"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 24. helmikuuta 2012

159. tarina (Pisa- jotakin on totisesti vinossa)

Päädyimme pizzalle Pisaan. Sivukadulla lähellä tornia söimme hyvällä ruokahalulla ja keräsimme voimia tornin tarkkailuun. Tässä vaiheessa minuun iski "se toinen perusvaivani" ja lääkkeitä ei löytynyt mistään. Tilanne eteni nopeasti, niin kuin se aina etenee, joten lähdin kuopuksen kanssa kiireellä etsimään apteekkia. Turkissahan lääkkeitä voi käydä vain apteekista hakemassa, antibioottejakin. Suomessa mikään reseptilääke ei heru ilman sitä reseptiä. "Kuinkahan mahtoi olla Italian apteekkien laita", mietin apteekille kävellessäni. Onneksi elekielellä selvittiin ja apteekkari heltyi. Tai sitten Italiassakin oli turkkilaiset apteekkikäytänteet. Sain lääkekuurin alkuun ja huokaisin. Apu oli tulossa.




Sitten se torni. Kuinka monta kuvaa olimmekaan nähneet siitä? Mikään niistä ei kertonut sitä, kuinka hassu torni oikeasti oli siinä vinossa nakottaessaan. Ylimmäinen kuva ei ole kummoinen, mutta laitan sen siksi, että se parhaiten näyttää tornin kaltevuuden viereiseen katetraaliin nähden. Alimmainen kuva taas kertoo jotakin aikuisten ja lasten maailmojen erosta. Olimme raahanneet lapsemme Pisaan. Ajattelimme, että jos eivät muuten nähtävyyksistä piittaakaan, niin tällainen kalteva torni heistä nyt olisi ainakin mielenkiintoinen. Todellisuudessa lapset tuskin vilkaisivatkaan tornia, eivät halunneet kiivetä sinne, eivätkä ainakaan halunneet käydä viereisessä katedraalissa. Sen sijaan he riemastuivat tornin edustalla olevasta nurmikosta. Peuhasivat siinä sydämensä halusta, kunnes käskimme joukkueen palata autolle.






Lopulta mies päätyi yksin Pisan katedraaliin. Minä kuljetin porukat autolle odottamaan. Matkalle ostettiin herkkuja kaupasta. Tuskin olimme päässeet liikkeelle, kun takapenkki jo nukkui tikkarit suussa Pisan nurmikosta kylliksi saaneena.




Tiesitkö tämän: Vuonna 1160 Pisassa herättiin kaipaamaan kellotornia katedraalille.  Toimeen ryhdyttiin vuonna 1173, mutta huonosti tehtyjen perustusten vuoksi torni alkoi vajota kohti kaakkoa jo kolmannen kerroksen kohdalla. Rakennus keskeytyi melkein vuosisadaksi. Seuraavat kerrokset rakennettiin 1272-78, jonka jälkeen pidettiin taas taukoa. Vuonna 1370 torni lopulta valmistui. Pitkät tauot antoivat maaperälle aikaa asettua painon alla, minkä vuoksi torni ei heti romahtanut. Se jatkoi kuitenkin hidasta kallistumistaan ja vuonna 1990 torni oli pakko sulkea yleisöltä kaatumisvaaran vuoksi. Tornia suoristettiin kymmenen vuoden aikana 0.44 metriä ja perustuksia vahvistettiin. 15. 12. 2001 torni taas avattiin yleisölle. Kerralla torniin pääsee 40 henkilöä. Jonotusaikoja välttääksesi voit varata paikkasi etukäteen turisti-infosta.

8 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kertomuksesta ja kauniista kuvista, Mine;))

On se suoremmassa tuo torni sen 'oikaisun' jälkeen;DD

(Aili-mummo)

mimon mami kirjoitti...

Ihania kuvia jälleen.
Hauskaa viikonloppua!

hietzu kirjoitti...

Tässä taas huomaa kuinka lapset osaavat iloita pienistä asioista, sellaisista joiden ihanuuden ja hauskuuden me aikuiset olemme unohtaneet. Voi kuinka nautin näistä Italian matkakertomuksista!! <3 Kiitos.

Yaelian kirjoitti...

