Uni ei vain vienyt mennessään. Ensin kolisteli oma kuvaaja kameratavaroita kootessaan. Isännän lähdettyä alkoi käytävältä kuulua lähestyvä koputus. Hotellin väki siellä herätti huonekunnan toisensa jälkeen klo. 4.15. Meidän ovelta ei koputusta kuulunut, mutta kolistelun määrästä päätellen kaikki muut huoneet heräilivät uuteen päivään. Vesi lotisi suihkuissa, tavaroita kerättiin, ovia auottiin ja suljettiin. Puolen tunnin jälkeen laskeutui ihana hiljaisuus ja matkani höyhensaarille sai jatkua.
Tunteja myöhemmin heräsin aurinkoiseen aamuun, kun kuopus pyrki huoneeseen. Ehdimme juuri tehdä aamutoimet ja kerätä tavaroita kasseihin, kun isäntä saapui tyytyväisenä kuvausmatkaltaan. Kaunis oli ollut Nemrutin aamu.
Alakerrassa selvisi aamuisen kolinan syy. Se oli vuorelle kaksi kertaa päivässä kulkeva bussi. Aamuvuoro oli lähtenyt takaisin Malatyaa kohden ennen viittä ja seuraava bussi saapuisi vasta illalla. Olimme hotellin ainoat vieraat aamupalalla. Palan painikkeena saimme kuulla tarinoita hankalista matkustajista ja elämän realiteeteista hotellilla työskentelevän nuoren miehen toimesta.
Aamupalan jälkeen jätimme taaksemme Nemrutin päät ja hotelli Güneşin. Edessä aukesi kaksi tuntia vuoristoteitä. Suuntana itä ja uudet tarinat.
2 kommenttia :
Hienoa tarinaa ja hienoja kuvia siskoseni...
Kiitos Sami:). Tarinoita riittäisi ja kuvia, kunhan vain ehtisi kirjoittamaan. Nyt pitäisi onnistua kommenttien jättäminenkin ilman kirjautumisia. On vielä vähän tällaista harjoittelua tämä bloggaaminen...
Lähetä kommentti