"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

709. tarina (Kieputa, lennätä pellavapäätä)

Jos ette olisikaan vielä lopen kyllästyneet näihin meidän muuttojuttuihin, niin me itse olemme.  Säästetään siis tänään teidät ja meidät niiltä ja lähdetään sen sijaan Linnanmäelle huvittelemaan. Kesällä meillä näet kävi Istanbulissa yksi rakas ystävä kylässä ja hän toi lapsille tuliaisiksi Linnanmäen huvirannekkeet. Onneksi toi, sillä olemassa olevat rannekkeet loivat painetta Linnanmäki-reissun järjestämiseen kellarin raivaamisen sijasta. Niinpä me kokosimme porukan kasaan ja selvisimme parkkipaikka-haasteestakin ja lopulta seisoimme kaikki huvirannekkeet kädessä valmiina kieppumaan. 




Oli perheen yhteiset kohteet ja sitten ne isojen poikien jutut. Eli mies ja kakkonen kiersivät kaikki ne laitteet, joihin minua ja kolmea muuta lasta ei joko koon puolesta otettu tai johon meillä eivät rahkeet riittäneet. Minunhan tulee huono olo jo kiikussa tai jos erehdyn autossa karttaa lukemaan, enkä siis todellakaan  ole mikään pää alaspäin höykyttäjien tai tappopudotusten ystävä. Vuoristorata oli sen sijaan pakollinen, vaikka senkin ensimmäinen pudotus sai jo katumapäälle vehkeeseen nousun vuoksi.



Pienen pieni kesäsade sai huvittelijat kokoontumaan koivun alle. Meidän väkeä sade ei haitannut, sillä hurruuttelivat samaan aikaan suin päin vähän suurempiin vesiin.



Joskus olen höynäytettävissä. Tai kenties vain yllytyshullu? Mies ja kakkonen olivat olleet Kieputtimessa tai mikä lie sen vekottimen nimi olikaan, ja mies selitti, että sellaista kyytiä hän ei ole koskaan saanutkaan. Minunkin kannattaisi se käydä kokeilemassa. Ei ollut nopeita laskuja eikä laitteessa suinkaan tullut huono olo vaan jotenkin sellainen hauska oli tämä kokemus. Katselin hieman epäilevästi, sillä minun silmäni näkivät sinne tänne kieppuvan vekottimen, jossa jokainen matkaaja tosin näytti olevan hymyssä suin jopa pää alaspäin ollessaan. Ehkä se sitten sopisi eikä olisikaan niin kamalaa, kun miltä se näyttää? Esikoinenkin voitti itsensä ja lähti äidille seuraksi. Kyllä kai sitä nyt kaksi ja puoli minuuttia selviää missä vain?


Vielä hymyilyttää, sillä kyyti ei ole alkanut.



Kieputettiin ja lennätettiin siinä pellavapäitä. Unohtui remontin ja muuton vaivat. Kuinka pitkä voi olla kaksi ja puoli minuuttia? Tuloksena oli kaksi erittäin huonosti voivaa naisihmistä, esikoinen ja hänen äitinsä. Sitä kahta ja puolta minuuttia podettiin sitten ainakin yksi ja puoli tuntia ennen kuin välitön tarve oksentaa katosi ja mahalaukku ja pää alkoi taas tuntumaan omalta. "No, ainakin voititte itsenne," tuumasi yllyttäjä ja jatkoi kakkosen kanssa pähkähullujen laitteiden testausta itsensävoittaneiden hörppiessä kalpeina Fantaa. Mitä tästä opittiin? "Miä luulen äiti, että jos me joskus taas tullaan Linnanmäelle, niin siä et mene enää tohon Kieputtajaan," veikkasi kuopus.


Kummitusjunaan pitää aina mennä, sillä huvipuistopäivien traditio on voivotella sen typeryyttä. Ja siellä ei tule huono olo.


Kaikista kaunein oli kahvikuppikaruselli, joka tosin oli huililla tänään.



Jotakin opittua: 1. Tauko tekee hyvää, pahoinvoinnistakin huolimatta. 2. Suomen liikenne on yhtä juhlaa. Välin Kotka-Helsinki ajaa alle puolessatoista tunnissa ja se ajomatka on silkkaa lepoa vähäisen liikenteen ja kauniiden tien vierustojen vuoksi. 3. Suomi on monikansallistunut. Linnanmäellä tapasimme monen väristä väkeä, jotka puhuivat suomea. Oli Suomen turkkilaiset, Suomen somalit jne. Minusta se oli mukavaa ja tuntui, että ehkä mekin sitten tänne mahdumme. 4. On ihanaa palata reissusta kotiin. Ehkä huomenna taas jaksaa paremmin jatkaa tätä laatikoiden purkua? 5. Minulla on mukavat mukulat ja ihana mies. Annetaan sille yllytykset anteeksi.

19 kommenttia :

Tiina kirjoitti...

