi kirkon tornit ja takanani avattiin kahvilaa uuteen päivään. Puhelimen päässä turkki vaihtui suomeksi ja Iris lupasi lähteä matkaan. Muistin taas, että tässä teknologiamaailmassa kaikki eivät välttämättä olekaan jatkuvasti sähköpostin saavutettavissa. Joskus voisi soittaa. Tai kirjoittaa vaikka kirjeen.



Ensimäisen kahvini join yksin muiden yksinäisten kanssa. Me istuimme ulkoterassilla ja katselimme hajamielisen näköisenä ohikulkijoita. Minä keskityin ihmisiin. En lakkaa hämmästelemästä sitä, kuinka jokainen yksilö on oman näköisensä. Kuinka on mahdollista nähdä niin monia erilaisia kasvoja, joissa kaikissa kuitenkin on aina ne nenä, silmät ja suu. Posket ja leuka. Sitten soi puhelin. Iris oli tullut.


PASHA-nargile näytti edelleen tyhjältä. Sisälle tulija kiinnitti kuitenkin pian huomionsa kankaan seasta näkyviin nappisilmiin. Siellä tuolilla makasi Enkeli. Äitinsä purkaessa kerroksia, löytyi myös tuuhea tukka, pienet sormet ja iloinen hymy. Kohta muistin taas miten hyvälle tuoksuu vauvan poski ja kuinka pienen hymy poistaa maailman murheet. Vauva sylissä loppuu kiire ja aika pysähtyy.


Toisen kahvini minä join tässä seurassa. Oli minä, Iris ja vauva. Me puhumme Turkkiin saapumiset, perhepedit, synnytykset, opiskelut ja maailman matkat. Siis minä ja Iris puhuimme. Vauva otti osaa kuinka parhaaksi taisi, väläytti hymynsä tunnelmaa kohottamaan ja teki välillä kierrokset kahvilan sisällä, sylikyydissä. Saimme hiljaiset savuttomat tunnit, sillä muita asiakkaita alkoi saapua vasta tehdessäni lähtöä kotiin. Kahvinkin talo tarjosi. Muistinkohan kiittää?






Kävelin pitkin Istiklalia. Pujahdin alas metrotunneliin. Nousin maanpinnalle satamassa ja astuin taas laivaan. Pilvenraosta vuoroin pilkisti auringonsäde vuoroin ripautti vettä. Ajattelin, että kaikki tiet eivät viekään Roomaan. Osa niistä risteää Istanbuliin. Ja Istanbulissa polut kohtaa vaikka siksi, että satuin kirjoittamaan synntyksestäni blogiini. 







Oli hauska tavata Iris! Kiitos, kun sain sylitellä vauvaa! Suukkoja hänelle, minulta.

ps. Huomenna alkaa JOULUKUU, jota on hieman vaikea ymmärtää täällä 20 asteen lämpötiloissa. Blogini siirtyy siis odottavalle kannalle. 11 yötä Suomeen. 25 yötä jouluun.

22 kommenttia :

Pepi kirjoitti...

Voi mikä suloinen nappisilmä :D

.....enkä nyt tarkoita ketään noista piipunpolttelijoista :)

Riina kirjoitti...

Oi miten tunnelmallisia kuvia taas. Ihmisten tarkkailu on kyllä eräs mielenkiintoisimmista puuhista mitä voi kuvitella. :)

Yaelian kirjoitti...

Kaunis postaus Mine ja miten viehättävää on matkata laivalla kaupungin toiselle puolelle. Onpa suloinen vauveli:)

Lilja Liliace kirjoitti...

Kauniita kuvia ja mukava kertomus! :) Suloisia molemmat - Iris ja vauva :))
Oikein Ihanaa Joulun odotusta Teille kaikille!

Hippu kirjoitti...

Ihana hyvän mielen postaus, ja vallan suloinen vauva. Kiitos. :-)

sannabanana kirjoitti...

