"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 22. helmikuuta 2013

396. tarina (Ehkä sitten huomenna)

Meillä on vieraita sunnuntaihin asti. Eiliselle päivälle oli sovittua ohjelmaa. Aamulenkki ei tullut sillä kertaa kysymykseenkään. Pistin sormeni taikinaan ja mietin, että ehkä sitten huomenna. Samalla syntyi huoli, että lähteekö tästä loputon huomiseen siirtämisen kierre? Sen taidon minä osaan.

Päivällä syntyi yllättäen tyhjä hetki. Oli muutama tunti lasten koulubussin tuloon. Päätin katkaista kierteen ennen kuin se pääsisi vauhtiin. Uusi mottoni olkoon: "Tee tänään se, minkä huomennakin saattaisit siirtää huomiseen."Vedin vaatteet niskaani ja kipitin pihalle. 


Jostakin syystä kaikki tähän mennessä tekemäni lenkit ovat suuntautuneet kodin oikealle puolelle. Päätin siis suunnata sinne vielä tälläkin kertaa ja jättää vasemman puolen ensi viikkoon. Tilanne vain alkoi olla sellainen, että jouduin kävelemään ensimmäisen puoli tuntia sitä samaa iänikuista katua ennen kuin pääsin uusiin maisemiin. Onneksi tylsän alun jälkeen löytyi taas mukavia uusia paikkoja. Kukkulan päällä katselin alamäkeä mietteliäänä. "Ken tuosta menee alas, sen täytyy jostakin muualta nousta ylös."





Pienen matkan kuljettuani huomasin olevani taas hautausmaan reunassa. Pujahdin siis portista sisään ja mutkittelin hautojen väleissä. Turkkilaiset hautausmaat eivät ole viivasuoriin järjesteltyjä eikä muutenkaan kovin hyvin hoidettuja. Haudoilla kasvaa rikkaruohoja ja kaikki vähän renksottaa. Yleensä. Yllätys olikin suuri, kun alempana edessäni aukesi hautausmaan uusi puoli siisteine hautoineen. Ja se näköala. Olipa sääli, että näiden tonttien asukkaat eivät voi sitä enää ihailla.











Näin valon
Kuin taivas olisi auennut minulle
Peseydyin valon kanssa
Jumalani, Kiitos sinulle 

-M.Taylan Doğuer-
17. joulukuuta 1974
(Synt. 1950-31.12.1974)



Hautausmaalta jatkuvan alamäen nimitin huokausteni kaduksi. Sen varrella seisoivat vanhat puutalot rapistumassa. Jokainen niistä oli niin kaunis, että lottovoiton sattuessa kohdalle, olisin tehnyt kaupat. Vanha puutalo hautausmaan kupeessa ja takapihan ikkunoista aukeava näkymä laaksoon. Mitä muuta ihminen voisi kodilta toivoa?







Tien päässä kohtasin yllätyksen. Olin kävellyt samaan satamaan, jossa lenkkeilin kanssanne toissa päivänä. Päätin kavuta ylös tällä kertaa pääkatua. Jos voimat valuisi kadunrakoon, voisin aina hypätä bussiin. Puolivälissä oli onneksi vielä tällainen keidas; Puutarha, jolta käyn yleensä ostamassa parvekekukkani. Huokaisin siellä hetken ja puuskutin sitten silkalla sisulla ylös asti. Ken lenkille ryhtyy, se ylämäetkin kestäkööt.






Aikaa meni 1h 30 minuuttia. Itsensä voittajan oli helppo hymyillä! Alla vielä katutaidetta pahimman nousun kohdilta. Ehkä se oli siihen maalattu tsemppaustarkoituksessa?


Tänään on minun vuoroni toimia vaihteeksi oppaana. Vieraat saavat siis olla lenkkikavereitani ja tekin pääsette vaihteeksi meidän kukkuloilta vähän toisenlaisiin maisemiin....

14 kommenttia :

Pepi kirjoitti...

Ihana huijata itseään näiden maisemien myötä luulemaan, että täällä on kevät pidemmällä kuin oikeasti onkaan :)
Ja voi sitä karvasta pettymystä kun vartin päästä pistä nenänsä ulos pakkaseen ja suuntaa töitä kohti!
Tuntuu että TÄMÄ TALVI EI LOPU IKINÄ!!

Toivottavasti Istanbulin jälkeen ei täälläkään enää tarvitse lunta katsella.....taidan kyllä pettyä...

Amalia kirjoitti...

Kyllä sinä osaat otta kivoja kuvia. Mä olen kyllä niin taitava, että oon keksinyt monta syytä, miksi en oo lähtenyt sinne lenkille ;)On ollut Viron reissua ja vieraita ja vaikka mitä, siis turhia verukkeita. Ei mun lenkkipolkuni kyllä noi kivan näköisä olisikaan. Josko tänään.....

