Lasten loman lähestyessä meille tulee naisten kanssa kiire tehdä jotakin yhdessä ennen koulujen sulkeutumista. Paras keino paeta arkea, on pakata eväät reppuun ja hypätä saarille vievään laivaan. Unohtaa hetkeksi suurkaupungin hälinä ja astua toisenlaiseen maailmaan.
Eilen laiva täyttyi puheensorinasta. Kannella meitä istui monenikäistä ja -kokoista naista ja miestä. Kaivoin kahvini esiin ja annoin silmien levätä meren tyynessä pinnassa. Katos antoi suojaa auringon liian kuumilta säteiltä. Laiva kynti tietänsä varmasti eteenpäin ja kaupunki jäi taakse.
Suomeksi kutsuvat niitä Prinssisaariksi. Turkiksi ne ovat vain saaret. Ne lepäävät Marmarameressä muutamien kilometrien päässä Istanbulin rannoista. Laivat kuljettavat ihmisiä saarille niin Euroopasta kuin Aasiastakin. Me olemme hypänneet kyytiin Bostancista. Suora laivakyyti saarista toisiksi suurimmalle, eli Heybeliadalle, kestää noin puoli tuntia.
Saarilla kiinnittää ensimmäiseksi huomionsa hiljaisuuteen. Siellä ei kulje autoja, jos ei lasketa lukuun palo- ja roska-autoa yms. välttämättömiä kulkuneuvoja. Ihmisillä ja tavaroilla on kolme vaihtoehtoa. Kulkea apostolinkyydillä, pyörällä tai hevoskyydillä. Me päädyimme ottamaan ensin hevoskyydin ja luottimme sen jälkeen omiin jalkoihimme.
Kärristä oli hyvä katsella kauniita vanhoja taloja. Monet niistä kuuluvat tai ainakin kuuluivat aikanaan armenialaisille tai juutalaisille, jotka ymmärsivät varhain saarten ihanuuden. Heybeli, jonne me olimme nyt saapuneet, oli myös kreikkalaisille keskeinen saari. Yhtä sen kolmesta kukkulasta hallitsee ortodoksien pitkään käyttökiellossa ollut pappisseminaari. Saarella on myös monia kirkkoja, sekä entinen patriarkan talo, josta turkkilaiset ovat tehneet merisotakoulun.
Rannasta kävelymatkan päässä on piknik-alue. Löysimme tyhjät pöydät puun alta. Kaivoimme esiin pöytäliinat ja nyyttärimme. Istuimme ja söimme hyvällä ruokahalulla. Silmien edessä aukesi meri ja sen takana häämötti valtavaksi paisunut kaupunki. Kaksi niin erilaista maailmaa vieri vieressä. Minä ammennan niistä molemmista ja koin itseni niin onnekkaaksi.
Reput oli pakattu ja palasimme rantaan. Laivassa hetki vielä hengitettiin merta muistoksi. Katsottiin lokin liitoa laivan vieressä. Kuultiin jo todellisuuden kutsu, mutta oltiin hetki vielä sille kuuroja.
Eilen laiva täyttyi puheensorinasta. Kannella meitä istui monenikäistä ja -kokoista naista ja miestä. Kaivoin kahvini esiin ja annoin silmien levätä meren tyynessä pinnassa. Katos antoi suojaa auringon liian kuumilta säteiltä. Laiva kynti tietänsä varmasti eteenpäin ja kaupunki jäi taakse.
Suomeksi kutsuvat niitä Prinssisaariksi. Turkiksi ne ovat vain saaret. Ne lepäävät Marmarameressä muutamien kilometrien päässä Istanbulin rannoista. Laivat kuljettavat ihmisiä saarille niin Euroopasta kuin Aasiastakin. Me olemme hypänneet kyytiin Bostancista. Suora laivakyyti saarista toisiksi suurimmalle, eli Heybeliadalle, kestää noin puoli tuntia.
Saarilla kiinnittää ensimmäiseksi huomionsa hiljaisuuteen. Siellä ei kulje autoja, jos ei lasketa lukuun palo- ja roska-autoa yms. välttämättömiä kulkuneuvoja. Ihmisillä ja tavaroilla on kolme vaihtoehtoa. Kulkea apostolinkyydillä, pyörällä tai hevoskyydillä. Me päädyimme ottamaan ensin hevoskyydin ja luottimme sen jälkeen omiin jalkoihimme.
Kärristä oli hyvä katsella kauniita vanhoja taloja. Monet niistä kuuluvat tai ainakin kuuluivat aikanaan armenialaisille tai juutalaisille, jotka ymmärsivät varhain saarten ihanuuden. Heybeli, jonne me olimme nyt saapuneet, oli myös kreikkalaisille keskeinen saari. Yhtä sen kolmesta kukkulasta hallitsee ortodoksien pitkään käyttökiellossa ollut pappisseminaari. Saarella on myös monia kirkkoja, sekä entinen patriarkan talo, josta turkkilaiset ovat tehneet merisotakoulun.
Rannasta kävelymatkan päässä on piknik-alue. Löysimme tyhjät pöydät puun alta. Kaivoimme esiin pöytäliinat ja nyyttärimme. Istuimme ja söimme hyvällä ruokahalulla. Silmien edessä aukesi meri ja sen takana häämötti valtavaksi paisunut kaupunki. Kaksi niin erilaista maailmaa vieri vieressä. Minä ammennan niistä molemmista ja koin itseni niin onnekkaaksi.
Reput oli pakattu ja palasimme rantaan. Laivassa hetki vielä hengitettiin merta muistoksi. Katsottiin lokin liitoa laivan vieressä. Kuultiin jo todellisuuden kutsu, mutta oltiin hetki vielä sille kuuroja.
Tiesitkö tämän: Prinssisaarten ryhmään kuuluu yhdeksän saarta, joista viisi on asutettuja. Laivalla näistä pääsee neljälle saarelle. Suurin ja kaunein saarista on Büyükada. Seuraavaksi isoin yllä kuvaamani Heybeliada. Burgazadalla sanotaan olevan eniten juutalaisväestöä. Sitten on vielä karu ja kallioinen Kınalıada. Vakiasukkaita näillä saarilla on noin 15 000. Kesäaikaan väkimäärä nousee yli 100 000 kesäasukkaiden ja lomalaisten kansoittaessa saaret. Jos kaipaat hiljaisuutta ja rauhaa, älä missään tapauksessa tule saarille kesäviikonloppuina!
4 kommenttia :
Ihanan näköistä, tuonne haluaisin joskus päästä. Istanbul on kyllä kiehtova kaupunki ja sieltä löytää joka kerta uutta. Hieno päivä teillä on ollut.
Mekin kavimme kerran Büyükadalla.
Yksi entinen tyokaveri tosiaan kertoi, etta hanen perheellaan oli ollut siella huvila jossa lapsena vietti kesat.
Oi, tuonne(kin) haluan joskus!!
Olen joitakin kuvia nähnyt aiemmin, ja tuo erilaisuus viehättää!
Madame Kissankulma: Minä tykkään Istanbulissa siitä, että kulman takaa voi löytää jotakin ihan erilaista. Täällä on sekaisin kaunista ja rumaa, rikasta ja köyhää, suurkaupunkia ja kylämeininkiä, eurooppalaista ja itämaista.
Anu: Voin vain kuvitella miten kaunista siellä on aikanaa ollut. Nyt valitettavan moni huvila rapistuu, joskin monia ilokseni kunnostetaankin.
Pepi: Jos tulet Istanbuliin, mene ihmeessä myös saarille! Se on ihan oma maailmansa.
Lähetä kommentti