Ensin tässä paikassa palvottiin aurinkoa. Temppeli oli korkea, mutta siellä oli vain yksi pieni ikkuna, josta auringonsäteet puikahtivat sisään. Auringon palvonta oli siis jokseenkin hämärää hommaa? Uhrattavaksi tuodut eläimet sidottiin kiinni seinässä oleviin reikiin ja tapettiin uhrimenoin. Mihin lie aurinko sitä kuolemaa ja vuodatettua verta tarvitsi?
Vuosisatoja myöhemmin paikalle nousi luostari vuonna 495. Sen elinkaari kesti noin sata vuotta, jonka jälkeen saapuivat persialaiset tuhotöitänsä tekemään. Nykyinen luostari on yhdistelmä vanhaa ja uudempaa. Siellä voi ihailla kauniita pähkinäpuisia ovia, sahramilla värjättyjä seiniä ja ulkopuolella avautuvaa kaunista maisemaa. Me kuljemme huivitettuina Mooseksen perässä. Kuunnellen oppaamme kertomuksia luostarin ja syyrian ortodoksien vaiheista mielenkiinnolla ja välistä liikutuksen vallassa. Tämä paikka on Pyhä.
Täällä sijaitsi aikanaan syyrian ortodoksisen kirkon patriarkaatti. Kirkkosalissa sijaitseva patriarkan tuoli sisältää valtavan määrän historiaa. Kuvassa on nykyinen patriarkka ja selkänojan ympyrään on nimetty syyrian ortodoksien patriarkat Pietarista lähtien. Muutama tyhjä paikkakin on vielä tuleville patriarkoille. Kunnes aika on oleva täysi...
Kahvikupposen äärellä me kuulemme tarinoita, jotka ehdottomasti pitäisi kirjata ylös ja kirjoitaa mustalla valkoiselle kaikkien tietoon. Sen sijaan ne vaietaan tämänkin blogin sisällä. Siinä se on tämän rakkaan maan suurin kipu. Joidenkin täytyy aina vaieta. Vaieta kuoliaaksi asti. Tai lähteä. Poistua. Muuttaa. 100 vuotta sitten 70% Mardinin väkiluvusta oli syyrian ortodokseja, nyt heitä on lähialueella 72 perhettä.
Sydämet ja mielet täynnä me astumme ulos. Katsomme ympärillä avautuvia oliivilehtoja. Miettien, että tuleeko näille alueille oikeasti koskaan sellaista rauhaa, jossa saa vapaasti olla se kuka on? Jossa sinua ei ahdeta muiden valamaan muottiin, vaan jossa saat kantaa oman historiasi, kertoa omat juuresi ja ilmaista itseäsi sellaisena kuin olet. Sillä kielellä jota sydämesi puhuu?
Hämärä laskeutu Mesopotamian tasangolle. Me palaamme kaupunkiin taas monia asioita rikkaampina. Kierrämme vielä hämärillä kaduilla etsimässä Kırklar-kirkkoa, jonne ystävällinen pappi ottaa meidät myöhäiset matkalaiset vastaan. Sytytellen valot ja esitellen kauniin kirkkonsa. Ovessa olevan kuvauskiellon vuoksi kamera jää laukkuun. Viivymme hetken ja palaamme pimeitä teitä pitkin hotellille.
Lopuksi: Syyrian ortodoksien patriarkaatti sijaitsi Antiokiassa Pietarin ajoista vuoteen 1034 asti. Vuodet 1034-1290 Mar Barsauman luostarissa. 1293-1924 Deyrul Zafaran luostarissa Mardinissa. 1924-1959 Homsissa Syyriassa ja viimein vuodesta 1959 alkaen Damaskoksessa Syyriassa. Kirkkoa johtaa patriarkka Ignatius Zakka I, joka on Syyrian sodan tähden evakuoitu johonkin salaiseen paikkaan.
11 kommenttia :
Minnekahan nama Mardinin ortodoksit ovat muuttaneet? Tiedan etta heilla on Jerusalemin pyhan haudan kirkossa jonkinlainen edustus.
