"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

191. tarina (Hanko- asunnot vaihtoon)

Ulkomailla toisista ulkosuomalaisista tulee ikään kuin sukulaisia. He ymmärtävät sinua hyvin, sillä elävät kanssasi samoja vaiheita. Ärsyyntyvät ja iloitsevat samoista asioista. Tietävät miltä tuntuu viettää juhannusta Istanbulissa. (Niin, ei sitten miltään.) Hymyilevät kanssasi vinosti huhtikuun alussa t-paidassa parvekkeella, kun säätiedotus Suomessa näyttää räntäsadetta ja -1 astetta. Tulevat mielellään grillaamaan, kun kerrot, että olisi suomalaisia makkaroita tarjolla. Kierrättävät kaikki saamansa suomalaiset kirjat ja lasten vaatteet. Katsovat sinuun kiitollisesti, kun olet leiponut heille karjalanpiirakoita ja pullia. He ymmärtävät mitä tarkoitat, kun sanot, että et tiedä tuleeko sinusta enää suomalaista.

Suuria surunpäiviä ovat ne päivät, jolloin joku sanoo: "Olemme ajatelleet muuttaa takaisin Suomeen." Itketty on aika monet läksiäiset, joskin iloittu myös aina uusista tulijoista. Osa paluumuuttajista katoaa elämänpiiristä Suomeen muuttonsa jälkeen. Osaan jää elämän mittaiset siteet. Joidenkin paluumuutosta tulee oikea onnenpotku. Kuten silloin, kun paluumuuttajat sattuvat asettumaan vanhaan puutaloon Suomen Hankoon ja ehdottavat asunnonvaihtoa muutamiksi kesäviikoiksi.

Viime kesänä me siis ajoimme Kotkasta Hankoon. Ystävät lensivät Istanbuliin. Asetuimme taloksi Hangonkylään. He meidän asuntoomme vanhan kotinsa viereen. Me kastelimme heidän pihansa kukat ja taimet kasvihuoneessa. He hääräsivät meidän parvekepuutarhassamme. Me tutustuimme ja ihastuimme heidän kaupunkiinsa. He kokivat tulleensa kotiin.





Tervetuloa Suomen Hankoon. Näiden viikkojen jälkeen ymmärrän miksi joku hymyilee kuin Hangon keksi.

12 kommenttia :

Yaelian kirjoitti...

Hanko on ihana! Toivon pääseväni sinne taas kesällä;serkulla on siellä pieni vapaa-ajan asunto.
Olen ihan nuoresta asunut ulkomailla,tosin välillä monta vuottta takaisin Suomessa,ja niin usein on saanut sanoa niitä hyvästejä. Tuo teidän talovaihtokauppanne loman ajaksi on tosi kiva juttu!

Sateenkaari kirjoitti...

Tuohan on aivan loistoidea, etta vaihtaa asuntoa. Me asuimme kolmisen vuotta Hangossa, ja mina rakastuin kaupunkiin. Miehelle vaan siella ei töita ollut, joten muutimme Riihimaelle työn perassa.Nykyaan vaan on Hanko menettanyt asukkaitaan paljon muualle. Palvelut ovat havinneet, joten niin lahtevat asukkaatkin. Mutta kaupungin kauneus ei varmasti havia.

mimon mami kirjoitti...

Odotan mielenkiinnolla Hanko-postauksia. En ole siellä koskaan käynyt,vaikka on alle 100 km matkaa.

ii kirjoitti...

Kävin kerran Hangossa uimassa. Oli kyllä tarkoitus viettää siellä koko päivä, mutta autosta puhkesi matkalla rengas ja suurin osa päivästä kului kuuman asfalttitien varressa. Oli jo ilta kun päästiin perille meren rantaan. Nopea uinti ja sulloutuminen takaisin autoon. Olikohan meitä 5 ihmistä pienessä kuplassa, oli kyllä hauska reissu :D

Petra kirjoitti...

Hanko on ihana kesalla, lapsena olen siella vieraillut sukulaisten takia. Tuo asunnonvaihto juttu on kylla loistoidea, meillakin on ulkosuomalaisten kutsu nyt Turun saaristomökille paalla etta katsotaan milloin sinne ehditaan. Tana vuonna jaa kaynti Suomessa ekaa kertaa valiin ja lomailemme muualla. Omat paikalliset suomiystavat ovat kylla kullanarvoisia niin ala- kun ylamaissakin.

Anonyymi kirjoitti...

