"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

206. tarina (Ayvalik- Ensivalon kahvila)

Etsimme Alibey- saarelta rantaa. Kirjan mukaan länsiosasta niitä voisi löytyä. Maisemat olivat kauniit. Oliivilehtoja, pikkuisia teitä, lammaslaumoja ja välkkyvä meri. Seurasimme kylttejä, joissa luki PLAJ. Tie muuttui hiekkaiseksi. Sen jälkeen hiekkaiseksi ja kuoppaiseksi. Lopulta hiekkaiseksi ja monttuiseksi. Ympärillä matalaa kitukasvillisuutta ja vieressä meri, mutta ei rantaa. Eikä yhtäkään ihmistä missään. 

Lopulta tien oikealla puolella oli ranta. Ei mikään hienohiekkainen unelmien ranta, vaan vähän sellainen arkinen. Siis Turkin mittakaavassa. Tien vasemmalla puolella oli merkillinen puuhäkkyrä. Puuhäkkyrän takana oli keltainen maalattu bussi. Vieressä kyltit, joissa luki: "Teetä. Kahvia. Kylmää vettä. Virvokkeita." Olimme saapuneet Ensivalon kahvilaan.





Parkkeerasimme autot. Kaivoimme esiin hiekkalelut. Lapset eivät rannoista nirsoile. Eikä nykyään enään meidän perheen aikuisetkaan. Tässähän oli kaikki mitä saattoi tarvita. Vettä, hiekkaa, lämpöä ja kupposet kahvia. Ranta oli matala ja hyvä lasten uimiseen. Ei tarvinnut pelätä kenenkään hukkuvan.

Kahvilaa piti saksalainen rouva ja hänen turkkilainen miehensä. Mies ei ilmaantunut ollenkaan lähistölle. Hän ei selvästikään ollut kovin sosiaalista laatua. Rouva sen sijaan hakeutui juttuseuraksi. Täällä oli ollut hänen kotinsa kolmekymmentä vuotta. Se oli tuo toinen bussi tuon keltaisen kahvilan takana. Tässä oli heidän elämänsä ja se oli selvästikin heistä hyvä. Luontoa ja rauhaa. "Talvella käyn Saksassa katsomassa lapsia. Ne talot ahdistavat minua." Saarella elämä etenee kalastaen ja kahvilaa pitäen. Talvella harva eksyy tähän kahvilaan, keväällä ja kesällä kylläkin. "Viikonloppuna meillä oli ihan täyttä. Lisärahoja saadaan myymällä kaloja kaupunkiin."





Naapuristosta löytyi kaksi luostarin rauniota. Pienellä saarella oleva Kuunvalon luostari, sekä tien päästä löytyvä toinen luostari, jonka nimi on nyt tippunut mielestä. Luostarille pääsee, kun jatkaa matkaansa ohi Ensivalon kahvilan ja läpi kahden entisen pienen kreikkalaisen kylän. Me luovutimme ensimmäisellä kylällä, sillä tiet kapenivat sen verran epämukaviksi isoilla autoilla ajettaessa.





Maksoimme kahvimme. Pakkasimme tavarat autoon. Rapsutimme kahvilan koirat. Kiitimme emäntää. Auton takaikkunasta näimme, kuinka heti poistuessamme isäntä käveli mereen. Ui pitkin vedoin pitkin tyyntä merta. Rauha oli saapunut rantaan.

9 kommenttia :

Aili-mummo kirjoitti...

Rauhallinen ranta, taas uusi kokemus teille ja perheellenne.<333

Kiitos tästä postauksesta, Mine;DD

Sude kirjoitti...

Oih, minä olisin heti valmis vaihtamaan paikkoja tuon saksalais rouvan kanssa =)

Yaelian kirjoitti...

Erikoinen kahvila;D
Ja kukat niin kauniita,tuttuja täältäkin.Jatkuispa kevät ,niin että aina olisi luonnon kukkaloistoa.Tänään näin keltaisia kruunukakkaroita ja punaisia unikoita kukkimassa,mutta muuten on sateettoman kuukauden aikana j o ehtinyt kuivua aika lailla.

pikkujutut kirjoitti...

