Van-järven länsipäässä lapset huomasivat upouuden Carrefourin ostoskeskuksen. Seurasi riemunkiljahduksia ja takapenkillä alkoi viritä toive hampurilaisista. Turkkilainen ruoka on hyvää, mutta ravintolaruokaan kyllästyy nopeasti joka lomalla. Aikuisväestö aloitti päiväunelmointinsa kastikkeista ja lapset pizzasta, hampurilaisista tai kotiruoasta noin viidentenä reissupäivänä.
Parkkipaikalta lähestyimme ostoskeskusta lähes juoksuaskelin. Ravintolat löytyvät yleensä Carrefourin yläkerroksesta, joten nousimme sinne pikavauhdilla. Ylhäällä pettymys oli kuitenkin suuri, kun ei löytynyt hampurilaisia eikä pizzaa. Ahmetin yeriä, Istanbul köfteciä ja Iskender kebappia sen sijaan löytyy entiseen malliin ja niihin oli tälläkin kertaa tyytyminen.
Ympärillämme hyöri pian monta tarjoilijaa ja tilauksen tekemiseen meni aikaa. Kuultuaan meidän tulleen Istanbulista yksi ja toinen halusi kertoa omat Istanbul-kokemuksensa. Suurkaupunkiin oli lähdetty suurin odotuksin ja toivein, mutta palattu sitten omaan kaupunkiin. "Istanbulissa oli liikaa kaikkea, sinne hukkui ja katosi, lakkasi olemasta. Täällä ihmisen on helpompi olla ja elää. Omiensa parissa".
Pian pöytä alkoi täyttyä kaikenlaisesta "alkupalasta". Usean silmäparin seuratessa maistelimme ruokia eteen ilmestyviltä lautasilta ja kehuimme pöydän antimia. Lopulta kokkikin saapui paikalle varmistamaan, että olihan ruoka ulkomaalaisten mieleen. Kun varsinainen ruoka lopulta tuli, oli vatsamme jo täyttyneet Van-järven vieraanvaraisuudesta.
"Turkissa olemme oppineet mitä vieraanvaraisuus merkitsee. Teillä se on kyllä täällä vielä aivan omaa luokkaansa", kiittelimme laskun jälkeen lähtöä tehdessämme. Laskuun oli merkitty vain tilaamamme ruoat. Runsaat alkupalat oli todellakin ollut lahjaa kuten ruoan jälkeen tarjotut teet. Se ei aina ole Turkissa itsestään selvää.
Toivotimme käsien terveyttä pöydän liepeillä parveileville tajoilijoille. He toivottivat terveyttä jaloillemme. Tunsimme, että Vanissa tulisimme viihtymään.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti