"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

maanantai 30. joulukuuta 2013

602. Tarina (Ankaran armenialaiset puhuvat)

Tänään meillä oli hieman erilainen päivän aloitus. Meidät oli mieheni kanssa kutsuttu ystävämme Ferda Balancarin uuden kirjan julkistamistilaisuuteen. Julkkarit pidettiin Cezayir-nimisessä ravintolassa Galatasaray-lukion takana. Paikka oli minulle uusi, mutta se osoittautui todella miellyttäväksi yllätykseksi. Miljöö oli mukava, aamiainen erittäin maukas ja tilaisuus kaikin puolin lämminhenkinen.





Ystävämme Ferda on toimitajana Agos-nimisessä lehdessä, joka on tunnettu erityisesti Turkin armenialaisten äänitorvena. Omaan tietoisuuteeni lehti tuli tammikuun 19. päivä vuonna 2007, jolloin lehden armenialaista sukujuurta oleva päätoimittaja Hrant Dink murhattiin lehden toimituksen ovelle. Dink oli tunnettu Armenian kansanmurhaa koskevista kannoistaan ja nämä kannanotot koituivat epäilemättä hänen kuolemakseen. Murha oli pitkään isona puheenaiheena täällä Istanbulissa, ja Dinkin kuolemaa suri moni yli kansalaisuus rajojen. Niin myös Dinkin turkkilainen ystävä Ferda.





Viimeisen parin vuoden ajan ystävämme on toimittajan työnsä ohella ollut mukana projektissa, jossa kerätään muistiin Turkissa asuvien tai asuneiden armenialaisten tarinoita. Ferda on toimittanut nämä tarinat kansien väliin. Tänään julkaistu kirja oli jo kolmas tässä sarjassa. Ensimmäinen kirja kantoi nimeä: Turkin armenialaiset puhuvat. Seuraava kirja keräsi Diyarbakirin armenialaisten tarinoita ja tässä kolmannessa kirjassa ääneen pääsevät Ankaran armenialaiset. (Kirjoja on myös käännetty englanniksi ja ainakin kakkoskirja löytyy googlettamalla: The Sounds of Silence II - Diyarbakir's Armenians Speak, ykköskirja on taidettu myydä loppuun.)


Aamiaisen jälkeen Ferda kertoi pääasiassa toimittajista koostuvalle ryhmälle kirjan syntyyn liittyvästä prosessista. Jokaista kirjaa varten on haastateltu vähintään 40 ihmistä. Ankaraa käsittelevän kirjan tarinat olivat Ferdan mukaan vaikeiten saatavissa. "Diyarbakir on kurdialuetta, jossa ihmiset puhuivat avoimemmin ja jopa ilmoittautuivat itse kertomaan tarinansa. Maan pääkaupungissa pelättiin enemmän asioiden sanomista ääneen ja varsinkin sitä, että sanottu yhdistettäisiin sanojaan." Jokainen kertoja esiintyy kirjassa nimettömänä. Surullinen totuus on, että moni armenialainen joutuu edelleen pitämään matalaa profiilia armenialaisuudestaan. Toiset ovat kokeneet helpommaksi hylätä juurensa ja ruveta turkkilaisiksi muslimeiksi. Eikä tämäkään ole aina riittänyt poistamaan menneisyydestä nousevaa pelkoa.





Olen yrittänyt blogikirjoituksissani olla puuttumatta politiikkaan ja olla puhumatta Turkin vähemmistöjen asioista. Toisinaan näet harmittaa, kun näen monen ulkomaalaisen latelevan mielipiteitä, jotka eivät mielestäni ota huomioon tarpeeksi asioiden eri puolia, joita Turkissa riittää. Ei täällä ole olemassa yhtä turkkilaisten totuutta, vaan eri ihmisillä on asioista erilaisia mielipiteitä. Jokainen turkkilainen ei kiellä kansanmurhaa, joku kieltää, joku ei osaa sanoa ja joku ei halua ajatella koko asiaa. Nykyhallituksen myötä vähemmistöjen asema on ainakin näennäisesti parantunut. Samalla monista asioista puhutaan rohkeammin kuin esimerkiksi vuonna 2007, jolloin Dink murhattiin.  Samalla yksi ja toinen täällä tiedostaa, että Turkin mielipideilmasto saattaa muuttua hetkessä. Liian avoin puhuminen saattaa kostautua jälkeenpäin. Tällä kertaa kuitenkin ajattelin, että jos ystävämme uskalsi kutsua lehdistön ja muun median paikalle kirjan julkistamista todistamaan, voin kai minäkin mainita kirjasta täällä blogissani.

