Kehitys tuntui pysähtyneen Harranissa Abramin aikoihin. Rutikuivaa maata pyyhki kuuma tuuli. Missään ei näkynyt vettä tai kasvillisuutta, vaikka kuinka yritin paikallistaa muinaiset eläintenjuottopaikat. Historiallisen kaupungin tilalla kohosi muutamia mehiläiskekotaloja. Niiden varjoista meitä seurasi uteliaat silmäparit, kun kaivoimme selviämispakettiamme takapaksista; vettä ja hattuja.
Aikansa meitä seurattuaan alkoi varjoista ilmestyä väkeä. Pieniä tyttöjä käsitöineen myyntitarkoituksessa ja oppaaksemme tarjoutuvat nuori mies. Kierros Harranissa alkoi vanhoista yliopiston raunioista ja jatkui sisälle kekotaloon. 40 asteen ulkoilman jälkeen lämpötila talossa tuntui yllättävän mukavalle. Kiersimme sokkeloista taloa ja löysimme makuuhuoneita, olohuoneen ja keittiön. Lapsia jaksoi ihmetyttää keittiön katossa roikkuva lampaannahkapussi, jossa oli valmistettu ayrania (turkkilainen yugurttijuoma).
Kyllä, Harran on yksi erikoisimmista paikoista jossa olen ikinä käynyt. Ja myös paikka, jossa sain niin kauniin kohteliaisuuden, että olisin punastunut, jos en olisi jo ollut punainen valmiiksi. Kierroksen lopuksi kävin nimittäin paikallisessa kaupassa, jossa myyjinä toimin pieni poika ja hänen hieman vanhempi isoveljensä. Minä olin hikinen ja punainen helteessä seisottuani, tukka takulla kuuman tuulen johdosta. Pikkuveli (ehkä noin 5v) katsoi minua kun taivaasta tipahtanutta gerubia ja huokaisi jotakin arabiaksi. "Hän sanoo, että olette kauneinta mitä hän on ikinä nähnyt" tulkkasi isoveli (noin 8v).
Poistuin kaupasta ylväästi itseni ja ostokseni kantaen. Hyvästi Harran!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti