Pitkästä aikaa saan istua laivaan ja seilata uusille vesille. Jotakin ekstraa on ilmassa, sillä laivaa seuraa kuuden delfiinin saattue. Ne nousevat rytmikkäästi pintaan ikkunan takana, mutta jättäytyvät heti taakse, kun rynnin kamerani kanssa laivan perälle. Kuin sanoen: koe, katso ja ole, älä sinä nainen aina hosu.
Siellä ne menee, mutta eivät suostu poseeraamaan.
Aamun tee ja satama toisensa jälkeen: Bebek, Etiler, Kanlica, Emirgane ja päätepysäkkinä Istinye. Siitä eteenpäin täytyy jalkojen kantaa. Olen menossa Sadberg-rouvan museoon lähelle Sariyeria.
Tie mukailee Bosboria. On kalastajat, rahtilaivat ja huviveneet. Kalan myyjät kojuissaan ja hienostorouvat aamulenkillä. Koska en nyt hötkyile, istun matkan varrella yhden ikkunan ääreen ja tilaan kivennäisvettä, kahvia ja menemeniä tuplajuustolla. Viereisten pöytien yksinäiset tuijottavat ruutujaan. Minun silmäni hellivät väreilevää veden pintaa, katsovat lokkien kuviokelluntaa ja vedestä nousevaa Istanbuliani.
Kaunis on tieni. Tieni on kaunis. Matka etenee. Kartalla olevat muutamat sentit vaihtuvat normaalielämässä kilometriksi kilometrin perään. Juotu kivennäisvesi ja kahvi haluavat minusta ulos. Museoni, museoni, missä oikein olet? Bosborin suu jo häämöttää, taivasta hipoo uuden sillan tukipuut. Tarkistan karttaani, aina vain avautuu eteeni uusi kaunis mutka. Minun mielessäni vain ajatus; löytääpä tuvalet, vessa tai edes huussi.
Siellä se nousee se kolmas silta ja avautuu Mustameri. Mutta missä on museo?
Lopulta on edessäni se kaivattu museo. Ovessaan lappu: Suljettu juhlapäivinä ja keskiviikkoisin. Portin taakse saavuttamattomiin jää Iznikin ja Kütahyan posliinit, ottomaanien silkit ja Rooman jalokivet. Ja se museon vessa. Helpottaisikohan, jos kirkuisi?
Büyükdere ei ole kuitenkaan hassumpi paikka. Löytyy valkoisen puutalon kahvila, jonka vessassa voi lukea sarjakuvia seinältä. Sen jälkeen istahtaa pienelle kujalle juomaan kahvit ja seuraamaan kuinka sedät pesevät talon seiniä. Päätän siis antaa museolle toisen mahdollisuuden joskus tulevassa, mutta silloin ehkä otan avukseni bussin.
Bussimatka on pitkä. Minä seison koko matkan ja katselen vettä koko viikon tarpeiksi. Illalla tiedossa kenkäkauppailua ja kuljetushäkin metsästystä karvakorvaiselle maahanmuuttajallemme. Mutta sitä ennen kuppi kahvia ja lasten ruoka.
14 kommenttia :
Mulla meinaa jäädä postauksia näköjään väliin, jostain syystä blogiliista päivittyy nyt miten sattuu :/
Tuonne aiempaan sen verran, että kyllä teillä on aiemminkin grillikausi avattu jo maaliskuussa :D
Ne oltiin vuosi sitten maaliskuun puolella (viimeinen päivä!) teillä kylässä ja siellähän me nautiskeltiin terassilla niin maanmainio illallinen!! Namskins, maistuis kyllä nytkin, en yhtään hanttiin pistäis!!
En ruokia, en seuraa enkä kaupunkia!
Delfiineitä olen itsekin monesti tiiraillut merimatkoillani siellä, tosin eipä ole verkkokalvoilleni juurikaan piirtyneet, olisi ihanaa joskus nähdä niitä läheltä tai edes vähän kauempaa!
Minä mietin tuossa yksi päivä, että onko ne isot delfiiniltä näyttävät kalat Bosborissa oikeasti delifinejä, koitin googlettaa, mutta ei tullut varmuutta. Täältähän se tieto sitten löytyi :)
Kylläpä museo meni sulta hukkaan, mutta päivä muuten kuulosti kivalta, vai?
t.Hanna
Upea tuo 4 kuvan talo.Harmi että museo oli kiinni kun tuonne asti menitte mutta muutenkin löytyi sieltä kaikenlaista kaunista:)
Pepi: Ihanko totta, maaliskuuta sekinkö oli. No, teitä varten pesin parvekkeen silloin, eli se oli sen vuoden parvekekauden avaus:). Tervetuloa vain, täällä ollaan vielä hetki!
