472. tarina (Istanbul - lähdetään kalaan)

Tähän asti kalastaminen on ollut perheemme Suomi-huvia. Virvelit ja onget on pakattu loman lopuksi mummolan kellariin odottamaan seuraavaa Suomen kesää. Muutamaan otteeseen pojat ovat haikaillen katselleet Galata-sillan onkijoita ja kyselleet, että "eikö Istanbulissakin voisi kalastaa", mutta me olemme olleet tylsiä vanhempia ja sanoneet, että "ei voi". Syynä tähän on ollut ihan vain laiskuus ja haluttomuus selvittää, että tarvitseeko täällä lupia ja jos tarvitsee, niin mistä niitä saa. Tilanne muuttui muutama viikko sitten, kun kolmosen kummi saapui Istanbuliin virveli lahjapaketissa. Heikkona hetkenä äiti lupasi, että kunhan isin eno saapuu, niin sitten lähdetään kalaan.

Tiistai-iltana pakkasimme kalastustarvikkeet autoon ja ajoimme Rivaan. Sieltä löytyy niin meri kuin jokikin, joten päättelimme sen olevan ihanteellinen kalapaikka. Syötteinä oli katkarapuja ja rannasta löytynyt kuiva leipä. Kolmonen puhkui innostusta ja me kaikki olimme toiveikkaalla mielellä. Joessa polskahteli lupaavasti ja lahjavirveli pääsi tositoimiin. 

Lupaavasta alusta huolimatta, saalista ei joesta noussut. Muu seurue kävi uimassa, söi sipsejä retkipeitolla istuskellen ja kannusti kalamiestä. Aurinko laski, tuuli viilensi iltaa ja kalamiehen toivo hiipui hiipumistaan. Kala ei ollut siinä joessa tai sitten sen ei tehnyt mieli katkarapuja?

Päätimme siirtyä toiseen paikkaan. Kävelyretkieni perusteella tiesin missä kalamiehet parveilevat, joten ehkä sieltä löytyisi myös kalaparvia? Pakkasimme taas tavarat ja päädyimme Bosborin rantaan. Siellä seisoivat ukot rivissä onkiensa kanssa ja kalaa näytti tulevan. Mies ja enonsa lähtivät urkkimaan kalastusvinkit, jotta saataisiin ostettua seuraavaa kertaa varten oikeat syötit. Tilaa ei kuitenkaan liikoja ollut, joten emme uskaltaneet laittaa pientä kalamiestä siihen rivistöön.

Aurinko oli laskenut ja ilta saapunut. Muutaman kilometrin päässä olevalla laiturilla kalamieheni heitti koukun toiveikkaana salmeen. Me odotimme jännityksen vallassa, että nappaako vai eikö nappaa. Muutaman kymmenen metrin päässä illallistettiin. Joko hienossa ravintolassa valkoisten liinojen heiluessa tuulessa tai muurin vieressä piknikkiä pitäen. Vene saapui laituriin aika ajoin tuomaan ravintolalle lisää väkeä. Kala ei napannut kertaakaan, mutta harvalla ne on näin hienot kalapaikat, vai mitä tuumaatte?

Eilen kävimme rannassa paremmalla onnella varustettuna. Kala nappasi ja lasten silmät loistivat. Illalla paistettiin pannulla ensimmäiset Istanbulin kalat. Lajimääritys on vielä työnalla, mutta maistelun perusteella se oli herkullinen kala. Kalastusharrastus tulee siis ehdottomasti jatkumaan muinakin Istanbulin iltoina.