On se vino;D Onneksi löytyi lääkettä,eikä tarvinnut mennä lääkärille. Venezuelassa sai helposti lääkkeitä ilman reseptiä,täällä se ei oikein toimi sillä tavalla...Ihana kuva pikkuisestasi yllä:) Mukavaa viikonloppua!

Mine kirjoitti...

Aili: Huomasittekin ehkä, että torni on kallellaan ja sen lisäksi se on kiemura. Joku ajatus se oli sekin, kun rakensivat yläosaan korjaus- kiemuran:). Aivan hassu rakennelma siis monin tavoin.

Mimon mami: Kiitos:).

Hietzu: Totta. Lapsen maailma on ihan oma ja erilainen, kun aikuisen. Ja kokemus ja tunne ihan yhtä tosi kuin aikuisen kokemus ja tunne. Yritämme sen kyllä muistaa omien mielenkiinnon kohteiden perässä juoksemisten kanssa. Lomalla pitäisi muistaa järjestää molemmille sopivaa kivaa. Italia on ihana. Siksi sieltä tulee kivoja tarinoita:).

Yaelian: Yleensä kannan lääkkeitä joka paikkaan matkassa. Nyt oli joku vipa tapahtunut, mutta onneksi järjestyi silti. Turkissa oli ihan hullua tuo apteekkikäytäntö alkuun. Sieltä olisi saanut vahvat psyykelääkkeetkin itse hakemalla. Nyt on sentään hieman kiristetty käytäntöä ja huumelääkkeiksi luokiteltaviin tarvitsee resptin. Antibiootit käyn edelleen hakemassa itse tarvittaessa.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo Pisan torni on kyllä hieno; kuinkahan monessa komediassa tai jopa mainoksessa se oikaistaankaan ? Mies tuossa muisteli,kun kysyin, että viimeksi niin taisi olla Rautian tai K-Raudan mainoksessa. t: Tiina

Palaan vielä lyhyesti tuohon työhön paluu asiaan, vaikka se ei liene vielä ajankohtaista. Minä itse rakastin yötyötä ja olen tehnyt sitä pitkään; pisin rupeama taisi olla kaksi vuotta. Se sopi hyvin silloin elämätilanteeseen, koska ei tarvinnut viedä nuorinta hoitoon lainkaan.

Mutta elämä ja asiat muuttuivat. Lisäkoulutusten myötä minut vaadittiin päivätyöhön; olin liian koulutettu yöhoitajaksi (ja kallis) ! 2006 siirryin avohoitoon ja hyvin olen viihtynyt. Meillä päin psykiatrinen hoitotyö on lisääntyvässä määrin avohoitotyötä. Uusia työmuotoja on paljon; esim: depressiohoitajat, päivystystiimi, vanhustyöryhmä, kotikuntoutus ja psykoosityöryhmä. Siis, jopa ensikertalaisia psykoosipotilaita voidaan hoitaa kodeissaan, kun tehdään tiivitä kotikäyntejä. Jos ja kun palaat joskus sisar-hento-valkoiseksi, niin päivätyö on mahdollista !

Mutta nyt lopetan tämän rekrytoinnin ja lähden ruokakaupaan; maito on lopussa, vaikka aamupalalla ei kaatunut yhtään lasia; kaakaojauhoa näkyy sentään pöydälle tiputetun...

Vihreatniityt kirjoitti...

Kallellaan on.
Sinulle on haaste blogissani.

Mine kirjoitti...

Tiina: Perhe-elämän vuoksi toivoisin pääseväni ihan vain päivätöihin. Raha-tilanteen vuoksi pitäisi kai tehdä vuorotöitä. Siitä sitten valitaan tilanteen ja mahdollisuuksien mukaan:). No, onneksi on vielä pari armonvuotta jäljellä. Aikaa hieroa aivonystyröitä. Jos tulisi joku ahaa-elämys loppuelämän suhteen.

Vihreatniityt: Kiitos, palailen asiaan. Kunhan elämältä ehdin:). Talossa temmeltää seitsemän serkusta ja neljä aikuista. Riittää vauhtia ja ääntä aamusta iltaan. Niin ja pitää (tai saa) kierrättää vieraita kaupungissa, tietenkin.