"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

maanantai 12. toukokuuta 2014

679. tarina (On hyvä harrastaa haahuilua)

Historian vastapainoksi on hyvä harrastaa haahuilua. Ja kun on kyse naisista, täytyy tietenkin mennä myös ostoksille, istua kahville, syödä hyvin lounasta, hipelöidä vaatteita tai huiveja ja maistella kaikkea mikä tien varrelle sattuu. Kaikkeen tähän Urfa oli oikein hyvä kohde. 


Matkan varrelle hotellilta keskustaan jäi mm. nämä kallioluolat, joita ei vielä oltu osattu ottaa turistikohteeksi.




Paras paikka haahuiluun oli tietenkin Urfan basaari. Siellä viivyimme pitkän tovin seuraamassa tekijöitä työssään. Ihailemassa värikkäitä kankaita ja huiveja. Sekä pelastamassa taas monen kuparikauppiaan päivä, kun halusimme sitä, tätä ja tuota. Minä tosin olin varsin maltillinen ostaja tällä kertaa. Mukaan lähti vain turkkilaisen kahvin pannu ja kaksi huivia. Sekä pussillinen raakoja luumuja. Niitä täällä syödään suolan kanssa.









Oikeasti Urfan parasta antia taisi olla sen ihmiset. Olemmekin aina miettineet, että miksi musliminaisen pitää pukeutua mustaan kaapuun? Onko värit syntiä? Urfa oli varsinainen ilotulitus ja antoi oman vastauksensa tähän kysymykseen. Violetti oli se numero yksi, mutta muitakin värejä löytyi. Tykkäsin myös tuosta miesten turbaanityylistä tuolla yllä:).








Basaarin ja lounaan jälkeen kiivettiin Urfan linnoitukseen. Sen alkuperä on hämärän peitossa, mutta ei se haitannut. Ylhäältä oli komeat näköalat joita korkeanpaikan kammoinenkin saattoi ihailla, kunhan ei mennyt kovin lähelle vallihautaa. Mielenkiintoista oli myös seurata linnoituksen vieressä olevien elämää. Miksi meillä Suomessa ei ole taloja, joiden katolle voisi mennä teelle tai ripustaa pyykit sinne kuivumaan?






Mikä lie koukero sitä on tuohon kuvaan tullut? Olisiko hiustupsu vai oliko taivaalla joku merkki?






Kotimatkalta olisi voinut ostaa kilpikonnan.



Viimeisen illan kunniaksi olin varanut meille pöydän vanhasta talosta. Se oli kaunis kivitalo sisäpihoineen. Tarjoilijat kertoivat talon kuuluneet papille, oltiin siis pappilassa. Vieressä oli sijainnut kirkko, joka nyt palveli moskeijana. Pöytäseurueestamme joku tiesi, että talon entiset asukkaat (tai ehkä se jälkipolvi?) matkustavat kerran vuodessa Urfaan ja tulevat aina illalliselle entiseen kotitaloonsa. Jotenkin se tuntui niin surumieliselle. Ruoka sen sijaan oli hyvää, miljöö oli aivan uskomattoman ihana ja pöytäseurue järjesti minulle yllätysläksiäiset. Sain kuulla monta niin kaunista sanaa, että välillä piti jo miettiä, että puhuvatko nuo minusta ollenkaan:D. Kiitos teille ihanille!







Sellainen oli Urfani. Ihana kaupunki, suosittelen! Bloggeri muuten taas jättää postaukseni ilmoittamatta, eli lukekaa myös Göbelitepen postaus alta, sillä se ei tainnut näkyä sivuillanne!

Viikonloppu on mennyt tavaroita purkaessa ja pyykkiä pestessä. Hoitaessa pientä potilasta. Iloitessa siitä, että saa olla näiden äiti. Jotta ei nyt ihan liian helppoa olisi tämä arki, niin pesukone vuotaa ja pitää järkyttävää meteliä. Tilasin juuri korjausmiehet paikalle. Ja sitten tämän aamun pommi: Olen tilannut lapsille Air Balticilta lentoliput, sillä se on AINOA lentoyhtiö, joka ottaa pupuja kyytiinsä. Tänään rupesin varmistelemaan Helmin lippuja ja sain viestin: "Kaikki Air Balticin lennot on peruttu kesältä. Teidän pitää lentää 15.5 mennessä tai hakea palautuksia sieltä mistä olette liput tilanneet". Olen viettänyt pari piinallista tuntia yrittämällä soittaa kaikkiin numeroihin joita olen löytänyt ja yksikään ei vastaa. Ei myöskään turkkilainen toimisto, jonka kanssa olen tätä pupuasiaa hoitanut. Ei löydy yhtään sähköpostiosoitetta sivuilta ja palautuskaavakkeet jumahtavat yhtiön sivuilla. Menikö rahat kankkulan kaivoon ja miten käy Helmin??? 

