Kaduilla haahuilun ja karhu-bongailun ohessa ehdimme tehdä retken Braniin. Se oli pieni sievä kylä noin 30 kilometrin päässä Brasovista. Kyläläisten onneksi paikalle rakennettiin vuonna 1382 kaunis linna. Jokainen Transylvanian linna on nimetty Draculan linnaksi, vaikka sillä ei olisikaan Vlad Tepesin kanssa mitään tekemistä. Niin on myös tämä linna ja koko ympärillä levittäytyvä kylä leimannut itseensä Dracula-leiman, vaikka Vladin ei koskaan linnassa tiedetä asunneenkaan. Jos siis haluat takuu varmasti löytää Dracula-krääsää, mene Braniin. Älä kuitenkaan odota kierrosta kummitus-linnassa, sillä sitä Branin linna ei todellakaan tarjoa.
Oikeastaan linna oli ainakin vuodesta 1920 kuningatar Marien kaunis koti. Se takavarikoitiin kommunistiaikana valtiolle, mutta palautettiin vuonna 2006 oikealle omistajalleen. Nykyään linnan omistaa Amerikassa arkkitehtina toimiva kuningattaren lapsenlapsi, joka pitää linnaa avoinna vieraille. Linna on osittain kalustettu ja omat suosikkini olivat sen kauniit takat, sekä puiset porraskäytävät.
Linnan ympärillä aukeni kaunis vuoristo ja maalaismaisema. Oli helppo ymmärtää miksi kuninkaalliset halusivat tulla Braniin hermojaan lepuuttelemaan silloin ennen. Nykyään linna on käymisen arvoinen kohde, mutta muuten ei tee mieli kylään jäädä vamppyyri-markkinoita katselemaan. Siis jos aikuisilta kysytään. Lapset olisivat voineet olla asiasta ihan toista mieltä.
Branissa mietin, että kaipaavatkohan romanialaiset kuninkaallisiaan? Onhan heissä oma hohtonsa linnoineen ja hoveineen, toisin kuin perus presidenteissä. Mikäli eivät sekaannu seksiskandaaleihin niin kuin Ruotsissa. Tai laske yksityispuheluitaan, vai kirjekö se oli, skandaalilehdille tiettäväksi, niin kuin Charles aikanaan Britanniassa. Niin ja jos sattuvat syntymään kauniiksi ja komeiksi, niin kuin satujen prinsessat ja prinssit.
Kuninkaallisilla tai ilman, Romania, olet niin kaunis!
Linnan ympärillä aukeni kaunis vuoristo ja maalaismaisema. Oli helppo ymmärtää miksi kuninkaalliset halusivat tulla Braniin hermojaan lepuuttelemaan silloin ennen. Nykyään linna on käymisen arvoinen kohde, mutta muuten ei tee mieli kylään jäädä vamppyyri-markkinoita katselemaan. Siis jos aikuisilta kysytään. Lapset olisivat voineet olla asiasta ihan toista mieltä.
Branissa mietin, että kaipaavatkohan romanialaiset kuninkaallisiaan? Onhan heissä oma hohtonsa linnoineen ja hoveineen, toisin kuin perus presidenteissä. Mikäli eivät sekaannu seksiskandaaleihin niin kuin Ruotsissa. Tai laske yksityispuheluitaan, vai kirjekö se oli, skandaalilehdille tiettäväksi, niin kuin Charles aikanaan Britanniassa. Niin ja jos sattuvat syntymään kauniiksi ja komeiksi, niin kuin satujen prinsessat ja prinssit.
Kuninkaallisilla tai ilman, Romania, olet niin kaunis!
6 kommenttia :
Nähtävyyksiä Romaniassa riittää, paljonkin. Oikein paljon kiitoksia sinulle, Mine, että sain jälleen tehdä yhden retken kanssasi.<3
Ihana päästä blogissasi näkemään paikkoja joissa ei ole itse käynyt. En tosin ole käynyt kuin Turkissa mutta se tekikin valtaisan vaikutuksen, varsinkin sen maaseutu. Tuntui kuin olisi palannut lapsuuden aikaisiin tunnelmiin täällä Koti-Suomessa.
Täällä vain huokailen! Onpas kaunista. Nuo takat ovat valtavan kauniita, kerrassaan jo taideteoksia. Kiitos näistä kuvista. Ihan kuin olisi ollut pienellä matkalla itsekin.
Onnellista vuotta 2012 koko teidän perheelle!
Tuo on oikein tuollainen prinsessalinna, monta tornia ja uloketta. Jos olisin lapsi, haluaisin ehdottomasti leikkiä tuolla ja ehkä nytkin...
Olet niin kaunis tuossa kuvassa, linnanneito :)
onpa kauniita uuneja.Suomessakin noli tuollaisia minun lapsuudessani.
Kiitos ihanasta linnakierroksesta.
Aili: Välillä ihan huimaa, kun ajattelee miten maailma on nykyään auki ihmisten edessä. Ei ole montaa sukupolvea taaksepäin, kun ihmisen koko elämä vietettiin samalla kylällä. Ei käyty naapuripitäjässä, saati vieraissa maissa. Eikä kai koettukaan tälläistä matkakuumetta ja kaukokaipuuta, kuin tässä perheessä joskus koetaan.
Lezzie: Sitäpä se todella on, etenkin juuri tämä Romanian maaseutu, johon kohta pääsen. Aikamatka vuosikymmenien taakse aikaan, jolloin ei ollut koneita. Työt tehtiin käsin ja hevosvoimin, ihan kirjaimellisesti.
Johanna: Niitä minäkin ihailin. Tuollaisen kun saisi omaksi, niin ei raaskisi käyttääkään. Yksinkertaisempikin kaakelitakka kävisi minulle, tai mikä tahansa takka. Mutta tässä talossa jää vaan haaveeksi.
Kirjailijatar: Kesällä risteilin kahden ystävättäreni kanssa Tallinnaan. Meillä oli esikoistytöt matkassa. Heille selitin kuvassa olemis kammoani. "Nykyään minusta saa vain huonoja kuvia, aina on joku paikka rytyssä (yleensä otsa tai silmänympärykset) tai jotakin muuta vikaa." "Niinhän se on, mutta koska tilanne tuskin vuosien saatossa kohenee, kannattaa ehkä ottaa niitä kuvia nyt" tuumasi toinen. Se jotenkin aukaisi tilanteen. Viiden vuoden päästä todellakin tulen ajattelemaan, että tänä vuonna otetut kuvat on ihan hyviä ja ryppyjäkin on vähemmän kun siinä tilanteessa:). Niin on ajan myötä nämä Romaniassa napatutkin kuvat "parantuneet".
Sateenkaari: Eikö olekin! Oliko Suomessakin noin koristeellisen kauniita uunia? Mihin lie hävittivät ne kaunokaiset? Vaihtoivat kai jossakin vaiheessa käytännöllisempiin (lue: rumempiin). Voi meitä käytännöllisiä suomalaisia.
Lähetä kommentti