Hieman hymyilyttää tuo kuva teistä kieputtimen jälkeen. Mutta ihan vähän vaan ... :)

Anonyymi kirjoitti...

Juu,olette aika krapulaisen näköisiä! ;) kieputtamisen jälkeen. Geçmiş olsun! Geçmiş!!!
Kävin koulua 3 ½ vuotta vastapäätä Linnanmäkeä eikä tullut yhtään kertaa mieleeni että olisin sinne mennyt.Silloin (sata vuotta sitten...) oli varmaan "säysemäpiä" laitteita. Olette aika hurjia, tarkoitan lähinnä teitä naisia ;)

tykkää Sylvi mummo
ps. hyvä että olitte välillä muualla ja saitte huokaista remontista:) Voimia edelleen!

Kirsi Cifci kirjoitti...

Voi apua...minua ei noihin kieputtimiin myöskään saisi , myötätuntoni teille, kun uskaltauduitte kuitenkin menemään, minä olisin tuollaisen kyydin jälkeen näyttänyt juuri samanlaiselta kuin tekin kyydin jälkeen! Eikös olekin mukavaa ajella täällä Suomen teillä...sanoo allekirjoittanut , joka juuri muutama vko sitten teki Istanbulin Atatyrkin kentältä matkaa anoppilaan Aasian puolelle kolmisen tuntia perjantai illan ruuhkissa!!! Mukavaa heinäkuun helteistä loppua Kotkaan ja intoa taas kivan Lintsipäivän jälkeen muihin puuhiin!

Matkatar kirjoitti...

Hauska juttu ja hienot kuvat Lintsiltä!

Pepi kirjoitti...

Minuukin ihan vähän hymyilytti...mihin se rusketus kasvoilta hävis :D
Välillä on hyvä testata rajojaan - vaikka todetakseen, että samat rajat edelleen :)

Anonyymi kirjoitti...

Olen seurannut blogiasi vuoden verran mutta en ikinä ole kommentoinut ennen. Täysi kymppi tälle blogille, niin ihana!

Kyllä nauratti tuo Kieputin tarina...itse olisin varmaan voinut pahoin loppupäivän, ei ole tämä pää luotu kieputtimia varten.

En ole ehtinyt lukemaan kaikkia tarinoitasi alusta alkaen mutta saako kysyä, että onko miehesikin suomalainen? Ja miten Turkkiin aikoinanne päädyitte ja miten kauaksi aikaa?

Fani

Allu kirjoitti...

Mitä sä pidät suomalaisista autoilijoista verrattuna turkkilaisiin? Ovatko he kohteliaampia ja antavat tietä vai päinvastoin?

Anonyymi kirjoitti...

Kiva postaus. Riippuu kai pitkälti ajankohdasta ja tietysti teistä, missä niitä ruuhkia on. Ainakin täällä itä-helsingissä asuvana voin sanoa että kehä ykkönen on tuhannen tukossa aamuisin ja iltapäivisin! Työmatkaan voi mennä helposti todella pitkä aika :(

t. sivusta seurailija

Aili Mummo kirjoitti...

Kokemus oli sekin, mutta huomenna jo naurattaa..:)

Kyllä se kaksijapuoli minuuttia voi olla pitkä...

Ihana tarina, kiitos Mine! ♥♥

Mine kirjoitti...

Tiina: Mukavaa, että jotain hymyilyttää.

Sylvi: Miksi ihmeessä et käynyt? Oliko se syntiä:D?

Kirsi: Me sanomme joka välissä: Ajatelkaa, Istanbulissa tähänkin matkaan olisi mennyt niin ja niin kauan… Tai: Ajatella, että me ajoimme Kotkasta Helsinkiin ja Istanbulissa tämä aika olisi mennyt vain sillan ylittämiseen ruuhka-aikana. Eikä aika ehkä olisi riittänytkään.

Matkatar: Se oli meidän lasten eka Linnanmäki kerta.

Pepi: Mikä rusketus? Ei me olla muutenkaan ruskeita, kun koko kesä on mennyt sisällä joko asuntoa purkaessa, remontoidessa tai uudelleen kootessa.

Fani: Saa kysyä. Kyllä me ollaan molemmat ihan alkuperäisiä kotkalaisia, viereisillä teillä kasvaneita. Muutimme Istanbuliin miehen työn perässä reilu 13-vuotta sitten ja nyt teimme paluumuuton tänne lapsuuden kotikaupunkiin eli Kotkaan.

Allu: Suomalaiset autoilijat on hitaita ja en meinaa millään tottua siihen, että kaikki liikenteessä tapahtuu kuin hidastetussa filmissä. Turkissahan refleksit on viritelty äärimmäisen nopeiksi reagoimaan kaikkea yllättävää. Turkissa myös joustetaan liikennesäännöistä, Suomessa tietenkään ei jousteta. Eli on tässä opettelua, mutta onneksi pääsääntöisesti liikenteessä on täällä ihan vain itsekseen:D.

