"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

tiistai 18. joulukuuta 2012

361. tarina (Koska luistellaan, ihan muuten vaan?)

Eilen illalla, hämärän hyssyssä, luikastelimme luistimillamme kohti lähikenttää. Jäädytystyöt olivat hieman kesken, mutta kenttä oli aurattu. Minäkin siellä lähdin mukamas liitelemään, mutta luistimen piikit tökkäsivät tuon tuosta röpelöiseen jäähän, joten oli viisainta antaa periksi. Pojilla sen sijaan silmät loistivat pimeässä illassa, kun saivat lopultakin koettaa jääkiekkoa. Viis mukkelis makkeleista, kun on kädessä oikea maila ja kiekko liitää komeasti jään pintaa.

Tänä aamuna, kun vielä hissuttelin yöpukusillani aamukahville, oli pojilla jo toppavaatteet päällä. Luistinten nauhoja kiristeltiin eteisen lattialla ja niin lähtivät mieheni maailmalle. Miten suuria asioita nämä ovatkaan Turkissa kasvaneille, jotka eivät yksin saa lähteä yhtään mihinkään. Nyt mummolan portailta aukeaa oikea maailma, johon on lupa astua. Tai luistella.

Mummo otti hoiviinsa jääprinsessat, eli kuopuksen serkkuineen. Eihän siinä auttanut kun vetää takkia yöpuvun päälle, UGGeja jalkaan, hanskoja käteen ja pipoa päähän. Potkukelkalla potkuttelin ikuistamaan tämän aamuisen luisteluhetken. 





Kenttä on tyhjä, sillä suomalaiset ahertaa vielä koulun penkillä. Nämä neljä innokasta liitelevät pitkin jäätä. Tai ottavat varovasti tuntumaa tähän talviseen lajiin. Uusia sanojakin opitaan, kuten potkukelkka. Se on muuten oiva apuväline luistelemaan opettelemisessa.









Talsin mummolaan pitkin lumisia polkuja ja ihailen ihailemasta päästyäni. Pimeähän se on tämä Suomeni talvi, mutta sitä kauniimpi on se hetki, jolloin aurinko paistaa alhaalta ja saa sädehtimään kaiken mihin osuu. Lumi räystään reunassa, lintujen pesät puiden katveessa, auringon pilkistys puiden raoista. Lumikuorrutteiset puut valkean painon alla.







Jouluun on vaivaiset kuusi yötä. Ja tänään täällä paistetaan ainakin pipareita.

14 kommenttia :

Leena Lumi kirjoitti...

Yhdeksäs kuva on kuin meidän Meri eka kertaa äidin otteen irrottua luistimilla;-) Merillä oli presiis samanlainen ulkoiluhaalari tuossa iässä. Hyvä kuva.

Rakastan tätä hämärää luola-aikaa. Keäsisin kärsin liiasta valosta ja sitä myöten unettomuudestaa.

Eniten pidän hetkestä, kun hämärä putoo eli siitä kuuluisasta sinisestä hetkestä.

Lumenvaloa viikkoosi!

A kirjoitti...

Laapsesi saavat paljon raitista ulkoilmaa ja liikuntaa!<3

Hyvin osaavat luistella ja hiihtääkin, kuten oikeat suomalaiset ainakin..;)))

Kiitos hyvistä ja puhuvista kuvista, ja hyvää viikon jatkoa sinulle ja perheellesi, Mine!<3333

Riina kirjoitti...

Hauska nähdä pikkuisia luistimilla. :) Meillä nimittäin oli eilen puhetta parin kaveripariskunnan kanssa luistelemaan menosta, täällä kun olisi niitä upeita väliaikaisia luistinratoja. Itse olen todella surkea luistelija, joten arastelin hiukan. Sitten kävi ilmi, että noista ranskalaisista vain yksi oli luistellut aiemmin. Hän kertoi rehvakkaasti olevansa tosi nopea luistelija - tosin pysähtyä hän ei kuulemma vielä itse osaa, vaan pysäyttää itsensä luistelemalla päin seinää tai muita luistelijoita... :D

Niin, jotkut asiat Suomessa opitaan jo pienenä. :)

Jael kirjoitti...

Nyt sait minut kaipaamaan hieman talvea! Yksi asia jota Suomesta kaipaan on luistelu,jota olen aikoinaan harrastanut ahkerastikin ja kun tulin tänne joku vuosi sitten,otin luistimeni mukaan.Ne ovat saaneet pölyttyä laatikossa,vaikka Tel Avivissa onkin pieni jäähalli,mutta ei se ole sama juttu!Hienostihan tuo talviurheilu sujuu lapsiltasi:)

Satu kirjoitti...

Ihana mummo. <3 Tuli äitiä ikävä, nyyh.