Jottei elämä kävisi myöskään yksitoikkoiseksi, olemme miehen kanssa lähdössä huomenna Bulgariaan hyvästelemään ystävät.  Tästä tulee erilainen reissu, valmiiksi jo jotenkin haikea. Olen siis jälleen out of order ja palailen asiaan viikon lopulla. 

19 kommenttia :

mimon mami kirjoitti...

Hieno paikka haahuilulle ja muullekin tuo Urfa.
Mitähän kuuluu sille nuorelle naiselle, joka sai vauvan?

anumorchy kirjoitti...

Siis mita? Kaikki Air Balticin lennot vaiko vaan Istanbul Suomi valilla?

Anonyymi kirjoitti...

Onpa merkillinen tuo AirBalticin juttu. Pari päivää sitten tuli sähköpostiini tarjous. Kyseisen yhtiön matkoja kesä-syyskuulle myytiin tosi edullisin hinnoin. Istanbulin lentoja siinä tosin ei ollut. Toivotaan että selviää parhain päin. Anisi

Satu kirjoitti...

No joo, eipä näkynyt minullakaan tuo edellisen postauksen päivitys.

Tuntuu, että täällä saa jatkuvasti olla toivottelemassa hyvää matkaa, mutta hyvää matkaa nyt taas kerran. :-)

Toivottavasti lentoasia järjestyy! Kuulostaa aika karmaisevalta.

Hurmioitunut kirjoitti...

Haahuilu! Hyvä sana ja sisältää ihanan olotilan. Juuri tuollainen katselu, kiertely ja tutkiminen on kivaa, siis siinä tapauksessa jos sen saa tehdä rauhassa ilman kiirettä.
En oikein ymmärrä noita raakoja luumuja...eikö ne maistu kitkeriltä...? Nuo maustepinot ovat upeita ja voi miltei kuvitella niiden tuoksun. Ja että voikin nuo huivipäiset naiset olla kauniita. Tuokin jolla on ruskea pitkä takki ja kiilakorkokengät. Kaunotar!
Ja hei! Samaa olen miettinyt että missä on Suomen kaikille vapaat kattoterassit joihin pujahtaa kadun hälinää.

Mukavaa viikon alkua!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tästä upeasta naisten / äitien matkasta, josta olen saanut nauttia, vaikka en ole ehtinyt kommentoimaan ! t: Tiina

Hyvää matkaa Sinulle ja Miehellesi ! Olette etuoikeutettuja; teillä on ollut elämässä niin paljon hyvää, että voitte sitä / heitä / niitä haikeina nyt hyvästellä ja myöhemmin kaivata ! Se on rikkaus !

Carola Lehtonen kirjoitti...

Urfa vaikuttaa ihan kuin joltakin "pysähtyneeltä" ja kuitenkin tässä ajassa sykkivältä paikalta, hienoja hetken kuvia ja mukavaa uutta matkaa teille!

Petra kirjoitti...

En ole ehtinyt kommentoimaan tai muutakaan, toivottavasti lentohommat jarjestyy!!??? palaan astialle viikon lopulla, olimme minilomalla ja vieraat on kylassa.

Mine kirjoitti...

Mimon mami: Hänelle kuuluu ihan hyvää ja hieman uusia kuvioita. Vauva kasvaa ja on suloinen!

Anu: Ilmeisesti tällä erää vain Istanbulin lennot, mutta onkohan se merkki jostakin muustakin?

Anisi: Perutut lennot oli nimenomaan Istanbulin lentoja, mutta tämän perusteella en varaisi kyseisen lentoyhtiön muitakaan lentoja. Ikävintä oli, että kukaan ei mitenkään ilmoittanut lentojen peruuntumisesta, vaan se selvisi minulle Helmin vuoksi.

Satu: Lapset saadaan Suomeen, mutta rahojen palautus ja Helmi on iso kysymyksmerkki.

Hietzu: Luumujen on kai tarkoituskin olla kitkeriä ja sitten vielä suolaa päälle:). Meillä oli lapsuuden omakotitalossa tasakatto. Tällä kokemuksella rakentaisin siitä kesäkattoterassin.

Tiina: Kyllä, olemme monessa suhteessa etuoikeutettuja. Meillä on paljon kaivattavaa:). Ja monia muistoja, jos vaan muisti kantaa.

Kirsi: Urfa oli justiinsa ihana ja omanlaisensa. Ja siellä oli säpäkästi maustetut kebabit.