Voi kuinka rakastan näitä sun postauksia!

Ihmisten tarkkailu on kyllä mielenkiintoista. Sain muuten melkein sydärin muutama viikko sitten, kun kadulla käveli vastaan siskoni kaksoisolento, eli niinkin voi käydä!

Anonyymi kirjoitti...

Piti oikein käydä kurkistamassa tuolta aikaisemmasta, että miten Iris liittyi mukaan tarinoihisi ja nyt vielä tapaamiseen asti. Hän olikin se henkilö, joka kertoi omasta turkkilaisesta synnytyskokemuksestaan; suloinen vauva ! Ja viehättävä äiti ! Mukavaa, että kohtasitte !

Suomessa on satanut lunta myrskyksi asti ja tuullut hurjasti ! Nyt aamulla mittari näytti -10'c ja maa on valkoinen. Aamu alkoin Kuopuksen järkytyksellä; joulukalenterin luukku oli TYHJÄ, minkä vuoksi minut herätettiin klo.07.06 ! Luulin, että jonkun pää on irrannut -- vähintään ! Tilanne selvisi miehen avustuksella; Lego-joulukalenterin yllätys oli siirtynyt toiseen lokeroon. Mutta voi sitä harmin ja pettymyksen määrää ensihetkellä... t: Tiina

Mukavaa Joulun Odotusta !

Mine kirjoitti...

Pepi: Niin, hän oli ihan hirmuisen suloinen. Piipunpolttelijat sen sijaan olivat ystävällisiä arabeja, jotka antoivat minun kuvata.

Riina: Täällä etenkin kun on jos minkälaista porukkaa. Haluaisin tehdä postauksen Istanbulilaisesta pukeutumisesta, mutta en ole vielä rohjennut alkaa pyytämään ihmisiä kuvaan. Ja kaikki ei ehkä suostuisikaan?

Yaelian: En ikinä kyllästy Bosboriin ja sen ylittämiseen. Joka kerta koen suorastaan onnea siellä kannella istuessani. Joskus tosin mietin, että milloinhan te kyllästytte näihin aina samoihin kuviin:).

Lilja: Niin olivat, molemmat! Ja olin iloinen, kun Iris mielellään lupasi olla blogissani. Hyvää odotusta myös sinne teille!

Hippu: Tämä blogi on ollut mukava senkin puoleen, että se on tuonut elämääni uusia ihmisiä, joiden kanssa muuten olisi tuskin koskaan tullut tavattua. Vaikka nyt Iriksen ja vauvan.

Sannabanana: No se oli kyllä hyvin bongattu. Kuinkahan kävisi sitten jos törmäisi omaan kaksoisolentoonsa?

Tiina: Täällä hyristään tyytyväisenä, kun Suomi on myrskyn kourissa. Anteeksi vain. Meille se vain kertoo sitä, että toiveemme saada valkoinen joulu, näyttäisi olevan toteutumassa.

Voi Kuopus rukka! Varmasti traumaattinen kokemus. Meillä kävi yksi vuosi niin, että minä nukahdin illalla ennen kuin olin muistanut viedä sukkayllätykset. Olihan siinä aamulla paikkaamista:).

Lissu kirjoitti...

Hellyttàvià nuo pikkuiset nappisilmàt, eikà àidissàkààn ole moitteen sijaa! Syksyiseltà siellàkin nàyttàà. Tànne luvattu jopa lunta tuonne vuorille. Onneksi pààsen kohta Suomen làmpòisten seinien sisàlle. Melkein tavataan Helsinki-Vantaalla. Olettekos kauankin Suomessa? Olisi mukava juoda kupponen kahvia - jossain.

Petra kirjoitti...