Seuraavaksi teidän pitää mennä laskemaan mäkeä! ;-)

Kirjailijatar kirjoitti...

Minä olen niin iloinen teidän puolesta, että täällä on jo nyt kunnon talvi. Sehän on oikeastaan aika harvinaista, että on näin paljon lunta ja pakkasta.

Ihanaa joulun odotusta!

Mine kirjoitti...

Leena Lumi: Minuakaan ei hämärä haittaa, etenkin kun sitä on tiedossa vain näin lyhyt aika. Ja lapsilta onnistuu ulkoilu pimeämmässäkin. Kaikki on nyt uutta ja ihmeellistä ja tänäänkin ovat luistelleet aamulla kaksi tuntia ja illalla toiset kaksi.

Aili: Intoa riittää ja se on käytettävä hyödyksi. Saavat taas kökätä Istanbulissa riittämiin sisällä.

Riina: Voi, sinähän olet sikäläisittäin varmaan ihan jääprinsessa. Me käymme joskus Izmitissä luistelemassa hallissa. Se on mukavaa hommaa. Eikä haittaa, jos joku ei osaa.

Yaelian: Ei se ole sama, mutta se on silti ihan hyvä, joten mene ihmeessä ja ota luistimet taas haltuusi!

Hippu; Mummo on oikea supermummo, loputtomasti täynnä energiaa ja ideoita.

Mäkeä kävimme laskemassa jo. Samassa paikassa missä oli hiihtolatu, oli myös pulkkamäki.

Kirjailijatar: Niin, tämähän on ihan lahjaa. Ykköstoive on toteutunut, kun saimme lumisen joulun. Ainakin uskon, että saamme. Ja jos ei saadakaan, saimme tämän viikon talvea ainakin.

pikkujutut kirjoitti...

Ihanan paljon lunta, voi että.
Luistelkaa paljon ja vielä enemmän.

ps. en tajua edellenkaan tuota happy-juttua.Mystistä mutta kyllä se ratkaisu vielä löytyy.

Pepi kirjoitti...

Kiitos tekemäsi muutoksen blogisi näkyy iPadissa kuten ennenkin :)
Istuskelen sairaalassa potilaan vierellä, joten ei nyt tämän enempää tällä erää.

Mine kirjoitti...

Pikkujutut: Mies kävi juuri isojen kanssa heittämässä hiihtäen viis kilsaa. Aamulla olivat luistelemassa pari tuntia. Raitista ilmaa on siis tankattu urakalla.

Pepi: Hyvä, olen tietämättäni ihan tekniikan ihmelapsi.

Voi voi, pikaista paranemista potilaallesi.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin pidän luistelemisesta, vaikka jääprinsessaksi minua ei voi kutsua edes hyvällä tahdolla tai runsaasti liioitellen...

Ihan huippua, että teidänkin vekarat ovat nyt päässeet kokeilemaan tätä Suomen talvea ! Minua kosketti kuitenkin erityisesti tuo, kun kirjoitit tuosta "vapaudesta"; siitä, kuinka maailma aukenee Mummolan ovelta ja lapsilla on lupa lähteä...Tuli ihan liikuttunut olo; olen tainnut nukkua liian vähän ? t:Tiina

Onnistuivatko piparit ? Minä en ole ehtinyt vielä pipareita paistamaan, mutta torttuja montakin kertaa. Tämä joulun mässäily ei kyllä tee hyvää vyötärölle...

Mine kirjoitti...

Tiina: Jokaisessa naisessa asuu pieni jääprinsessa! Sinussakin!

Kuule, minua itkettää aika useastikin. Tänä iltana kolmonen viipyi kentällä pitkälle kolmatta tuntia. Lähdin lopulta pientä miestä hakemaan. Talsin tuolla tietä pitkin, kun metsästä kuului iloinen; ÄITI! Sieltä sankarini saapui naama loistaen luistimineen, kypärä kädessä ja pipo hävinneenä. Oli eletty koko pienen miehen sielulla. Aina se nostaa veden silmännurkkaan. Tällaista hänen elämänsä voisi olla aina. Ja toisaalta: Juuri siksi se on hänelle niin erityistä, kun se on niin harvinaista.

Allu kirjoitti...

Mäkin ajattelin noita kuvia katsellessa, että kyllä siellä aika pimeää taitaa olla, vaikka en kyllä muista siitä Suomessa asuessani kärsineeni.

Mine kirjoitti...

Allu: Tuntuu, että valoisa ei oikein pääse täyteen terään. On sellainen himmeä valo, joka yrittää syttyä, mutta ei jaksa. Tässä luistelupäivässä aurinko sentään paistoi, mutta kovin alhaalta. Turkissa joudun jatkuvasti pitämään aurinkolaseja, sillä valo on niin kirkas. Täällä ei ole tarvinnut aurinkolaseja käytellä:).