Brasov jäi taaksemme ja edessämme häämötti Sighisoara. Näiden kahden väliin jäi sadan kilometrin matkalta kaunista maaseutua. Jaoimme peltojen välissä kulkevat tiet hevosten ja heinäkuormien kanssa. Tien laitojen pelloilla seisoivat jättimäiset heinäseipäät. Kylät ja pihoilta nousevat savut veivät ajatukset johonkin menneeseen. Kukkuloiden päällä aukevat metsät tekivät kotoisan olon.
Sitten saavuimme Vlad Tepesin kaupunkiin, Sighisoaraan. Se oli varsinainen pastelliunelma muurien suojassa, jonne moni muukin oli päättänyt tulla viikonloppua viettämään. Ei meinannut löytyä tilaa majataloissa ja nälkäkin alkoi vaivata. Sellaisissa tilanteissa tämän perheen äitiä helposti itkettää ja perheen pää saa toimia kahden aikuisen edestä.
Äiti ja lapset jätettiin siis keskusaukiolle syömään ja isäntä lähti etsimään yöpaikkaa. Sellainen löytyikin ihan aukion vierestä vanhasta kivitalosta. Ruoka sai verensokerin kohoamaan ja elämä hymyili leveästi. Minuun jos johonkin tehoaa mainoslause; "hyvä ruoka, parempi mieli". Matka epätoivon syövereistä ilon huipulle kestää joskus puolikkaan pizzan verran.
Jos Brasov oli oi oi, Sighisoara oli oi, oi ja voi. Vanhat kivitalot nojailemassa toinsiinsa kaikissa pastellin väreissä. Mukulakivikadut, jotka puikkelehtivat kaupungin muurien vierustaa, porteista toiselle puolelle ja takaisin. Tasatunnein kaikuivat kirkon kellot ja kaduilta ja kuppiloista kuului iloinen puheensorina. Idylliä häiritsi vain kaupungin sisään ajetut autot tien vierustoilla. Ne eivät kuuluneet kuvaan.
Vladin kotonakin käväisimme. Siellä toimi nykyään maailman hitaiten palvelua antava ravintola. Reilun puolen tunnin odottelun jälkeen vaihdoimme toiseen ravintolaan. Illan lopuksi nukutimme nuorison ja ihailimme isännän kanssa ikkunan alla avautuvaa maisemaa. Pistäydyimme sisäpihan kuppilassa. Kuuntelimme kirkon kellojen kuminaa ja onnittelimme itseämme ennakkoluulojemme voittamisesta.
Aamulla kiersimme kaiken uudelleen. Katsoimme talot toisessa valossa. Lapset saivat ostettua tuliaisensa ja äiti hellittyä katseellaan kaupunkia. Napattua vielä kuvat muistoksi.
Transylvania oli pitänyt meitä hyvänä. Kiitimme kohteliaasti ja jätimme sille hyvästit. Oli ilo jatkaa matkaa, vaikka samalla teki mieli vielä jäädä. Maramures oli edessä aukeavat suuri tuntematon, toistaiseksi. Tiesimme kyllä tulevamme pian tutuiksi emmekä huolestuneet.
Sitten saavuimme Vlad Tepesin kaupunkiin, Sighisoaraan. Se oli varsinainen pastelliunelma muurien suojassa, jonne moni muukin oli päättänyt tulla viikonloppua viettämään. Ei meinannut löytyä tilaa majataloissa ja nälkäkin alkoi vaivata. Sellaisissa tilanteissa tämän perheen äitiä helposti itkettää ja perheen pää saa toimia kahden aikuisen edestä.
Äiti ja lapset jätettiin siis keskusaukiolle syömään ja isäntä lähti etsimään yöpaikkaa. Sellainen löytyikin ihan aukion vierestä vanhasta kivitalosta. Ruoka sai verensokerin kohoamaan ja elämä hymyili leveästi. Minuun jos johonkin tehoaa mainoslause; "hyvä ruoka, parempi mieli". Matka epätoivon syövereistä ilon huipulle kestää joskus puolikkaan pizzan verran.
Jos Brasov oli oi oi, Sighisoara oli oi, oi ja voi. Vanhat kivitalot nojailemassa toinsiinsa kaikissa pastellin väreissä. Mukulakivikadut, jotka puikkelehtivat kaupungin muurien vierustaa, porteista toiselle puolelle ja takaisin. Tasatunnein kaikuivat kirkon kellot ja kaduilta ja kuppiloista kuului iloinen puheensorina. Idylliä häiritsi vain kaupungin sisään ajetut autot tien vierustoilla. Ne eivät kuuluneet kuvaan.
