"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

torstai 19. joulukuuta 2013

597. tarina (Lahjat peittyy kääröihin)

Hurraa, olen selättänyt vuoden inhottavimman päivän. Se oli eilen. Kaikki roikkuneet, pakolliset paperin pyöritykset on nyt tehty. Ohi. Loppu. Sen jälkeen kaikki tuntuukin nyt suorastaan kirkkaalle, lempeälle ja lomaiselle. Tästä vapauden tunteesta hurmaantuneena päätin järkyttää ikiaikaisia jouluperinteitäni ja pakata osan joululahjoista keskellä päivää. Ilman glögiä ja tuntitolkulla kyykkimisestä aiheutuvaa jäykkyyttä takapuolessa ja selässä. Ihan vain huvin vuoksi ja sen verran kun huvittaa.



Opettajat saavat tänä vuonna suomalaistyyppisiä makuja. Ruotsi ja Belgia vähän auttoivat äitiä.

Lahjapajan pystytin meidän makuuhuoneeseen, sillä suurin osa lahjoista on piilotettu sinne. Jouluista lahjapaperia löytyy nykyään, aikaisempina vuosina joutui käyttämään enemmän mielikuvitusta ja paketit oli, no, aika rumia. IKEA on tässäkin suhteessa paras osoite ja sieltä taitaa olla noin 90% tämänkin vuoden pakettimateriaaleista. Turkkilaiset ei taida itse harrastaa paketoimista, vaan kaupoissa on näin juhlien alla paketointipalveluja. Lahjapaperirullia ei näet myydä oikein minkäänlaisia, ei edes synttärilahjoja varten. Minusta taas paketti on puolilahjaa ja en voi kuvitellakaan lahjaa, jota en olisi itse paketoinut…



Jouluradio toimi tunnelman luojana. Voin kuunnella kyllästymättä aamusta iltaan. Tiedän senkin, että joulupäivän jälkeen ei sitten soi enää yksikään joululaulu. Itseaiheutettu yliannostus:D.





Valmiit paketit pinosin yläkerran nurkkaan. Täytyyhän sitä nyt lapsia vähän härnätä ja testata, että malttavatko olla hypistelemättä? Kuusen alushan se olisi itseoikeutettu paikka näille paketeille, mutta kun on tuo meidän Helmi. Se viihtyy kuusen alla makoilemassa ja jyrsi jo yhden paketin pakettikortista puolet. Luuli kai olevan hänelle tarkoitettu makupala?

Äidin sallitut ja ei niin sallitut piristeet on tässä:


Illalla paketointi jatkuu, sillä lupasin kuopukselle, että paketoimme hänen kanssaan sisaruksille ostetut lahjat. Kortteja tyttö on askarrellut jo monta päivää. Näyttää siltä, että joulugeenit on hyvin siirtyneet äidiltä tyttärelle:).

Huomenna sitten on tiedossa viimeiset lahja-ostokset. Olemme joka vuosi suomalaisten ystävien kanssa tehneet koko päivän ostosmaratonin johonkin Euroopan puolen jättiostariin. Nyt olen siis melkein ostanut kaikki oman perheen lahjat, mutta huomiseksi olen jättänyt paikallisten ystävien lahjat. Mitähän sitä heille keksisi?

Viikonlopuksi on sovittu paljon sosiaalista toimintaa. Sehän sopii. Maananataista voidaan sitten hautautua kotiin ja ryhtyä erakoiksi? Lapset ovat siis tänä vuonna jouluviikon lomalla. Aiemminhan ovat ehkä juuri ja juuri saaneet aaton ja joulupäivän vapaaksi. Uskotte varmaan, että se on ilolla vastaanotettu parannus aikaisempaan.

13 kommenttia :

Matkatar kirjoitti...

Ihana lukea tätä joulujuttua! Olisi tosi kiva paketoida lahjoja ja laittaa niitä lapsille, mutta omat ovat jo isoja. Sitäpaitsi sovimme, että maksamani lentoliput tänne olivat jo joululahja. Heidän ollessaan pieniä tuo lahjojen miettiminen ja paketointi oli tosi ihanaa. Lapsenlapsia odotellessa...kun tuo mieskin sanoo, että "mulle et sitten hanki mitään" :D

A kirjoitti...

Lahjojen antaminen on ihanaa, kun rakastaa pakettien tekoa. SE vaatii pitkää pinnaa ja sorninäppäryyttä.

Kiitos tästä kauniista postauksesta, ja oikein valoisaa, kaunista ja lämmintä Joulua ja Joulumieltä sinulle ja perheellesi, Mine!♥♥♥

Saga kirjoitti...

Ehdithän sinä sittenkin paketointipuuhiin ihan ajoissa ja asianmukaisesti varusteltuna jouluradio seuranasi. Samanlaiset on minun paketointisessiot, aikaa ja vaivaa ei säästellä, sillä paketti on todellakin puoli lahjaa. Miten mukavaa, että joulugeenit on siirtyneet kuopukselle :) Tämä on kyllä jouluihmisen parasta aikaa fiilistellä kaikin tavoin. Nyt menenkin tästä glögiä keittelemään. Mukavia tontuntouhuja sinne!

Mine kirjoitti...

Matkatar: On se mukavaa, jos saajat ovat tyytyväisiä. Tänä vuonna olen säästynyt ihan kokonaan tuskailulta. Kaikille on siis löytynyt lahjat yllättävän helposti. Koko jouluvalmistelut on kokonaisuudessaan mennyt kätevästi, jos nyt ihan tarkemmin mietitään.

Aili: Minä en muuten ole mikään askartelija, mutta pakettien tekemisestä tykkään. Haluan, että paketit on kauniita, joten ne täytyy näprätä tarkasti:).

