"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

torstai 1. marraskuuta 2012

Tauon ja arvauksen paikka

Nyt ei ehdi arkeen eikä juhlaan. Huomenna on vuorossa vuosittainen "naistentuuletus-viikonloppu". Kun äiti on viikonlopun poissa se vaatii hieman etukäteisvalmisteluita. Ei niinkään äidin, kun kotiin jäävien vuoksi. 

Arkeni jatkuus siis joskus ensi viikolla. Sitä odotellessa voitte arvata, että mihin me oikein menemme? Vihje löytyy jostakin tästä blogista. Tarkkamuistiset ja blogin hyvin lukeneet ehkä muistaa? Oikein arvanneiden kesken arvon pienen matkamuiston. Toivottavasti paikan päältä löytyy joku kiva sellainen. Ja te, jotka tiedätte, ette voi valitettavasti osallistua tällä kertaa....

Toivottavasti teille muillekin tulee kiva viikonloppu!



ps. Kuvituskuvat ovat kuopuksen passikuva-kuvauksesta. Edelleen hän matkustaa tuollaisella nassulla. Silloin kun vielä sai 10-vuoden passeja...

pps. Kun kaikki alkupään arvaukset on mennyt somasti pieleen, niin tehdäänpä niin, että muutetaan hieman sääntöjä ja arvotaan se pieni palkinto KAIKKIEN arvanneiden kesken. Tietäjät voi kirjoittaa halutessaan, että minäpä tiedän, ja pääsette näin arvontaan mukaan, mutta älkää vielä paljastako matkan päätä.

30 kommenttia :

Lissu kirjoitti...

Olen ollut aika huolimaton lukija, sillà minulla ei ole aavistustakaan, minne menette rentoutumaan. Suomen kaamokseenko? Joka tapauksessa: Oikein rentoa oloa.

Mine kirjoitti...

Lissu: Kiitos. En ole suoraan kirjoittanut sitä, vaan joskus aikoja sitten haaveillut ääneen täällä ja muut rouvat yhtyivät haaveeseen:).

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

No pöh...en sitten voi osallistua, kun olen vasta viimeaikoina alkanut blogiasi tarkemmin lukemaan...:)

Mine kirjoitti...

Irmastiina: Tottakai voit. Villejä arvauksia vain peliin. Tämä ei ole tietokilpailu:).

Leena Lumi kirjoitti...

Lennätte Pariisiin!

Mukavaa viikonloppua sinulle ja paljon tuulettumista♥

Minäkin aion olla pois koneelta, sillä...täytyy ladata akkuja.

Pepi kirjoitti...

Olisko viimein Venetsia....nojailut sillankaiteisiin??

A kirjoitti...

Arvauskilpailuun en osallistu, mutta toivotan sinulle oikein hyvää lomaa, Mine!<3333

Ihan on itsensä näköinen tuo teidän nuorin prinsessa:)))

Hurmioitunut kirjoitti...

Hmm, veikkaisin jotain Italiaan suuntautuvaa...Firenze, Venetsia, Rooma?

Satu kirjoitti...

Ihanaa tuuletusviikonloppua! Yhtään en osaa arvata, mihin olisitte menossa, mutta heitetään nyt hatusta vaikka että Lontoo. :-)

Tiina kirjoitti...

Ei hajuakaan, mutta joku kiva paikka se on :) Mukavaa ja rentouttavaa tuulettumista!

Jael kirjoitti...

Muistan että olet ennenkin kirjoittanut naisten viikonlopusta joka taisi viimeksi olla Bodrumissa,mutta sinne kai ette nyt mene??

Jael kirjoitti...

Eikun oliko se sittenkin Saksassa ,muistan jotain joulukoristeita ....

ii kirjoitti...

Ei aavistustakaan, mutta koska itse aina haaveilen matkasta Siperiaan niin vastaan Siperia :D

Mine kirjoitti...

Kaikki olisi kivoja paikkoja kyllä, mutta ei ei ei. Tämän naisporukan yhteisistä matkoista olen kirjoittanut aikaisemmin. Joskus olimme Bodrumissa (hyvä Yael), viime vuonna Bursassa. Tänä(kin) vuonna pysymme ihan maan rajojen sisäpuolella. Vaikka Siperia epäilemättä opettaisi...

pikkujutut kirjoitti...

Pikkukaupunki, jossa oli valkoista ja makeita mattoja, pikkuesineitä ja missä olitte perheen kera mutta mikä oli nimeltään se, en muista ja näillä meidän sähköillä en nyt sitä etsi. Jää joka tapauksessa löytymättä...

