Aina olen avannut tämän portin iloisin mielin. Portin sisällä ovat pitäneet hyvänä, mutta antaneet olla kuin kotonaan. Tuossa portaiden päällä olen kokannut monet kerrat. Istunut sisäpihalla pilkkomassa salaattia talonväen kanssa. Tässä on pelattu vesisodat ja vuodatettu edellisen vierailun jälkeiset ilot ja surut. Tämän portin edestä on lukematon määrä kuvia, joissa meille vilkuttaa jokaisen reissun myötä rakkaammaksi tullut talon- ja kylänväki. Jokainen hyvästien jättö on ollut edellistä haikeampi. En uskaltanut edes ajatella tämän kertaisia hyvästejä siinä vaiheessa, kun avasin portin ja astuin sisään.
Jotta koko reissu ei menisi jäähyväisten pohtimiseen, otimme matkaamme turkkilaiset ystävämme. He katsoivat paikkoja ensikertalaisen silmin ja olimme iloisia, kun pitivät näkemästään. Tässä kohtasivat kaksi meille pisimpään ystävyyttään tuhlannutta perhettä, jotka olivat tulleet toisilleenkin tutuiksi vuosien varrella. Päivät pitivät sisällään yhteistä retkeilyä ja illan viettoja, paljon puhetta ja naurua. Keskiviikon kohteeksi valikoitui Koprivshtitsa, josta olen aikaisemmin kirjoittanut täällä.
Alkuun istuimme pitkään ja hartaasti syömässä. Bulgariassa saa joka kerta huokaista ihastuksesta ravintolan pöydässä ja tuijottaa lopulta ihmetyksen vallassa laskun loppusummaa. Niin oli tälläkin kertaa. Meitä oli yhdeksän henkeä. Oli alkupalat, suussa sulavat leipäset, kaivattu shopska-salaatti, perunat fetalla ja lihaa niin paljon, että maha ei vain vetänyt. Yhdeksän hengen ruoka juomineen ja alkupaloineen maksoi sellaiset 75€.
Kun lopulta pääsimme kylälle kävelemään, alkoi tihkuttaa. Kirkolla vettä tuli jo reippaasti. Sitten jo tuuli ja jyrisi ja lopulta taivaan hanat pistettiin apposen auki. Ensikertalaiset saivat nyt perinnekylän pikakatsauksen seistessään ensin sateensuojassa portin alla ja lopulta juostessaan sateessa kohti autoa. Tunnelmaa se ei lätistänyt, päin vastoin. Kuultiin monesta suusta, että sateessa on siunaus. Jonkun mielestä sade oli romanttista, johon joku toinen totesi tämän nyt olleen jo hieman liian romanttista. Varmaa on se, että tämän reissun me muistamme sinä kylänä, jossa seisottiin kaatosateessa portin alla nauramassa.
Autossa riisuttiin märät takit, sukat ja kengät. Pistettiin lämmitys täysille ja otettiin suunta takaisin Peshteraan. Sadetta riitti jokaikiselle bulgarialaiselle päivällemme. Ystävien mukaan kevät on ollut sateisin yli sataan vuoteen. Oltiin siis todella siunatut!
12 kommenttia :
Täällä sade on todellakin siunaus ja hieman kadehdin bulgarialaisia ystäviäsi,sillä täällä taas oli vähäsateisin talvi ja kevät miesmuistiin.Kauniin vihreää kuvissasi ja varmaankin haikeaa oli käydä tuolla tällä kertaa.
Ihana kuva tuo alin, muistuttaa vähän isän ottamaa mustavalkoista kuvaa 50 vuoden takaisesta Bulgariasta.
Oli varmaankin tunteikas reissu!
Hauskoja nuo sadekuvat. :-)
Sadettahan on ollut vahan liikaakin siella Balkanin seudulla.
Bosniassa ja Serbiassa on kuulemma ollut sateisinta 120 vuoteen, joten varmasti myös Bulgariassa.
Alin kuva on niin kaunis.
Sateet ovat täältä vihdoin väistyneet ja tänä viikonloppuna vihdoin meitä hellitään kesäkeleillä...kauniita ovat Bulgarian kuvasi sateesta huolimatta!
Hyvästien jättö ei ole niitä mukavimpia asioita, mutta yhteyttä voi onneksi pitää niin monin eri tavoin nykyään, vaikkei niin usein nähtäisikään ja ystävyyshän säilyy usein koko eliniän:)
Ihana tuo alin kuva, mua ottaa ihan vatsanpohjasta teidan hyvastit ystaville, Turkille ja lahialueille, onneksi matka Suomesta on lyhyt!
Ihanat kuvat ja hieno postaus, kiitos Mine! ♥♥
Varmaan oli teille haikea reissu, mutta käytte te varmaan siellä uudestaan...
♥♥
Sateesta huolimatta ihanan kesäisen näköinen paikka. Ja ne ruoat toivat veden kielelle, ihan ilman kuviakin :)
Jael: Istanbulissakin on ollut tosi kuiva talvi ja vesivarastojen pintoja seurataan urakalla. Silloin ymmärtää, että sade on siunaus. Jos ei nyt ihan tulviksi asti mene.
Allu: Joissakin paikoissa aika pysähtyy. Tuo on vähän sellainen.
Satu: Me vähän nyt säästyttiin hyvästeiltä, kun ystävät tulevat vielä täällä Istanbulissa käymään ennen lähtöämme. Oli se silti monesti mielessä, että tänne ei ehkä hetkeen päästä.
Anu: Se ei tosiaan jakaudu nyt kovin tasaisesti tuo sade.
Saga: Justiinsa, ihan sitä samaa sanoivat.
Kirsi: Minä olen tosi huono yhteydenpitäjä. Inhoan puhelinta ja skypeä ja olen huono kirjoittamaan turkiksi:(. Parasta on kun pääsee saman pöydän ääreen, mutta asuntovelallisella ei taida Suomessa rahaa jäädä liikoja matkusteluun. Toivotaan, että joskus edes päästään yhteen.
Petra: Matka on lyhyt, mutta näin isolla porukalla matkustaminen on kallista. Olen vähän miettinyt, että jos miehen kanssa silloin tällöin päästäisiin yksin tai yhdessä reissuun…
Aili: Katsotaan, jos se meistä on kiinni, ei tämä ollut viimeinen reissu.
Terhi: Ruoat jäi aina kuvaamatta, sillä oli aina kiire iskeä hampaat kiinni:). Ei meitä sade haitannut.
Alkaakos nyt sitten vierailuvirta Suomen suuntaan? Oma ilonsa siinäkin ja vieraille varmasti mieluisa kokemus. Kaikkea hyvää uuteen elämänvaiheeseenne! Anisi
Anisi: Meidän ystävät taitaa olla sen verran vähävaraisia, että eivät tule olemaan ovella riesaksi asti. Toivottavasti kuitenkin edes joskus. Minulla on yksi idea tämän vuoksi, katsotaan, että onnistuuko se.
Lähetä kommentti