Jokainen Ferdan toimittamasta kolmesta kirjasta odottaa kotona sopivaa hetkeä. Aion kuunnella mitä armenialaisilla on sanottavaa. Toivottavasti mahdollisimman moni muukin aikoo. Turkinkielen taitoisille: Sessizliğin Sesi III -Ankaralı Ermeniler Konuşuyor. Derleyen: Ferda Balancar.

ps. Poistin sanavahvistuksen, jotta kukaan ei jättäisi sen tähden kommentoimatta. Ei tullut keneltäkään teistä kommentteja, mutta roskapostia lähti heti pukkaamaan. Koitanpa siis nyt vaihteeksi kommenttien hyväksymistä. Katsotaan mitä sitten tapahtuu?

13 kommenttia :

Jael kirjoitti...

Mielenkiintoinen aihe ja kaunis paikka.Täällähän armenialaisia on myös,kuten ehkä huomasitte Jerusalemin vanhassa kaupungissa(armenialainen kortteli)
Ihanaa että poistit sananvahvistuksen,se on aika kamala.Googlella ohn kyllä aika hyvä roskoposti seula,mielestäni..

Tuulia kirjoitti...

Hei Mine! Aloin lukea mielenkiintoista blogiasi Istanbulista, sieltä idän ja lännen yhtymäkohdasta. Kiva kun kerrot pintaa syvemmälti asioista tyrkyttämättä kuitenkaan omia mielipiteitäsi, koska asioilla on puolensa. Minua kiinnostavat ulkosuomalaisten tarinat, olen joskus vuosia sitten asunut Irlannissa.
Ryhdyn vakituiseksi lukijaksi. Minä olen Tuulia Turusta.
Hyvää uutta vuotta Istanbuliin!

Allu kirjoitti...

Juuri luin jostain noista Turkin armenialaisista, mutta en kyllä millään muista, missä se oli, oliko lehdessä vai oliko Bonnissa museossa, jossa käytiin toissapäivänä. Aika sattuma, että juuri tänään kirjoitat asiasta.

Pepi kirjoitti...

Ihminen pitää itseään sivistyneenä eläimenä, mutta monesti tuntuu käsittämättömältä se sananvapauden puute mikä yhä edelleenkin on vallalla monissa (sisistys?)valtioissa.
Saas nähdä mikä on tilanne reilun vuoden päästä, vaietaanko tämäkin kansanmurha edelleen samassa mittakaavassa - eikös se ole aika pieni osa maailman maista, jotka armenian kansanmurhan ovat tunnustaneet?
Sen kummemmin politikoimatta....mä olen aika epäpoliittinen henkilö. Mutta ihmisen julmuus toistaan kohtaan on vaan jotain niin kummallisen "uusiutuvaa luonnonvaraa"

Terhi kirjoitti...

Rohkeasti tartuit arkaan aiheeseen. Sehän tässä blogikirjoittamisessa ja kaikessa muussakin julkisessa toiminnassa on taustalla, että saa aina "pelätä" kuka tarttuu milloin mihinkin, mistä tulee kiukkuisia kommentteja mistä jopa vihamielistä postia. Mutta toisaalta, jos kaikki vain kirjoittavat aina niistä kaikille sopivista naminami-jutuista, niin eikös blogimaailmakin olisi aika tylsä paikka..?

Petra kirjoitti...

Hieno kirjoitus, tama kirja pitaa etsia kasiin! Politiikasta tai asiaan liittyvasta ei uskalla kirjoittaa juuri mitaan vaikka joskus tekisi mieli, jos kengan heiluttamisesta parvekkeella joutuu poliisikuulusteluun niin se kertoo aika paljon taman hetkisesta ilmapiirista...minua arsyttaa myös sellainen mustavalkoinen nakökanta asioihin, vahemmistösta valtavirtaan siirtynytta kutsutaan petturiksi tai vaheksytaan sita etta Turkissakin ihan jokaisessa kansanosassa on karsijöita huolimatta etnisesta taustasta, sellainen on kovin helppoa ulkoapain. Mutta kun tilanne on mika on niin on kai parempi olla huutelematta talla blogimaailmassa ihan kaikkia ajatuksia taman hetken ja menneiden tapahtumista, kirjaa menen metsastamaan, kiitos vinkista ja mukavaa uudenvuoden aattoa, toivotaan etta vuosi tuo Turkkiinkin paljon hyvaa!

