"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

torstai 28. helmikuuta 2013

401. tarina (En laula sateessa)

Aamulla minua rupesi harmittamaan tämä jatkuva sade. En iloinnut kaupungin täyttyvistä vesisäiliöistä, enkä ollut kiitollinen kasveille tarpeellisesta kastelusta. Minä ajattelin vain itseäni ja mietin, että valokuvaukseen tarvittaisiin valoa. Ei jatkuvaa harmaata sadetta. Ja kun ei ole himourheilija, sitä voisi luontokin kannustaa liikkeelle, eikä heittää kuraa niskaan.

Lupaus on kuitenkin lupaus. Jätin siis nämä oven viereen odottamaan koulubussia. Lampsin läpi lätäköiden ja harmaiden katujen. Ohi pysäkillä värjöttelevän sateenvarjokansan. Pidellen sadetta markiisien alla kävellessäni. Pujahdellen hautausmaan porttien läpi. Kiiveten ja kivuten kohti tämänpäiväiväistä päämäärääni eli Kücük Camlıcan puistoa. 







En laulanut sateessa, enkä ollut ainoa lenkkeilijä tässä puistossa. Vesisadetta olivat uhmanneet musliminaiset hieman epäkäytännöllisen näköisissä urheiluvaatteissaan, sedät tuulitakeissaan ja nuoret miehet urheilupuvuissaan. Siellä me kipusimme kukkulan laelle kuka milläkin tyylillä. Puolijuoksua, hitaasti lompsien tai nopeasti tikuttaen.






Märkä minä olisi mielellään vetäytynyt ylhäällä olevaan ravintolaan teelle. Pihalla vesi lotisi, mutta sisällä näytti niin lämpimälle ja tunnelmalliselle. Muistutin itseäni, että neljän kuukauden päästä litisee vain hiki ja näen päiväunia palelemisesta ja vesisateesta.










Alamäen seurasin kasvun ihmeitä. Tulppaaneja oli ainakin tulossa. Puiden silmut piilottelivat vielä, mutta tiesin niiden puhkeamisen olevan vain ajan kysymys. Kevätesikot ja orvokit värittivät muuten harmaata mäkeä. Kuukauden päästä jo kaikki on niin kovin toisin. Elämä voittaa ja uusi puhkeaa esiin.







Mikäs ihana se mäen alla odottikaan märkää lenkkeilijää? No, sehän oli meidän auto, jossa oli kassi kuivia vaatteita odottamassa. Mies oli sen ystävällisesti ajanut siihen työmatkallaan ja jatkanut loppumatkan bussilla. Istuin siis autoon, pistin musiikit soimaan ja lämmityksen päälle ja ajoin kohti päivän töitä.


 1h 20 minuuttia. Ja yhtä vaille valmis. Onko pakko lopettaa?

11 kommenttia :

Tiina kirjoitti...

Ei ole. Pakko lopettaa siis :)
Täytyisi tästä lähteä ulos...

Amalia kirjoitti...

Ei kait lopeteta, nyt kun hyvään vautiin olla päästy ;) Siks toiseks sun kanssa on kiva lenkkeilla, kun sulla on niin kivat maisemat, sateesta huolimatta. Meilläkin sato, eikä sekään ollut mitään lämmintä sadetta :(

hietzu kirjoitti...

No voin kuvitella ettei sadekeli kovin inspiroi liikkumaan. Täälläkin on satanut tänään vettä ja on masentavan harmaata. Loskaista ja märkää. Loppuviikoksi luvattiin kyllä pakkasta (mitä on vaikea uskoa), että jospa sitä pääsisi taas hiihtämään.

Yaelian kirjoitti...

Kivalta näyttää puisto ja etekin tuo kahvilatalo-Voitaisiin vaihtaa;haluan sadetta ja juuri luin että helmikuun sademäärä jäi täällä paljon keskimäärää alemmaksi.Minäkin lenkkeilin tänään puistossa mutta joudun heräämään hurjan aikaisin jos sinne haluan mennä lenkkeilemään.Kuivaa oli ja aurinkoakin välillä.

Vihreatniityt kirjoitti...

Ei.Jatka vielä pliis.

anumorchy kirjoitti...

Olipa sinulla kaunis lenkkimaasto tanaan! Eika sade mielestani haitannut kuvien laatua yhtaan!

Pepi kirjoitti...

Uskotko jos sanon, että lähdin ulos aamulla 9.15 ja palasin klo 15, siitä ajasta yli puolet kävelin ulkona. Reippaasti :)

Loppuaika piti sisällään pikaisen käynnin Ikeassa ja sitten Lillassa yhtä pikaisen.
Ei muuten mutta piti pitää itseään hereillä...

Vai että kuukauden päästä kaikki on jo toisin.
Meitä odottaa siis kaunis Istanbul :D

Mine kirjoitti...

Tiina: Jotakin pitää nyt keksiä, että pysytään vauhdissa.

Amalia: Mietin mietin mietin. Luulen, että minusta ei tule pelkkää lenkkeilijää, joten minun täytyy nyt keksiä joku systeemi, jolla pysyn lenkkeilyssä kiinni. En oleta teidän loputtomiin jaksavan katsoa lenkkikuviani, eli nyt sitten joku uusi katsantokanta on haussa. Hyvä SINÄ Amalia, olet ollut reipas sinäkin!

Hetzu: Siinä se on se ulkosuomalaisen ja suomalaisen ero. Jos tänne luvattaisi pakkasta ja hiihtokelejä, itkisin varmaan. Ei enää talvea, ei ei. Tarvitaan aurinkoa ja lämmintä.

Yaelian: Vaihdetaan vaan, minulle sopii. Voisin hyvinkin lenkkeillä vaihteeksi t-paidassa ja jättää muovipussin kameran päältä kotiin:).

Vihreatniityt: Täytynee laajentaa lenkkimaastoja jonnekin kauemmaksi. En kestä enää tuon kotitien kävelyä suuntaan enkä toiseen:).

Anu: Kaunishan se on. Valo vain saa värit esiin. Sade tekee kaikesta harmaata massaa.

Pepi: Uskon. Sinä olet sellainen teholiikkuja, että kulutat huomaamattasi kaloreita koko ryhmän edestä. Tekemällähän se on mukavinta. Minä en kestä sellaista kuntorataa ympäri-ajatusta. Kuvaamalla kuntoon olisi varmaan se mun juttu:D.

Uskon, että Istanbul kaunistautuu teitä varten.


Petra kirjoitti...

Ei kannata lopettaa kun olet vauhtiin paassyt, ei taalla mitaan rantaa tullutkaan, aamulenkilla nautittiin jopa auringosta, hyva niin!

Allu kirjoitti...

Olisit nyt vaan laulanut
KLICK

Mine kirjoitti...

Petra: Tänään olisi täälläkin aurinkoa tarjolla. Otan sen kiitollisin mielin vastaan. Mietin hetken, että mihin rantaan olit aikeissa mennä, kunne ymmärsin, että taisi olla puuttuvat pisteet kyseessä.

Allu: Ehkä sitten seuraavissa sateissa:).