Harranista ajoimme läheiseen Sanliurfan kaupunkiin. Juuri ennen kaupunkia oli tien yäpuolelle kiinnitetty kyltti, jossa luki: "Tervetuloa maailman vanhimpaan kaupunkiin." En tiedä oliko kyltin toteamus tieteellinen tosiasia vai kaupunginjohtajan toive. Kaupungin historia yltää ainakin 3500 vuoden päähän ja siihen liittyy monenlaisia legendoja liittyen mm. Aabrahamiin ja Jobiin. Kenties tästä johtuen Şanlıurfaa kutsutaan myös Profeettojen kaupungiksi.
Nykyisen Sanliurfan ilme oli kovin itämainen. Turkkia enemmän kuuli täälläkin puhuttavan arabiaa, mutta kyltit olivat onneksi meidänkin osaamallamme kielellä.
Kadulla kulkiessamme saimme kohtuuttomasti huomiota osaksemme. Oli siis mahdotonta heittäytyä virran vietäväksi ja sivustakatsojaksi, vaikka juuri sitä olisimme haluneet tehdä. Miten kuvata huomaamattomasti näkemäänsä, kun väki seuraa kulkuasi vielä pitkään takanakin päin? Kuvasaalis jäikin kaupungista aivan onnettomaksi. Mikä sääli, sillä olisin halunnut ikuistaa ainakin sen nuoren liikemiehen katua ylittämässä: Jalassa mustat salvarihousut ja yläosassa mustaharmaaraidallinen puvuntakki. Päässä harmaa huivi turbaaniksi kiedottuna. Kädessä musta kiiltonahkasalkku ja toisessa kännykkä. Viimeisen päälle muotoiltu parta kruunasi vielä kokonaisuuden.
Nähtävyyksiä kaupungissa olisi riittänyt myös kuvattavaksi. Helle oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja koko perhe oli selvästi vain lepoa vaille. Jossakin vaiheessa se nimittäin aina iskee; matkaväsymys. Vaikka kuinka järkeilisi ja selittäisi itselleen, että pitäisi tsempata ja jaksaa, ei pää vain jaksa enää ottaa vastaan. Keskityimme siis vatsaamme. Söimme mahamme täyteen ja lähdimme etsimään lepopaikkaa.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti