"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

14.tarina (Syyrialaista ruokaa Mardinissa)

Mardinia on verrattu vanhaan Jerusalemiin sen rinteessä sijaitsevien hunajanväristen kivitalojen vuoksi. En ole käynyt Jerusalemissa, joten en tiedä osuuko vertaus oikeaan. Kaupunkia pari päivää ihmeteltyäni, tiedän Mardinin olevan ihana ja kaunis omana itsenään.

Ensimmäisenä päivänä kävelimme vanhassa keskustassa ja päädyimme syömään Gercis Murat Konağı- nimiseen ravintolaan. Ravintola oli tehty vanhaan syyrialaiseen kotiin. Olimme ainoat asiakkaat ravintolan kattoterassilla. Meitä palveltiin osaavasti ja arvokkaasti. Nautiskelimme jo ruokalistasta, joka piti sisällään sitä kaipaamaamme  vaihtelua. Pian söimme reissun ehdottomasti parhaan päivällisen; lammasta syyrialaisittain laitettuna. Silmänruokana oli kaunis kattaus ja alla lepäävä kaupunki. Hyvä seura.






Ilta jatkui hotellin Hamamissa. Veden lirinä, lasten äänten kaiut kattoholvissa ja alla lämmin kivi.  Lasten nukahdettua istuin ikkunan ääressä katselemassa Mardinia iltavalaistuksessa ja tunsin itseni erityisen onnekkaaksi.  Että sain tällaisenkin päivän elämässäni kokea. Että tällainen paikka sattui matkamme varrelle.



Jälkikäteen iltamme syyrilaisen ruoan äärellä sai lisämerkityksiä. Noin vuosi matkamme jälkeen sain käteeni ravintolan esitteen. Sen mukaan Gercis Murat Konağı on itä-Turkkilaisittain poikkeuksellinen ravintola muunkin kuin ruoan suhteen. Ravintolan omistaja on nainen, jonka keittiössä työskentelee paikallisia naisia.  Suomalaiselle tämä ei kuulosta ihmeelliselle, mutta sitä se on Turkin idässä asuville. Naisten töihin pääsy oli vaatinut pitkän pohjustustyön heidän puolisoidensa ja muiden kaupunkilaisten asenteissa.

Ensi vuonna Jerusalemissa? Vai kenties Mardinissa?

Ei kommentteja :