"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

200. tarina (Loviisan Wanhat talot)

Ensimmäinen talo-kirjani oli Kuningattaren kaupungissa. Se kaupunki sattui sijaitsemaan lähellä Kotkaa. Näin muodostui tavaksi ajaa Loviisaan näille päiville. Voi kai puhua tavasta, jos jotakin on tehnyt kaksi kertaa ja haluaa tehdä vielä monesti?







Ensimmäisellä kerralla olin merkinnyt itselleni ylös kirjastani ne talot, jotka eniten olivat jääneet mieleen. Lisäksi oli muutama koti, joista olin lukenut naistenlehdistä. Näiden lisäksi pujahtelimme kohteisiin sattumanvaraisesti muiden kulkijoiden vanavedessä. Olimme matkassa mieheni ja hänen vanhempiensa kanssa. Minä olin se, joka paloin tälle asialle. Seurueeni oli ystävällisen kohtelias ja kulki kärsivällisesti kanssani talosta toiseen.





Viime kesänä menimme Loviisaan mieheni kanssa kahden. Hyvän miehen tietää löytäneensä silloin, kun tämä toistamiseen ramppaa talosta taloon kanssasi. Vetää pusseja kenkien päälle tämän tästä. Kuuntelee ihailevia huokauksiasi. Ei tyrmää talohaaveitasi, vaikka kumpainenkin tietää niiden olevan sarjassamme "tahtoisin kuun taivaalta". 




Hauskin tarina löytyi tällä kertaa satamassa olevasta ravintolasta. Sillä ei ollut mitään tekemistä talojen kanssa. Ravintola oli todella täynnä ja sinne oli pitkät jonot. Mies jäi jonottamaan ja pyysi etsimään meille istumapaikat. Katselin ulkona täysinäisiä pöytiä ja lopulta näin reunassa hieman tilaa. Siellä oli pöytä, jossa istui kaksi miestä ja heidän vieressään oli kaksi tyhjää paikkaa. Puikkelehdin pöytien välistä ja seisahduin pöydän luo. "Burada yer var mı?" Kieli oli vaihtunut täysin automaattisesti ja huomaamattani. Pöydässä istui kaksi ulkoturkkilaista jotka ottivat meidät mielihyvin seuraansa. Niin vietimme hauskan lounaan Loviisassa. Vaihdellen kieltä turkista suomeen ja taas turkkiin. Vanhempi  miehistä oli saapunut Suomeen jo ennen kuin minä synnyin. Nuorempikin oli asunut maassa jo toistakymmentä vuotta. Kuinka ollakaan, myös ravintolan pitäjä oli turkkilainen ja hänkin kävi meidät tervehtimässä ruokailun ohella. 

Siinä tuntui olo jotenkin niin kotoiselle. Ikään kuin olisimme saaneet palan molempia maitamme yhtä aikaa. Muistin taas miten rikas olinkaan. Minulla ei ole ehkä koskaan varaa ostaa haaveideni taloa. Minulla on kuitenkin kaksi maata, kaksi kulttuuria ja kaksi kieltä. Täällä toisessa maassani kevät on juuri nyt kauneimmillaan. Haluan jatkaa vielä Suomi-sarjaani, mutta katsotaan tässä välissä seuraavaksi mitä Istanbulin keväässä tapahtuu.

ps. Hetki sitten Istanbulin keväässä sattui myrsky, joka nousi ihan tyhjästä. Yläparvekkeella lenteli kukkaruukut ja tuolit, alaparvekkeella kauppakassit. Lähdin jälkimmäisiä pelastamaan. Yhdessä silmänräpäyksessä sisään lensi kasa roskaa, parvekkeen ovi lävähti täysiä kiinni ja minun varpaani jäi väliin. Yläkerran parvekkeelta lensi alas tielle grillin suojus. Ovi kiireesti kiinni. Kengät jalkaan ja ulos pelastamaan suojusta. Sisään tullessa huomasin veren tirskuvan kengästä ja litimärän sukan. Sukan sisältä löytyi irronnut kynsi ja murskaantunut varvas. Auts!

Eli myrskyn tuhoja korjataan parhaillaan meillä. Verenvuoton koitan tukkia ja pitää koipea ylhäällä. Samalla luin uutiset, jotka kertoivat kaupungin vahingoista: Useita kattoja on lentänyt tuulen mukaan ja mm. Suuren basaarin katto on vaurioitunut. Puita kaatunut ja tukkinut teitä. Lauttaliikenne suljettu tietyin paikoin. Tuuli ravistellut siltoja siihen malliin, että ovat suljettu liikenteeltä. Meteorologit varoittivat puuskista, joissa tuuli saattaa edetä nopeudella 100 km/h. Onneksi sellainen puuska ei osunut kohdalle äsken, kun kiipeilin katolla keräämässä sinne lentäneitä kukkia ja ruukkuja. Mullat ymmärsin jättää odottamaan korjaajaansa. Sitten kun tuuli tyyntyy.