Ihanaa naisten viikonloppua kuitenkin!

ps. juuri nyt aloin empimään tuota paikkaa..tuli mieleen että se voisi olla eräs toinenkin mikä on jäänyt mieleen mutta missä se nyt sitten oli...Yhteistä molemmille oli se, että olette käyneet siellä perheen kanssa. Voisikohan tällä diagnosoida itselleen alkavan dementian ?

Mine kirjoitti...

Jep. Minä olen käynyt siellä ja palan halusta viedä matkaseurani sinne...

Anonyymi kirjoitti...

Höh ! Yritin pohtia, mitä paikkaa mahdat tarkoittaa...?? Minä kyllä olen uskollinen ja huolellinen lukija, mutta en valitettavasti saa nyt yhtään kiinni tästä jutusta !

Mutta VEIKKAAN sitä paikkaa, jonne miehesi vei tapaamiseen toisia miehiä ja johon liittyi jotenkin niitä paheksuntaakin herättäneitä neitoja...

Siis rehellisyyden nimissä : EI mitään käsityksen tynkääkään...

Se ei haittaa; tuo VAUVA on super-suloinen ! (Ja on toki sitä vieläkin) - hänestä tuli iloinen mieli ilman arpajaisiakin !

Iloista ja Ihanaa viikonloppua Sinulle ja ystävillesi !! t: Tiina

Maria kirjoitti...

Minä muistelen lukeneeni jostain kivasta paikasta, jossa käytte naisten kesken, mutta nyt en ehdi selata enempää, joten paikannimeä en muista:)

Hauskaa matkaa!

Anonyymi kirjoitti...

Menette Mardiniin!! Olenko jäävi? Voi olisin voinut tulla mukaan!!!!
Hyvää virkistystä!!
tv. Sylvi fammo

Unknown kirjoitti...

Heipä Hei!

Menettekö Heybelille?
Oikein Ihanaa ja Rentouttavaa tuulettumisreissua! :))

Terkuin Lilja

Mine kirjoitti...

Kävin itse katsomassa kyseisen vihjeitä antavan postaukseni ja kyllä se siellä ihan selkeästi seisoo. Luulin siis, että tämä on tosi helppo:).

ps. Heippa Lilja, kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa. Tänään juuri ympyröin kartasta Lvivin, ensi kesänä Suomesta tullessa meinattiin yrittää:).

anumorchy kirjoitti...

No oliko sinne rajan toiselle puolelle jossa teilla oli niita koyhia joita avustitte?

Sude kirjoitti...

Kävin vielä tarkistamassa, kyllä sen paikan täytyy olla ..... :)
Meidänkin Emine matkusti pitkään passilla, jonka kuva otettiin 4 viikon ikäisenä. Huvittavia nuo vauvojen passit :)

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin olisin Mardinia/Midiyatia veikannut :)

SaaraBee kirjoitti...

Ankaraan????

Kirjailijatar kirjoitti...

Höh! Minä tunnen jääneeni kiinni pahanteosta. Kun olen omasta mielestäni lukenut jokaisen postauksen, mutten muista ollenkaan. Enkä nyt jaksanut käydä selaamassa vanhoja läpi. Tunnustan vain täten, että minulla on kamalan huono muisti.

En siis kehtaa arvata mitään, mutta toivottavasti oli kiva viikonloppu.

Kikka N kirjoitti...

Hei. Pitäähän näin hauskaan arvaukseen kirjoittaa jotain:
Arvaukseni:
Hotelli -Kempinski(?) sijaitsee Bosborin rannalla Turkissa... Sinne siis ;)

Kikka

Mine kirjoitti...

Kiitos kaikille arvanneille. Oikea vastaus oli MARDIN, josta tulette taas kuulemaan, kunhan arkeni esittelystä selviän. Meillä oli huisi reissu. Ah onnea! Nyt täytyy tässä jotenkin taas ottaa arjesta kiinni.

Arpaonni suosi tällä kertaa Sudea! Onneksi olkoon! Minulla on sinulle pieni mardinilainen tuliainen, joten laitapa osoitetietoja tulemaan osoitteeseen tuhatjayksitarinaa@gmail.com.

Unknown kirjoitti...

Hei,

Tervetuloa kesällä Ukrainaan! :) Laitapas viestiä kun olette tulossa... Lviv on kaunis historiallinen kaupunki :)

Mine kirjoitti...

Lilja: Käymme varmaankin Ukrainassa paluumatkalla, elokuussa. Viestitellään vielä ennen sitä...