Mine kirjoitti...

Jael: Vanhassa Jerusalemissa armenialaiset olivat tosiaan isossa osassa. Joku siellä sitä meille selittikin Pyhän Haudan kirkolla. Sen ajan sulttaanilla ja armenialaisilla oli vielä hyvät välit, joten osasivat pyytää alueita oikealta mieheltä ja oikeaan aikaan.

Google poistaa kyllä roskapostit, minua vain harmittaa nuo turhat käynnit, joiden merkitystä en edes ymmärrä, koska eivät edes tule mistään tietystä osoitteesta. Eivät siis halua houkutella minua mihinkään, joten miksi joku kone masiinoi turhia käyntejä tähän blogiin? Eikä sitä voi mitenkään estää, joten täytyy kai vain alistua tilanteeseen?

Tuulia: Mukavaa, että tulit ja viihdyit. Ulkosuomalainen ulkosuomalaisen tuntee. Sen tähden itsekin seurailen mielelläni muiden ulkosuomalaisten blogeja.

Turkki on moninainen maa. Suomessa ei ole vallalla aina kun yksi totuus kerrallaan, valitettavasti. Täälläkin niin voi olla näennäisesti (toiveissa oikeasti vapaa lehdistö ja media), mutta ei oikeasti. Turkissa olen saanut oppia sen, että asioista voi olla täysin eri mieltä, mutta ei se estä oikeaa kohtaamista erilaisten ihmisten välillä.

Allu: Aihe on täälläkin aaltomaisesti esillä. Välillä kohistaan ja sitten taas vaietaan. Kieltäminen on valtaapitävien ulospäin annettu kanta. Mitä kansa asiasta oikeasti ajattelee lukumäärissä, on arvoitus. Minulla on vain oma ystäväpiirini ja siinä näkemykset asiasta vaihtelee. Näin ollen oletan saman vaihtelun olevan myös koko kansassa.

Pepi: Viime kesän ja tämän hetken tilanteiden valossa täytyy olla erittäin surullinen Turkin lehdistön ja median vapaudettomuudesta. Puolueetonta tietoa on välistä erittäin hankala saada, mutta tietoa oppii siivilöimään. Eri ryhmittymillä on omat lehtensä. Näin ollen johtavan puolueen kannattajat saavat lukea niitä uutisia, joissa asiat selitetään heidän puolueensa mukaisiksi ja toisen puolueen kannattajilla on omat lehtensä heidän näkemykseensä sopivaksi kirjoitettuna. Tällainen ulkkis yrittää sitten lukea sieltä ja täältä ja laskea asioille keskiarvoja:).

Terhi: MInä ihailen kyllä Ferdaa. Hän on niin monissa liemissä keitelty erilaisiin ihmisarvo-kysymyksiin tarttumisensa vuoksi. Ja näyttäisi tekevän sitä ihan pelotta. Niin nyt, kun tilanne on helpompi, kuin myös vuosia sitten, kun ilmasto ei todellakaan ollut näin "avoin."

Petra: Sinun täytyy tietysti suodattaa vielä enemmän, kun olet paikallisen kanssa naimisissa. Ei minulla ole halua retostella tai mustamaalata ketään. Mieluummin tartun niihin asioihin, jotka ovat täällä hyvin. Niitä on onneksi paljon huonoja enemmän. Jokaisessa maassa on omat kuransa, mitä niitä levittelemään. Toisaalta en ymmärrä sellaista "vaaleanpunaisten lasien läpi katsomistakaan", jossa väitetään kuraa tulppaanipelloksi. Niissä kohdissa rupean aina vääntelehtimään. Eikö ole paras olla rehellinen ja todeta, että "tällaista kuraakin täällä on, mutta ei siihen ole tarvetta jäädä makaamaan, kun parempiakin alueita oleskeluun on tarjolla." Toivon siis Hyvä Uutta Vuotta rakkaalle Turkille ja sen kansalle, sekä paljon hyvää tahtoa kaikkia täällä asuvia kohtaan. Tulee jännittävät vaalit, se ainakin on selvää. Enkä itse asiassa tiedä, kenen soisin voittavan. Onneksi ei tarvitsekaan äänestää:).

Kirsikka... kirjoitti...

Huomenta Mine pitkästä aikaa,Miten satuinkin juuri avaamaan blogisi ja luin uusimman kirjoituksesi.olen naimisissa libanonin armenialaisen kanssa,ja tiedän hyvin turkin ja armenian väleistä... Kurjaa!!!!

