"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

394. tarina (Ei ole aikaa)

Ei ole aikaa. Kauppaan pitäisi keretä ja pyykkivuori senkun kasvaa. Kuka ehtisi silittää, laittaa ruoan ja tehdä työt? Illalla miehellä on menoa, joten koulun jälkeen lapset tarvitsevat minua. Jos minulta kysytään, urheilu on ollut aina se juttu, josta on voinut tinkiä. Sille ei vain ole aikaa. Vai olisiko kuitenkin?

Mitä jos tinkisin aamuisesta blogihetkestä toisen kahvikupposen äärellä? Mitä jos pistäisi itsensä heti aamusta liikkeelle, jotta ei ehtisi keksiä enempää verukkeita? Kaupatkin aukeavat vasta kymmeneltä, joten tässähän oikeastaan ehtisi, jos ryhtyisi välittömästi tuumasta toimeen. Yllätän ennen kaikkea itseni, kun puoli yhdeksältä kävelen tarmokkaasti pitkin taloyhtiön porttia. 

Alaspäin on elävän mieli. Kävelen Bosborin rantaan. Se vie sellaisen puoli tuntia. Alamäki ja auringonpaiste. Mikäs tässä on kävellessä. Jalka nousee kevyesti ja linnut laulaa.





Rannassa on meidän kylän pieni satama-alue. Täältä lähdin kielikouluaikana laivalla kohti Taksimia. Näissä pienissä satamoissa laivat pysähtyvät kovin harvoin, joten niitä ei sitten muuten ole tullut käytettyä. Alueena se on kyllä kaunis ja oli ihana hetkeksi pysähtyä kuvaamaan sitä teidänkin iloksi.










Veden ääressä on muutama pieni katu, jolta löytyy useampia kahviloita. Kerran viikossa näille kaduille levittäytyy basaari, mutta se päivä ei ollut eilen.  Kiihdytin vauhtia kahviloiden kohdalla, sillä kävelemäänhän tänne oli tultu, eikä istumaan ja ihastelemaan. Saati sitten syömään. Vaikka voisin kuvitella jonakin toisena kertana tulevani tänne sellaisessakin tarkoituksessa.







Tässä vaiheessa olin ollut liikkeessä jo melkein tunnin. Periaatteessa olin antanut itselleni luvan tulla takaisin bussilla. Edessä kun olisi koko se puolen tunnin alamäki, mutta ylämäeksi kääntyneenä. Koska olin ryhtynyt sporttiseksi ja ilmakin oli niin hieno, päätin mielenhäiriössäni kävellä takaisinkin päin. Jotta mieli ei matkalla muuttuisi, valitsin sivukadut, joilla ei kulje bussit eikä taksit. Silloin ei jäisi muuta mahdollisuutta, kun puuskuttaa kotia asti.










Puolivälissä olin jo ihan kuollut. Nousu oli todella jyrkkä. Muutaman hurjan kipuamisen päästä löytyvässä umpikujassa meinasi jo tulla itku. Mutta kun ei ollut mitään muuta keinoa, kun omat jalat, oli pakko jatkaa. Viereisellä kukkulalla näkyi edellisen lenkkini moskeija. Tuolla sitä oltiin. Mutta nyt oltiin täällä ja kivuttiin aina vain ylemmäksi.


 "Jos et halua ikäviä sanoja, älä laita roskiasi ennen kello seitsemää illalla"








Tunti viisikymmentä minuuttia lähtöäni myöhemmin koti häämötti edessäni. Olinpa iloinen päästessäni hissiin ja hoippumaan kotiovesta sisään. Ei hullumpaa näin epäliikunnalliselta ihmiseltä. Ei ollenkaan. Niin ja miksi hissi? Voimat olivat totaalisen lopussa, enkä olisi selvinnyt enää rapuista. Kai?


Palautuminen otti aikansa ja lenkkikin kesti melkein kaksi tuntia sen tunnin sijasta. Siitäkin huolimatta ehdin käydä kaupassa, pestä ja silittää pyykit, laittaa ruoan ja tehdä kaiken minkä pitikin. Näköjään se on sitten kuitenkin niin, että aikaa löytää sille mille haluaa ja minkä kokee tärkeäksi?

Entäs sitten tänään? Vettä on satanut pitkin yötä ja Istanbul on ankean harmaa... Mutta nyt ei luovuteta, eihän?

12 kommenttia :

mimon mami kirjoitti...

Matkaan vaan :). Sateellan on helpompi hengittää. tänään näkyy aurinko ja mieli vetää ulos.....

Tiina kirjoitti...

No ei! Luovuteta siis.
Minäkin haaveilen aina tuosta, että ehtisin käydä aamulenkillä ennen töihin lähtöä. Mutta kyllä se haaveeksi aina jää. Periaatteessa ehtisin, koska lähden kotoa vasta 9.15, mutta kun pitää lukea aamulehti ja herätä kunolla ja .... Valoisaan aikaan on kyllä helpompaa, silloin voi keväällä ehtiä poiketa vaikka torilla jos oikein pinnistää :)
Mutta hei, tästä on hyvä jatkaa, yrittää tehdä niin kauan, että muodostuu rutiini ja riippuvuus... Niitä odotellessa :D
Istanbulissa alkaa selvästi olla kevättä ilmassa, ihanaa!
Ja sinulla on kyllä paljon mielenkiintoisempia reittejä...

hietzu kirjoitti...

