"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

torstai 12. tammikuuta 2012

130. tarina (Sapantan hauska hautausmaa)

Vaihdan nyt kevyempään aiheeseen, nimittäin hautausmaahan.

Sighetu Marmatiein lähellä oli matkamme kääntöpiste. Pieni Sapantan kylä ja ennenkaikkea sen kirkon vieressä sijaitseva hautausmaa. Lonely Planetissa se oli nimetty "Sapantan hauskaksi (tai iloiseksi) hautausmaaksi". Koska muutenkin olen hautausmaiden ystävä, täytyi "Merry Cemetery" tietenkin käydä katsomassa omin silmin.

Hautausmaa oli paikallisen puunveistäjän, Ioan Patraksen elämäntyö. Vuonna 1935 hän kaiversi ensimmäisen ristinsä hautausmaalle ja jatkoi siinä urakassa omaan hautaristiinsä asti. Hautausmaallinen sinisiä ristejä, joihin oli kuvattu vainajan elämästä tai kuolemasta yksi kuva. Kuvan alla luki vainajaan liittyvä teksti. Ilmeisesti tekstit ovat melkoisen humoristisia, sillä paikallisten turistien suut olivat siihen malliin hymyssä heidän tekstejä lukiessaan.





Meille romaniaa taitamattomille kuvatkin kertoivat vähintään tuhat ja yksi tarinaa. Tuossa lepäsi selvästikin pieni auto-onnettomuuden uhri. Vieressä talon emäntä, jonka lypsämiset oli lypsetty. Tuohon oli haudattu kylän ilolintu. Tämä hauta kertoi verisestä välikohtauksesta jne. jne.










Kirkon takana lepäsi itse Ioan-herra. Omatekoisen ristinsä alla. Hänen kuolemansa vuonna 1977 ei kuitenkaan lopettanut hauskojen ristien sarjaa, sillä Ioanin työtä jatkaa hänen oppipoikansa Dumitru Pop. Turvaten sapantalaisille hauskat ristinsä kuoleman korjatessa satoaan.



Me elävät katselimme kylliksemme kuolemaa. Hautausmaalta poistuttuamme istahdimme evästauolle pellon pientareelle. Eväät maistuivat ja elämä.




Oli aika aloittaa paluumatka.


8 kommenttia :

Kirjatoukka ja Herra Kamera kirjoitti...

Voi WAU! Haluan sittenkin kuolla Sapantassa (enkä siis Saint-Paul de Vencessa)! Mielettömän hienoja, tulee Meksiko mieleen, Se estetiikka siellä ja suhtautuminen kuolemaan?

Mine kirjoitti...

Kirjatoukka: Ehkä sapantalaisten kanssa voisi päästä sopimukseen ja kirjoittaa herra Popille ehdotuksia tulevan kuvan ja tekstin suhteen, he kun eivät sinua aiemmin tunne:). Tekstit oli ilmeisesti välillä aikalailla meikäläisittäin jopa "rienaavia". Siellä tuotiin esiin esim. emännän kipakka luonne tai nuoren naisen löysä moraali. En tiedä haluaisinko kuitenkaan tulla muistetuksi niistä huonoista puolistani, vaan ennemmin niistä paremmista? Sapantalaiset taas itse selvästi pitävät tästä tyylistä, koska se edelleen jatkuu:D.

Kirjailijatar kirjoitti...

Jäin ihan sanattomaksi, kun tuijottelin noita pitkän aikaa. Täytyy snnoa, että on erikoisin hautausmaa, jonka olen nähnyt. Mutta hauska, todellakin :) Aika piristävää, että hautausmaa voi olla myös kepeä paikka, vaikka onhan nuo kuvat toki kovin naturalistisia. Ja tekstit...kipakka emäntä. Siinä olisi mullekin muistolause.

Haa, pakko mainita, että sanavahvistus tuossa alla on juuri nyt virne :)

Sateenkaari kirjoitti...

Mielenkiintoinen hautausmaa.Niin tavallisista poikkeava.
İhani juttuja ja kuvia taas selailin taakseppain,kun en nykyaan joka paiva blogimaailmassa poikkea.
Kiitos taas kertomuksista.

solveig kirjoitti...

Hienoja kuvia, niin kuin Minellä on aina. Jäin miettimään: mithän minun haudan sinisessä ristissä tulisi kirjoitukseksi?? Ovatko ne kuolleet todella halunneet tuota tekstiä sinne?? Tykkäsin aivan erikoisesti siitä kuvasta jossa Mine on lasten kanssa!

Aili-mummo kirjoitti...

Olipa todella erikoinen hautausmaa muistomerkkeineen.;) Harvoin saa hymyillä hautaristejä katsellessa, mutta täällä osataan ottaa vakavat asiat huumorilla höystettynä...

Kiitos, Mine, matkasta kanssanne Sapantan hautausmaalle.<3

anumorchy kirjoitti...

Tosiaan WOW! Romania nousi matkasuunnitelmalistassani (pitkassa) aika monta pykalaa taas kerran!

Mine kirjoitti...

Kirjailijatar: Kuka käskee miten ihmisen tulee surra? Ja miten tulee ihmistä kuoleman jälkeen muistaa. Me olemme oppineet, että kuolleista ei saa puhua pahaa, mutta samalla ikäänkuin kiellämme muistamasta osaa kuolleen ihmisen persoonasta. Jos oli kipakka, saatoi myös olla hauska. Tai antelias.

Sateenkaari: kiva, kun kävit kurkkimassa. Tämä oli todella erikoisin hautausmaa, jossa olen ikinä ollut. Ja mieleenpainuvin.

Solveig: Sitä minäkin mietin, että taiteijako se päätti, mitä kirjoitetaan? Vai kentien omaiset? Vai ennakoiko sapantalaiset omaa kuolemaansa ja jättivät tekstin testamentiksi. Viimeiseksi viestikseen kuoleman kynnyksellä?

Aili: Meillä kuolema ei mukamas hymyilytä. Vaikka olisihan monessa kuolleessa monta mukavaa ja hauskaa muistoa, joiden äärellä saattaisi hymyilyttää.

Anu: Kyllä Romania on ehdottomasti matkan arvoinen. Tosin en tiedä miten siellä matkailu sujuisi ilman autoa? Eli kannattaisi varmaan vuokrata sellainen.