No nyt olette lähellä meidän rantatasoa :). Mielenkiintoinen matka ollut teillä.Rakastan erityisesti noita pitkiä aamupaloja, ovat meillä melkeinpä sääntö kuin poikkeus viikonloppuisin. Mutta ulkona vielä parempaa.

Mine kirjoitti...

Aili: Iän myötä kokemus karttuu:).

Sude: Ihanko totta? Minä luulen, että en loputtomiin jaksaisi autossa asumista. Sen verran sitä on mukavuudenhaluinen. Toisaalta, mistäs tiedän, kun en ole kokenut.

Yaelian: Minäkin tykkään keväästä, kun kaikki on vehreää ja kukikasta. Eikä ole liian kuuma. Nyt teen tässä lähtöä puutarhalle taas vaihteeksi. Tarkoituksena löytää jasminia parvekkeelle tuoksua antamaan.

Pikkujutut: Täältä löytyy rantaa vähän joka lähtöön. Etenkin kansanrannat on vähän surullisia. Roskat jätetään lähtiessä vaipoista lähtien. Se tuntuu uskomttatomalta, kun tämä kansa on kodeissa kovin siistiä. Istanbulin kadutkin puunataan ja siivotaan, mutta ketään ei häiritse istua rannalla, jossa lehmät kuljeksii ja joka puolella on roskaa. Paitsi minua. Suututtaa niin maan mahottomasti.

Kirjailijatar kirjoitti...

Ihmeellistä, ettei rannnoista huolehdita. Viittaan sinun kommenttiisi tuossa yllä.

Minäkään en ole nökönuuka rantojen suhteen. Voin pulahtaa uimaan mistä vain.

Ymmärrän tuota rouvaa. Jos lähtee pois talojen keskeltä, on varmaan ahdistavaa palata. Kun sielunmaisema on avara ranta.

Mine kirjoitti...

Kirjailijatar: Täällä on sellaista kausimeininkiä. Maksulliset rannat on tosi tiptop turistikausina. Muuten niiden annetaan olla. Meri tuo roskaa, mutta myös ihmiset jättävät jälkensä. Sitten on niitä villejä rantoja joissa on villiä menoa ympäri vuoden. Niitä ei siivoa kukaan. Tosi pöyristyttävää. Muistelen kiitollisena kouluani, jossa kakrut laitettiin siivoamaan metsiä ja tienvierustoja. Siinä oppi, että roskaaminen on tosi hölmöä hommaa.

Minä pystyi sieluni silmin kuvittelemaan sen rouvan hippileninkiin ja suuriin aurinkolaseihin. Tekemään katoamistempun normaaleista kuvioista. Maalaamaan bussia keltaisella ja sitten kuvioimaan sen. Tyytymään flowerpoweriin koko loppuelämänsä ajaksi. Kunnioitan häntä, mutta en itse kuvittele sellaista tekeväni.

Anonyymi kirjoitti...

Olipas erikoinen päivä ja paikka teillä ? Hauskaa varmaankin silti ? Jäin miettimään tuota Rouvaa, josta kirjoitit. En kyllä samaan pystyisi tai edes haluaisi. Asuminen bussissa tai vastaavassa on minulle pähkähullu-ajatus, koska myönnän rehellisesti olevani vähintääkin mukavuudenhaluinen, eivätkä ylellisyydetkään haitaa; joskaan niitä EI ole juuri ollut tarjolla... t:Tiina

Meillä päin laitetaan vieläkin koululaiset keräämään roskia ainakin kerran lukukaudessa koulupäivän aikana. Se on oivallista !

Mine kirjoitti...

Tiina: En minäkään pystyisi. Olen oikeastaan varsinainen hienohelma. Pystyn kyllä hetkittäin tsemppaamaan ja nauttimaankin alkeellisista oloista. Mutta pysyvämmin en kyllä luopuisi sisävessasta, kunnon suihkusta, pesukoneista, sähköstä, tasaisesta lämmöstä ja langattomasta verkosta:). Ja juu, minuakaan ei haittaa, jos joku hemmottelee minua jollakin luksuksella. Minä, jos joku osaan arvostaa sitä:).