Mielenlujuutta! Tuota ei tosiaan tule ajatelleeksi että kaikkialla ei ole kovin yleistä heittää lenkkivaatteita niskaan ja lähteä kaupungille/kaduille kävelemään/juoksemaan. Taas yksi asia mistä voi Suomea kiittää. Ei katso ihmiset kieroon jos kuljeskelee lenkkivaatteissa. Omat lenkkini ovat vaihtuneet näin talven ansiosta hiihtolenkkeihin. Tammikuusta saakka ollaan hiihdelty kolme kertaa viikossa kuuden kilsan lenkki. Ja mukavalta on tuntunut. Toivottavasti liikuntainnostus säilyy myös lumien sulettua.....

pikkujutut kirjoitti...

Juuri noin, aamulla.Sitten se katsos on tehty. Ei tarvitse miettiä asiaa enää koko päivänä. Hyvä sinä! Nyt vain otat rutiiniksi kävelyn niin ennenkuin huomaatkaan, et muista aikaa ennen liikuntaa.
Mukavia kävelyitä!

Kuukki kirjoitti...

Hieno reitti ja varmasti on mieli korkealla, kun heti aamusta lähdit liikkeelle. Kyllä tuo meri on aina vaikuttava, nytkin tunnen melkein pärskeet kasvoillani - kiitos niin elävistä kuvista!

Rekkukin osasi ottaa kaiken irti auringosta ;-D

Mine kirjoitti...

Mimon mami: Kiitos kannustuksesta. Menin, lenkkeilin ja palasin voittajana kotiin:). Olettekin aurinkonne ansainneet. Iltalehdessä olikin tilastoja varsin vähäaurinkoisesta talvesta.

Tiina: Onhan täällä näitä reittejä. Ja jokaista yhdistää hillitön ylämäki. Läähpuuh vaan sille. Mutta kolmas lenkki on nyt tehty ja nyt pitäisi ruveta vieraita vastaanottamaan.

Hietzu: hyvä te! Hiihto onkin hyvä ja tehokas tapa liikkua. Ei täälläkään kukaan erityisesti katso, ainakaan täällä meidän syrjäteillä. Ja reitit on haastavat ylämäkien vuoksi.

Pikkujutut: Tosiaan, aamukävelyllä on puolensa. Tosin minulla näyttää kestävän kävelyn jälkeen vähintään tunti, ennenkuin jaksan ryhtyä mihinkään. Mutta ehkä se tästä alkaa helpottumaan?

Kuukki: Istanbulin erityisyys on juuri meret ja salmi. En voisi kuvitella eläväni paikassa, jossa ei ole vettä. Olisi tehnyt mieli käydä Rekun viereen paistattelemaan päivää...

Pepi kirjoitti...

Huomasin just että enhän minä ihan niin laiska olekaan kuin kuvittelin :)
Töihin ja töistä pois ripeästi kävellen 20min suuntaansa, yleensä vielä ainakin saman verran tulee illemmalla, mutta että lenkille....noup!

On sulla paljon mielenkiintoisemmat maisemat kuin täällä - mutta osin varmaan johtuu siitäkin, että täällä ON tuota lunta ihan hemmetin paljon ja koko maailma piilossa sen alla!

Aili-mummo kirjoitti...

Kuvasadoltaan mahtava lenkki, onnea Mine.<3333

Uskon, että otti voimille..:)

Ehkä olisi hyvä totutellen lähteä liikkeelle, ja lisätä matkaa vähän kerrallaan...

Kiitos postauksesta, Mine, ja leppoisaa viikon jatkoa sinulle!<3333

Daniela kirjoitti...

Sisukas olet :). Sinun innoittamana tartuin naapuri ehdotukseen ja kävimme tänä iltana lenkillä. Harmi, kun unohdin ottaa kuvia , aurinkokin laski niin kauniisti samaan aikaan.

Mine kirjoitti...

Pepi: Sinäkö laiska. Hah hah! Hyötyliikunta olisikin ihan parasta, mutta siihen täällä tässä elämäntilanteessa ei ole mahdollisuuksia kuin harvoin.

Aili: Minä olen sellainen on tai off, en oikein osaa olla sillä välillä....

Daniela: Katsotaan kuinka kauan:D. Muistat sitten kameran seuraavalla kerralla, eikös vain?

Lilja Liliace kirjoitti...

Hienoa, teit hyvän lenkin!! :)) Kiitos jälleen kerran upeista kuvista...Mukavaa viikon jatkoa! Odottelen jälleen uusia lenkkikuvia ;))

Mine kirjoitti...

Lilja: Olen itsekin hämmästynyt itsestäni:). Ilma suosi, nyt on tasaisen harmaata....