Aamulla kiersimme kaiken uudelleen. Katsoimme talot toisessa valossa. Lapset saivat ostettua tuliaisensa ja äiti hellittyä katseellaan kaupunkia. Napattua vielä kuvat muistoksi.
Transylvania oli pitänyt meitä hyvänä. Kiitimme kohteliaasti ja jätimme sille hyvästit. Oli ilo jatkaa matkaa, vaikka samalla teki mieli vielä jäädä. Maramures oli edessä aukeavat suuri tuntematon, toistaiseksi. Tiesimme kyllä tulevamme pian tutuiksi emmekä huolestuneet.
10 kommenttia :
Ihastuttavia paikkoja,eivät turhaan sitä kehuneet ystävän tytär miehineen ! Ja eihän sitä tyhjällä vatsalla jaksa kauheasti matkailla;D Nuo keramiikka-astiat ovat ihastuttavia,ja siitä muistuikin mieleen ihana kulho,jonka toinen ystävä osti joitakin vuosia sitten Romanian matkallaan.
Oi miten kaunista! On mukava lukea kertomuksiasi ja näin matkailla. Nyt meillä ei ole mahdollisuuksia matkustella, joten blogiasi on todella kiva seurata.
Nyt tiedän minne me mennään. Tuo on kerrassaan ihastuttava kylä.Oih ja voih. Minuun iski kyllä ieni himotuksen poikanen noista lautasista ja ikoneista. Mutta vain pieni, joka voi toimia hyvin motivaattorina :).
Yaelian: Tämä oli kaupungeista kaunein, ehdottomasti. Keramiikkakin oli kaunista, mutta sitä on täällä kotikaupungissakin niin paljon tarjolla, että en sortunut. Ristejä olisin halunnut ostaa, mutta en sitten keksinyt oikein paikkaa niille ja olivat aika hintaviakin. Jäi siis ostamatta, mutta tulivatpahan kuvina muistoiksi.
Maria: Kyllä olet oikeassa, näin matkaileminen on kukkarolle ystävällisempää:). Me ollaan tässä asiassa oltu siinä mielessä onnekkaita, että ollaan voitu matkustaa, kun ei ole lainoja rasitteena. Kolikon toinen puoli on sitten se, että emme myöskään omista mitään (paitsi auton) . Eli jos ja kun Suomeen palaamme ja ryhdymme asunnon ostoon, niin tiedämme kyllä, että "hurvittelut" loppuu sitten siihen:(. Sitten minäkin käyn blogimatkaajaksi...
Pikkujutut: Se oli suloinen, kun karkki. Höttöinen kun hattara. Menisiköhän sinne lentoja, sitä en tiedä? Jos menette joskus autolla, niin tällainen hieno kaupunki, kun Istanbul sattuu sopivasti matkan varrelle:).
Kaunis ja idyllinen kaupunki, jossa remonttimiehillä olisi töitä.;)
Kiitos tästä helposta matkasta kanssanne, Mine.<3
Aili: Kunhan eivät korjaisi liikaa, jos rupeavat töihin. Minä tykkään kyllä viimeistellyn kauniista, mutta myös tälläisestä rosoisen kauniista. Romaniaan sopi tällainen tyyli oikein hyvin.
Onpa taas kauniin näköistä. Mistä ihmeestä tuo Sighisoara on tunnettu paikka? Se on ihan tuttu kaupungin nimi, emmekä todellakaan ole siellä koskaan käyneet...ehkä se on ollut jossain kirjassa. En nyt saa millään päähäni, mutta tosi idyllisen näköinen paikka.
Kirjailijatar: Jaa, enpä tiedä, itselleni kaupunki oli uusi ja aiemmin tuntematon. En ollut koskaan siitä kuullut. Kannattaa käydä katsomassa kuitenkin, oli se sellainen kaunokainen.
Ihanat värit... Ja minäkin tartuin katseellani noihin keramiikkalautasiin. Voi että kuinka hyvin meidän "Taiteilijaresidenssiimme" sopisikaan sekalainen kattaus hieman kolhiintunutta värikästä kuppia ja kippoa, lautasta ja vatia...
Anna: Väriterapiasta puheen ollen, tämäkin oli väriterapia- kaupunki. Istanbulkin on noiden kuppien luvattu kaupunki. Pakko ostaa listallani, ennen kaupungista lähtöä on kuppi poikineen. En vain ole vielä osannut päättää, että millaiset ostaisin. Liikaa valinnanvaraa?
Lähetä kommentti