Pitkästä aikaa Täällä piipahtaessa kiitän tästä vuodesta ja toivottelen Hyvää siunattua uutta tulevaa vuotta!!!
<3

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa, että se kammottava vahvistus on poissa ! Kiitos ! En kyllä millään muotoa tajua, miksi kenenkään täytyy lähettää roska- ja häirintäpostia toisten blogeihin tai sähköposteihin ; mitä siitä hyötyy ?

Tämä syrjintä-, kaltoinkohtelu-, viha-, rasismi-, kansamurha- yms. keskustelu on varmasti tarpeen ja ajankohtaista aina vaan ja loputtomiin...Kuitenkin itse yritän aloittaa ja ajatella asioita ihan perustasolta ja läheltä; miten sitä itse voisi itseään kasvattaa ja kehittää inhimillisempään ja humaaniin suuntaan ? Rehellisesti voin sanoa, että välillä löydän itsestäni hyvinkin ikäviä piirteitä, eikä rasismikaan ole vierasta, vaikka tuskin sitä joka paikassa myöntäisin... Mitä kaikkea olenkaan sanonut romaaneista, venäläisistä tai Helsingin rautatieasemalla notkuvista maahanmuuttajista ? t: Tiina

Mine kirjoitti...

Kirsikka: Aina voi odottaa parempaa tulevalta!? Oikein ihanaa Uutta Vuotta teille molemmille. Meille on tulossa talo täyteen rakkaita Uutta Vuotta vaihtamaan, joten palailen blogien äärelle tulevana vuonna! Nyt takaisin hellan ääreen….

Tiina: Ei sitä jaksa jos kokoajan pyörii raskaissa aiheissa. Mutta ei ole oikein unohtaakaan. Muistakaamme ja ottakaamme opiksemme. Rakastakaamme, älköömme vihatko:D. Tänään olen ollut taas ihan pinnallinen ja tehnyt ostoksia. Kerron sitten tulevassa niille jotka haluavat kuulla.) Nyt odotamme vieraita tulevaksi. Onneksi on näitä ystäviä, jotka haluavat tulla...

Anna2 kirjoitti...

Pohjois-Saksan televsio on tehnyt 2010 aiheesta dokumenttifilmin, mikä perustuu arkistoissa oleviin aikalaisten kertomuksiin ja valokuviin. Turkki oli 1. maailmansodassa Saksan keisarikunnan liittolainen, joten arkistomateriaalia on kerääntynyt ja onneksi myös säilynyt. Saksassa armenialaisten kansanmurhasta saa puhua avoimesti niin kuin 3. valtakunnan aikaisesta juutalaisten kansanmurhastakin. Asia on vain niin, että Saksassa rangaistaan siitä, jos joku kiistää holocaustin tapahtuneen, koska se on totta. Turkissa asia on päin vastoin: kansanmurha/genocid on tapahtunut, mutta pitää kiistää sen olevan totta. Edellä mainitsemani dokumenttifilmin löytää youtubesta sekä englanniksi että saksaksi "1915 AGHET- The armenian genocid". http://www.youtube.com/watch?v=ybSP04ajCDg.Vuodelta 1992 puolestaan on amerikkalainen dokumenttifilmi "The armenian Genocide (The hidden Holocaust)", minkä selkokielinen ymmärtäminen onnistuu minunkin vähäisillä englannintaidoillani. Hakusanalla "Völkermord an Armeniern" löytyy netistä 51 sivua aiheeseen liittyviä valokuvia. Netistä löytyy myös kirjallisuusfoorumi (3 kielellä), mistä löytää armeniankielistä kirjallisuutta.Toivotan vielä lopuksi hyvää uutta vuotta 2014.

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa että saitte olla mukana Ferdan kirjan julkaisemistilaisuudessa! Oletko, Mine, muuten lukenut kirjaa "Torunlar"? Kannattaa lukea. Se löytyy ainakin Ata 2:n kirjahyllyssä, missä ennen asuin :)

Hyvää Uutaa Vuotta!
toiv. Sylvi mummo

Mine kirjoitti...

Anna2: Kiitos linkistä. Aloimme yöllä katsomaan, mutta uni vei voiton. Yritetään tänä iltana uudestaan. Hyvää Uutta Vuotta!

Sylvi: Torunlarkin on täällä meillä odottamassa. Olen lukenut sieltä täältä, mutta en vielä kunnolla. Luen kyllä senkin, varmasti. Hyvää Uutta Vuotta!