"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

lauantai 21. tammikuuta 2012

135. tarina (Peshtera- Sydämen asioita)

Mitä enemmän ikää kertyy, sitä kauemmin näyttää kestävän matkalta palautuminen.

Ruumiini saapui Istanbuliin puoliltaöin, mutta sieluni harhailee edelleen Peshteran kujilla. Se väistelee siellä hevosia ja niitä taluttavia poikia. Tarkkailee talojen takana kohoavia vuoria. Hämmästelee miksi paikalliset naiset eivät voi pukeutua takkiin pakkasella. Savusukeltaa kivihiilipölyisessä ilmassa illan hämärtyessä. Tervehtii poskisuudelmin. Pujottelee helmiä vaijeriin, uudestaan ja uudestaan muiden keskittyneiden pujottelijoiden keskellä.











Jotkut asiat vain jäävät sydänmenasioiksi. Sille ei ole antaa mitään järjellistä selitystä. Nämä ihmiset ja tämä kylä kulkevat sydämessäni silloinkin, kun sieluni ja ruumiini taas kohtaavat ja astun kokonaisena Istanbulin kaduille.

5 kommenttia :

Yaelian kirjoitti...

Kuvistasi ja tekstistäsi huomaa,että tuo paikka on sinulle tärkeä:)

Mine kirjoitti...

Mietinkin siellä kulkiessani, että voipa ihminen muuttua. Siellä minua ei haittaa yhtään rötisköt eikä muutkaan epäkohdat. Vakavissani ajattelen, että ehkä vielä joskus saan itsekin elää siellä ja omaksua ihmisten elämänasenteen. Heillä on niin vähän, mutta silti päällimmäisenä puheissa kiitos-mieli. Meillä, jolla on niin paljon, helposti päällimmäisenä valitus. Miksihän?

Aili-mummo kirjoitti...

Siellä asuu varmaan sinulle tärkeitä / rakkaita ihmisiä.<3

Kirjailijatar kirjoitti...

En yhtään ihmettele. Ihmiset tekevät joistakin paikoista niin kovin rakkaita.

Mutta että eivät pidä takkia pakkasella, hui. Täällä oli tänään niin raaka ilma, että vaikka oli talvitakki ja suomalainen hipiä, meinasi paleltua.

Mine kirjoitti...

Aili: Niin, ihmiset on täällä tärkeimmät. Harva Peshterassa rakastuu rakennuksiin:). Maisemiin miksei. Ainakin lähiympäristön maisemiin. Niistä sitten seuraavaksi.

Kirjailijatar: Sanos muuta. Minä lampsin talvitakissani, karvakengissäni, pipossani ja hanskoissani. Peshteran naiset heittivät päälle pari villatakkia ja jalkaan tohvelit. Sitten päivittelivät, että on niin kylmää.... Selittivät vielä, että heitä palelee, koska eivät ole tottuneet kylmään, toisin kuin me suomalaiset. Minä epäilin, että asialla oli kyllä jotakin tekemistä pukeutumisen kanssa?