Petra: Helmin suhteen näyttää HUONOLLE. Olen mankunut nyt Turk Havayollarille puhelimessa (sulkivat luurin) ja kirjoittanut uhkauskirjeitä, että tulen kargon ovelle itkemään lasten kanssa. Ei vaikutusta. Jyrsijöitä ei oteta kyytiin ja piste.

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Kiinnostuin tuosta Urfasta kovin, kiitoksia! Toivottavasti pupuasiaan tulee selvyys!

Anonyymi kirjoitti...

Eikös teidän Helmi ole osoittautunut hyväksi automatkailijaksikin? Vai vaatisiko Euroopan halki siirtyminen isommanluokan paperi- ja lupaviidakon? Sisareni toi kerran koiran laivalla/autolla Israelista Saksaan eikä koira ollut matkasta moksiskaan. Tosi kurja juttu, jos pupu ei voi seurata perhettään. Anisi

Anonyymi kirjoitti...

Miksi ihmeessä te suomeen muutatte. Kun siellä kerta kaikki noin ihanaa

A kirjoitti...

Mine, kiitos ihanasta postauksesta:)
Kaiho jää varmasti mieleen, ja tippa tulee silmään vielä monta kertaa...
Ihania muistoja sinulla / teillä; kyllä teidän kelpaa♥♥

Toivon että pupu ja lentoasiat selviävät onnellisesti! ♥

Mine kirjoitti...

Helmi-Maaria: Toivoa sopii, mutta nyt on hieman hiljaista niiden tahojen suunnalta, jotka voisi asiassa jotakin sanoa.

Anisi: En tiedä kuinka matka kesähelteissä käytännössä onnistuisi, mutta siihen kai se on päädyttävä jos ei muuta ratkaisua löydy.

Anonyymi: Olen huomannut, että uuteen kotimaahansa positiivisesti suhtautuva ihminen herättää joissakin ihmisissä ärtymystä. Sitä on vähän kun synnyinmaansa pettänyt. Minä en vaan voi itselleni mitään, vaan löydän useimmista asioista ne valoisat ja mukavat puolet. Turkki on ollut ihana maa asua. Minusta tuntuu, että niin tulen taas ajattelemaan Suomestakin.

Aili: Autuas se muisti, joka muistaa kaiken hyvän ja unohtaa sen, joka ei ole muistamisen arvoista? Kyllä meidän kelpaa. Turkissa olen oppinut sen, että olemme etuoikeutettuja monessa suhteessa. Niin kuin muuten kaikki muutkin suomalaiset ovat.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä Esikoinen tuli tänään kotiin oltuaan viikon tyttöporukalla harrastamassa automatkailua ympäri Suomea. Ajoivat viikossa 3042km ! Kääk ! Mukavaa oli ollut, mutta monena aamuna olivat laittaneet kädet ristiin ja rukoilleet, että auto lähtisi käyntiin (iki-vanha Volvon reuhka). Oli ollut teologian opiskelijoilla enkeleitä matkassa, vaikka kytkin oli yhtenä päivänä savuttanut niin, että tunturin juurelta tuli jo hätääntynyt puhelu Miehelle. Minä olen kiitollinen, että ovat kotona ja terveinä ja turvassa. t: Tiina

Jael kirjoitti...

Näiden Urfa-postauksiesi perusteella olisin heti valmis näkemään Urfan:)

Jael kirjoitti...

Uskomatonta tuo Air Balticin juttu,onneksi en sieltä tilannut lentoja Suomeen.Toivottavasti saatte järjestettyä lennot sekä Helmille että lapsille. Ja rahat takaisin.Pari vuotta sitten tilasin lennot Suomeen Unkarin lentoyhtiön kautta,mikä sen nimi nyt olikaan. Yhtiö meni konkkaan enkä saanut rahoja takaisin kun en ollut maksanut luottokortilla vaan tilin kautta. PIti ostaa uusi lippu Suomeen ja kalliiksi tuli reissu.

Mine kirjoitti...

Tiina: Matkailu avartaa:). Ja matkan jälkeen ei ole mitään ihanampaa kuin tulla kotiin! Tytöille jäi varmasti monta mukavaa muistoa ja sen auton savuttamisen tulevat muistamaan kaikkein parhaiten:).

Jael: Urfa on näkemisen arvoinen, mutta ei kannata mennä kuumimpaan kesäaikaan!

Air Baltic maksaa kyllä liput takaisin, mutta Helmiä ei suostu mikään taho kuljettamaan lentokoneella. Taidamme siis ryhtyä pupun s-kuljettajiksi, mutta älkää kertoko sitä kenellekään… Hss:D.

anumorchy kirjoitti...

Aika hassua kun tuossa nettipaivalehden sivuillani pyorii Air Balticin mainos jossa mainostetaan lentoja Istanbulista Helsinkiin, Goteboriin ja vaikka minne.