Jälleen hieno kuvakertomus Syyrian ortodokseista ja Mardinista, kiitos Mine!<3333
Sotaa nämä ihmiset eivät kaipaa, kunpa rauha tulisi!! Varmaan liian lapsellista toivoakaan rauhaa!:/
Oikein levollista torstai-iltaa sinulle & perheellesi, Mine!<3333
Kaunis luostari.Surullista,että assyrialaisetkin ovat joutuneet muuttamaan kodeistaan pois.Ja taa katselen,miten tutulta näyttää joissakin kuvissasi.
Anu: Ympäri maailmaa, mutta kummallista kyllä, eniten heitä löytyy nykyisin Intiasta.
Aili: Vähemmistöjen osa ei Turkissa ole usein kaksinen. Näin ollen rauhankaan aikana olo ei ole kovinkaan rauhaisaa...
Yaelian: Niin, se on kumma, että joskus on niin vaikeaa tuo yhdessä eläminen. Kun jokainen ryhmä kai kuitenkin vain haluaisi elää omaa elämäänsä.
Oi kun tykkään tuosta kuvasta, jossa aurinko laskee. Kaunista.
Jotenkin riipaisevaa on juuri se, että kauneus, kaunis maailma yhdistyy hirvittäviin tekoihin. Että ihminen voi kauniissa maassa olla julma.
Kirjailijatar: Eikö vain ole kummallista. Tai ennemminkin niin kamalan surullista. Eilen aloitin kirjan Suljettu maa-Elämää Pohjois-Koreassa. Johan vaan sekin laittoi miettimään monta MIKSI kysymystä...
Nuo kuvat tuosta kylästä ovat kuin täältä tai Syyriasta, ei mitään eroa. Ei kerrassaan mitään. Mutta onko ihmisissä sitten eroa, en tiedä. Riippuu varmaan siitä, keltä asiaa kysyy.
Tämä julmuus ja vallitseva tilanne meinaa kohta lamaannuttaa tämän tädin kokonaan. Uutislakko lienee paikallaan.
Pikkujutut: Vaikka virallisesti Turkissa asuu vain turkkilaisia, niin käytännössä tämä kolkka on sekoitus eri kansallisuuksia. Yhtä kaikki, jokainen kohtaamamme ihminen oli kovin vieraanvarainen ja ystävällinen, uskonnosta tai taustasta huolimatta...
Mine, ikinä ei tule rauhaa Syyriaan ei Israeliin. Uskonnoista lähtevät kaikki sodat. Ja miehistä. Näitä sotia on käyty ikiaikain, joten kannattaa olla realisti.
Ortodoksinen uskonto on monella tapaa kaunista. Olen lukenut siitä jonkin verran.
Sitä olisi niin kivaa hyväksyä ja hymistellä kaikille uskonnoille, mutta niin kauan kuin se oma uskonto on se ainoa oikea ja kun sen nimissä voidaan alistaa naisia, silpoa tyttöjen sukupuolielimiä ja kivittää naisia kuoliaaksi, olisi kaikille parempi, kun olisi lait, joilla voitaisiin puuttua minkä maan tahansa (myös Kiinan ) ihmis- ja eläinoikeusrikkomuksiin.
Ihania kuvia!!
Etenkin tykkään tuosta ovikuvasta, kerrassaan ihana.
Mielenkiintoista saada kuulla tarinaasi..
Leena:Siltähän se näyttää, kun taas tämänkin päivän uutisia katsoo, että rauhaa ei tähän maailmaan synny. Uskonnon nimissä tai jopa uskonnon kehottamina toiset sotii, mutta suurin syy maailman kurjuuteen taitaa kuitenkin olla ahneus ja itsekkyys. Oman edun tavoittelu. Ja suvaitsevaisuuden nimissäkin sitä jyrätään etenkin siellä meidän Suomessa, lytäten toisten arvot ja tunteet yhteisen edun nimissä. Jospa me osaisimme elää ja antaa toistenkin elää.
Hanne: Kiitos Hanne, kiva kun kävit tarinoita lukemassa.
Lähetä kommentti