Demiltä otimme suunnan kohti Istiklalia. Ensin jäi tien vierustalle Turkin ortodoksi-kirkko, jonka ovikolkuttimet oli ehkä karseimmat mitä olen ikinä nähnyt. Vai löytyykö täältä ketään, joka haluaisi tällaisen kotioveensa?
Kop kop, onko ketään kirkolla?
Sen jälkeen lähdimme kävelemään Tophane-i Amirelta lähtevää Kurkunleikkaajan katua (Boğazkesen Caddesi), joka päättyy Istiklalilla olevan Galatasaray Lisesin kulmille. Tämä on nimestään huolimatta mukava katu, jonka kaupat herätti seuralaisten mielenkiinnon. Tarjolla on myös kutsuvan näköisiä kuppiloita ja paljon katutaidetta. Ehkä nämä kolahtavat paremmin kun se Picasso?
Limonlu Bahcella käytiin juomassa ne aamupalalla saamatta jääneet kahvit. Kirkkomuusikko muisti, että "tämä on ehkä se ravintola, jonka vessassa kasvaa puu." Täytyihän se käydä tutkimassa ja todellakin, alavessassa kasvaa puu, kuten huomaatte:).
Taide jatkui vielä loppukierroksessakin ennen Istiklalille pääsyä. Käytiin nopeasti kiekkaamassa Ranskalaiset kadut, jossa taisin kuvata tämän tiikerin. Koirulaiset nukkuivat päivänokosiaan tien varressa.
Sitä Ghettoa etsittiin Çiçek Pasajın takakujilta, jossa sijaitsee Istiklalin Meyhane-ryhmittymä. Täällä on iltaisin tungosta ja musiikki raikaa. Nyt oli mukava aamupäivän rauha ja saimme kierrellä ihan rauhassa. Tursu-purkit on kivoja katsella, mutta en itse ole niiden ystävä siinä vaiheessa, kun syömään pitäisi ruveta.
Ponten terassilta käytiin katsomassa maisemat, jotka tekivät tähänkin joukkueeseen vaikutuksen. Sen jälkeen törmättiinkin mukavan näköiseen katusoitto-ryhmään, joiden soitinten virittelyä jäätiin ihan seuraamaan. Taitavia olivat ja laulajattarella oli perin persoonallinen ääni. Harmi, kun ei tullut nauhoitettua.
Istiklalin päästä lähdettiin laskeutumaan Galipdede-katua pitkin alaspäin. Minun piti rientää jo koululaisille huttua keittämään. Suomineito jatkoi vielä matkaansa kohti yliopistoa, mutta kirkkomuusikko palali kanssani jo Aasiaan. Laivalla sattui vielä hauska kohtaaminen. Minulla oli Nardis Jazz-clubin esite, sillä olen aikeissa viettää vielä yhden jazz-illan ennen Istanbulini loppua. Tutkailimme esitettä, kun vastapäätä istuva nainen alkoi puhutella meitä. Kävi ilmi, että hän on istanbulilalinen jazz-laulaja Bilge Susar, joka pyysi meitä tulemaan kuuntelemaan häntä 17.4 Nardis Clubille:).
Lopuksi vähän Bilgeä, olkaa hyvä:
Oikein hyvää viikonloppua!
10 kommenttia :
Ihania kuvia ja kylla minakin tykkaan enemmin katutaiteesta kun Picassosta. Turkkilaisia jazz muusikoita taitaa kayda lahes joka vuosi Pori Jazzissa esiintymassa.
Joo täytyy sanoa , että minuun upposi kyllä nuo hieman "rosoiset" kujien seinillä olevat taiteilut nyt hieman enemmän , kun Picasso.Olen itse nähnyt Istanbulissa hauskaa seinätaidetta mm. maalauksen , joka oli sijoitettu mäen reunustan talon seinään ja ikäänkuin jatkoi katua ja ihmiset olivat siiinä kuin osa koko taideteosta kävellessään kadulla.Hieno katusoittajien ryhmä; olisin varmasti itsekin jäänyt kuuntelemaan...Kadiköyssä on ainakin kesäisin myös paljon elävää musiikkia kaduilla ja kujilla ja ihania kahviloita ja ruokapaikkoja...suosittelen ...niin ja hieman hämyinen ja aikaanähnyt vanhantavaran kauppa, jossa vierähtää helposti tovi jos toinenkin...jos pitää vanhasta ja tykkää tonkia..Te löysitte kahvilasta puun ja minä olen ollut joskus baarissa jossa vanhasta kylpyammeesta oli tehty pöytä...Kuten sanottu Istanbulissa on kokemista kaikille aisteille;)
Kiitos kivasta postauksesta, Mine:)
Jazz ei vain uppoa minuun;/
Kaunista viikonloppua sinulle. ♥
Harmittaa että Suomessa ollaan tosi tarkkoja noiden seinämaalausten suhteen. Ymmärrän toki sellaisen tavallisen sotkemisen kieltämisen, mutta oikeat graffititaiteilijat loihtisivat vaikka kuinka hienoja värimaailmoja harmaisiin betoniseiniin. Teillä siellä väriä tuovat arkeen jo nuo värikkäät basaaritkin.
Mutta ihanaa että täälläkin voi jo puhua keväästä! Kello on viisi iltapäivällä ja aurinko vielä taivaalla! <3
Kaikkien näiden hienojen kuvien jälkeenkin jäi vaivaamaan tuo toisen koirulaisen korvassa oleva punainen juttu. Mikähän merkitys sillä mahtaa olla?
Katutaidetta (ja musiikkia ) on kiva jäädä katsomaan:) Minäkin jäin ihmetelemään että mitä hauvelin korvassa on...
Mukavaa viikonloppua!
Petra: Jazz-muusikoita täällä näkyy riittävän, sillä Nardisin esitettä lukiessa heitä riittää clubiin joka illalle.
Kirsi: Minäkin tykkään katutaiteesta, kun se on tyylikkäästi tehty. Kadiköyn kujia on kierretty ahkerasti ja sovittiinkin Kirkkomuusikon ja Suomineidon kanssa että ensi kerralla tavataan siellä.
Aili: Minäkään en kuulu jazz-ihmisiin, mutta täytyyhän se nyt kerran elämässään Jazz-clubille päästä, kun sellaisia täältä löytyy.
Hietzu: Minustakin se on hyvä tapa kaunistaa, kun laitetaan oikeat osaajat asialle. Ei se väri Suomessakaan pahaa tekisi.
Satu ja Jael: Se on merkki siitä, että koira on rokotettu.
Taidetta se on katumusisointikin ja vielä isommalla kokoonpanolla! Istanbul taitaa olla elävä ja sykkivä kaupunki. Anisi
Tuo puu on mahtava. Helsingissä on myös joku Aallon suunnittelema ykistyiskoti, jossa puu on jätetty kasvamaan keskelle taloa. Siitä on ollut joskus jossain sisustuslehdessä juttua.
Kun katsoo noita koiria, tajuaa miten kaukana Turkki on lännestä ja tässä tapauksessa eläinsuojelullisesti.
Anisi: Elävä on ja etenkin Istiklalilla soi lähes aina.
Leena: Meillä oli itse asiassa lapsena yksi tuttavaperhe, joidenka kotona kasvoi puu. Eivät olleet raaskineet kaataa niin komeaa puuta, joten rakensivat talon sen ympärille.
Lähetä kommentti