16 kommenttia :

Pepi kirjoitti...

Tuosta tarinasta tuli mieleen yksi omani...reilut kymmenen vuotta sitten tavoittelin puhelimitse erästä rannikkoruotsalaista yrittäjää (selvällä suomen kielellä), toisessa päässä vastasikin ko. henkilön äiti, joka selitti ruotsiksi, ettei tämä juuri nyt ole paikalla, mutta palaa silloin ja silloin, jos sitten soittelisin uudelleen....
Ja minä vastasin mammalle "Tamam, teśekkür" ja laitoin luurin alas :D

Voin vain kuvitella mamman ilmeen, itseäni alkoi naurattaa kun tajusin mitä olin tehnyt!
Olin just palannut kotiin yhdeltä Turkin reissultani ja kieli oli "jäänyt päälle" - ja ei, en varsinaisesti puhu turkkia, mutta opettelinpa sitä joskus ihan huvin vuoksi, alkoi harmittaa kun en osannut sanoa edes kiitosta :)

Anonyymi kirjoitti...

Heh, hyvä tuo kohtaaminen! Itselleni on käynyt yliopistolla (ja muuallakin Suomessa)juuri noin kymmeniä kertoja. Joka kerta on yhtä koominen. Kysytään joko englanniksi, tai turkiksi. Ensin on aina nautittava tilanteesta, enen kuin paljastaa osaavansa suomen kieltä. Useimmiten varmaan paremmin kuin syntyperäinen suomalainen itse! :)
Turkissa ollessa on taas kiva kuunnella suomalaisten keskustelua ja ihmettelyjä.

Käykö teille koskaan niin, että Turkissa teille puhutaan kuin turisteille, kunnes lyötte paikalliset ällikällä puhumallakin sujuvaa turkkia?

Helist

Mine kirjoitti...

Pepi: Kieli jääkin päälle. Usein rajoja ylitellessä huomaamme väkisin puhuvan turkkia, vaikka kuinka ymmärrämme, että se ei ole oikea kieli. Suomea emme tarjoa, vaan se on aina turkki, jolla koitamme selvitä.

Helist: Etenkin rannikolla tapahtuu usein niin, että me puhumme turkkia ja keskustelukumppani vastaa koko ajan englanniksi. Se on hauska hetki, kun hän ymmärtää, että "mutta tehän puhutte turkkia". Sielläkin jää helposti kieli ilmeisesti päälle.

Toinen tavallinen tarina on olla jossakin bussissa, laivassa tai ravintolassa jne. ja kuunnella, kun itse on lähellä olevien puheenaiheena. Riippuu tilanteesta, että haluaako saattaa toiset noloon asemaan ja paljastaa ymmärtäneensä koko ajan mistä puhuttiin.

En sano omaa turkkiani sujuvaksi. Valitettavasti. Kuullun ja luetun ymmärtämiseni on kyllä hyvä. Kielioppini on vajavainen ja sanavarasto myös. Olen silti ahkera kielenkäyttäjä ja puhun turkkia mielelläni. Vaikka sitten väärin.

Yaelian kirjoitti...

Ihana postaus! ja varmaankin oli mukava tunne kun kuuli tuttua kieltä myös Suomessa.Kulttuurit ja kielet ovat suuri rikkaus:)
Loviisa on ihana,vaikka minulla on sieltä erittäin hatarat muistot ;viimeksi olin siellä ihan lapsena.Äitini eläinlääkäri-setä perheineen asui siellä.

mimon mami kirjoitti...

Ihania kuvia jälleen ja myös tarina.

Mine kirjoitti...

Yaelian: Loviisa oli minusta ennen sellainen mitäänsanomaton kaupunki. Olin iloinen kun keksivät aloittaa tällaiset päivät ja kaupunki sai näin ikään kuin uuden olemuksen. Perinnerakentamiseen nykyään jo moni osaa yhdistää Loviisan.

Mimon mami: Kiitos. Minusta oli kiva, kun siellä syntyi tarina. Taloissakin oli kyllä ihailtavaa, mutta tästä tapaamisesta jäi muisto:).

