"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

maanantai 30. tammikuuta 2012

142. tarina (Safranbolu- astu historiaan)

Turkissa kulkiessasi voit löytää ottomaaniajan rakennuksia sieltä ja täältä. Ne sekoittuvat kaupupungeissa muiden talojen väleihin. Useimmat kaipaavat kipeästi restaurointia. Osaa ei voi enää pelastaa. Jokunen on kunnostettuna ilo silmälle tavallisten betonimöhkäleiden rinnalla.

Voit myös matkustaa Safranboluun ja astua ottomaaniaikaan. Koko laakso on täynnä kunnostettuja ottomaaniaikaisia taloja. Muutenkin täällä vaalitaan perinteistä kyläelämää ja käsityön taitoja. Safranbolun pääsy Unescon maailmanperintöluetteloon on taannut sen, että sen historiallista ilmettä tullaan myös vaalimaan tänä päivänä ja tulevassa.


Safranbolu sattui sijaitsemaan 1800-luvun kauppaväylällä Mustaltamereltä Geredeen. Tämä johti kaupungin vaurastumiseen. Perinteisiä taloja rakennettiin keskustaan sekä kaupungin laidoille. Talviasunnot keskustaan ja kesäasunnot kaupungin ulkopuolelle. Vaikka myöhemmin kaupunkiin saapui myös teollisuutta, sen myötä tulleet rakennukset rakennettiin keskustan ulkopuolelle ja ainutlaatuinen miljöö säilyi.






Safranbolu on nähtävyys ja kokemus. Sinne ei mennä katsomaan mitään tiettyä asiaa, vaan olemaan. Kulkemaan kujille, pistäytymään basaariin. Kurkistamaan sepän pajaan ja ihailemaan käsityöläisten kätten jälkiä.





Illalla vetäydytään vanhaan taloon tehtyyn hotelliin. Jokaisen sisustus kunnioittaa vanhan talon tyyliä hinta tasosta riippumatta. Meidän rahoilla tyydyttiin hieman vaatimattomampaan, mutta viihtyisään Hatice-tädin hotelliin.  Sitten, kun ei ole rahasta kiinni, menisin ehkä tänne.


Nimi Safranbolu tulee siis sanasta safran eli sahrami. Ei tullut vain napattua yhtään kuvaa kyseisestä kasvista.

6 kommenttia :

A kirjoitti...

Siellä päin maailmaa tuntuvat vanhat käsityötaidot ja sepänammatti olevan kunniassa ja kovassa käytössä. Minun äidinisäni oli kyläseppä, mutta hän kuoli,kun olin 4v.

Kiitos tästä postauksesta, Mine, ja mukavaa uutta viikkoa sinulle.<3

pikkujutut kirjoitti...

Jäin suorastaan tuijottamaan kuvia. Miten paljon vanhaa on säilytetty. Ja niin kaunista. Täällä revitään maan tasalle kaikki vanha. Ihanaa, että tälläisiä paikkoja on olemassa. Tuollainen ovikolkutin olisi kyllä hieno.Meillä ei täällä sellaista ole, vaikka muilla on :).

Jael kirjoitti...

Onpas mielenkiintoinen paikka.Tännekin ovat ottomaanit jättäneet jälkensä,hallitsivathan he täälläkin.

Mine kirjoitti...

Aili: Ehkä minä vain kiinnitän huomion erityisesti kaikkiin käsityöläisiin? Arvostan kovasti käsillä tekemistä. Suomessa käsityöt ovat niin kovissa hinnoissa, että normaalin ihmisen on vaikea ostaa mitään. Siksi iloitsen täällä, kun minullakin on varaa ostaa jotakin käsin tehtyä.

Pikkujutut: Turkki tulvii historiaa. Jossakin paikoissa sitä on osattu vaalia, jossakin sitten ei. Safranbolu on hieno paikka. Harvoin menemme jonnekin kahdesti, mutta tänne mentiin:) Ovikolkutin jäi meiltäkin muuten ostamatta...

Yaelian: Joka puolellehan nuo ehtivät loistonsa päivinä. Jättäen monenlaisia jälkiä.

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

Teillä on siellä kyllä niin kovin kaunista. Noilla kujilla vaeltaisi mielellään ilman sen kummempaa päämäärää.

Oletko tehnyt sahramipullia?

Mine kirjoitti...

Johanna: Kaunista riittää, todella. Rumaakin, ei sen puoleen:). En ole laittanut sahramia pullaan, mutta vienyt maustetta tuliaisiksi Suomeen. Pitäisikin muistaa kokeilla, vaikka pääsiäisenä. Saisi keltaiset pullat.

Mihinhän sitä muuten voisi käyttää?