Ihana vauva! Pukeutuminen tulikin mieleen kun katsoin yhta kuvista, ei eroa katukuva talviaikaan juuri Suomesta, taallakin suositaan musta-ruskea-harmaa varimaailmaa. En kylla usko etta malleista olisi pulaa jos tekisit postauksen pukeutumisesta, turkkilaiset rakastavat olla kuvattavana ja esilla. On hauska aina katsella millaisia aaripaita pukeutumisessa taalla on, toisella vahvat meikit ja paljastava tyyli kun taas viereisella huivi ja sen mukainen vaatetus. Hyvaa joulundotusta!

Saga kirjoitti...

Mukava kohtaaminen teillä, tämä oli taas oikein hyvänmielen postaus.

Voi miten tekisi mieli pelata backgammonia, mutta ei ole pelilautaa.

Mine kirjoitti...

Lissu: Voi miten kivaa olisikin juoda kanssasi kahvit. Jouluna olemme vain ilman autoa, joten olemme tiiviisti kiinni Kotkassa. Jos satut Kotkaan, niin sitten se onnistuisi:).

Petra: Minäkin kiinnitin huomion tummiin väreihin. Kaikki niin talvisissa vaikka oli 20 astetta lämmintä:). Katsotaan, jos saisin aloitettua vaatekuvaukset, sitä tosiaan riittäisi laidasta laitaan....

Saga: Meillä on lauta, mutta nyt ei ole tullut kukaan palailleeksi. Minä en edes osaa enkä jaksa opetellakaan.

Aili-mummo kirjoitti...

Ihana lapsi, isä on varmaan turkkilainen...:)))

Kiitos hienosta postauksesta ja oikein hyvää adventtia sinulle ja perheellesi, Mine!<3333

pikkujutut kirjoitti...

Miten suloinen vauva, voi että.

Meidän kahvila lopetti täällä kylässä ja se on suuri suru.Mikään muu paikka ei ole ollut niin herkullinen paikka seurata ihmisiä.

Meillä vielä melkein +30 joten joulu ei ole ensimmäisenä mielessä täälläkään.

Mine kirjoitti...

Aili: Niin on, mutta isää en kerennyt tavata. Hyvää adventtia myös sinulle, Aili.

Pikkujutut: Vauvat on ihania.

Vai loppui sieltä kahvila. Se on kyllä harmi. MInä tykkään kahviloista, etenkin ikkunapaikoista, jossa voi seurata ohi lipuvaa maailmaa. Ja terassit on kanssa hyviä, vielä kun tarkenee. On teillä siellä lämmin. Meillä sataa, joten luulen ilman viilenneen...

Kirjailijatar kirjoitti...

Tämä blogimaailma on kyllä ihmeellinen ja yllätyksiä sekä ihania ihmisiä täynnä.

Ja voi kuinka suloinen pikku-Enkeli. Minustakin on ihanaa, kun ystävillä on vauvoja, joita voi hellitellä.

Mine kirjoitti...

Kirjailijatar: Minulla oli vuosia sellainen krooninen vauvakuume. Pelkäsin ihan, että jos se ei koskaan lopu. Kyllä se loppui siinä mielessä, että itselle en enää halua. Mutta aina hellin, jos joltakin saan lainaksi.

Jenni kirjoitti...

Kaunis kirjoitus ja jokainen kuvasi kertoo oman tarinansa. :-)

iris J kirjoitti...

Kiitti tasta postauksesta, ja oli todellla kiva tavata. Terkkuja teidan perheelle. Ehka tapaamme viela toiste. Eihan sita koskaan tieda minne tiet johtaa :))

Mine kirjoitti...

Jenni: Kuva kertookin usein enemmän kuin monta sanaa:).

Iris: Eihän sitä tiedä. Ehkä vaikka sinne Roomaan:).

iris J kirjoitti...

Toivottavasti. Roomassa olisikin ihana kayda jokupaiva:) itseasiassa asya,melek sai nimensa yhden italialaisen nayteliattaren mukden :)

Mine kirjoitti...

Iris: :)