Kulkukatti kirjoitti...

Ihastuttavia kuvia jälleen ja mukava kohtaaminen :) Onpas todella kaunis kaupunki, tuollakaan en ole vielä käynyt... Kuka sanoo, että Suomi on pelkkiä betonilaatikoita. Vanhanajan romantiikka on vaan upeaa! Hauskan näköisiksi maalattuja tuolejakin olit bongannut.

Tsemppiä varpaalle ja sinulle!

Mine kirjoitti...

Kulkukatti: Betonilaatikoita riittää joka maalle. Harmi kyllä. Onneksi myös sitä muunlaista asutusta. Tosin olen minä asunut nuoruudessani betonilaatikossakin. Hyvinhän sekin sujui.

Kiitos tsempityksestä. Varvas on valunut pitkin päivää verta. Nyt ehkä lopulta tyrehtyi. Toivon ainakin niin.

Kirjatoukka ja Herra Kamera kirjoitti...

Voihan varvas! Parantavia ajatuksia!!

Anonyymi kirjoitti...

Hyi ! Verta ja irronnut kynsi ! Sattui varmaan karmeesti ? Toivottavasti varpaasi ei murtunut ? t: Tiina

ii kirjoitti...

Voi ei, jaksamista varpaan kanssa! En tiedä, onko sulta aiemmin irronnut kynttä, muttamulla putosi kerran varpaalle tietokone (ei mikään läppäri) ja se oli tuskien taival ennen kuin alkoi helpottaa... Onneksi helpotti sentään ennen kuin tilalle kasvoi kokonaan uusi kynsi, siinä meni nimittäin vähintään vuosi. Kannattaa hakea rasvasiteitä apteekista.

Loviisa on ihana, mutta harmittaa että sinne on ympätty se ydinvoimala. Se hillitsee talonostohaluani :)

Mine kirjoitti...

Kirjatoukka: Kiitos. Tulivat perille, sillä illalla olen jo hetkittäin unohtanut koko varpaan.

Tiina: Sattui. Minulla on kyllä melkoisen kova kipukynnys. Rasittavinta oli se sykytys ja jatkuva vuoto ja tuppojen vaihto. Yöllä onneksi lakkasi.

ii: Kesällä minulta tippui kahvipurkki sormenkynnen päälle. Auts! Sitä seurattiin, että irtoaako kynsi vai ei. Ei irronnut kokonaan, vaan kynteen tuli reikä, joka kasvoi ajan myötä pois.

Tämä oli alkuun tosi kipeä, mutta nyt se jo helpottaa. Katsotaan kauan se ottaa ennenkuin kynsi kasvaa. Olen tehnyt omia teeseitse-rasvalappuja. Joskus on hyvä olla sairaanhoitaja:). Olen Turkissa muuten kehittynyt melkoiseksi diagnosoijaksi ja itselääkitsijäksi. Käytämme lääkäriä TOSI harvoin.

En minäkään haluaisi asua ydinvoimalan naapurissa. Pitäkööt talonsa:D.

Kirjailijatar kirjoitti...

Niin, mekin olimme tuolla tyttären kanssa. Miten se muuten meni? Menimmekö jotenkin ristiin vai olimmeko siellä samaan aikaan toisistamme tietämättä?? Ihan saman tuolit ja paikat olen kuvannut. Meillä oli kanssa kiva reissu, ja ehkä joskus menemme uudelleen, tällä kertaa toisen tyttären kanssa.

Mine kirjoitti...

Kirjailijatar: Yritin kyllä samana päivänä, mutta iski migreeni. Menimme sitten seuraavana. Minäkin haluan vielä Loviisaan. Ehkä sitten kahden vuoden päästä. Siellä on yksi taloprojekti jota käyn seuraamassa. Etenee kovin hitaasti.

Leena Lumi kirjoitti...

Mine, voin kuvitella tuon kohtaamisen tunnelman! Pala molempia maita kuulostaa mun kakulta tulevaisuudessa...pian.

Teet näitä juttuja niin hyvin, että ota ihmeessä varmuuskopiot sekä tekstistä että kuvista. Siinä on kasassa jo kiinnostava matkakirja Turkista Suomeen - Suomesta Turkkiin.

Mine kirjoitti...

Leena: Jännittävää nähdä minne elämä teitä vie?

Minä en osaa tehdä mitään varmuuskopioita. Toivon siis vaan parasta, että nämä täällä säilyy. Kuvathan on tietystí koneella ja tarinat omassa päässä. Odottamassa siirtymistään kuvakirjoiksi.