Saga: Sama kun ruoka, joka maistuu paremmalta kauniisti katettuna. Minulle tuollaiset kauniit asiat tekee hyvän mielen. Jonkun mielestä se on varmaan pinnallista, joten olen suosiolla myöntänyt olevani "pinnallinen ihminen":D.

Petra kirjoitti...

Mina tykkaan joulusta mutta olen tosi saamaton enka jaksa kauheasti touhuta eli meilla on tana vuonna hyvin pelkistetty joulu, jos olisi vieraita niin touhuaisin ehka enemmin, ja ma rakastan niita kauppojen paketteja.... :D

Allu kirjoitti...

Minäkin tykkään joulusta, vaikka meillä ei juuri lahjoja anneta, sillä rahat pannaan hyväntekeväisyyteen. Joulradio on mullakin päällä, se on hieno keksintö.

Mine kirjoitti...

Petra: Pieni lapsi ei vielä mitään kummempia perinteitä osaa odottaa, mutta isommat osaa. Eli, pienen kanssa voi tarkkaan harkita, että millaisen joulun luo. Isompien kanssa se sitten on paras toteuttaa justiinsa niin kuin aikaisemminkin:D. Onneksi tämä on minusta pelkästään mukavaa.

Allu: Lapsille lahjat ovat vielä tooooosi täkeä osa joulua, mutta aika tekee siinäkin tehtävänstä. Ehkä meilläkin joulut on sitten aika eri näköiset, kun lapset ovat isoja?

Anonyymi kirjoitti...

Tunnustan: Minä rakastan lahjoja; sekä saamista, mutta erityisesti niiden antamista, mutta INHOAN paketointia (ja muuta näpräämistä). Minä olen se henkilö, joka jokaisella ostoskerralla muistaa sekä kiittää että iloita paketointipalvelusta ja/tai näppärä sormisista myyjistä.

Tämän vuoden virkatyöt on nyt tehty (vähän jäi rästikirjauksia)ja duuni alkaa 2.1.14 - JIHUU !

Tämän vuoden koulutyöt on nyt tehty (vähän on opinnäytetyö kesken) ja urakka alkaa tammikuussa - YÖK !

Hyvää Viikonloppua ! t: Tiina

Mine kirjoitti...

Tiina: Täälläkin aletaan olla aika lomaisissa tunnelmissa. Ihanaltahan se tuntuu! Tänään taidan lähteä metsästämään joulukukkia. Samalla kolmonen pitäisi viedä synttärikemuihin ja esikoinen ostarille kavereitaan tapaamaan.

Ja ostamaan muutaman ihan vihoviimeisen lahjan.

Liivia kirjoitti...

Onpas kaunista tuo punainen lintupaperi! Tuli lapsuus mieleen; mummu kääri aina lahjansa valkoiseen paperiin jossa oli samanmoisia sinisiä lintuja. Hänellä oli ilmeisesti sitä monta rullaa kun riitti moneksi jouluksi. Samalla paperilla hän paikkasi tapetista kohdan, johon oli tullut tahra tai repeämä. Minusta oli suloista kun sininen lintu oli seinällä siellä täällä liimattuna.

Mine kirjoitti...

Liivia: Minustakin se oli kaikkein kaunein paperi. Ja olen jotenkin heikkona muutenkin noihin lintuihin. Seinälläkin. Kiuru-tapetti kiehtoisi, mutta on kaiketi kallis. Ehkä pitäisi toteuttaa mummusi tapetti-kikka?

Leena Lumi kirjoitti...

Jouluerakkous on ihanaa!

Meillä on aina ollut yksi yläkaappi, jonka oven sisäpuolelle olen teipannut tekstin. Välikaton Feetu vahtii, joten näpit irti. Nyt vasta olen pari vuotta kerännyt paketit outoon paikkaan eli tähän kirjastooni kirjahyllyn päälle minulel joulumieltä tuomaan. Vasta joulupäivänä laitan nuortemme ja koiruuksien paketit kuusen alle ja ne ovat siellä koko ruokailun läpi iltamyöhälle. Istumme pöytään klo 16 ja sitten sitä kestää;)

Ihanaa viimeistä joulua sinulle ja perheellesi Turkissa. Olen varma, että ensi vuonna Suomen lumitilanne on kuin unelmaa, sillä tämä on meillekin eka kerta 28 vuoteen Keski-Suomessa ilman lunta.

(Tuli muuten mieleeni, että jos pidät upeista matoista, voisit tuoda niitä sieltä uuteen Suomen kotiinne. Meillä oli mattokatastro, jota en nyt tarkemmin tässä ehdi kertoa, mutta mistään ei meinannut saada kohtuuhintaan kaunista olkkarin mattoa viikkoa ennen joulua...Olen ymmmärtänyt, että Turkissa olisi upeita mattoja.Mieti vaikka vanhaa roosaa ja sen kanssa...)

Mine kirjoitti...

Leena: Tänään on vasta vietetty joulua. Omassa porukassa ja rennolla asenteella. Lapsia jännittää mitä paketeista löytyy ja jouluohjelmia harjoitellaan kovalla tohinalla. Minä pääsen nyt helpolla, sillä eilisen sähkökatkon vuoksi oli tämän päivän ruoat uunia vaille valmiit:).

Meillähän on täällä turkkilaiset matot, mutta tehdastekoiset. Ostoslistalla on aito matto olohuoneeseen ennen kesää. Sitä ostosta vain hieman rajoittaa hinta, sillä kauniimmat matot on kamalan kalliita. En ole valmis maksamaan matosta yli 1000 euroa….