Me emme ole koskaan asuneet ulkomailla, mutta voin edes vähän päästä kiinni tuosta ystävyyden säilymis- ja/tai erotunnelmmista. Olen miettinyt asiaa, kun se on ollut täällä blogissa ja toisaallakin esillä. Itse oli yli 15 vuotta työssä psykiatrisessa sairaalassa. Joitakin vuosia sitten siirryin toisiin tehtäviin. Viimeisenä työpäivänä itkin ja ahdistuin; vannoin pitäväni tiiviisti yhteyttä yhteen jos toiseenkin työkaveriin...Kuinkas kävi ? Vannomisista huolimatta elämä jatkui ja yhteydet hiipuivat yllättävän nopeasti. Yhdessä oli koettu monet ilot ja surutkin, mutta niin vaan aika ja uudet asiat erottivat. Aluksi ajattelin, että se oli surullista, mutta nyt ajattelen, että se oli / on elämää. Yhdessä kuljetaan kappaleen matkaa ja sitten voidaan erota; ei kaikkia ihmisiä voi tai tarvitse säilyttää lähellään koko ikäänsä. Puhun usein potilaille siitä, mikä on riittävää. Siis riittävästi ystäviä, riittävästi kavereita, riittävästi unta jne. Vähempikin voi riittää ! t:Tiina

Odotan innolla Hangon päiviänne ja tunnustan, että en ole sielläkään koskaan käynyt. Mikähän juntti minä lopulta oikein olen ?

Mine kirjoitti...

Yaelian: Toivottavasti pääset käymään. Vie Hangolle terveisiä. Me purjehdimme Hankoon viimeisenä lapsettomana kesänämme. Vietimme siellä kivan kesäisen päivän. Seuraavan kerran saavuimme Hankoon astuaksemme Saksaan menevään laivaan. Ajattelin molemmilla kerroilla, että siellä olisi joskus kiva viettää enemmän aikaa.

Sateenkaari: Niin se olikin fiksua. Molemmat voittivat, kun saivat kotiin jonkun katsomaan paikkoja ja ei tarvinnut maksaa mitään asumisesta. Me saimme kokemuksen suomalaisesta omakotitaloasumisesta ruohonleikkaamisineen:). Tähän taloon liittyy vielä sellainen hauska juttu, että minä bongasin sen etuovi.comista ja vinkkasin heille.

Mimon mami: Tänä kesänä sinun on pakko käydä:). siellä on ihanaa. Ja lähellä muitakin ihania. Kerron niistäkin.

ii: Kuulostaakin jo niin hauskalle. Uinti tuli varmaan tarpeen sen seisoskelun päälle.

Petra: Onko teitä paljon siellä Ankarassa? Siis suomalaisia ja pidättekö yhteyksiä? Itselleni näistä ihmisistä on tullut tärkeitä. En tietenkään tunne kaikkia suomalaisia täällä. Lähinnä meidän ystävät on näitä saman koulun vanhempia. Joiden kanssa on helppo olla, kun lapsillakin on toisistaan seuraa. Yhteväinen elämäntilanne yhdistää.

Tiina: Sellaista se on. Jos ei luovu, ei saa mitään uuttakaan tilalle. Kyllä sen tietää ja voi järjellä selittää. Minä olen vain sellainen kiintyjä. Tosin olen kyllä sellainenkin, joka ei jää perään ruikuttamaan, vaan pyyhkii kyyneleet ja tyhjentää tiskikoneen. Elämä jatkuu. Onneksi tämä ihan oma perhe on pysynyt kasassa.

Nyt vain tänä kesänä Hankoon. Sillähän se on sitten selvitetty.

Petra kirjoitti...

Taalla Ankarassa suomalaisia asuu pysyvasti reilu kourallinen eli tosi vahan, sitten on naita jokusen vuoden pysyvia kv. tehtavissa olevia suomalaisia perheineen. Kaikkien kanssa kylla tunnetaan ja sitten muutamista pysyvasti asuvista on tullut sydanystavia ja he ovatkin tosi tarkeita.

Vihreatniityt kirjoitti...

Olen vuosien varrella sanonut niin monet hyvästit ja sittenkin aina tuntuu yhtä pahalta. Sen olen oppinut hyväksymään, että joidenkin kanssa yhteys katkeaa, vaikka itse yritääkin ja toisen kanssa se säilyy, vaikka maat vaihtuvat.

Mine kirjoitti...

Petra: Hyvä sitten, että vertaistukiryhmä pääsee tarvittaessa koolle:).

Vihreatniityt: Niin se on. Hyvät ystävät säilyy. Vuosiakin voi mennä välissä ja kun tullaan yhteen juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäätiin.

Kirjailijatar kirjoitti...

Tuo asunnonvaihto on kyllä ihan kymppihieno juttu. Mekin voisimme vaihtaa teidän kanssa asuntoa koska vaan, mutta te ette kyllä mahtuisi tänne pieneen boksiin :(

Mine kirjoitti...

Kirjailijatar: Ehkä sitten kun olemme kahden ja lähdemme valloittamaan Istanbulin uudelleen?