Muistatteko lauantaitanssit? Meillä ne kuuluivat lapsuuden lauantaihin siinä missä saunakin. Emmekä selvästi olleet ainoita. Wikipedian mukaan lauantaitansseja seurasi parhaimmillaan vuosien 1971-85 välillä 1,5-2 miljoonaa katsojaa. Siis ihan vain sitä, että joku lauloi ja toiset tanssi.
Tämä ohjelma nousi minulle mieleen tänään. Meidät oli kutsuttu ystävän veljen häihin. En ollut kamalan innokas lähtijä, kun takana oli rankka viikko ja ensi viikkokaan ei taida olla lepolomaa. Lisäksi en ole turkkilaisten häiden varaukseton ystävä. Musiikki raikaa niin lujaa, että keskustelu kenenkään kanssa ei ole mitenkään mahdollista. Ja jos ei tykkää tanssia, ei ole muuta tekemistä kun seurata toisten tanssia. Onhan se hetken melkein ihan yhtä viihdyttävää kuin ne lauantaitanssit, mutta kun sitä lajia on jatkunut jo toista tuntia, alkaa pöydässä istuvien ilmeet kuvastaa omia tuntoja. Jokohan kehtaisi lähteä?
No, häihin me kuitenkin mentiin. Ripustettiin rahat morsiuspariin, jaettiin ilmapusuja koko suvulle, syötiin kakkua ja juotiin limsaa, kuvattiin juhlaväki. Kuunneltiin kun joku lauloi ja toiset tanssi. Hääperinteisiimme kuuluu myös kieltäytyä tuhat ja yksi kertaan tanssiin kutsusta. Eihän launtaitanssitkaan olisi ollut sellainen hitti, ellei joku olisi suostunut vain katsomaan?
Perinteisiin kuuluu myös, että häiden päälle on kamala nälkä. Onneksi ystäväperheemme päätti viedä meidät tanssien päätteeksi syömään. Tässä se olikin sitten se juhlan kohokohta. Ruoka oli älyttömän hyvää, seurasta puhumattakaan. Meidän lauantaitanssiruoka taisi muuten olla uunimakkara. Tämä "häidenjälkiruoka" oli astetta fiinimpi. Alkupalat vei jo kielen mennessään. Haydaria, ezmeä, salaattia ja lavasleipää. Ayranilla. Kippis.
Näillä eväillä sitten uuteen viikkoon. Huomenna opastetaan. Tiistaina pakataan. Keskiviikosta eteenpäin ollaankin sitten netin ulottumattomissa jossakin tuolla Egean rannikolla.
10 kommenttia :
Taallakin on haissa kova mekkala, mutta onneksi myos paljon ruokaa niin ei tarvii nalkaisena lahtea otiin.
Jaan kanssasi tuon vastentahtoisuuden kun on kyseessa lahtö paikallisiin haihin (en kylla voi sanoa rakastavani niita yhtaan missaan) mutta mina lahden kylla tanssimaan, muuten on niiiin tylsaa...
Häät on varmasti hieno kokemus, mutta ei liian usein. Maukas ruoka ja hyvä seura on loistava palkkio hääponnistuksesta.
Voi sitä lauantaitanssien aikaa! Ei taitaisi sellainen ohjelmakonsepti enää nykyään vetää kovin paljon väkeä ruudun ääreen. :-)
Lauantaitanssit toki muistetaan;)ja onpahan sitä tullut useammissakin turkkilaisissa häissäkin käytyä...musiikki tosiaan soi korkealta ja kovaa niissä!Mukavaa matkaa!!
Anu: Sitä ei vissiin voi tanssia, jos korvat ei soi?
Petra: Minusta puuttuu rytmitaju, mikä tulee liikkumiseen musiikin tahdissa. Joten se siitä tanssimisesta.
Cheri: Yhdet häät ainakin vielä hengaillaan. Mutta ne on jo läheisten häät ne, ja silloinhan se on tietysti ihan eri asia, kun puolituttujen tai ventovieraiden.
Satu: Ei luulisi, mutta ehkä se olisi juuri sitä mitä kiireiset ihmiset kaipaa?
Kirsi: Ei ihme, että täällä on monella niin huono kuulo. Kun musiikin on pakko soida täysillä joka puolella.
En minäkään tykkää hirveästi häihin lähteä:) Kiva että saitte noissa häissä syödäkin;muistan että olet aiemmin kirjoittanut että turkkilaisissa häissä ei yleensä tarjota ruokaa.
Jael: Ei näissäkään tarjottu ruokaa. Ystäväperhe vei meidät syömään häiden loputtua läheiseen ravintolaan.
Kiitos Mine, olipa kiva piipahtaa turkkilaisissa häissä:)
Kaunista viikkoa sinulle ja perheellesi ♥ ♥
Allu: Näin kuvien kautta piipahdellessa, ei tarvitse kärsiä meluhaitoista:).
Lähetä kommentti