Hippu kirjoitti...

Valtavan hienoja nuo haudat! Voisin kuljeskella katselemassa niitä vaikka kuinka kauan.

Olenko ymmärtänyt oikein, että asutte kukkulan laella ja että lenkin päätteeksi pitää kavuta aina mäki ylös? Jos näin on, niin nostan hattua - itseltäni tuommoinen ikävä tosiasia veisi ehkä viimeisetkin lenkkihalut.

Simpukka kirjoitti...

Kiehtovat kuvat, mukava tarina. Viihdyin, läähätin mukana ylämäessä. Asun itsekin mäellä, jonne lenkin jälkeen en millään enää jaksaisi raahautua.

Aili-mummo kirjoitti...

Mine, ihania kuvia lenkkisi varrelta..:)))

Kiitos hienosta postauksesta, ja mukavaa viikonloppua sinulle & perheellesi, Mine.<33333

Tiina kirjoitti...

Tuo oli kyllä Maailman paras motto liikkeelle lähdön "riemuista" :)

Mielettömän ihana linnunpönttö kuvissa.
No niin, näin ne lenkit alkaa pidentyä, kun on puoli tuntia mennyt, ei maltakaan heti kääntyä takaisin päin - eilen ainakin oli minullakin niin, kuinkahan tänään... :D Vielä ei ole verissä - eli täytyy vaan muistella tuota mottoasi!!!

Yaelian kirjoitti...

Tosi hyvä motto! Kun siitä tulee tapa niin se lähteminen lenkille on helpompaa.
Taas nautin näistä sun lenkkimaisemista!

Mine kirjoitti...

Pepi: Suomalaisen talven todellisuus on minulta ihan unohduksissa. Mutta sen tiedän, että kyllä se kevät tulee. Aina se on tullut. Eikä täälläkään vielä tiedä. Saattaa vielä lunta tulla tupaan...

Amalia: Minäkin osaan keksiä (teko)syitä lenkkeilyn siirtämiseen, mutta nyt en kehtaa. Tällainen julkinen lenkkeily on siis todella tehokasta:).

Hippu: Justiinsa niin. Joka paikkaan lähtee alamäki, joka takaisin tullessa kääntyy ylämäeksi. Eikä miksikään pikkunyppyläksi vaan järjettömän suureksi ylämäeksi. Mutta onhan se tehokasta, jos kestää...

Simpukka: No, sitten sinä tiedät. Koko Istanbul on mäkeä ja nyppylää, joten sama juttu oikeastaan kaikkialla.

Aili: Täällä on kaunista. On siis helppo ottaa kuvia:). Hyvää viikonloppua.

Tiina: Minulla käy justiinsa niin. Joudun kävelemään yli puoli tuntia ennen kuin alkaa ne maisemat, joita tekee mieli kuvata. Ja sitten siitä innostuu niin, että tekee mieli jatkaa... Eipä haittaa.

Yaelian: Toivottavasti tulee joskus tapa! Sitä ennen täytyy motivoida itseään liikkeelle.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva lukea näitä lenkkeilyjuttuja. Mulla on menossa sisäliikuntakausi, mutta lumen sulamisen jälkeen siirryn pyöräilyyn ja ehkä lenkkeilyyn.
Päivi Ke

Mine kirjoitti...

Päivi: Minun ongelma on aina se, että saan jotenkin itseni alkuun, mutta pitkäjänteisyys puuttuu ihan kokonaan:(. Siitä se johtuu koko tämä jojoilu. Sinä taidat olla niitä ihanan tasaisia, jotka ei repsahtele?

Allu kirjoitti...

Kiva teksti siinä hautakivessä.

Mine kirjoitti...

Allu: Teksti oli oikeastaan vesipisteessä. Hauska oivallus, kun tekstissä peseydyttiin.

Anonyymi kirjoitti...

No kyllä tässä oli ennen tätä sisäliikuntaa pitkä aika melkoista tyhjäkäyntiä edellisen pyöräilykauden jälkeen... Jämähtäville hartioille tekee hyvää hiihtäminen. Mutta sitä tulee harastettua lähinnä viikonloppuisin, kun viikolla töistä tullessa on jo aika pimeää. Hyvää viikonloppua sinne!
Päivi

Mine kirjoitti...

Päivi: Pian se päivä pitenee. Täällä on tänään joku ihme lämpöaalto. Aurinko paistaa ja auton mittari näytti parhaimmillaan 19 astetta! Kelpaa siis huomenna lenkkeillä taas, jos ilmat yhtälailla suosii.