Kirsi: Minusta delfiinit ovat selvästi lisäntyneet Bosborilla, nykyään näen niitä keskimäärin joka kolmas lauttamatka.Tänään oli kyllä ennätys. Yleensä ne ovat olleet ikään kuin pareittain, mutta tänään oli liikkeellä koko lauma. Ihania ovat!
Hanna: Kyllä täällä on delfiinejä. Ja kuulema myös pieniä haita. Hai on muuten turkiksi Köpekbaligi eli koirakala. Delfiiini on Yunus. Oli hyvä päivä, ilman museotakin!
Jael: Olin yksin liikkeellä, joten ei se haitannut. Tulipa lenkkeiltyä ja nähtyä uusia kulmia. Ensi kerran osaan mennä sitten vähän ripeämmin, kun otan bussin.
No voihan rähmä. Kuvista päätellen ei ollut turha reissu kumminkaan!
No jopas lenkin pistelit menemään!
Nyt jo tulppaanit ja hyasintit, ou nou. Heti raksuttelin, että kuinkas loppukuuta se olikaan kun siellä (teidän terassillakin, niin) oltiin. Silloin nimittäin oli mielettömän komeat tulppaanit ja hajusintit.
Olipas jännä tuo delfiinijuttu, jotenkin ne sijoittaa jonnekin ihan muualle.
Minäkin näin siellä delfiinejä, riemastuin! Ihania otuksia. Tuo on ikävää, että suljettu museo on vastassa, mutta toisaalta näitpähän maisemia silti!
Satu: Eihän se turha ollut, tulipa käveltyä.
Tiina: Minustakin kukat ovat nyt hieman ajoissa? Olimme suunnitelleet tulppaanipuisto-retkeä huhtikuun puolivälille, mutta nyt rupesin miettimään, että pitäisikö aikaistaa…
Helmi-Maaria: Delfiineitä on tosiaan enenevässä määrin. Tänään luin lehdestä, että Ukraina käyttää niitä sukeltajien ampumiseen yms. ei niin söpöön. Toivottavasti tämä kuusikko ei ollut niin pahoissa puuhissa, vaan ennemminkin viettämässä leppoisaa kevätpäivää Bosborilla:).
Niin kauniita kuvia jälleen! Kiitos tästä 'aamulenkistä', nyt töihin kuviesi kauneudessa levänneenä:)
Aurinkoista viikonloppua!
ps sinivuokot kukkivat täällä:)
Arki, työt, opinnot ja kaikki muu ovat pitäneet niin kiireisenä, että ei oikein ehdi "matkalle kanssanne"...
Nyt ehdin hetkeksi päivittämään itseni ajan tasalle. Ihanan keväisiä kuvia sieltä sun täällä ! Keski-Suomessakin on ollut aurinkoista ja kohtalaisen lämmintä; ilman takkia ei pärjää ja käsineetkin on hyvä aamuisin käteen sujauttaa...
Minä olen tällä viikolla itkenyt välillä niin ilosta, ikävästä ja pettymyksestä. Unta on liian vähän, töitä liikaa, stressiä vaikka muille jakaa... Opinnäytetyö raastaa hermojani. Välillä tekee mieli heittää hanskat tiskiin tai eilen teki jopa mieli kuristaa joku !
Hyvää viikonloppua teille sinne kauniiseen kevääseen ! t: Tiina
Kiitos kauniista postauksesta, Mine:)
Aina ei mene kaikki nappiin...
Leppoisaa viikonloppua♥♥
Maria: Täällä kukkii ja visertää. Mutta sinivuokkoja en ole nähnyt. Niitä ihaillaan sitten ensi keväänä…
Tiina: Saisitpa irtioton. Onko sellaisen ottaminen mahdollista. Jos määräisin sinulle hemmotteluhetken. Hyvää ruokaa, joutilasta oloa ja riittävästi unta?
Aili: Aina ei mene nappiin, mutta turha sitä on jäädä surkuttelemaan.
Lähetä kommentti