Sivusta seurailija: Olen minäkin lukenut lehdestä Helsingin ruuhkista, mutta en ole koskaan vielä kokenut. Uskonhan minä kun sanotaan. Kotkassa ei sen sijaan ole ruuhkia olemassakaan. Se on ihan varma.

Aili: Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa. Ja opettaa. Ei ikinä Kieppiä enää minulle, kiitos.







Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Mine todella mukavasta blogista. Sinulla on kirjoittamisen lahja. Sairastelen tällä hetkellä kotosalla, mutta blogisi mukana olen saanut mm matkustaa Turkista Suomeen, ihanaa Helmeä unohtamatta. Anteeksi vaan, mutta minuakin nauratti kieputus kuvat. Teitä ei taitaisi valita kuvattaviksi, jos laitteesta tehtäisiin mainos tyyliin kuva ennen ja kuva jälkeen :)
Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi ja tervetuloa Suomeen!
Fiia

Kolme vuotta Turkissa kirjoitti...

Anonyymi, sivustaseurailija:

Kehätien ruuhkat eivät ole Istanbulissa asuneen mielestä vessajonoa kummemat. Istanbulissa sman levyiset tiet suurinpiirtein kuin pääkaupunkiseudulla ja ihmisiä hiukan enemmän, Istanbul 14 milj. Ja Suurhelsinki onko 1 milj? Meillä menee alta kahden minuutin hermot ja muistamme miksi muutimme Izmiriin, joka kerta autoillessa Istanbulissa. Olen siis asunut Helsingissä ja Espoossa 19 vuotta ja autoillut töihin joka päivä :D! Työmatkaan taitaa Istanbulissakin autolla vierähtää muutama tunti, jos sattuu asumaan toisella puolella

Jael kirjoitti...

Kiva tauko kodin järjestämisestä ja olivatpa nuo rannekkeet kiva lahja:)
Linnanmäki on ihana,vaikka viime visiitistä on jo 13 vuotta;silloin tuli mentyä sinne työpaikan väen kanssa,vietimme huvipäivää Linnanmäellä:)Tänä kesänä ajelin vain ohi .....

Jael kirjoitti...

Ja ensi kesänä menen varmasti tuohon Kieputtimeen;rakastan tuollaisia laitteita:)

Vihreatniityt kirjoitti...

Siis, että menit siihen kieputtimeen. Huh...minä olisin varmasti pökertynyt sinne ja päänynyt sairaalaan. Maailmanpyörä taitaa olla se ainut laite, jota kestän. Vuoristorataankaan en ole suostunut enää vuosiin. Vanha, mikä vanha.
Eikö muuten olekkin teinvarret siellä kauniita?

Mine kirjoitti...

Fiia: Ehkä kuvani voisi laittaa varoitukseksi keski-ikäisiä pahoinvointiin helposti taipuvaisia naisia varten? Miettisivät kahdesti ennen kuin suostuisivat miestensä yllytykseen.

Kolme vuotta Turkissa: Hih hih. Minä luulen kanssa, että Helsingin ruuhkista kärsivien kannattaisi käydä kuukauden ajan Istanbulissa siedätyshoidossa:D.

Jael: No tervemenoa vain, Jael! Minä en lähde seuraksi:).

Vihreatniityt: Minäkään en tiedä enää siitä vuoristoradasta, oli sen verran kimakka tunne vatsanpohjassa ekan laskun aikana. Viikinkilaivat olen suosiolla jo jättänyt väliin. Vielä en ole kuitenkaan siinä pisteessä, jossa äitini oli ennen viisikymppisiään, jolloin pullan pyörittämisestä jo tuli huono olo:).

Ja tienvarret ON täällä kauniita. Metsääkin jaksaa vielä katsella:D.

Anonyymi kirjoitti...

Olet parissa viime kirjoituksessasi viitannut tänne sopeutumiseen/solahtamiseen ja Suomen muuttumiseen. Odotan mielenkiinnolla paluumuuttajan kirkkaita analyysejasi! Elämänmuutoksenne on oikeasti iso. Tsemppiä. Kaikki tarvitsee aikansa.

Jaan Linnamäkikokemuksesi vuosien, vuosien takaa. Työpaikan virkistyspäivässä keskityinkin Sea Lifen tarjontaan. Teiltä taisi jäädä väliin? Anisi

Anonyymi kirjoitti...

Ei ollut syntiä. ;) Ei ollut rahaa ja minä en ollut tuossa mielessä seikkailija. Pitää odottaa vanhuuden hulluutta....
Sylvi mummo

Mine kirjoitti...

Anisi: Suomen viikkomme ovat menneet pääosin remontin keskellä, joten viiltävät analyysit antavat odottaa vielä itseään. Havainnoin kyllä, joten antaas katsoa mitä seuraa:).

Sylvi: Vielähän sitä on aikaa mennä Kieputtajiin:).